Tasapainoilua syövän ja elämän kanssa

 

Tänään kauniina kevättalvisena päivänä minulla on onni kertoa, että yksi merkittävä etappi on saavutettu. On kulunut päivälleen viisi vuotta siitä, kun sain tietää sairastavani pienisoluista keuhkosyöpää. Laitoimme ensimmäiseksi tavoitteeksemme ei enempää eikä vähempää, kuin sen että olisin hengissä viiden vuoden kuluttua. Nuo viisi vuotta ovat kasvattaneet meitä siis minua ja vaimoani paljon.

Aloitimme välittömästi kovan luomulääkityksen, joka jatkuu edelleen. Lisäksi sain lääketieteellisen koulukunnan tarjoamat rajut hoidot: sytostaatti eli solumyrkkyhoidot, sädehoidot, sekä keuhkojen alueelle, että koko aivojen alueelle profylaktisesti. Nämä edellä mainitut seikat, sekä onni ja luojan varjelus ovat mahdollistaneet tämän tavoitteen saavuttamisen. Olenhan aiemminkin maininnut, että tunnen olevani luojan lempilapsi sekä onnetarten ottopoika.

Yksi merkittävä seikka, joka on vaikuttanut loistavaan toipumiseeni ovat elämäntapamuutoksemme. Tupakka jäi pois neljänkymmenen vuoden polttamisen jälkeen ja ruokavaliomme muuttui terveellisemmäksi esimerkiksi siten, että tänään käytämme aina pelkästään luomua jos vähänkin on mahdollista. Emme halua elimistöömme kasvinsuojelumyrkkyjä, myös kaikkia eläinperäisiä tuotteita vältämme ruokavaliossamme paitsi kalaa. Punainen liha on täysin pannassa. Toki on myönnettävä rehellisyyden nimissä heti, että kyllä joskus lipsahtaa ruokavalioon makkaraa ja lihaakin, mutta vain poikkeustapauksissa. Ei elämä saa olla liian kuolemanvakavaa ruokienkaan suhteen se lisää vain stressiä.

Toinen merkittävä toipumiseen johtanut seikka elämäntavoissamme tapahtui mentaalipuolella. Lopetimme elämästämme kiireen ja stressin. Tämä oli aika vaativa urakka jo siitäkin syystä, että tulomme romahtivat. Jouduin pienelle työkyvyttömyyseläkkeelle. Siitä huolimatta emme suostuneet stressaantumaan, sillä stressihormoni eli kortisoli on normaalina määrinä hyväksi elimistöllemme jopa välttämätöntä, mutta jos kortisolimäärät ovat jatkuvasti koholla se on suuri syövän riski. Varmaankin yksi syy syöpäsairauksien lisääntymiseen. Kiire kun on nykyään trendikästä. Kiire pitää kehittää päässään jos sitä ei muuten ole.

 

Kituuttelilimme pienillä tuloilla tinkien turhasta, mutta miettimällä tarkkaan siirtojamme emme ole tarvinneet tinkiä mistään tärkeästä. Edellä kerrotun olisin voinut kertoa muutamalla muotisanalla lyhyesti. Meidän lifestylemme sisälsi downshiftausta ja mindfulnessia. Lupasimme itsellemme viiden vuoden toipumisloman sairauteni taltuttamiseksi. Vaimoni on joutunut tekemään töitäkin, mutta hän on sisäistänyt hienosti elämäntapamuutoksemme muilta osin. Toipumislomani loppuu virallisesti viisivuotiskontrolliin, joka ajoittuu huhti- ja toukokuun vaihteeseen, vielä ei täsmällistä aikaa tiedä, koska kutsukirjettä ei ole syöpäsairaalalta vielä tullut.

Mainitsin aloituskappaleessa meidän oppineen paljon kuluneina viitenä vuotena. Jokainen ihminen joutuu kohtaamaan noinkin pitkän ajanjakson aikana niin negatiivisia, kuin positiivisiakin kokemuksia. Tapahtuu läheisten sairastumisia, kuolemiakin mutta myös paranemisia ja syntymiäkin. Elämämme on tasapainoilua elämän ja kuoleman välillä. Olemme saaneet kokea negatiivisia ja positiiviisia tunteita, sekä läheistemme, että vieraampien ihmisten taholta. Näistä kokemuksistamme voit lukea edelleen blogisivumme arkistoista. Sieltä löytyy iloisempia, sekä synkkäsieluisempiakin postauksia. Hyvää kevätsunnuntain jatkoa kaikille. Palataan pian.

Miten syöpä muuttaa ihmistä?

Syöpä muuttaa ihmisen arvomaailmaa, luonnetta ja suhtautumista. Syöpä järkyttää kehon lisäksi mieltä. Siinä vastaus lyhykäisyydessään otsikon esittämään kysymykseen, avaan kuitenkin vastaustani hiukan seuraavissa kappaleissa.

Omasta puolestani voin kertoa muutoksesta kohta neljän vuoden ajalta, sekä lisäksi kahden vuoden ajalta on kertynyt kokemusta blogimme toimittamisesta. Satojen kommenttien lukeminen ja satoihin kysymyksiin vastaaminen on antanut perspektiiviä syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä mielenmaisemasta.

Suurin osa kommentti- ja kysymysketjuista jää luonnollisesti meidän blogitoimittajien ja kysyjien väliseksi. Emme petä koskaan sairastuneiden ja heidän läheistensä luottamusta. Blogimme kommenttikenttään pääsevät vain ne kysymykset ja kommentit, jotka kommentoijat lähettävät yleiseen kommenttikenttään. Jokainen kommentti käsitellään luottamuksellisesti, ennen kuin julkaistaan. Kyse on erittäin henkilökohtaisista raskaista asioista.

Kirjoitankin pelkästään omasta empiirisestä kokemuksestani, mutta en voi väittää, etteikö ajatuksiini ja mielipiteisiini taustalla vaikuttaisi myös se kokemus, että olen saanut elää muiden syövän vaikutuspiirissä kamppailevien ja kamppailleiden kanssa…- niin joidenkin kohdalla on kirjoitettava jo imperfektissä, koska heidän kamppailunsa on jo jäänyt menneeseen aikaan.

