Kohtaamisia

Joka päivä kohtaamme erilaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita.

Artikkelin nimi kohtaamisia tuli siitä, että tapasin työn puitteissa vanhuksen, joka jäi mieleeni.

Suurin osa kohtaamisista jää mieleeni positiivisessa mielessä, mutta tämä kohtaaminen teki surulliseksi ja mietteliääksi.

Jokainen meistä haluaisi tulla arvostetuksi, huomatuksi ja kuulluksi. Vanhuus tai sairaus ei muuta sitä tilannetta ja usein vielä ” ympyrän” pienentyessä kaipaamme kuuntelijaa ja vaihtelua päivään.

Sairaana tai vanhana voi tulla rajoitteita, jonka vuoksi ne arkiympyrät pienenevät, arki muuttuu seinien tuijottamiseksi ja kellon tikityksen kuuntelemiseksi.

Usein nuori, hyväkuntoinen ja elämän touhuissa oleva unohtaa asettautua vaikeassa tilanteessa olevan asemaan. Ajattelemme, että se oma kiireemme on niin tärkeä, että se pieni hetki toiselle sotkee elämämme ja touhumme.

Mutta, yksi silmänräpäys ja itse saatamme olla siinä samassa tilanteessa. Sairaana. Kaipaamassa kuuntelijaa ja tulla kuulluksi.

Kohtaamisessa on tärkeää, että pysähdyt ja keskityt mitä toinen kertoo. Samoin pieni kosketus voi kertoa enemmän kuin liuta lohduttavia sanoja.

Palaan tähän työn puitteissa tapaamaani vanhukseen, kun kävin hänen luonaan.

Tunnen hänet jo useamman vuoden takaa ja hän on yleensä aina iloinen, vitsikäs ja silmissä loistaa huumorin pilke sekä nauru raikaa.

Halittiin lämpimästi niin kuin joka kerta tavatessamme ja höpöteltiin juttujamme.

Sitten, kun saimme työkuviot tehtyä niin jäimme vaihtamaan kuulumisia ja kyselin häneltä miten hän voi.

Hän vastasi, että nyt minun arkeni muuttuu taas muutamaksi viikoksi, kun päivätoiminta jää lomalle.

Hän ymmärsi oikein hyvin, että työntekijät tarvitsee lomaa, jotka koko pitkän vuoden keksivät heille mukavaa touhua ja päivätoiminta on hänen kohokohtansa arjessa.

Mutta nyt siihen arkeen tulee tyhjyys muutamaksi viikoksi ja se mietitytti.

Kysyin häneltä, että sinullahan on lapsia ja lapsenlapsia. Jospa kutsuisit heitä vierailulle. Hän vastasi, että on toki ja lapsilla on lomat, mutta kun oli epävarmaa onko heillä aikaa vierailla.

Voi ei, ajattelin siinä vaiheessa ja taisipa lipsahtaa tuo sana suustakin. Jos on useamman viikon loma niin eikö tosiaan ole aikaa vanhukselle, jolle ne lapset ja lapsenlapset ovat maailman tärkeimpiä ja joille hän on antanut aikoinaan aikaa? Sen kuulee hänen puheestaankin.

Olen sitä mieltä, että tämä maailma jää keskeneräiseksi minun ja sinun jälkeesi, vaikka kuinka yrittäisimme liehua. Mutta sitten, kun se läheinen on poissa niin menneisyyttä ei saa enää muutettua ajattelemalla, että olisinpa käynyt.

Lohdutin vanhusta ja sanoin, että jospa sinun lapsesi ja lapsenlapsesi kuitenkin tulee kyläilemään. Vanhus vastasi minulle sellaista, jota en välttämättä olisi halunnut kuulla.

Hän sanoi, että silloin kun sairastui vierailut väheni eikä yövieraitakaan enää ole käynyt lomilla, koska hän uskoo ja sukulaiset on vihjanneet, että heille tekee vaikeaa nähdä hänet hauraana ja sairaana. Lopuksi hän sanoi huumorilla, että jospa hän tästä toipuu niin sukulaisetkin uskaltaa käydä.

