Uudenvuoden lupauksia

Tänään jatkoin smoothiessa samalla flunssan karkoitus linjalla, kuin eilisessäkin smoothie postauksessa, ettei flunssa pääsisi iskemään meihin.

Olen myös miettinyt tällä viikolla mitä hyvää lupaan itselleni tulevalle vuodelle.

Valitsin tänään smoothien väriksi aurinkoisen, kun aurinkokin tänään näyttäytyi.

Porkkanalaatikoiden tekourakasta oli jäänyt luomu porkkanoita sekä joululta jouluomenoita.

Smoothieen tuli kuten eilenkin tuoreesta inkivääristä ja kurkumasta palat sekä valkosipulia.

Smoothien pohjanesteeksi laitoin tälläkin kertaa pakuriteetä niin kuin yleensäkin.

Halusin smoothiesta paksumpaa koostumukseltaan, joten nestettä tuli 0,5 l, 2 isohkoa porkkanaa, 1 iso omena, ½ avocado ( iso  avocado ),  1 rkl ekstra-neitsytoliiviöljyä ja 1 rkl kuorittuja auringonkukansiemeniä. Lisäksi tuli siis edellä mainitut kurkumaa, inkivääriä, vajaa ½  kokonaisesta valkosipulista sekä ripaus mustapippuria.

Smoothien maku oli lempeä ja mieto. Ei raikas niin kuin marjaisassa smoothiessa.meidannokia-win_20161231_171727

Näin on tämä vuosi lopuillaan ja uusi vuosi vaihtumassa.

En tee yleensä uudenvuoden lupauksia esim. ulkonäkööni- tai ruokailuun liittyviä, eli en meinaa aloittaa laihdutuskuuria, vaikka muutaman kilon pudotus ei olisi pahitteeksi. En aloita karkkilakkoa, koska silloin, jos tulee mahdoton karkkinälkä niin syön hyvällä omalla tunnolla. En lisää liikuntaa, koska nautin päivittäin liikunnasta ulkona raittiissa ilmassa. En myöskään lupaa, etten menetä malttiani, koska niin kuitenkin tapahtuu ennemmin tai myöhemmin ja painokelvotonta piip piip.. tekstiä karkaa suusta. Kielenpesu olisi silloin saippualla tarpeen niin kuin lapsuudessamme peloteltiin, kun kiroilimme, että jos kiroilee voi joutua kielen pesulle.

Mutta meinaan olla armollisempi itselleni henkisellä puolella, koska huomaan laiminlyöneeni itseäni välillä.kivet-paallekkain

* Opettelen sanomaan ” EI” ilman huonoa omaatuntoa, enkä muuttele niin usein aikataulujani toisten aikataulujen ja pyyntöjen mukaan. Rakastan kyllä lähimmäistäni niin kuin itseäni ja kohtelen häntä niin kuin toivoisin itseäni kohdeltavan sekä ojennan auttavan käteni, mutta en aja itseäni yliväsymys tilaan. Olen ollut viime aikoina välillä niin stressaantunut ja väsynyt, että olen kärsinyt rintakivuista ja rytmihäiriöistä sekä voimakkaat migreenit ovat palanneet jopa muutamaksi päiväksi.

* Otan viikossa yhden lepopäivän itselleni, jolloin teen vain asioita, jotka tuovat minulle mielihyvää.

* Olen läsnä tilanteessa. Tämä meinaa välillä unohtua, vaikka puolison sairastuttua opettelin elämään hetkessä, koska sairausdiagnoosin mukaan huomisesta ei tiennyt.

* Olen sen verran itsekäs, että vähennän yhteydenpitoa ns. energiasyöppöjen ihmisten kanssa. Yhdessäolossa vuorovaikutus on tärkeintä. Puolin ja toisin kuunnellaan toista, mutta jos yhteydenotot ja tapaamiset ovat aina yksipuolisia, eli toinen haluaa vain kertoa omat asiansa, elämän tilanteensa ja vaientaa toisen aloittaman puhumisen, päälle puhumalla omaa asiaa tai vähättelemällä niin se ei palvele ystävyyttä toivotulla tavalla.

* Muistan olla joka päivä kiitollinen puolisostani  ja hyvästä terveydestämme.