Läheisiksi tulleiden ihmisten kamppailut ja kohtalot ovat jättäneet pysyvät jäljet  minuun ja kasvattaneet ja jalostaneet myös minun luonnettani. Voin rehellisesti sanoa, että neljä viimeisintä elinvuottani ovat kasvattaneet ja muuttaneet minua enemmän, kuin aiemmin elämäni yli viisikymmentä vuotta.

Jokainen, joka on ajanut moottoripyörällä tai vaikkapa autolla todella kovaa joskus, tietää sen, että mitä kovempaa mennään sitä kapeammaksi näkökenttä muuttuu. Kahdensadanviidenkympin nopeudessa näkee enää ajoradan, ei ollenkaan selkeästi sivuilleen. Pelkkää vilinää.Moottoripyörän kypärä

Edellä kerrottu pätee myös muuhun elämään. Minunkin elämäni oli ennen suorittamista ja vauhtia oli liikaa. Juoksin rahan perässä päivästä toiseen ja usein yötkin. Vauhtisokeus aiheutti sen, että elämä vilisi ohi vasemmalla ja oikealla. Suorittamisen sumussa ei näe horisonttia ja siellä vaanivia odottamattomia vaaroja, ne pääsevät yllättämään. Syöpä yllätti minut.

Syöpä oli se, joka pakotti minut pysähtymään ja miettimään asennettani elämään. Jouduimme vaimoni kanssa keskittämään kaiken energiamme pahanlaatuisen sairauden kanssa taisteluun. Tuskia ja kyyneleitä oli, epätoivoakin ja järkytystä, toivoa eivät lääkärit antaneet.

Tänään lähes neljä vuotta sairastumisen jälkeen olen aivan toinen mies. En juokse rahan perässä, vaan nautin jokaisesta päivästä enemmän, kuin koskaan. Olemme vaimoni kanssa todella aidosti onnellisia. Olemme ymmärtäneet elämän ihanuuden. Olemme jättäneet rahan perässä juoksemisen ja omistamisen taakan niille, jotka haluavat stressata. Asumme vuokralla ihanassa kaupunkikodissamme ilman stressiä. Mitä enemmän omaisuutta haalii sitä enemmän tulee paineita siitä, että omaisuuden arvo laskee. Kuten aloituskappaleessa mainitsin. Syöpä muuttaa ihmisen arvomaailmaa, luonnetta ja suhtautumista.

Nyt, kun kerron, että teemme koko ajan suunnitelmia tulevaisuuteen useiden kymmenien vuosien päähän ulottuen, lisään seuraavaan kappaleeseen kontrastiksi tilastofaktaa Keuhkosyövästä, sekä ei pienisoluisesta, että pienisoluisesta keuhkosyövästä.

Vuosittain Suomessa sairastuu keuhkosyöpään n.2500 henkilöä. Valtaosa ei pienisoluiseen. Vain n. 20% keuhkosyövistä on pienisoluista tyyppiä. Eli n. 2000 henkilöä sairastuu ei pienisoluiseen ja n. 500 henkilöä sairastuu pienisoluiseen keuhkosyöpään. Viiden vuoden kuluttua diagnoosista  2000:sta ei pienisoluiseen keuhkosyöpään sairastuneesta on elossa 10-15% eli 200-300 henkilöä. Kun taas 500:sta pienisoluiseen keuhkosyöpään sairastuneista on viiden vuoden kuluttua elossa alle 2% eli alle kymmenen henkilöä.

Asenteestani kertokoon jotain se, että en hetkeäkään epäile, ettenkö noin vuoden kuluttua olisi yksi niistä vajaasta kymmenestä elossa olevasta syöpäpotilaasta, jotka sairastuimme pienisoluiseen keuhkosyöpään vuoden 2013 kevättalvella, silloin meitä oli viisisataa kohtalotoveria.

Toisaalta, kun näkee kirkkaasti horisonttiin ja osaa odottaa, odottamattomia asioita ei tapahdu, asiat jotka tapahtuvat eivät tule odottamatta.

Tie horisontti

 

 

 

Liha- vai kasvisruokaa

Hei taas!

Pääsin pitkästä aikaa sorvin ääreen, eli kirjoittamaan. Oli pakko päästä, koska pään ympärillä alkoi pipo kiristyä liian tiukalle. Hermojen kiristymisestä johtuen mieleeni nousi muisto noin kolmenkymmenenkuuden vuoden takaa Kontiorannan sissikomppaniasta. Juoksimme tuolloin Jaamankankaalla, peräsuoli pitkällä, umpihangessa kuviteltuja ryssiä pakoon tai hyökkäsimme niiden kimppuun, en muista enää kumpi tilanne oli kysymyksessä, mutta mieleeni jäivät armeijakaverini sanat. Huohotimme hengästyneinä vierekkäin, kun totesin inttikaverilleni, että ” keljuttaa tämä jatkuva ryynääminen”. Kun kaverini sai hengityksen tasaantumaan ja pystyi taas puhumaan, hän tuo Kiuruvedeltä kotoisin oleva sudeettisavolainen luojan armosta lausui minulle puhtaalla savon murteella, hiukan Kiuruveden aksenttia käyttäen. ” Minuvakkii vituttaa niin paljo, jotta peä ihan kupruilloo.” Tämä kuvaava sanonta minulle nousee aina mieleeni, kun oma pääni alkaa olla niin tiukalla, että vaarana on sen kupruileminen. Parin kuukauden kirjoitustauko ei johtunut mistään vakavasta sairaudesta, kuten esimerkiksi syöpätilanteen pahenemisesta vaan vaarattomammasta vanhasta vaivasta joka uusiutui ja paheni äkkiä.