No, nyt ilmeeni kertoi varmaan enemmän kuin tuhat sanaa ja mielessäni päiväilin, että EI VOI OLLA TOTTA!

Voiko tosiaan joku hylätä toisen vaikealla hetkellä, kun tekee pahaa?

Entä jos itse olisinkin tuo hauras ja sairas?

Haluaisinko minua kohdeltavan näin? Ehkäpä sinua kohdellaankin, kun läheiset ympäriltä etääntyy.

Lopuksi vielä keskustelimme ihan arkipäivän iloisista asioista ja maailman menosta sekä sovimme näkevämme taas syksymmällä työn puitteissa. Lopuksi se iso rutistus.

Tällä kertaa tämä kohtaaminen oli ohi ja mietinkin seuraavaa kohtaamistamme.

Saa nähdä millaisia kohtaamisia tämä päivä tuo vielä tullessaan.

Mutta jokainen kohtaaminen tuo ajatuksia ja opettaa meitä. Ei ole turhia kohtaamisia.

Vanhustenviikko 1.10-8.10. 2017

Tällä viikolla vietämme vanhustenviikkoa. Vanhustenpäivä on lokakuun ensimmäinen sunnuntai ja sitä seuraava viikko vanhustenviikko.

Eli oikein hyvää vanhustenpäivää ja vanhustenviikkoa kaikille vanhuksille.rose-1687884_1920

Vanhustenpäivää on vietetty Suomessa jo vuodesta 1954.

Olen saanut jo useina vuosina seurata työn puolesta miten hienoja ohjelmia ym. aktiviteettejä järjestetään vanhuksille vanhustenviikolla ja miten tärkeitä ne ovat useimmille vanhuksille tuoden vaihtelua ja suurta iloa heidän arkeensa.

Tänä vuonna Suomi viettää myös itsenäisyyden 100-vuotis juhlaa ja 100-vuotiaita vanhuksia on onneksi vielä keskuudessamme ja he ovat nähneet monenmoista vaiheita kotimaassamme. Monet vanhukset tykkäävät kertoa vanhoja juttuja ja toivoisin,flag-of-finland-123273_1920 että me nuoremmat jaksaisimme kuunnella heidän tarinoitaan, koska ne ovat heille tärkeitä muistoja ja ehkäpä osasimme arvostaa heidän elämäänsä paremmin. Monelle muistisairaalle vanhukselle vanhat asiat ovat selvänä muistissa ja tuoreemmat ovat unohtuneet.

 

Tämä vuoden teema on Ikäpolvet yhdessä. 

Eri ikäpolvien välinen kanssakäyminen antaa molemmin puolin positiivisuutta ja uusia näkökulmia elämään, sekä monelle vanhukselle elämän iloa varsinkin yksinäisyyden keskelle. Me nuoremmat voimme oppia vanhuksilta ja vanhemmat sukupolvet meiltä nuoremmilta.

grandfather-1413784_1920Usein meidän jokaisen ikäpolven on helpoin ymmärtää oman ikäistemme ajattelua sekä toimintaa. Vanhukset voivat arvostella meitä nuorempia, että heidän nuoruudessaan tehtiin noin ja näin, vaatteet oli kunnolliset sekä kaikki oli paremmin. Ja me nuoret ajattelemme, että taas nuo vanhukset jauhaa samaa vanhaa asiaa ja neuvovat, vaikka eivät tiedä asiasta. Mutta olemalla avoimin mielin, jokaisella ikäpolvella on toisilleen annettavaa positiivisessa mielessä enemmän, vaikka ristiriidoiltakaan ei voi aina välttyä.

Olisikin hyvä, että pienten lasten vanhemmat mahdollistaisivat lasten viettää aikaa myös vanhusten kanssa. Onneksi on jo joitakin palvelukeskuksia, joissa toimii lasten päiväkoti. Elämän ääripäissä olevat ihmiset saavat kanssakäymisen ohessa toisiltaan paljon. Vanhukset saavat elämän iloa katsellessaan lasten riemua, sekä energiaa ja lapset oppivat vanhuksilta heidän elämän varrella oppimaansa elämän viisautta.