* En pelkästään haaveile, vaan pyrin elämään niin että kuljemme kohti yhteistä haavettamme määrätietoisesti.

* En stressaa jos koti ei ole aivan tip top kunnossa, koska tämä tuo minulle lisä stressiä huomattavasti. Vähempikin riittää. Ja korjaukseksi ennen kuin joku ajattelee, että kauheaa eikö se mies tee kotona mitään niin kyllä hän tekee ruokaa jopa enemmän kuin minä ja siivoaa, mutta minun mielestä kodin pitäisi olla niin siisti, ettei siellä näy asumisen jälkiä.

Näistä, kun pidän kiinni niin uskon, että mieleni on seesteisempi.

Olen kyllä huomannut, että sisäinen rauha on tärkein. Se on toki ollut koetuksella puolison sairastumisen jälkeen, kun sairauden uusiminen jännittää.

Toinen asia minkä olen oppinut on anteeksi antaminen. Toisten loukkaavia tekoja tai sanoja ei tarvitse hyväksyä eikä tekijästä pitää, mutta anteeksi antaminen tekijälle vapauttaa itsensä katkeruudelta. En halua elää elämääni katkeruudessa.

Yhteenvetona voin kuitenkin sanoa, että olen onnellinen ihminen, kun minulla on toinen puoliskoni vierellä jakamassa arkea onnellisista asioista aina taloudellisiin huoliin. Valitettavasti, kun sairaus kohtaa perhettä niin taloudellinen pohja romahtaa ja siitä tulee suuri huolenaihe arkeen. Tätä lausetta ei pidä ymmärtää väärin, raha ei ole missään nimessä tärkein asia, eikä avain onneen.

Näillä mietteillä odotan uutta vuotta ja lähdemme yökirkkoon hiljentymään sekä kiittämään kuluneesta vuodesta.

pelkat-kivet

 

Terveellinen punajuuri smoothie

Joulu meni onnellisesti, suklaallakin tuli herkuteltua ja nyt odotellaan uutta vuotta ja uusia tuulia, jolle on mukavia ja jännittäviä suunnitelmia. Jouluksi intouduimme tekemään niin isot määrät erilaisia laatikoita, että saimme viedä ja ilahduttaa myös, sekä minun, että puolisoni vanhempia.  Antamisen ja auttamisen ilo pitäisi olla suuri ilo.meidannokia-win_20161222_155943

Kuuntelimme tapamme mukaan joulun aikaankin Jumalanpalvelusta sekä kävimme myös Jumalanpalveluksessa ja sieltä jäivät mieleeni synnintunnustuksessa olleet papin lausumat  opettavaiset sanat: ” Olen kuitenkin ollut itsekäs ja käteni on ollut hidas auttamaan.”

Näin se usein käy, että se käsi on hidas ojentumaan avuksi, vaikka lähimmäistä pitäisi muistaa rakastaa niin kuin itseään.

Jouluruuista puhuttaessa itse tykkään kaikista eniten imelletystä perunalaatikosta ja punajuuripaistoksista, mutta perinteisiäkin teimme eli porkkana- ja lanttulaatikoita ja niissäkin teimme eri makuja.

Nyt, kun flunssakausi jyllää pahimmillaan, täytyy yrittää suojautua kaikin mahdollisin keinoin.

Smoothieen lisään usein inkivääriä, kurkumaa ja valkosipulia reilusti. Nämä ovatkin tuttuja ja luonnollisia ”lääkkeitä” flunssan ennalta ehkäisyyn ja hoitoon.meidannokia-win_20161230_150308

Tänä aamuna pää raaka-aineena smoothiessa oli punajuuri ja tällä kertaa raakana. Punajuuri suositellaan aina kypsentämään ennen käyttöä ja teenkin usein niin, mutta välillä laitan smoothieen raakana punajuuria. Toki jos haluaa varmistaa ettei tule mitään ” ongelmia” raa´asta punajuuresta niin sehän on helppo kiehauttaa kypsäksi.