Kyseessä on frozen shoulder, eli jäätynyt olkapää. Kun olkapää jäätyy kunnolla tuntuu kuin olkaniveleen olisi isketty tulikuuma piikki, jos kättä yrittää nostaa vaikkapa näppäimistölle kipu on sietämätön. Kun kättä pitää rentona sylissään kipu on siedettävä. Onneksi kysymyksessä on vasen käsi ja osaan kirjoittaa pelkällä oikealla kädellä auttavasti, tosin paljon hitaammin.

Tämä kiusallinen ja pitkäkestoinen vaiva on 5-8:n kertaa yleisempi meillä diabeetikoilla kuin terveillä. Itse sain sen ensimmäistä kertaa noin kymmenen vuotta sitten, ennen kuin minulla oli  edes diabetes diagnoosia. Jouduin tuolloin leikkauttamaan oikean olkapääni, koska kiertäjäkalvosinjänne rispaantui olkanivelen ahtauduttua. Vanhempi kokenut ortopedian kirurgi avarsi nivelen ja parsi rispaantuneen lihaksen kokoon.  Kannoin leikkauksen jälkeen oikeaa kättäni kantositeessä kuukausia ja koska tarvitsin työssäni tietokonetta jatkuvasti jouduin opettelemaan hiiren käytön vasemmalla kädellä. Tästä vasen olkapääni ei pitänyt vaan jäätyi muutaman kuukauden jälkeen, kättä ei kärsinyt nostaa ollenkaan. Onneksi oikea olkapää oli toipunut avoleikkauksesta hyvin ja voin aloittaa työskentelyn oikealla kädellä. En tiennyt vielä silloin, että tulossa olisi sellaista, josta vasen olkapää pitäisi vielä vähemmän, kuin hiiren käytöstä.

Vasemman olkapääni kimppuun kävikin sitten nuori innokas ortopedi, joka selitti innoissaan, silmät ymmyrkäisenä minulle, että avoleikkausta ei tarvita. Teemme narkoosimanipulaation, asia hoituu sillä. Minä hullu uskoin, vaikka narkoosimanipulaatio kuulostikin pahaenteiseltä. Sehän tarkoittaa selkokielellä sitä, että Ukko (tässä tapauksessa minä) humautetaan unten maille ja sitten väännetään väkivalloin kättä ylös niin, että olkapään liikerata laajenee normaaliksi. Nyt tiedän empiirisen kokemuksen perusteella mitä siinä tapahtuu.

Vasemman olkapääni lihakset repesivät käsittelyssä pahasti ja sitten elimistöni kasvatti olkapäähän arpikudosta siinä määrin, että kättä ei voinut nostaa yhtään ja tuskat olivat yötä päivää valtavat. Tämän jälkeen vasen olkapääkin jouduttiin leikkaamaan ja toipuminen oli tosi hidasta ja kivuliasta. Toipuminen kesti kolme kertaa pidempään, kuin oikean olkapään toipuminen, jota ei väännelty väkisin vaan leikattiin heti. Kuitenkin vasen olkapääkin toipui aikanaan ja on ollut aivan oireeton vuosikausia. Nyt se sitten jäätyi uudelleen viime vuoden lopulla. Vaiva kestänee kuukausia tai jopa vuosia, mutta kirjoittamistani se ei estä. Tulen kirjoittamaan päivityksiä blogiimme vähintään yhtä usein kuin ennen, vaikka sitten yhdellä kädellä.

Ettei koko kirjoitus menisi pelkästään vanhojen muisteluksi laitan tähän loppuun vähän ajankohtaista asiaakin. Kun nyt on saatu paljon uutta tutkimustietoa punaisen lihan vaarallisuudesta ja kansainvälinen syöpäjärjestökin on nostanut sen syöpää aiheuttavien aineiden listalle esim. asbestin ja tupakan rinnalle.crust-roast-852042_1920 Ihmettelen suuresti, miksi ihmiset edelleen syövät paljon tuota tutkitusti elimistölle vaarallista tuotetta. Kaikkein eniten terveellisempää kasvisravintoa vastustavat itsenikin edustaman ikäluokan edustajat, eli keski-ikäiset ja jo keski-iän ylittäneet.

Jos oma terveys ei kiinnosta kannattaisi suuressa itsekkyydessään ajatella edes lapsiamme ja lapsenlapsiamme, sekä tulevia sukupolvia muutenkin. Onhan tiedossa, että lihan tehotuotannon osuus ilmaston muutokseen on arviolta 18% luokkaa. Se on suurempi kuin maailman koko maaliikenteen osuus luonnon tuhoamisessa. Olisi hienoa jos maapallon tulevaisuutta ei tuhottaisi pelkästään tyhmyyden ja itsekkyyden vuoksi.roasted-vegetables-371443_1280

 

Vegaanituotteita

Itse olen pienen ikäni syönyt mieluiten liharuokaa ja olen erittäin huojentunut siitä, että suolistossani ei vielä ole syöpää. Nyt olen ollut jo jonkun aikaa lähes pelkästään kasvisravinnolla ja täytyy sanoa, että voin todella paljon paremmin fyysisesti ja myös henkisesti. Vanhempikin mies voi ajatella asioita ja tehdä omat järkevät johtopäätökset ja muuttaa elintapojaan terveellisemmiksi. Siitä hyötyy eniten itse ja mikä parasta koko maailman kaikkeus.

 

 

 

 

Onni ja ilo ilmoittaa

Tänään minulla on taas suuri onni ja ilo ilmoittaa omasta- ja rakkaan puolisoni puolesta, että saimme lääkärin vastaanotolla pelkästään hyviä uutisia, koskien syöpäkontrollini verikokeiden ja kuvausten tuloksia, sekä juuri tapahtunutta lääkärin henkilökohtaista tutkimusta. Kaikki asiat ovat edelleen hyvin.

Jännittämisemme oli jälleen turhaa ja saimme taas vahvistuksen sille, että olemme valinneet oikean tien aloittaessamme luomulääkinnän pahanlaatuiseen tautiin, jonka edessä koululääketiede nosti kädet pystyyn.

