Joulunsanoma ja yksinäisyys

Jälleen on tullut aika valmistautua joulun viettoon, aattoon on enää kymmenen yötä. Lapset odottavat innolla joulupukkia ja me vähän varttuneemmat odotamme harrasta joulutunnelmaa, rauhoittuaksemme miettimään perinteistä joulun sanomaa. Joulukirkossa saamme kuulla jälleen tutun rauhoittavan jouluevakeliumin, joka puolestaan vahvistaa uskoamme jouluun, tuohon hyväntahdon juhlaan.

En missään tapauksessa halua himmentää alkuperäistä joulun sanomaa kirjoituksellani, se on ihana sanoma toivoisin vain, että hyvä tahto ulottuisi myös joulun jälkeen meidän ihmisten keskuuteen. Lähinnä olen huolissani vanhuksistamme, jotka ovat yksinäisiä myös hetken kestävän jouluhössötyksen jälkeen. Jos me vaivaudumme jouluisin tuomaan hätäisesti joulukukan ja konvehtirasian vanhuksillemme se ei todellakaan riitä.

Hyvällä tuurilla isämme ja äitimme, jotka ovat mummo- ja ukki-iässä. Saavat asua kotonaan mummolassa, jos heillä taas on huono tuuri he ovat joutuneet laitoksiin jälkeläistensä itsekkyyden eli hyväntahdon puutteen vuoksi.

Jotkut meistä aikuisista lapsista olemme järjestäneet vanhuksillemme kuntien ylläpitämät palvelut, kuten päivittäinen ruoka-annosten tuonti suurkeittiöltä, sekä viikoittainen kotisairaanhoitajan käynti, joka sisältää lääkedosettien täyttämisen ja verenpaineen mittaukset. Ovatko vanhuksemme onnellisia, kun he lusikoivat äänettöminä suurkeittiöltä tuotua cook and chill mättöä ja heittelevät suuhunsa lääkenappeja dosetista.

Vastaan itse edellisessä kappaleessa esittämääni kysymykseen. Eivät todellakaan ole onnellisia! Jokainen ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Kaikki me tarvitsemme fyysisen hoivan lisäksi myös henkistä hoivaa ja läsnäoloa. Vanhempamme tarvitsevat kipeästi kuuntelijaa, vaikka kiva tyttö tuo päivittäin ruoan ja toinen ystävällinen tyttö lääkkeet silloin tällöin, he eivät ehdi kuuntelemaan vanhustemme iloja tai suruja. Heidän on riennettävä seuraavan vanhuksen luo, koska henkilömitoitukset kunnissa ovat sellaiset, että toimenkuvan mukaisista tehtävistä suoriutumisessa on aivan tarpeeksi tekemistä.

Jos me aikuiset lapset ja lapsenlapset olemme mahdollistaneet vanhuksiemme kotona asumisen aineellisen puolen se ei suinkaan riitä. Me emme voi ulkoistaa läsnäoloamme millekään kunnalliselle instanssille. Meidän tehtävämme on järjestää aikaa itsellemme, että voimme olla mukana vanhustemme elämässä ja sivistettävä itseämme, että osaamme kuunnella keskeyttämättä vanhaa ihmistä silloin kun vanha isä tai äiti eli mummo tai ukki haluavat kertoa ilojaan ja surujaan tai haluavat antaa elämän ohjeita jälkeläiselleen.

Vaikka samat jutut olisi kuullut sataviisikymmentä kertaa ja osaisi ne ulkoa omasta mielestään paremmin kuin kertoja itse. Vanhukselle se jutun kertominen on joka kerta ensimäinen ja ainutlaatuinen kerta, koska hän ei muista aiempia kertoja, ei hän tietenkään kertoisi jos muistaisi kertoneensa jutun aiemmin. Meidän nuorempien tehtävä on kuunnella intensiivisesti joka kerran emmekä saa keskeyttää kiireisiimme vedoten, tai pahimmassa tapauksessa keskeyttää sanoen ” olet kertonut jo tuon jutun” , se olisi suorastaan moukkamaista. Vanhus saa kaipaamaansa iloa ja onnenhetkiä, eikä masennu kun tuntee elämällään olevan tarkoituksen.