Tein ison annoksen kerralla, että voimme syödä välipalana vielä päivällä. Smoothieen raaka-aineet oli: 750 ml pakuriteetä, 2 raakaa punajuurta, ½ avocado, pieni pätkä tuoretta inkivääriä ja kurkumaa ( löysin marketista tuoreena ja luomuna ), vajaa ½ kokonaisesta valkosipulista ( ei kovin iso ), ripaus musta pippuria ja loraus n. 2 rkl ekstra-neitsytoliiviöljyä, koska kurkuman pariksi suositellaan rasvaa ja mustapippuria tehostamaan imeytymistä, 1 dl jäisiä mustikoita ja 1 dl jäisiä puolukoita.meidannokia-win_20161230_155546

Lisäksi laitoin molempien lasiin 1 tl kuivattua nokkosjauhetta, ½ tl merilevärouhetta  ja 1 rkl oluthiivahiutaleita. Oluthiivahiutaleet on sellainen raaka-aine, joka tuo smoothieenkin omanlaisen maun, mutta itse tykkään käyttää sitä salaattien ja voileipienkin päällä.meidannokia-win_20161230_155723

Oluthiivahiutaleet sisältävät mm. hyvää proteiinia, foolihappoa sekä B-ryhmän vitamiineja.

Merilevää käytämme lähinnä jodin saannin turvaamiseksi.meidannokia-win_20161230_153730

Tämä smoothie sopii myös vegaaneille.

Smoothien maku oli raikas ja ruokaisa.

Toivotamme kaikille lukijoillemme tulevalle vuodelle paljon terveyttä ja onnea sekä kiitos kuluneesta vuodesta!

Raikas aamu smoothie ja muistutus Roosa nauhasta

Tämä aamu alkoi raikkaalla, keltaisella smoothiella, joka on vegaaninen.

Smoothien pohjana oli kauravälipala 4 dl sekä hapatettu mantelin makuinen soijatuote 2 dl ( ei luomua ). Molemmat ovat jogurttimaisia. Lisäsin jogurttien sekaan yhden maitohappobakteerikapselin ja annoin jogurtin tekeytyä kannellisessa lasipurkissa huoneenlämmössä reilun vuorokauden. Hygienan turvaamiseksi kiehautin lasipurkin kansineen kiehuvassa vedessä.meidannokia-w8_20161001104208-2

Hapatettu jogurtti kaadetaan blenderiin ja sekaan liotettuja para– ja saksanpähkinöitä ja auringonkukan -, pinjan– ja kurpitsansiemeniä sekä Femi Soya jauhetta 1½ rkl ( ei ole luomua, sis. soijajauhoa, ruusunmarjajauhettapellavansiemenrouhetta sekä raakaruokosokeria ). Parapähkinöitä oli 4 kpl ja saksanpähkinöitä sekä siemenia yhteensä 2 rkl sekä 2 kpl keskikokoisia appelsiineja. Appelsiineista irrottelin kalvotkin pois, että smoothien koostumuksesta tulee samettimainen ja kuohkea.

Lisäksi tuli terveellisiä mausteita pirtsakkuutta tuomaan: pala tuoretta inkivääriä ( kuvassa olevasta pienestä inkivääristä noin 2 cm pala ) 1 tl kurkumaa sekä ½ tl ceylonkanelia. Kanelillakin on monia hyviä terveysvaikutuksia. Käytämme ceylonkanelia sen vuoksi, että sen kumariinipitoisuus on pienempi kuin mm. kassiakanelissa.meidannokia-w8_20161001110200-3

Smoothien maku oli raikkaan pirteä ja kurkuman maku tuli hyvin esille.

meidannokia-w8_20161004093145
Kuvassa tuoretta kurkumaa sekä purkista jauhettua kurkumaa.

Inkivääristä ja kurkumasta olenkin kertonut aiemmissa postauksissa ja kurkuma on käytössä meillä myös tabletteina. Ostimme nyt lisäksi kaupasta tuoretta kurkumaa, jota laitan palasen aina smoothien sekaan.

Parapähkinät ovat erittäin hyvä seleenin lähde.

meidannokia-w8_20161004100405Smoothien seurana joimme aamulla viherjuoman. Vettä 1 dl ja 1 tl viherjauhetta. Tämä käyttämämme luomu viherjauhe on kiva, koska siinä on neljää erilaista vihreää eli ohran- ja vehnänoras sekä spirulina ja chlorella. Ja chlorellan mausta tuskin opimme koskaan pitämään. Sekoitan jopa chlorellan maun miedontamiseksi sitruunamehua juomaan. Erilaiset jauheet ovatkin helppoja käyttää.