Nyt on kulunut yli kaksi ja puoli vuotta, kun silloinen syöpälääkärini lausui nuo kuolemalta kalskahtavat sanat. ”Sinulla on pahanlaatuinen pienisoluinen keuhkosyöpä, johon lääketiede ei ole onnistunut kehittämään parantavaa hoitomuotoa. Voimme hoidoillamme jatkaa elinajan odotettasi, mutta parantamaan emme pysty. Syöpäsi on levinnyt niin laajalle, että leikkaus ei tule kysymykseen.”

Otin silloin kiitollisena vastaan koululääketieteen antamat raskaat hoidot. Sytostaatit ja sädehoidot. Aloitimme samaan aikaan omat luomulääkinnälliset hoitomme, lääkärin ja onkologien vastustuksesta huolimatta ja olemme jatkaneet niitä tähän päivään saakka. Ja jatkamme hamaan tappiin asti. Olen aiemmin avannut luomulääkityksemme blogissamme kategoriassa: Potilaan tuntemuksia, artikkelit/ Luontaislääkintä: Lääkitys kohdallaan 1 ja Lääkitys kohdallaan 2.Kädet

Olen joka päivä kiitollinen puolisolleni siitä, että hän jaksoi kaivaa ja etsiä tiedot ja aineet luomuhoitoihin. Itse olin jo niin huonossa kunnossa, että minä en enää olisi pystynyt siihen urakkaan.  Lääkärini silloin antamien elinajan odotteiden valossa en olisi voinut kuvitella näkeväni tätä päivää, mutta onneksi toisin kävi.

Saimme jälleen käydä, jo perinteeksi muodostuneilla munkkikahveilla, puolisoni kanssa. Olemme tehneet näin jokaisen kontrollin jälkeen hyvät uutiset kuultuamme. Nyt saamme jatkaa auvoista yhteiseloamme, nöyrän onnellisina seuraavia munkkikahveja odotellen.Sairaalassa

Huijausta, hiukkasia ja syöpää

Olen hämmästyneenä seurannut keskustelua päästöhuijauksesta, josta jäi ensimmäisenä kiinni Volkswagen ja heti perään luonnollisesti saman konsernin muutkin merkit. Myöskin kilpailevilta merkeiltä on paljastunut huomattavia ylityksiä säännellyissä päästöissä.

En ole hämmästynyt huijauksen paljastumisesta. Itse huijauksessa olen hämmästynyt vain siitä, miten alkeellisella ja yksinkertaisella tavalla se on onnistunut. EU:ssa valmistellaan parhaillaan uutta direktiiviä, jolla pystyttäisiin mittaamaan säänneltyjä päästöjä myös luonnollisessa ajotilanteessa eli RDE:tä (Real Driving  Emissions), mutta ei siitä sen enempää tässä yhteydessä. Huijaustekniikasta on kirjoitettu jo liikaakin. Niin paljon, että vakavampi puoli asiassa on jäänyt täysin vaille huomiota.

Suomessa puhutaan lähes pelkästään hiilidioksidi eli CO2 päästöistä. Hiilidioksidi on toki ihmisten toimien aiheuttama kasvihuonekaasu, joka aiheuttaa mm. ilmaston lämpenemistä mutta täytyy muistaa, että se on myös elämää ylläpitävä välttämätön aine esimerkiksi soluhengityksen vuoksi. Juuri tässä ominaisuudessa meille syöpäpotilaillekin hyödyllinen aine. Ehkä hiilidioksidi puhuttaa sen vuoksi, että autojen myyntiverotus ja käyttömaksut määräytyvät lähinnä CO2 päästöjen mukaan.

Tässäkin tapauksessa fokukseen nousevat taloudelliset intressit. Tärkeämmät seikat, kuten terveys tahtoo taas unohtua. Huijauksessa oli kuitenkin kysymys aivan muusta kuin paljon puhutusta hiilidioksidista. Kyseessä olivat säännellyt päästöt eli typenoksidipäästöt (NOx) ja pienhiukkaspäästöt (ppm). Mielestäni juuri näistä päästöistä kannattaisi puhua enemmän, koska ne vaarantavat todistettavasti meidän kaikkien terveyden ja hengen.

Kansainvälinen terveysjärjestö WHO on tutkinut yhdessä kansainvälisen syöväntutkimuskeskuksen IARC:n kanssa dieselpakokaasujen sisältämiä typenoksidi- ja pienhiukkaspäästöjä ja toteavat työryhmän yksimielisellä päätöksellä, että ne aiheuttavat esimerkiksi keuhkosyöpää. Hiukkaspäästöt onkin nostettu vaarallisuudessaan 1- karsinogeenien listalle esimerkiksi sellaisten aineiden rinnalle kuin asbesti, formaldehydi, plutonium, neutronisäteily jne.  Juuri NOx päästöjen peittämisestä VW:n huijauksessa oli kysymys. Syöpää aiheuttavat typenoksidipäästöt ylittyivät n. 40 kertaisesti! Näin suuret kansainväliset valmistajat suhtautuvat asiakkaidensa syöpäriskeihin.

Uusiin dieselautoihin tuli pakolliseksi vuonna 2007 DPF-suodatin (Diesel Particulate Filter), joka suodattaa osan pienhiukkasista, kuitenkin alle pm 2,5 hiukkaset tulevat suodattimen läpi suoraan hengitysilmaamme. Tämä kansankielessä hiukkassuodattimeksi tai hiukkasloukuksi nimetty DPF onkin osoittautunut ongelmalliseksi kapineeksi. Varsinkin sunnuntaiautoilijoiden ja muuten vähemmän ajavien autoissa. Dieselautot lisääntyivät vähemmän ajavienkin keskuudessa sen jälkeen, kun uusien autojen verotus muuttui 1.1.2008 alkaen päästöperusteiseksi ja uusien dieselautojen hinnat halpenivat niiden pienempien hiilidioksidipäästöjen vuoksi.