Eri ikäpolvien yhdessä oleminen voi olla ulkoilua, askartelua, kahvittelua, juttelua, valokuvien katselua, liikuntaa, tietokoneen opastusta ym. sellaista läheisyyttä, jossa vanhus tuntee itsensä tärkeäksi ja arvokkaaksi. Vanhuksille kosketus on tärkeää.

Minulle tulee mieleen kosketuksesta eräässä palvelutalossa asuva vanha herramies, johon olen tutustunut vuosien varrella. Aina minut nähdessään töissäni hän haluaa halata pitkään ja monta kerta sekä suukottaa poskille monta monituista kertaa. Hän aina sanookin huumorilla, että suutelisi mielellään aivan suulle, mutta hänen ihana vaimonsa voisi loukkaantua. Nuo hetket ovat iloisia hetkiä ja tuovat rempseän naurun molempien huulille ja auringon päivään pimeänäkin päivänä.

Ainakin oma ihana mummoni tykkäsi kahvittelusta vieraiden kanssa siinä määrin, että kun hän joutui valitettavasti viimeisinä vuosinaan asumaan pitkäaikaisen asumispalvelun yksikössä niin hänelle oli tärkeää, kun menimme äitini kanssa käymään, että meillä oli termospullossa kahvit ja tietenkin iso kahvileipä viemisenä.morning-dessert-1263376_1920

Hänen silmänsä loistivat ilosta ja hän, joka ei normaalisti tykännyt kahvista niin se tilaisuus oli hänelle niin tärkeä, että hän joi useamman kupin kahvia.

 

Jokainen voisimme mennä itseemme ja miettiä elämän kultaista sääntöä ” kohtele muita niin kuin tahdot itseäsi kohdeltavan”.clock-1274699_1920

Monen ikääntyvän arki on yksinäistä ja päivät kuluvat ” aikaa tappaen ” ikkunasta ulos katsellen, kotona istuskellen tai huonompikuntoisten vanhusten sängyssä maaten ja laipiota katsellen. Meidän jokaisen kohdalle voi tulla sama kohtalo eli tulee avuton ja hauras vanhuus. Miten sinä haluaisit muiden kohtelevan sinua, riittäisikö sinulle se, että nuoret sukulaiset vain soittaisivat joskus ja silloinkin kertoakseen hätäisesti pelkästään omista kiireistään välittämättä edes kysyä, kuinka sinä voit?

Silloin se oman ikäisten sekä nuorempien seura olisi tärkeää. Valitettavasti me angel-2331377_1920nuoremmat koemme oman elämämme joskus niin tärkeäksi ettei siihen sovi vanhemman ikäpolven seura, vaikka sinä voisit olla sen hetken vanhuksen arkienkeli.

Muistetaan vanhuksiamme nyt vanhustenviikolla tuplaten, annetaan aurinkoa heidän päiväänsä ja ilostutetaan heitä, sekä muistetaan heitä vanhustenviikon jälkeenkin. Vietetään aikaa eri Ikäpolvet yhdessä.

 

Joulunsanoma ja yksinäisyys

Jälleen on tullut aika valmistautua joulun viettoon, aattoon on enää kymmenen yötä. Lapset odottavat innolla joulupukkia ja me vähän varttuneemmat odotamme harrasta joulutunnelmaa, rauhoittuaksemme miettimään perinteistä joulun sanomaa. Joulukirkossa saamme kuulla jälleen tutun rauhoittavan jouluevakeliumin, joka puolestaan vahvistaa uskoamme jouluun, tuohon hyväntahdon juhlaan.

En missään tapauksessa halua himmentää alkuperäistä joulun sanomaa kirjoituksellani, se on ihana sanoma toivoisin vain, että hyvä tahto ulottuisi myös joulun jälkeen meidän ihmisten keskuuteen. Lähinnä olen huolissani vanhuksistamme, jotka ovat yksinäisiä myös hetken kestävän jouluhössötyksen jälkeen. Jos me vaivaudumme jouluisin tuomaan hätäisesti joulukukan ja konvehtirasian vanhuksillemme se ei todellakaan riitä.