Muistuksena kaikille!

Michael Monroen suunnitelemat Roosa nauhat ovat ostettavissa. Roosa nauhan myyntihinta lahjoitetaan syöpäsäätiölle suomalaisen syöpätutkimuksen ja neuvonnan hyväksi.  Roosa nauhalla tuetaan rintasyövän vastasta työtä.

meidannokia-w8_20161004100816Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuisi tähän hyvään, tärkeään ja arvokkaaseen keräykseen. Osta itsellesi, vie lahjaksi ystävälle ym.

Roosa nauha- päivää vietetään perjantaina 14.10.2016. 

 

Pehmeän makuinen lämmittävä juoma

Tänään valmistin uutta terveysjuomaa, jonka ohjeen löysin hiljattain ilmestyneestä luontaistuotekaupan lehdestä. Olemme innokkaita ja ennakkoluulottomia kokeilemaan uusia terveysjuomia-ja ruokia sekä luontaistuotteita.

Tämä juoma ei ollut kylmää ja raikasta vaan lämmintä ja pehmeän makuista. Sopii mainiosti myös vegaaneille. ” Tuunasin” taas hieman ohjetta, koska halusin inkiväärin mukaan sen hyvien terveysvaikutusten vuoksi, sekä mustapippurin, jolloin kurkuman sisältämät vaikuttavat aineet imeytyvät tehokkaammin mustapippurissa olevan piperiinin ansiosta. Lisäksi laitoin vajaan teelusikallisen kookosöljyä.

Kurkuma sisältältää kurkumiia, joka onkin kurkuman tärkein vaikuttava aine, jolla on lukuisia terveysvaikutuksia ( kurkumiini on rasvaliukoinen yhdiste, jonka vuoksi käytämme samanaikaisesti öljyä ). Kurkumaa on käytetty Intiassa jo kautta aikojen ayurveda- lääketieteessä, mutta myös ruoanlaitossa. Se on hyvin monipuolinen yrttimauste. Kurkumaa käytetään paljon luonnollisena tulehduskipulääkkeenä, mutta itse käytämme sitä syövänehkäisyssä ja tukihoitona.

Kurkuma on päivittäisessä käytössämme luontaistuotteena mm. kapseleina ja tabletteina, mutta myös jauheena tai tuoreena. Tuoretta kurkumaa olen löytänyt luomukaupasta. Syy miksi käytämme myös luontaistuotteena kurkumavalmistetta on se, että kurkuma imeytyy huonosti elimistössä, joten näin varmistamme riittävän suuren päiväannoksen.Kurkuma onkin valittu Vuoden 2010 rohdoskasviksi.

nature-679288_1280Valmiista juomasta otetussa kuvassa oleva valkoinen kukka on siankärsämö, joka on valittu Vuoden 2016 rohdoskasviksi.

Inkivääri on toinen, jota käytämme päivittäin joko jauheena tai tuoreena. Myös inkivääriä on käytetty jo kauan kansanlääkinnässä. Sitä on käytetty mm. vatsavaivojen hoidossa ja helpottamaan pahoinvointia, mutta myös ennalta ehkäisevänä juuri vatsavaivoihin ja pahoinvointiin, flunssaan, nivelvaivoihin mm. reuman hoitoon. Inkivääri on kuten kurkumakin luonnollinen lääke tulehdustauteja vastaan. Inkivääri on myös monipuolinen mauste ruoan maustamiseen. Sen maku on melko voimakas, joten käyttö kannattaa aloittaa maltillisesti, varsinkin tuoretta inkivääriä on joskus juoman tai smoothieen sekaan mennyt liian runsaasti ja tunne suussa on lähes polttava.W8_20160613120139

Juoman nesteeksi tuli pistaasijuomaa, joka lämmitetään, mutta ei kiehuteta.

Lämpimän pistaasijuoman sekaan lisätään kurkumaa, inkivääriä, hienonnettua mustapippuria, kardemummaa, Ceylon kanelia ja kookosöljyä. Jos haluaa juomasta makeaa niin siihen voi lisätä hieman esim. agavesiirappia, kookospalmu- tai ruokosokeria, vaniljaa ym.