Paljon ajavilla, kuten ammattiautoilijoilla DPF toimiikin joten kuten, koska toimintaperiaate on sellainen, että hiukkassuodatin täyttyy vähitellen suodattamistaan pienhiukkasista ja kun suodattimen jälkeen pakoputkessa oleva anturi antaa riittävän paljon pienemmän painelukeman, kuin ennen suodatinta oleva anturi, moottorin ohjainlaite saa signaalin, joka käynnistää suodattimen regeneroinnin. Kansanomaisesti sanottuna moottorin ohjainlaite antaa moottorille ylimääräistä polttoainetta, jota moottori ei saa poltettua vaan se valuu palamattomana hiukkassuodattimeen ja palaa siellä, polttaen  hiukkasloukkuun aiemmin kerääntyneet hiukkaset. Tämä pahaa hajua tuottava toiminto silloin tällöin varmistaa sen, että hiukkassuodatin toimii taas niin kuin se on suunniteltukin toimimaan. Se suodattaa haitallisia pienhiukkasia vähemmäksi pakokaasusta.

Ongelmat syntyvät siitä, että regenerointi vaatii alettuaan pidemmän ajon ja sen, että suodatin pysyy tarpeeksi kuumana riittävän kauan, muuten regenerointi keskeytyy. Paljon ajavilla homma toimii, mutta vähemmän autoilevat ajavat yleensä lyhyempää matkaa ja regenerointi keskeytyy alkaakseen aina uudelleen keskeytyäkseen jälleen. Kun keskeytyksiä tulee tarpeeksi monta regenerointi ei suostukaan toimimaan loppuun ja hiukkasloukku jää tukkoon. Auto menee niin sanottuun vikasietotilaan, kierrokset putoavat ja mittaristoon syttyy moottorihäiriöstä kertova ilmoitus ja kehotus mennä korjaamolle. Korjaamolla havaitaan testerillä tukkeutunut DPF- suodatin. Suodatin voidaan joskus regeneroida pakotetusti testerin avulla, mutta yleensä regenerointi ei onnistu edes parametreja huijaamalla.

Uusi DPF eli hiukkassuodatin maksaa automerkistä riippuen 1500-6000 euroa ilman asennustyölaskua, joten tässä vaiheessa asia muuttuu hyvin mielenkiintoiseksi. Onhan kustannus vähän ajavalle autoilijalle kohtuuttoman tuntuinen. Eipä hätää autoilijan kannalta! Yleensä kun ongelma ilmenee siihen pyritään löytämään mahdollisimman edullinen ratkaisu, ilman suurempaa huolta ratkaisun eettisyydestä. Niin tässäkin tapauksessa.

Suuret ketjuttuneet nimekkäät korjaamot, sekä pienemmätkin pajat markkinoivat suomessakin vaivatonta ratkaisua tähän ongelmaan. Kymmenesosalla uuden suodattimen hinnasta Noin 500€: lla suoritetaan tukkeutuneen suodattimen tyhjäys/ohitus, ohjelmointi moottorin ohjainlaitteeseen, joko dignostiikkapistokkeen kautta, vaihtamalla muistipiirin tai ohjelmoimalla ECU:n nastoista BDM-laitteella. Kun poistetaan hiukkassuodatin käytöstä vältytään, vikasietotiloista ja tyhjennyspoltoista. Katsastuksessa mitattavat päästöt eivät lisäänny eikä poisto aiheuta vikakoodeja. Päin vastoin CO2-päästöt laskevat hieman DPF:n poiston myötä, kuten polttoaineen kulutuskin.

Tähän edellisessä kappaleessa mainittuun vähintäänkin arveluttavaan ja syöpäriskiä suuresti lisäävään moraalittomaan tekoon houkuttavat, suuren taloudellisen edun lisäksi pari muutakin seikkaa. Ainakin Audi, Seat, Skoda ja VW kieltävät biodieselin käytön autoissa joissa on DPF. Isompi tekijä on varmasti se, että paljon ajetuissa, jo väljistyneissä moottoreissa regeneroinnissa sylintereihin tuleva ylimääräinen polttoaine valuu männänrenkaiden ohi öljytilaan, jolloin ylimääräinen polttoaine lisää moottoriöljyn määrää ja huonontaa öljyn viskositeettia aiheuttaen ylimääräistä kulumista ja moottorivaurioita.

Edellä kerrottujen seikkojen vuoksi hengitämme enemmän ja enemmän syöpää aiheuttavia pienhiukkasia ja typenoksideja. Siinä jälleen yksi syy siihen miksi syöpä lisääntyy keskuudessamme räjähdysmäisesti. Tekemällä oikeita valintoja voimme kaikki vaikuttaa asiaan.

 

 

 

 

Se on syöpä

Mistä kaikki alkoi?

Flunssasta ja yskimisestä sekä hengen ahdistamisesta. Hoidettiin allergiana ja flunssana, välillä lääkekuuri, kunnes mieheltäni meni lähes ääni. Hän meni taas lääkäriin ja diagnoosi kurkunpääntulehdus. Mutta lääkekuuri ei tehonnut ja ääni oli edelleen poissa. Taas lääkäriin.

Lääkäri antoikin viimeinkin sitten seuraavalle päivälle kuvaus ajan sekä sairauslomaa muutaman päivän.

Mieheni tuli lääkäristä ja kysyin, että oliko kuvissa näkynyt mitään? Hän vastasi että varjostuma ja lisäsi että paha, joka ei lääkärin mukaan parane antibiootilla. Voin kyllä sanoa, etten ole koskaan pelästynyt tai lähinnä lamaantunut pelosta. Muistan vain sen, kuinka tuntui että jalat meni ”veltoksi” ja lysähdin istumaan. Kauhea ajatus näin jälkeen päin, mutta ensimmäisenä tuli mieleeni että tähänkö loppui ihana 10- vuoden liittomme. Liittoamme kun ajattelen niin siihen sopii hyvin Paulo Coelhon mietelause:

Ihminen ymmärtää elämää ja maailmankaikkeutta vasta sitten, kun löytää toisen puoliskonsa.wedding-322034_1280

Tuohon lamaantumisen tilaan ei toki voinut jäädä, vaikka se hetki tuntui ikuisuudelta.  Ja pelko oli valtaisa.