Hyvällä tuurilla isämme ja äitimme, jotka ovat mummo- ja ukki-iässä. Saavat asua kotonaan mummolassa, jos heillä taas on huono tuuri he ovat joutuneet laitoksiin jälkeläistensä itsekkyyden eli hyväntahdon puutteen vuoksi.

Jotkut meistä aikuisista lapsista olemme järjestäneet vanhuksillemme kuntien ylläpitämät palvelut, kuten päivittäinen ruoka-annosten tuonti suurkeittiöltä, sekä viikoittainen kotisairaanhoitajan käynti, joka sisältää lääkedosettien täyttämisen ja verenpaineen mittaukset. Ovatko vanhuksemme onnellisia, kun he lusikoivat äänettöminä suurkeittiöltä tuotua cook and chill mättöä ja heittelevät suuhunsa lääkenappeja dosetista.

Vastaan itse edellisessä kappaleessa esittämääni kysymykseen. Eivät todellakaan ole onnellisia! Jokainen ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Kaikki me tarvitsemme fyysisen hoivan lisäksi myös henkistä hoivaa ja läsnäoloa. Vanhempamme tarvitsevat kipeästi kuuntelijaa, vaikka kiva tyttö tuo päivittäin ruoan ja toinen ystävällinen tyttö lääkkeet silloin tällöin, he eivät ehdi kuuntelemaan vanhustemme iloja tai suruja. Heidän on riennettävä seuraavan vanhuksen luo, koska henkilömitoitukset kunnissa ovat sellaiset, että toimenkuvan mukaisista tehtävistä suoriutumisessa on aivan tarpeeksi tekemistä.

Jos me aikuiset lapset ja lapsenlapset olemme mahdollistaneet vanhuksiemme kotona asumisen aineellisen puolen se ei suinkaan riitä. Me emme voi ulkoistaa läsnäoloamme millekään kunnalliselle instanssille. Meidän tehtävämme on järjestää aikaa itsellemme, että voimme olla mukana vanhustemme elämässä ja sivistettävä itseämme, että osaamme kuunnella keskeyttämättä vanhaa ihmistä silloin kun vanha isä tai äiti eli mummo tai ukki haluavat kertoa ilojaan ja surujaan tai haluavat antaa elämän ohjeita jälkeläiselleen.

Vaikka samat jutut olisi kuullut sataviisikymmentä kertaa ja osaisi ne ulkoa omasta mielestään paremmin kuin kertoja itse. Vanhukselle se jutun kertominen on joka kerta ensimäinen ja ainutlaatuinen kerta, koska hän ei muista aiempia kertoja, ei hän tietenkään kertoisi jos muistaisi kertoneensa jutun aiemmin. Meidän nuorempien tehtävä on kuunnella intensiivisesti joka kerran emmekä saa keskeyttää kiireisiimme vedoten, tai pahimmassa tapauksessa keskeyttää sanoen ” olet kertonut jo tuon jutun” , se olisi suorastaan moukkamaista. Vanhus saa kaipaamaansa iloa ja onnenhetkiä, eikä masennu kun tuntee elämällään olevan tarkoituksen.

Vanhusten hälyttävästi lisääntynyt muistin huononeminen johtuukin useimmiten vanhuksen masentumisesta, eikä suinkaan esimerkiksi alzheimeristä. Onneksi geriatrit sisällyttävät nykyään laajempien muistitestauksien joukkoon masentuneisuus testin. Jos masennuspisteet ovat korkealla, eikä kuvantamisessa näy tiettyjen aivosolujen tuhoutumista potilaalle osataan antaa lääkitys masennukseen eikä ” dementiaan” kuten aiemmin usein tapahtui. Väärä lääkitys tuolla alueella johtaa yleensä katastrofiin. Vielä vähän aikaa sitten kaikki muistisairaudet niputettiin samaan nippuun, jonka nimi oli epämääräinen ”dementia”. Moni vanhus sekosi tuolloin, menetti puhekykynsä ja joutui ennenaikaiseen hautaan.