Juoman raaka-aine määrät:

* 5 dl pistaasijuomaa, 2,5 tl kurkumajauhetta, 1tl kookosöljyä, vajaa ½ tl inkiväärijauhetta, hieman kardemummaa, mustapippuria ja Ceylonkanelia.

Huom! Käytämme Ceylonkanelia, koska ei sisällä juurikaan kumariinia.

Laadukasta luomu Ceylonkanelia olen ostanut luomumyymälöistä, luontaistuotekaupoista ja verkkokaupoista tilaamalla. En ole tullut katsoneeksi löytyykö Ceylonkanelia myös tavallisista ruokakaupoista.

Juoma lämmitti mukavasti näin viileänä päivänä ja oli lempeän makuista.

 

”Lääkitys” kohdallaan osa2

Jatketaan siitä mihin eilisessä ykkösosassa jäätiin. Mikäli joku tulee mukaan nyt, lukematta osa 1:tä, kerron varoitukseksi saman, kuin eilen. Minä en edelleenkään ole onkologian ammattilainen ja pienisoluinen keuhkosyöpäni ei ole pätevöittänyt minua antamaan suoranaisia ohjeita kenellekään syöpädiagnoosin saaneelle tai terveelle ihmiselle. Luettelen vain aineet, joita itse olen käyttänyt yli kaksi vuotta, erittäin hyvällä menestyksellä. Jos joku syövän kanssa taisteleva saa kirjoituksistani rohkeutta kokeilla vaihtoehtoisia luomuhoitoja, vaikka lääketieteellisen koulukunnan antamien hoitojen tukihoitoina ja saa niistä apua sairauteensa. En ole kirjoittanut turhaan.

Kotoisen pakurin jälkeen hyppäämme Amazonin sademetsiin, Graviola puun kautta. Graviolan vaikuttava aine on nimeltään triamazon, joka tappaa syöpäsoluja, säästäen terveet solut. Mekanismi on verrattavissa aprikoosin siemeniin, joista kerroin aiemmin. Tutkimuksia graviolasta löytyy paljon 70- luvulta lähtien. Itse käytän graviolanlehtijauhetta, joko kapseleina tai jauheena suoraan terveysjuomani joukossa, annostus 1000mg aamulla ja 1000mg illalla.

Seuraavana vuoron saa toinen sademetsän syöpälääke, nimeltään cat’s claw tutummin kissankynsi. Kissankynsi rohdoksesta uutettu AC11- valmiste aktivoi elimistöä korjaamaan jo vaurioitunutta DNA:ta. Se on vesiliukoinen ja näin ollen erittäin hyvin imeytyvä solutasolla. Vahva kissankynsi-uute aktivoi kateenkorvan muodostamaan uusia aktiivisia T-soluja, jotka ovat kehon luontaisia immuunipuolustajia syöpäsairauksia vastaan. Käytän cat’s claw:ia, joko tippoina terveysjuoman joukossa tai kapseleina, annostus 1000mg aamulla ja 1000mg illalla.

Mausteena tunnettu kurkuma on yllättäen syöpää ehkäisevä aine. Vaikuttava aine siinä on kurkumiini, joka pystyy estämään syövän kasvua edistävien verisuonten syntyä eli angiogeneesiä. Kurkumiini on kemopreventiivinen eli sillä on syöpäkasvainten ja etäpesäkkeiden kasvua estävä vaikutus. Mustapippurin sisältämä piperiini moninkertaistaa kurkumiinin imeytymisen ja näin ollen myös terveysvaikutuksen. Itse käytän Bioteekin, kauppanimellä Cibusine TSE forte myytävää kurkumiinivalmistetta, jossa on lisäpotkua antamassa beetasyklodekstriinikompleksi. Niinpä yksi 33mg:n tabletti vastaa 4800mg:aa kurkumiinia. Otan yhden 33mg:n tabletin aamulla ja yhden 33mg:n tabletin myös illalla.