Sitten alkoi tutkimukset ja ensimmäinen etappi oli keuhkopolilla käynti, sieltä mieheni sai ajat tutkimuksiin. Tutkimuksissa menikin lähes 2 kuukautta, ne kuukaudet olivat piinallisen pitkiä minulle, mutta varsinkin miehelleni. Toki kaikki tutkimukset oli diagnoosin ja hoitojen suhteen tarpeellisia.

Tuon kahden kuukauden aikana tutkin kaikkia mahdollisia keuhkosairauksia netistä ja pidin toivoa yllä, että se olisi jokin muu kuin syöpä, vaikka pohjimmiltani tiesin että se oli syöpä. Itketti ja joskus tuntui että olimme painajaisessa ja kun herään niin kaikki olisi jälleen hyvin. Usein taisi olla myös niin että, asianomainen eli puolisoni joutui lohduttamaan minua ja valaamaan uskoa.

Lopulta tuli se pelottava päivä, kun piti tulla diagnoosi, mutta lääkärin soittaessa, hänellä ei ollut varmuutta vielä keuhkosyöpä tyypistä, mutta mieheni sai lääkäriajan ja siihen mennessä loputkin tulokset olisivat tulleet ja syöpätyyppi selviäisi. Mutta syöpä oli ja nyt ei voinut enää parempaa toivoa. Ainoa toivo oli ettei syöpä olisi pahin eli pienisoluinen keuhkosyöpä.

Mutta kuinkas kävikään taas minun toiveeni?

Oli lääkärin vastaanotto päivä ja siellä tuli lopullinen diagnoosi, se pelätyin pienisoluinen keuhkosyöpä ja tuomio tähän ei ole parantavaa hoitoa. Siis APUA, teki mieli huutaa. Miltäkö tuntui? Kuin sydän olisi puristettu kasaan.  Nytkin tätä kirjoittaessani tunnen sydämessäni sen puristavan tunteen. Tiedän kyllä ettei Luoja anna isompaa taakkaa kuin jaksaa kantaa, silloin tuntui että se taakka oli paljon, paljon suurempi ja paljon painavampi kuin kestäisin. Nyt jälkeen päin ajatellen tuo pitää kyllä paikkansa, taakan kannoin ja annoin kaikkeni että miehelläni olisi muu osa-alue elämässä hyvin. Sitä vain jaksaa ja saa voimia. Yritin pitää vapaata töistä niin paljon kuin oli taloudellisesti mahdollista, ettei puolisoni tarvitsisi olla yksin. Valitettavasti sitä raha puoltakin joutui ajattelemaan ja siitä huolimatta talous romahti.

Mieheni sai ajat sytostaatti tiputuksiin ja sen jälkeen lääkäri katsoisi tilanteen voiko antaa sädehoitoa eli onko kasvain pienentynyt tarpeeksi pieneksi. Sytostaatteja annettaisiin 12- viikkoa. Sytostaatit alkoivat ja puolisoni kesti ne varsin hyvin, yritimme elää mahdollisimman normaalia elämää. Olemme luonteeltamme positiivisia ja löysimme elämästämme paljon positiivisia asioita, elämässämme oli edelleen paljon naurua. Tuntui helpottavalta kun hoidot alkoivat ja enää ei ollut odottamista tutkimuksiin.

Kolmannen sytostaati tiputus jakson jälkeen oli kuvaus ja lääkärin vastaanotto, uutiset oli tällä kertaa ihania, erinomainen hoitovaste, lähes CR- vaste. Tämä jälkeen oli vielä yksi tiputusjakso ja kasvain oli niin pienen pieni että sädehoito oli mahdollinen. Tuntui pitkästä aikaa todella hienolta. Sädehoitoa oli 5- viikkoa, myös päähän annettiin sädehoitoa ennalta ehkäisevästi.

Lämmöllä ja kiitollisin mielin muistan edelleen sairaalan ihanaa henkilökuntaa.

5- viikoa meni, minä olin kauhuissani kun hoidot loppuivat, tuntui kuin olisi jääty tyhjän päälle. Olen jutellut syöpään sairastuneiden sekä heidän omaisten kanssa ja huomannut että monella on ollut samanlaisia tuntemuksia.

Parin kuukauden päästä sädehoidon loppumisesta oli kontrolli, jännitys oli taas suuri, mutta ihanaa, kaikki oli hyvin. Joulukin lähestyi ja Joulun lähestyessä mietin silloin että montakohan Joulua meillä on vielä yhdessä. Se ajatus vain hiipi mieleeni siinä tunne myllerryksessä. Eteenpäin lähdimme elämään. Tällä tiellä mennään…Kaksi ihanaa Joulua on saatu olla diagnoosin jälkeen yhdessä ja tätäkin mennyttä Joulua odotettiin kiitollisin mielin. Sairastumisen jälkeen ensimmäisenä Jouluna teimme päätöksen, että, joka joulun vietämme juuri niin kuin itse haluamme, ennen mietimme aina mitä odotuksia sukulaisillamme on Joulun varalle ja yleensä meni niin että olimme Joulun jälkeen rättiväsyneitä, kun kuljimme sukuloimassa. Tervetuloa levollinen Joulu!

Sukuloida on mukavaa ja teemmekin sitä usein, mutta Joulun rauhoitamme itsellemme.