Vanhusten hälyttävästi lisääntynyt muistin huononeminen johtuukin useimmiten vanhuksen masentumisesta, eikä suinkaan esimerkiksi alzheimeristä. Onneksi geriatrit sisällyttävät nykyään laajempien muistitestauksien joukkoon masentuneisuus testin. Jos masennuspisteet ovat korkealla, eikä kuvantamisessa näy tiettyjen aivosolujen tuhoutumista potilaalle osataan antaa lääkitys masennukseen eikä ” dementiaan” kuten aiemmin usein tapahtui. Väärä lääkitys tuolla alueella johtaa yleensä katastrofiin. Vielä vähän aikaa sitten kaikki muistisairaudet niputettiin samaan nippuun, jonka nimi oli epämääräinen ”dementia”. Moni vanhus sekosi tuolloin, menetti puhekykynsä ja joutui ennenaikaiseen hautaan.

Päällepäin iloinen vanhus voikin olla syvästi masentunut, niin ettei edes läheinen huomaa sitä, mutta testit ja geriatrin suorittamat haastattelut paljastavat asioiden oikean laidan. Muistin nopea huonontuminen on usein merkki syvästä masennuksesta. Mistä tuo masentuminen sitten johtuu? Se johtuu juuri siitä, että vanhus tuntee itsensä mitättömäksi, tarpeettomaksi, sekä arvottomaksi, koska hän on jäänyt yksin pitkän elämänsä illassa. Kukaan ei vaivaudu edes käymään eikä varsinkaan kuuntelemaan

Mummo ja ukki,  äiti ja isä ovat osanneet ja jaksaneet kuunnella keskeyttämättä, kun olemme halunneet kertoa iloistamme ja suruistamme. He ovat nostaneet lukemattomat kerrat meidät jaloillemme ja puhaltaneet polveemme, kun olemme satuttaneet sen kaaduttuamme leikeissämme. He ovat pitäneet huolta lapsistaan ja lapsenlapsistaan vaivojaan kaihtamatta. He ovat tinkineet omasta elämänlaadustaan silloin ja tehneet pyyteettömästi uhrauksia omassa elämässään vuoksemme. Nyt on meidän vuoromme toimia ja hoitaa oman sukupolvemme leiviskämme kunnialla. Sen me olemme vanhuksillemme velkaa.

Jos olet laillani keski-ikäinen ( se on ajanjakso nuoruuden ja vanhuuden välissä kestää 23 vuotta alkaa 36 vuotiaana ja päättyy 59 vuotiaana) ja jos sinulla on vaikeuksia käsittää tätä tarinaani suosittelen sinulle, että menet peilin ääreen otat ne kuvaannolliset ruusunpunaiset silmälasit silmiltäsi, joiden läpi kasvosi näyttävät sileiltä ja kimmoisilta.

Nyt kun katsot kuvajaisesi kasvoilta huolestuneena otsaasi ilmestyneitä ryppyjä, sekä ylimääräisiä potkurin jälkiä silmänurkistasi. Samalla kun tajuntaasi alkaa hiipiä karu tosiasia ”minäkin vanhenen” lisätään tähän ajatusleikkiin puolueettomissa tutkimuksissa selvinnyt fakta, että seuraava sukupolvi, joka pelaa päätelaitteilla paljon kilpailu- ja taistelupelejä kasvaa pelien vuoksi lähes täysin empatiakyvyttömäksi. Eli aikanaan meistä huolehtiva sukupolvi on vielä itsekkäämpi, kuin tämä meidän nyt keski-ikäinen sukupolvemme.

Nyt kun katsot peilikuvaasi, jossa lärvissäsi loistavat valtavat uurteet ja kasvosi ovat muuttuneet jo epätoivoisiksi, alaleukasi on loksahtanut rintaasi ja kasvosi muistuttavat lähinnä kottaraisen pönttöä avonaisen suusi takia. Suorittajasukupolvemme vanhuuden kauhuskenaario alkaa pikkuhilja valjeta sinulle. Voit onnitella nyt itseäsi olet pystynyt sisäistämään vaihtoehtoisen joulusanomani jonka halusinkin sinulle ja kaikille ikäisilleni kertoa. Muistathan tämän joulusanomani myös joulun jälkeen ja opetathan sen myös lapsillesi.

Oikein rauhaisaa joulunaikaa sinulle rakas ikätoverini ja rauhaisaa vanhuuden odotusta.meidannokia-win_20161214_165820