Seuraavaksi Resveratroli, joka on kurkumiinin tavoin vahvasti antikarsinogeeninen eli syöpää estävä biomolekyyli. Resveratroli on viiniköynnöksen puolustusjärjestelmän erittämä hormoni jota erittyy kasvin stressitilanteessa, esimerkiksi silloin kun viiniköynnöstä leikataan. Resveratrolin syöpäsoluja tappava vaikutus perustuu siihen, että se estää tietyn proteiinin kiinnittymisen DNA-molekyyliin solun sisällä. Resveratroli lisää myös syöpäsolujen apoptoosia eli solukuolemaa. Punaviini sisältää resveratrolia, mutta sitä ei voi juoda niin valtavia määriä, että saavuttaisi terveysvaikutuksia. Pikemminkin sillä saavuttaa haimatulehduksen ja muita epätoivottuja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Itse käytän eri valmistajien uutteita tai tabletteja noin. 100mg aamuisin ja 100mg iltaisin. Kun käytän samanaikaisesti sekä kurkumiinia, että resveratrolia saan hiukan synergiaetua, koska ne vahvistavat toistensa tehoa.

Sitten kotoinen katajanmarja, jonka on havaittu jo pieninä pitoisuuksina olevan hyvin tappava syöpäsoluille. Se nostaa p53 proteiinin määrää soluissa, tämä proteiini säätelee useita solun sisäisiä tapahtumia esimerkiksi solusykliä ja apoptoosia eli ohjelmoitua solukuolemaa. Sillä on merkittävä tehtävä erityisesti syöpäsairauksissa, joista yli 50%:sa p53 ei toimi odotetusti ja solu pääsee jakaantumaan muodostaen syöpäkasvaimen. Katajanmarjojen käytössä on muistettava käyttörajoitukset ja kuuriluonteisuus. Vain 4-8 marjaa päivässä ja vain muutaman päivän ajan, jonka jälkeen pitempi tauko. Munuaissairauksista kärsiville ja raskaana oleville ei suositella ollenkaan. Minä jauhan 4 marjaa morttelilla aamujuomaan ja saman määrän iltajuomaan, kolmen päivän jaksoissa. Välillä pidän parin viikon tauon. Katajanmarja on voimakas diureetti, joten ei kannata ottaa silloin kun tietää, että virtsaamaan pääsy on hankalaa. Olen tilannut juniper- kapseleita iherb:istä joskus aikoinaan, mutta suomestakin katajanmarjoja saa hyvin luontaistuotekaupoista, itse ostin viime kerralla purkin city-marketin maustehyllystä 1,90€:n hintaan ja vaikutus oli aivan sama, kuin kalliimmissakin. Jokamiehen marjanpoiminta oikeuksilla marjoja saa kerätä myös metsistä, vaikka tarkkaan ottaen kysymyksessä ei ole marja, vaan käpy.

Heti perään toinen kotimainen ruoka-aine joka ehkäisee syöpää. Raakaa valkosipulia päivittäin nauttivat sairastuvat, tutkimusten mukaan, viisikymmentä prosenttia harvemmin syöpätauteihin, kuin valkosipulia käyttämättömät. Valkosipulin sisältämiä syöpäsolujen kasvua estäviä aineita ovat mm. diallyysisulfidi, S-allyylimerkaptokysteiini, S-allyylikysteiini ja ajoeeni. Käytän silloin, kun en halua levittää ympärilleni ihanaa valkosipulin tuoksua, hajuttomia puristeita tai kapseleita. Normaalisti käytän päivittäin runsaasti tuoretta valkosipulia ruoissa ja ilman ruokaakin. Huomion arvoista tässä on se, että kuumentaminen huonontaa valkosipulin lääkinnällisiä vaikutuksia.

Propolis eli mehiläiskittivaha on mehiläisten havupuiden silmuista keräämä ja sitten jalostama pihkamainen aine, sitä käytetään mehiläisyhdyskunnan terveyden ylläpitämiseen. Se sisältää yli neljääkymmentä erilaista flavonoidia, kuten pinosembriini, galangiini, pinobanksiini ja pinobanksiini-3-asetaatti. Sillä on sytostaattinen vaikutus, joten se estää solujen jakautumista. Propolista saa luontaistuotekaupoista tippapulloissa. Laitan sitä tippoina terveysjuomani joukkoon aamuin illoin.

