Terveellinen punajuuri smoothie

Joulu meni onnellisesti, suklaallakin tuli herkuteltua ja nyt odotellaan uutta vuotta ja uusia tuulia, jolle on mukavia ja jännittäviä suunnitelmia. Jouluksi intouduimme tekemään niin isot määrät erilaisia laatikoita, että saimme viedä ja ilahduttaa myös, sekä minun, että puolisoni vanhempia.  Antamisen ja auttamisen ilo pitäisi olla suuri ilo.meidannokia-win_20161222_155943

Kuuntelimme tapamme mukaan joulun aikaankin Jumalanpalvelusta sekä kävimme myös Jumalanpalveluksessa ja sieltä jäivät mieleeni synnintunnustuksessa olleet papin lausumat  opettavaiset sanat: ” Olen kuitenkin ollut itsekäs ja käteni on ollut hidas auttamaan.”

Näin se usein käy, että se käsi on hidas ojentumaan avuksi, vaikka lähimmäistä pitäisi muistaa rakastaa niin kuin itseään.

Jouluruuista puhuttaessa itse tykkään kaikista eniten imelletystä perunalaatikosta ja punajuuripaistoksista, mutta perinteisiäkin teimme eli porkkana- ja lanttulaatikoita ja niissäkin teimme eri makuja.

Nyt, kun flunssakausi jyllää pahimmillaan, täytyy yrittää suojautua kaikin mahdollisin keinoin.

Smoothieen lisään usein inkivääriä, kurkumaa ja valkosipulia reilusti. Nämä ovatkin tuttuja ja luonnollisia ”lääkkeitä” flunssan ennalta ehkäisyyn ja hoitoon.meidannokia-win_20161230_150308

Tänä aamuna pää raaka-aineena smoothiessa oli punajuuri ja tällä kertaa raakana. Punajuuri suositellaan aina kypsentämään ennen käyttöä ja teenkin usein niin, mutta välillä laitan smoothieen raakana punajuuria. Toki jos haluaa varmistaa ettei tule mitään ” ongelmia” raa´asta punajuuresta niin sehän on helppo kiehauttaa kypsäksi.

Tein ison annoksen kerralla, että voimme syödä välipalana vielä päivällä. Smoothieen raaka-aineet oli: 750 ml pakuriteetä, 2 raakaa punajuurta, ½ avocado, pieni pätkä tuoretta inkivääriä ja kurkumaa ( löysin marketista tuoreena ja luomuna ), vajaa ½ kokonaisesta valkosipulista ( ei kovin iso ), ripaus musta pippuria ja loraus n. 2 rkl ekstra-neitsytoliiviöljyä, koska kurkuman pariksi suositellaan rasvaa ja mustapippuria tehostamaan imeytymistä, 1 dl jäisiä mustikoita ja 1 dl jäisiä puolukoita.meidannokia-win_20161230_155546

Lisäksi laitoin molempien lasiin 1 tl kuivattua nokkosjauhetta, ½ tl merilevärouhetta  ja 1 rkl oluthiivahiutaleita. Oluthiivahiutaleet on sellainen raaka-aine, joka tuo smoothieenkin omanlaisen maun, mutta itse tykkään käyttää sitä salaattien ja voileipienkin päällä.meidannokia-win_20161230_155723

Oluthiivahiutaleet sisältävät mm. hyvää proteiinia, foolihappoa sekä B-ryhmän vitamiineja.

Merilevää käytämme lähinnä jodin saannin turvaamiseksi.meidannokia-win_20161230_153730

Tämä smoothie sopii myös vegaaneille.

Smoothien maku oli raikas ja ruokaisa.

Toivotamme kaikille lukijoillemme tulevalle vuodelle paljon terveyttä ja onnea sekä kiitos kuluneesta vuodesta!