 

 

 

 

Pienisoluinen keuhkosyöpä ja elämä jatkuu

Kun syöpäni toteamisesta on nyt kulunut lähes kaksi vuotta ja elinaikaennusteet ovat tulleet, täyttyneet ja menneet menojaan. Rohkenen katsoa velvollisuudekseni tarttua aiheeseen ja kertoa kohtalotovereilleni rohkaisevia totuuksia pienisoluisesta keuhkosyövästä. Ja etenkin suhtautumiserosta, joka koululääketieteen edustajien ja itseni välillä vallitsee. Minulla on ollut itse sairastuneena mahdollisuus suorittaa empiiristä tutkimusta kahden vuoden ajan tästä pahamaineisesta vekkulista.

Muistan ikuisesti sen kauniin kevättalvisen päivän, kun pääsin viimeinkin kuulemaan diagnoosiani. ”Sinulla on pienisoluinen laajalle levinnyt keuhkosyöpä. Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain, eikä lääketiede ole pystynyt kehittämään siihen parantavaa hoitokeinoa.” Näin koruttomasti kertoi syöpäsairaalan lääkäri ja jatkoi empaattiseen tyyliinsä. ”Leikkaaminen ei tule kysymykseen, koska kasvain on ehtinyt kasvaa niin suureksi, että se täyttää jo välikarsinan ja ympäröi jo esimerkiksi aortan. Meillä on kyllä käytettävissä rankat sytostaatti-  ja sädehoidot, joilla pyritään nostamaan elinajanodotettasi.” Kun katsoin häntä epäuskoisena, huuli pyöreänä, kuin nahkiaisella ja silmät levällään, kuin vauhkolla pakojäniksellä. Muistutin varmasti teurastamolle eksynyttä lammasta. Hän katsoi vielä asiakseen potkaista  kerran vyön alle sanomalla. ”Tuntuuko nyt, ettei olisi kannattanut aloittaa tupakointia?” Vastasin hänelle, etten suinkaan tuhlaa tällä hetkellä energiaani neljäkymmentä vuotta sitten tekemäni päätöksen oikeellisuuden pohtimiseen. Vaan mieleni täyttää ajatus henkiriepuni puolesta taistelemisesta kaikin mahdollisin keinoin. Lääkärin alentuva katse yritti vakuuttaa minulle, että taistelustani ei tulisi pitkä.

Taistelukeinoina mieleeni nousivat ensimmäisinä ja ainoina. Elämäntapojen muutos ja luonnon lääkkeet. Luonnonlääkkeiden käytöstä tiedustelin seuraavaksi tapaamaltani onkologilta. Onkologi kertoi ystävällisesti, mutta päättäväisesti, että syöpäsairaalan kaikkien lääkäreiden kanta on se, ettei minkäänlaisia lisäravinteita, vitamiinilisiä eikä luonnonrohtoja saa käyttää, koska vaarallisen voimakkaat syöpälääkkeet rasittavat munuaisia ja maksaa, sekä muita tärkeitä sisäelimiä. En saisi käyttää luonnonlääkkeitä, jotka monien kansainvälisten tutkimusten mukaan ovat lähes ainoita vaikuttavia lääkkeitä kyseiseen syöpätyyppiin. Koululääketiede nosti kuvaannollisesti kädet pystyyn, jo diagnoosin ilmoitustilaisuudessa. Lääkärin kertoessa, ettei lääketiede ole pystynyt kehittämään parantavaa hoitomuotoa. Vain rankat hoidot, jotka parhaimmillaankin jatkavat elinaikaa muutamilla kuukausilla.

Kuten alkukappaleessa mainitsin. Lääkäreiden ja itseni suhtautumisessa pahanlaatuisen syövän hoitoon on olemassa näkemyseroja. On kuitenkin annettava kiitos sinne minne se kuuluu. Se kuuluu osaltaan myös koululääketieteelle. En missään tapauksessa vähättele syöpäsairaalasta saamiani hoitoja. Vaikka ne rankkoja olivatkin, täytyy muistaa, että rankka on tautikin ja oli agressiivisena ehtinyt levitä laajalle. Myös hoitoja suorittaneet ja valvoneet onkolgit ansaitsevat sydämelliset kiitokset. He tekevät arvokasta työtä positiivisella asenteella ja jaksavat aina olla ihanan ystävällisiä.

Omasta elämästä taisteleminen on ihmisen sisäänrakennetuista vieteistä voimakkain, joten en tarvinnut miettiä hetkeäkään, kuinka jatkaisin. Odottaisinko tumput suorina kuukausimäärän, jonka lääkäri elinajanodotteekseni ennustaisi? En suinkaan odottaisi, vaan aloittaisin kovan taistelun kaikin mahdollisin keinoin ja ainein, joista vähänkin olisi apua. Luojan kiitos olen saanut aivan ihanan ihmisen vaimokseni ja  hänen ansiotaan on, että olen tänään näin loistavassa kunnossa. Hän on tehnyt valtavan urakan hakemalla kaiken sen tarvittavan tiedon ja tutkimukset aineista, joista on hyötyä syöpää vastaan taistellessa. Hän on hankkinut myös itse aineet, joilla yhdessä taistelemme joka päivä syöpää vastaan. Olen kestänyt myös raskaat solumyrkkyhoidot ja sädehoidot hyvin, koska aloitin luomulääkinnän ennen raskaiden hoitojen alkamista.

Sytostaatti- ja sädehoidot loppuivat reilu vuosi sitten, mutta omat luomuhoidot jatkuvat edelleen monipuolisina. Monipuolinen luonnonlääkinnällisten aineiden saanti pitää immuunipuolustuksen kunnossa, eivätkä flunssatkaan ihan helposti pääse tulemaan.

