Mielenhallintaa ja elämänasennetta.

Kohtaan usein kysymyksen: ”Miten voit olla noin rauhallinen, stressitön ja hyväntuulinen, vaikka sinulla on noin vakava sairaus?”

Kyseinen elämänasenne on osa minun selviytymisstrategiaani. Olen joutunut opettelemaan stressittömän elämäntavan. Oikeammin olen joutunut pois oppimaan stressaamisen. Pois oppiminen on ihmiselle se kaikkein vaikein oppimistapa. Uuden oppiminen on huomattavasti helpompaa, mutta vanhoista opituista tavoista pääseminen on todella vaikeaa. Kaikkea oppimista, päätösten tekoa ja päätöksissä pysymistä helpottavat olemassa olevat faktat. Itselläni pienisoluinen keuhkosyöpä on toiminut loistavana motivaattorina monessa päätöksessä. Esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen neljänkymmenen tupakointivuoden jälkeen ei ole helppoa, jokainen tupakoitsija tietää tämän. Minäkin ajattelin asiaa monta kertaa, mutta vasta kun tiedostin, että vaakakupissa todellakin on oman elämäni jatkuminen, lopetuspäätös syntyi helposti, tupakka jäi lopullisesti.your-20225_1280

Aikoinaan hamassa menneisyydessäni viime vuosituhannella käytin myös alkoholia enemmän kuin olisi ollut välttämätöntä. (eikö olekin myönteiseksi stilisoitu lause tuo edellinen? heh heh.) Suomeksi sanottuna ryyppäsin ajoittain ihan simona. Eli olin niin sanottu tuurijuoppo, eikä puhettakaan että olisin päässyt kuiville omin avuin. Kuinka ollakaan siihenkin vaivaan sain apua korkeammalta taholta. Juhannuksen alla vuonna 1999, tarkemmin 19.6.1999. haimani poksahti. Kuriositeettinä mainittakoon, että Jope Ruonansuu kertoi aikoinaan nauhoittaneensa oman haimansa poksahtamisen ja tehneensä siitä remix-version. Mutta takaisin päivän epistolaan. Minut vietiin ambulanssilla keskussairaalaan valtavissa tuskissani ja melkein jokaiseen ruumiinaukkooni tungettiin erikokoinen putki tai jokin muu uloke. Sieraimeen nenä-mahaletku, penikseen virtsaletku, anaaliin jokin tähystin, sekä ihon läpi tiputuskanyyli.

Siinä sitten makasin tarkkailuosastolla kauheassa darrassa ja morkkiksessa.  Verikokeita otettiin muutaman tunnin välein ja aina kun lääkäri tuli kertomaan tuloksista olivat tulehdusarvot vain nousseet. Juhannuksena CRP heilui 800:an kieppeillä, vaikka erilaisia antibiootteja tippui suoneen koko ajan. Lääkäri tuli kertomaan, että ellei tulehdus pian ala laskea elimistöni pettää ja taivallukseni tässä ajassa on ohi. Sanoi vielä, että olisi aika tehdä testamentti ellei ollut jo tehty. Se lause jäi pyörimään päähäni, eikä minulla ollut todellakaan mikään voittajafiilis siinä letkuissa maatessani. Mietin jopa sellaista vaihtoehtoa, että lopettaisin viinan kaatamisen kurkkuuni. Tässä vaiheessa tarkkaavaisimmat lukijani ovat jo tehneet johtopäätöksen, että lääkärin ennustus ei minun onnekseni toteutunut. Tulehdusarvot laskivat ja kotiuduin aikanaan. Lääkäri sanoi lähtiessäni minulle: ” Sinä voit edelleen ottaa viinaa, mutta vain yhden kerran. Jos vielä ratkeat ryyppäämään se kerta on viimeisesi.” Haimatulehdus oli niin raju, että se jätti pysyvänä vauriona porttilaskimotukoksen sekä pseudokystan maksaani. Tätä lääkärin ennustetta en ole kyseenalaistanut. Ennuste teki lopullisesta päätöksestäni helpon, eikä pois oppiminen juopottelusta ollut lainkaan vaikeaa. Siitä on kulunut kohta kuusitoista vuotta ja kertaakaan en ole tarvinnut ehdotonta päätöstäni katua.cocktail-715187_1280

Edellä kerrottu todistaa sen, että kaikista addiktioista voi päästä eroon, kun vain panokset ovat riittävän korkeat. Panokset ovat kaikilla yhtä korkeat jos kyse on terveydestä tai jopa hengestä. Liian moni ei vaan ehdi tajuta sitä ennen kuin on  joutunut luopumaan ainoastaan, joko viinan, stressin tai tupakan vuoksi.

Stressi on mielestäni pahin ja kavalin terveysuhka, ainakin omalla kohdallani niin oli. Olen koko ikäni ollut kova suorittamaan ja sitä kautta stressaamaan. Stressi on tuonut elämääni lisääntyneen tupakoinnin ja aikanaan myös alkoholin liikakäytön. Viina oli ainoa aine, jolla stressi katosi hetkeksi palatakseen pian entistä kovempana. Stressihormonit kuten kortisoli ja adrenaliini nostavat verenpainetta ja verensokeria samalla kun huonontavat immuunipuolustustamme. Olemme stressaantuneina alttiimpia vakaville sydänsairauksille, kakkostyypin diabetekselle, flunssalle ja mikä pahinta riski sairastua vakaviin syöpätauteihin moninkertaistuu. Minä ehdin saada kakkostyypin diabeteksen sekä keuhkosyövän ennen kuin ymmärsin aloittaa stressaamisen pois opettelun. Kuten aiemmin olen sanonut, olen joutunut muuttamaan elämäntapojani terveemmiksi useaan otteeseen, mutta yksikään muutos ei ole ollut niin vaikea, kuin stressittömän elämäntavan opetteleminen.

Enää en suostu stressaamaan, koko sanavarastooni eivät kuulu sanat stressi tai kiire. Ihmisillä on nykyään esimerkiksi puhelimessa tapana kysyä aluksi. – ”Onko sinulla kiire?” Tapanani on aina vastata. – ”Minulla ei ole koskaan kiire.” Maailma on mielestäni valmis ja ellei niin olisi se ei meidän kiirehtimisillä valmistukaan. Maailmankaikkeus on pysynyt satoja miljardeja vuosia pystyssä ennen sukupolveamme ja tulee pysymään satoja miljardeja vuosia meidän jälkeemme ilman kiirehtimistä ja stressaamista. Sen kun me pienet ihmiset tajuaisimme, sirkus pyörii jatkuvasti pellet vain vaihtuvat. Mitä vähemmän stressaamme, sitä pidempään saamme pyöriä elämän karusellissa terveinä.

Alkuperäiseen kysymykseen, jonka jutun alussa mainitsin on helppo vastata. Olen opetellut mielenhallintaa ja korjannut elämänasennetta niin, että en suostu enää stressaantumaan. Asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat, stressaamme tai emme. Rauhallisena, stressittömänä ja hyväntuulisena on mukavampi nauttia tästä ihanasta elämästä.

Teille ystäville jotka valitatte aina stressiä ja kiirettä esittäisin pari helppoa ja hyväntahtoista kysymystä. – Kuka kalenteriinne merkitsee enemmän menoja, kuin olisi kohtuullista? – Kuka lupaa teidän tekevän enemmän, kuin ehditte? – Kuka sen stressin teille aiheuttaa? Oikea vastaus saattaa löytyä niinkin läheltä, kuin lähin peili.

Loppuun rakkaan äitini käyttämä aforismi: ” Laiska se on joka töitään luettelee.”