Tämä riittäköön tällä erää, kun lisään vielä tohtori Johanna Budwigin kehittämän syöpää estävän ruokayhdistelmän, joka koostuu raejuustosta ja pellavansiemenöljystä. Tämä yhdistelmä aiheuttaa kemiallisen reaktion, joka muuttaa öljyn vesiliukoiseksi ja helposti solukalvoihin imeytyväksi. Pellavansiemenöljy sisältää mm. alfalinoleenihappoa ja lignaaneja, joilla on merkitystä syövän ehkäisyssä. Otan aamuin illoin 1dl:n raejuustoa ja lisään siihen ruokalusikallisen pellavansiemenöljyä.

Loppukaneettina mainittakoon, että pyrin pitämään elimistöni emäksisenä, koska syöpä tykkää happamasta ympäristöstä. Sanotaan, että jos elimistön ph pysyy n. 7,4 paikkeilla syöpä ei enää viihdy sellaisessa ympäristössä. Mikäli elimistöni alkaa muuttua liian happamaksi, otan muutaman ison lasin vettä, johon lisään ruokasoodaa 1rkl/tuoppi. Terveysmyymälästä ja apteekista saat hankittua edullisesti paperisia liuskavihkoja joilla saat helposti ja nopeasti mitattua elimistösi ph-arvon.

 

Pienisoluinen keuhkosyöpä ja elämä jatkuu

Kun syöpäni toteamisesta on nyt kulunut lähes kaksi vuotta ja elinaikaennusteet ovat tulleet, täyttyneet ja menneet menojaan. Rohkenen katsoa velvollisuudekseni tarttua aiheeseen ja kertoa kohtalotovereilleni rohkaisevia totuuksia pienisoluisesta keuhkosyövästä. Ja etenkin suhtautumiserosta, joka koululääketieteen edustajien ja itseni välillä vallitsee. Minulla on ollut itse sairastuneena mahdollisuus suorittaa empiiristä tutkimusta kahden vuoden ajan tästä pahamaineisesta vekkulista.

Muistan ikuisesti sen kauniin kevättalvisen päivän, kun pääsin viimeinkin kuulemaan diagnoosiani. ”Sinulla on pienisoluinen laajalle levinnyt keuhkosyöpä. Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain, eikä lääketiede ole pystynyt kehittämään siihen parantavaa hoitokeinoa.” Näin koruttomasti kertoi syöpäsairaalan lääkäri ja jatkoi empaattiseen tyyliinsä. ”Leikkaaminen ei tule kysymykseen, koska kasvain on ehtinyt kasvaa niin suureksi, että se täyttää jo välikarsinan ja ympäröi jo esimerkiksi aortan. Meillä on kyllä käytettävissä rankat sytostaatti-  ja sädehoidot, joilla pyritään nostamaan elinajanodotettasi.” Kun katsoin häntä epäuskoisena, huuli pyöreänä, kuin nahkiaisella ja silmät levällään, kuin vauhkolla pakojäniksellä. Muistutin varmasti teurastamolle eksynyttä lammasta. Hän katsoi vielä asiakseen potkaista  kerran vyön alle sanomalla. ”Tuntuuko nyt, ettei olisi kannattanut aloittaa tupakointia?” Vastasin hänelle, etten suinkaan tuhlaa tällä hetkellä energiaani neljäkymmentä vuotta sitten tekemäni päätöksen oikeellisuuden pohtimiseen. Vaan mieleni täyttää ajatus henkiriepuni puolesta taistelemisesta kaikin mahdollisin keinoin. Lääkärin alentuva katse yritti vakuuttaa minulle, että taistelustani ei tulisi pitkä.