Kokemuksesta tiedän, että syöpädiagnoosin saanut ihminen jää synkkine ajatuksineen ja kipuineen valitettavan yksin. Poissaolollaan loistavat ennen niin läheiset ystävät, kuin hiukan etäisemmät kaveritkin. Puhelinkin hiljenee. Ymmärrettävää. Lähes kukaan terve ihminen ei halua puhua niin kiusallisesta ja vastenmielisestä aiheesta, kuin syöpä. Aivan kuin pelättäisiin sen tarttuvan. Ainakin se vastenmielinen asia tulee liian lähelle ja siitä puhuttaessa joutuu poistumaan omalta mukavuusalueeltaan. Osaltaan syöpään sairastuneen ihmisen kohtaamisen vastenmielisyys selittyy sillä, että ihmiset tietävät syöpäsairauksista hyvin vähän. Kun aihe on vieras ja tietämys siitä ohut, on parempi kiertää sairastunut kaukaa.  Muun muassa näillä tekosyillä olen lohduttanut itseäni, kaivatessani entisiä läheisiä ystäviäni. Onneksi aiemmin mainitsemani rakas vaimoni sen lisäksi, että on täyttänyt oman paikkansa rinnallani moninkertaisesti. On myöskin korvannut ympäriltäni kaikonneet ystävät ja läheiset paremmin kuin hyvin.

 

 

Vierellä kulkija

En toivoisi syöpää edes pahimmalle vihamiehelle.

Näin minä ajattelin vielä 2- vuotta sitten, mutta kuinka kävikään sen toiveen suhteen?

Loppujen lopuksi se pelko sattui omaan perheeseen ja minun roolini on sairastuneen puolison vierellä kulkija.

Kaikki, joiden kohdalle tämä on sattunut tietävät, että se on sairastuneelle raskas elämänvaihe, mutta myös perheenjäsenelle ja huoli rakkaasta suuri.

Apua, miten sen kestäisi ja jaksaisi? Tätä minä ennen ajattelin, kun joku kertoi syövästä.

Nyt tiedän että se tuntuu kauhealta, ajattelin että nyt tuli maailmanloppu ja jaksoin välillä huonosti.Tuntui kuin olisin nähnyt painajaista. Harmitti välillä vietävästi, että olinko osannut nauttia elämästä  täysillä, silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Huomasin kyllä että olin harmitellut varsin tyhjänpäiväisiä asioita.

Sorruin valitettavasti jopa siihen perinteiseen ajatteluun, että miksi juuri meille? Mieheni onneksi jo alkuun palautti minut maanpinnalle sanoen että miksi ei?  Jos näin voi käydä muille niin totta kai myös meille, kaikki tässä ollaan samalla viivalla ja samanarvoisia.

Minä tosiaan ennen ajattelin kauhuissani, kun joku kertoi syöpätapauksesta, että miten kestää- ja jaksaa. Ajattelun asteelle se välillä jäi, oli vaikea kysyä, mutta olisinpa kysynyt suoraan kuinka jaksat ja kuunnellut.

Huomasin sen virheen vasta, kun se kolahti omaan nilkkaan.

Olin muutama vuosi sitten ollut puolisoni syöpään sairastuneen sedän ja tuttavan saattohoidon vieressä seuraaja ja istunut heidän vierellään elämän viimeisinä päivinä ja se oli todella raskasta, mutta sitten kun se tuli puolisolleni niin se kohdistui vielä kauheampana mörkönä ja pelkkä syöpä- sana tuntui vaikealta sanoa.

Olisipa joku kysynyt jaksamista, mutta ne perinteiset fraasit kävivät varsin tutuiksi: voi kauheaa, en tiedä miten kestäisin tai kyllä se siitä, syöpä hoidot ovat nykyään hyviä ja kehittyneet tai lopuksi erotessa se perinteinen voimia ja jaksamista. Ehkä kaikista pahimmalta tuntui, kun joku kysyi ennustetta.

Tuossa tilanteessa on vaikea saada voimia, vaikka joku lähettäisi kantokassillisen.

Tiedän kyllä varsin hyvin, että jokainen tapaamani ihminen tarkoitti hyvää ja olen kiitollinen heille, joskus vain se toisen hiljaa kuunteleminen voi olla paljon suurempaa ja arvokkaampaa kuin valmiiden vastausten antaminen. Kaikista pahinta oli että osa läheisitä lopetti lähes yhteydenpidon. Jos se oli raskasta minulle niin varmasti myös puolisolleni ja varmaan hän itki useammat itkut kuin minä. Varsin nopeasti tein kyllä ratkaisun niin etten puhunut juuri tilanteestamme. Joskus jopa huumorilla mieheni sanoi, että täytyy tarkistaa onko puhelin edes päällä.

Usein sairastuneen voimat menevät sen kaiken sulatteluun ja olokin on väsynyt, joten ei jaksa soittaa lähiomaisille, siksi olisi tärkeää, että joku olisi välillä muistanut ja välittänyt tai vielä ihanampaa olisi ollut jos tuttavat olisi uskaltautuneet vierailulle. Ne, jotka kävivät useamman kerran, kerroin kyllä heille että heidän vierailullaan oli todella suuri merkitys. Olimme edelleen samoja ihmisiä ja syöpä ei tartu.

Lohduttaminen ei tarvitse suuria sanoja, ei valmiita vastauksia. Tärkeintä on mennä lähelle, välittää. Minulla on aikaa ja minua koskettaa se, mitä Sinulle kuuluu. -Hilja Aaltonen.

Kun alotin kirjoittamaan mieheni ”2- vuotis” päivä lähestyy eli 11.3 tulee kaksi vuotta syöpä löydöksestä.

Nyt alkoi alkaa sopivalta kirjoittamaan, aikaisemmin koko ajatus tuntui raskaalta ja kipeältä. Toivoisin että sairastuneet sekä lähiomaiset voisivat kirjoittaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan tässä blogissa ja keskusteluissa voisimme valaa uskoa vaikeassa tilanteessa oleville. Toki lämpimästi tervetulleita ovat keskustelemaan parantuneet sekä muutkin, jotka haluavat vaihtaa ajatuksia. Lämmöllä ajattelen jokaista, jota on kohdannut samanlainen tilanne.

Kiitollisin mielin menemme kohti kevättä. Toivomme itsellemme ja muille terveyttä, rakkautta sekä onnea.

Katso uskoen ylöspäin, rakkaudella sivullepäin, kiittäen taaksepäin ja toivoen eteenpäin. -Tuntematon.