Päällepäin iloinen vanhus voikin olla syvästi masentunut, niin ettei edes läheinen huomaa sitä, mutta testit ja geriatrin suorittamat haastattelut paljastavat asioiden oikean laidan. Muistin nopea huonontuminen on usein merkki syvästä masennuksesta. Mistä tuo masentuminen sitten johtuu? Se johtuu juuri siitä, että vanhus tuntee itsensä mitättömäksi, tarpeettomaksi, sekä arvottomaksi, koska hän on jäänyt yksin pitkän elämänsä illassa. Kukaan ei vaivaudu edes käymään eikä varsinkaan kuuntelemaan

Mummo ja ukki,  äiti ja isä ovat osanneet ja jaksaneet kuunnella keskeyttämättä, kun olemme halunneet kertoa iloistamme ja suruistamme. He ovat nostaneet lukemattomat kerrat meidät jaloillemme ja puhaltaneet polveemme, kun olemme satuttaneet sen kaaduttuamme leikeissämme. He ovat pitäneet huolta lapsistaan ja lapsenlapsistaan vaivojaan kaihtamatta. He ovat tinkineet omasta elämänlaadustaan silloin ja tehneet pyyteettömästi uhrauksia omassa elämässään vuoksemme. Nyt on meidän vuoromme toimia ja hoitaa oman sukupolvemme leiviskämme kunnialla. Sen me olemme vanhuksillemme velkaa.

Jos olet laillani keski-ikäinen ( se on ajanjakso nuoruuden ja vanhuuden välissä kestää 23 vuotta alkaa 36 vuotiaana ja päättyy 59 vuotiaana) ja jos sinulla on vaikeuksia käsittää tätä tarinaani suosittelen sinulle, että menet peilin ääreen otat ne kuvaannolliset ruusunpunaiset silmälasit silmiltäsi, joiden läpi kasvosi näyttävät sileiltä ja kimmoisilta.

Nyt kun katsot kuvajaisesi kasvoilta huolestuneena otsaasi ilmestyneitä ryppyjä, sekä ylimääräisiä potkurin jälkiä silmänurkistasi. Samalla kun tajuntaasi alkaa hiipiä karu tosiasia ”minäkin vanhenen” lisätään tähän ajatusleikkiin puolueettomissa tutkimuksissa selvinnyt fakta, että seuraava sukupolvi, joka pelaa päätelaitteilla paljon kilpailu- ja taistelupelejä kasvaa pelien vuoksi lähes täysin empatiakyvyttömäksi. Eli aikanaan meistä huolehtiva sukupolvi on vielä itsekkäämpi, kuin tämä meidän nyt keski-ikäinen sukupolvemme.

Nyt kun katsot peilikuvaasi, jossa lärvissäsi loistavat valtavat uurteet ja kasvosi ovat muuttuneet jo epätoivoisiksi, alaleukasi on loksahtanut rintaasi ja kasvosi muistuttavat lähinnä kottaraisen pönttöä avonaisen suusi takia. Suorittajasukupolvemme vanhuuden kauhuskenaario alkaa pikkuhilja valjeta sinulle. Voit onnitella nyt itseäsi olet pystynyt sisäistämään vaihtoehtoisen joulusanomani jonka halusinkin sinulle ja kaikille ikäisilleni kertoa. Muistathan tämän joulusanomani myös joulun jälkeen ja opetathan sen myös lapsillesi.

Oikein rauhaisaa joulunaikaa sinulle rakas ikätoverini ja rauhaisaa vanhuuden odotusta.meidannokia-win_20161214_165820

 

 

 

 

Yksinäisyys

Minulle tuli pakottava tarve kirjoittaa yksinäisyydestä juuri nyt, keskellä leppoisinta lauantai iltaa, vaikka itseäni yksinäisyys ei henkilökohtaisesti koske ollenkaan. Elän onnellisessa parisuhteessa ja saamme järjestelyjemme johdosta olla puolisoni kera yhdessä joka päivä ja jokainen yö.