Taistelukeinoina mieleeni nousivat ensimmäisinä ja ainoina. Elämäntapojen muutos ja luonnon lääkkeet. Luonnonlääkkeiden käytöstä tiedustelin seuraavaksi tapaamaltani onkologilta. Onkologi kertoi ystävällisesti, mutta päättäväisesti, että syöpäsairaalan kaikkien lääkäreiden kanta on se, ettei minkäänlaisia lisäravinteita, vitamiinilisiä eikä luonnonrohtoja saa käyttää, koska vaarallisen voimakkaat syöpälääkkeet rasittavat munuaisia ja maksaa, sekä muita tärkeitä sisäelimiä. En saisi käyttää luonnonlääkkeitä, jotka monien kansainvälisten tutkimusten mukaan ovat lähes ainoita vaikuttavia lääkkeitä kyseiseen syöpätyyppiin. Koululääketiede nosti kuvaannollisesti kädet pystyyn, jo diagnoosin ilmoitustilaisuudessa. Lääkärin kertoessa, ettei lääketiede ole pystynyt kehittämään parantavaa hoitomuotoa. Vain rankat hoidot, jotka parhaimmillaankin jatkavat elinaikaa muutamilla kuukausilla.

Kuten alkukappaleessa mainitsin. Lääkäreiden ja itseni suhtautumisessa pahanlaatuisen syövän hoitoon on olemassa näkemyseroja. On kuitenkin annettava kiitos sinne minne se kuuluu. Se kuuluu osaltaan myös koululääketieteelle. En missään tapauksessa vähättele syöpäsairaalasta saamiani hoitoja. Vaikka ne rankkoja olivatkin, täytyy muistaa, että rankka on tautikin ja oli agressiivisena ehtinyt levitä laajalle. Myös hoitoja suorittaneet ja valvoneet onkolgit ansaitsevat sydämelliset kiitokset. He tekevät arvokasta työtä positiivisella asenteella ja jaksavat aina olla ihanan ystävällisiä.

Omasta elämästä taisteleminen on ihmisen sisäänrakennetuista vieteistä voimakkain, joten en tarvinnut miettiä hetkeäkään, kuinka jatkaisin. Odottaisinko tumput suorina kuukausimäärän, jonka lääkäri elinajanodotteekseni ennustaisi? En suinkaan odottaisi, vaan aloittaisin kovan taistelun kaikin mahdollisin keinoin ja ainein, joista vähänkin olisi apua. Luojan kiitos olen saanut aivan ihanan ihmisen vaimokseni ja  hänen ansiotaan on, että olen tänään näin loistavassa kunnossa. Hän on tehnyt valtavan urakan hakemalla kaiken sen tarvittavan tiedon ja tutkimukset aineista, joista on hyötyä syöpää vastaan taistellessa. Hän on hankkinut myös itse aineet, joilla yhdessä taistelemme joka päivä syöpää vastaan. Olen kestänyt myös raskaat solumyrkkyhoidot ja sädehoidot hyvin, koska aloitin luomulääkinnän ennen raskaiden hoitojen alkamista.

Sytostaatti- ja sädehoidot loppuivat reilu vuosi sitten, mutta omat luomuhoidot jatkuvat edelleen monipuolisina. Monipuolinen luonnonlääkinnällisten aineiden saanti pitää immuunipuolustuksen kunnossa, eivätkä flunssatkaan ihan helposti pääse tulemaan.

Kokemuksesta tiedän, että syöpädiagnoosin saanut ihminen jää synkkine ajatuksineen ja kipuineen valitettavan yksin. Poissaolollaan loistavat ennen niin läheiset ystävät, kuin hiukan etäisemmät kaveritkin. Puhelinkin hiljenee. Ymmärrettävää. Lähes kukaan terve ihminen ei halua puhua niin kiusallisesta ja vastenmielisestä aiheesta, kuin syöpä. Aivan kuin pelättäisiin sen tarttuvan. Ainakin se vastenmielinen asia tulee liian lähelle ja siitä puhuttaessa joutuu poistumaan omalta mukavuusalueeltaan. Osaltaan syöpään sairastuneen ihmisen kohtaamisen vastenmielisyys selittyy sillä, että ihmiset tietävät syöpäsairauksista hyvin vähän. Kun aihe on vieras ja tietämys siitä ohut, on parempi kiertää sairastunut kaukaa.  Muun muassa näillä tekosyillä olen lohduttanut itseäni, kaivatessani entisiä läheisiä ystäviäni. Onneksi aiemmin mainitsemani rakas vaimoni sen lisäksi, että on täyttänyt oman paikkansa rinnallani moninkertaisesti. On myöskin korvannut ympäriltäni kaikonneet ystävät ja läheiset paremmin kuin hyvin.