Lähipiiriimme kuuluvat kolme ihanaa lastani edellisestä avioliitosta. Lapseni ovat jo aikuisia ja heillä ovat meneillään omat ruuhkavuotensa. Kuitenkin heillä on aikaa myös meille. Lapsen lapsia minulle on siunautunut jo kahdeksan ja hekin omalta osaltaan pitävät huolen siitä, että ukki tuntee olemassaolonsa tarpeelliseksi. Vanhemman tyttären nuorin poika, alle eskari-ikäinen, on ottanut tavakseen soittaa melkein joka aamu kuuden jälkeen isoisälleen ja ilostuttaa minua kertoilemalla heleällä ja iloisella lapsenäänellään omia tärkeitä juttujaan. Aina kun lopetamme puhelumme kasvoilleni jää leveä hymy ja tiedän, että päivästäni tulee ihana, tapahtuipa mitä tahansa.

Lisäksi olemme jatkuvasti aktiivisessa vuorovaikutuksessa, meidän molempien vanhempien, sisarusten ja sisarusten lasten kanssa. Läheisimmiksi sisarusten lapsista ovat muodostuneet vaimoni nuorimman sisaren lapset, teini-ikäinen tytär, sekä juuri kuusi vuotta täyttänyt ihanan virkeä nuorimies. Hänen synttäreilleen menemme huomenna.

Kuten edellä olevasta johdanto osasta voi jokainen päätellä. Minulla ja vaimollani, sekä laajalla lähipiirillämme ei yksinäisyys pääse vaivaamaan, koska hoidamme turvaverkkoamme aktiivisesti koko ajan, joka suuntaan. Näin ei valitettavasti ole kaikilla. Yksinäisyydestä on tullut suuri ongelma maassamme vanhojen- , mutta myös nuorien ihmisten keskuudessa. Suurimpana syynä on nykyihmisten lisääntynyt egosentrisyys. On unohdettu kaunis lause, – rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Itsekkyys kalvaa yhteiskuntaamme, kuten koko ajan lisääntyvä syöpä kantajaansa.

human-763137_1280elderly-942049_1280

Alussa mainitsemani pakottava tarve postata yksinäisyydestä juuri nyt, syntyi myötätunnosta herttaista vanhaa rouvaa  kohtaan, jonka sairasvuoteen vierellä vierailin tänään iltapäivällä. Hän oli joutunut naapurikuntaan vuodeosastolle hoidettavaksi, koska hänen omasta kotikunnastaan vuodeosasto on lakkautettu säästötalkoiden vuoksi. Tämä ihminen on kuulunut elämääni enemmän tai vähemmän, jo neljänkymmenen vuoden ajan vaikka ei suoranaisesti sukulaiseni olekaan.

Kun eilen illalla sain kuulla hänen hoitoon joutumisestaan, ajattelin käydä tänään juttelemassa, kun sattumoisin olin samoilla seuduilla liikkeellä. Tiesin omasta kokemuksestani, ettei vieraita vaivaksi asti sairaalavuoteen vierellä yleensä ole. Minulla ei koskaan ole niin kiire, että en ehtisi käydä sairastuneen lähimmäisen luona, koska tiedän, että pienikin vierailu yksinäisen sairasvuoteen äärellä piristää suuresti. Vaikka hänellä on kolme omaa lasta puolisoineen asumassa alle tunnin matkan päässä vuodeosastolta, ajattelin sopivani joukkoon.

Hän otti minut ystävälliseen tapaansa vastaan ja oli aidosti onnellinen, kun tulin juttelemaan hänen kanssaan. Hän kertoi joutuneensa hoitoon jo kaksi viikkoa sitten, eikä kotiin pääsystä ollut vielä tietoa. Koska hän vaikutti hyvin yksinäiseltä istuessaan pienenä ja vaivaisena, siinä vieraan vuodeosaston sängyn reunalla, totesin hänelle retorisesti – kai ne tyttäret ja poika käyvät usein luonasi, kun noin lähellä asuvat ja kaikilla on autot ja vehkeet.child-929935_1920

Poika kävi viikko sitten, mutta tytöt eivät ole käyneet kertaakaan. Soiteltu on. Hän vastasi. Eipä ollut tungosta vierailijoista, jota olin hiukan pelännyt. Kun puolen tunnin kuluttua poistuin hänen huoneestaan, ajatuksissani ja hiukan surullisena kuulemastani. Mieltäni lämmitti hänen ilostunut olemuksensa ja tunsin kädessäni hänen lämpimän kätensä lujan puristuksen, jonka hän minulle soi.