Pienisoluinen keuhkosyöpä ja elämä jatkuu

Kun syöpäni toteamisesta on nyt kulunut lähes kaksi vuotta ja elinaikaennusteet ovat tulleet, täyttyneet ja menneet menojaan. Rohkenen katsoa velvollisuudekseni tarttua aiheeseen ja kertoa kohtalotovereilleni rohkaisevia totuuksia pienisoluisesta keuhkosyövästä. Ja etenkin suhtautumiserosta, joka koululääketieteen edustajien ja itseni välillä vallitsee. Minulla on ollut itse sairastuneena mahdollisuus suorittaa empiiristä tutkimusta kahden vuoden ajan tästä pahamaineisesta vekkulista.

Muistan ikuisesti sen kauniin kevättalvisen päivän, kun pääsin viimeinkin kuulemaan diagnoosiani. ”Sinulla on pienisoluinen laajalle levinnyt keuhkosyöpä. Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain, eikä lääketiede ole pystynyt kehittämään siihen parantavaa hoitokeinoa.” Näin koruttomasti kertoi syöpäsairaalan lääkäri ja jatkoi empaattiseen tyyliinsä. ”Leikkaaminen ei tule kysymykseen, koska kasvain on ehtinyt kasvaa niin suureksi, että se täyttää jo välikarsinan ja ympäröi jo esimerkiksi aortan. Meillä on kyllä käytettävissä rankat sytostaatti-  ja sädehoidot, joilla pyritään nostamaan elinajanodotettasi.” Kun katsoin häntä epäuskoisena, huuli pyöreänä, kuin nahkiaisella ja silmät levällään, kuin vauhkolla pakojäniksellä. Muistutin varmasti teurastamolle eksynyttä lammasta. Hän katsoi vielä asiakseen potkaista  kerran vyön alle sanomalla. ”Tuntuuko nyt, ettei olisi kannattanut aloittaa tupakointia?” Vastasin hänelle, etten suinkaan tuhlaa tällä hetkellä energiaani neljäkymmentä vuotta sitten tekemäni päätöksen oikeellisuuden pohtimiseen. Vaan mieleni täyttää ajatus henkiriepuni puolesta taistelemisesta kaikin mahdollisin keinoin. Lääkärin alentuva katse yritti vakuuttaa minulle, että taistelustani ei tulisi pitkä.

Taistelukeinoina mieleeni nousivat ensimmäisinä ja ainoina. Elämäntapojen muutos ja luonnon lääkkeet. Luonnonlääkkeiden käytöstä tiedustelin seuraavaksi tapaamaltani onkologilta. Onkologi kertoi ystävällisesti, mutta päättäväisesti, että syöpäsairaalan kaikkien lääkäreiden kanta on se, ettei minkäänlaisia lisäravinteita, vitamiinilisiä eikä luonnonrohtoja saa käyttää, koska vaarallisen voimakkaat syöpälääkkeet rasittavat munuaisia ja maksaa, sekä muita tärkeitä sisäelimiä. En saisi käyttää luonnonlääkkeitä, jotka monien kansainvälisten tutkimusten mukaan ovat lähes ainoita vaikuttavia lääkkeitä kyseiseen syöpätyyppiin. Koululääketiede nosti kuvaannollisesti kädet pystyyn, jo diagnoosin ilmoitustilaisuudessa. Lääkärin kertoessa, ettei lääketiede ole pystynyt kehittämään parantavaa hoitomuotoa. Vain rankat hoidot, jotka parhaimmillaankin jatkavat elinaikaa muutamilla kuukausilla.

Kuten alkukappaleessa mainitsin. Lääkäreiden ja itseni suhtautumisessa pahanlaatuisen syövän hoitoon on olemassa näkemyseroja. On kuitenkin annettava kiitos sinne minne se kuuluu. Se kuuluu osaltaan myös koululääketieteelle. En missään tapauksessa vähättele syöpäsairaalasta saamiani hoitoja. Vaikka ne rankkoja olivatkin, täytyy muistaa, että rankka on tautikin ja oli agressiivisena ehtinyt levitä laajalle. Myös hoitoja suorittaneet ja valvoneet onkolgit ansaitsevat sydämelliset kiitokset. He tekevät arvokasta työtä positiivisella asenteella ja jaksavat aina olla ihanan ystävällisiä.

Omasta elämästä taisteleminen on ihmisen sisäänrakennetuista vieteistä voimakkain, joten en tarvinnut miettiä hetkeäkään, kuinka jatkaisin. Odottaisinko tumput suorina kuukausimäärän, jonka lääkäri elinajanodotteekseni ennustaisi? En suinkaan odottaisi, vaan aloittaisin kovan taistelun kaikin mahdollisin keinoin ja ainein, joista vähänkin olisi apua. Luojan kiitos olen saanut aivan ihanan ihmisen vaimokseni ja  hänen ansiotaan on, että olen tänään näin loistavassa kunnossa. Hän on tehnyt valtavan urakan hakemalla kaiken sen tarvittavan tiedon ja tutkimukset aineista, joista on hyötyä syöpää vastaan taistellessa. Hän on hankkinut myös itse aineet, joilla yhdessä taistelemme joka päivä syöpää vastaan. Olen kestänyt myös raskaat solumyrkkyhoidot ja sädehoidot hyvin, koska aloitin luomulääkinnän ennen raskaiden hoitojen alkamista.

Sytostaatti- ja sädehoidot loppuivat reilu vuosi sitten, mutta omat luomuhoidot jatkuvat edelleen monipuolisina. Monipuolinen luonnonlääkinnällisten aineiden saanti pitää immuunipuolustuksen kunnossa, eivätkä flunssatkaan ihan helposti pääse tulemaan.

Kokemuksesta tiedän, että syöpädiagnoosin saanut ihminen jää synkkine ajatuksineen ja kipuineen valitettavan yksin. Poissaolollaan loistavat ennen niin läheiset ystävät, kuin hiukan etäisemmät kaveritkin. Puhelinkin hiljenee. Ymmärrettävää. Lähes kukaan terve ihminen ei halua puhua niin kiusallisesta ja vastenmielisestä aiheesta, kuin syöpä. Aivan kuin pelättäisiin sen tarttuvan. Ainakin se vastenmielinen asia tulee liian lähelle ja siitä puhuttaessa joutuu poistumaan omalta mukavuusalueeltaan. Osaltaan syöpään sairastuneen ihmisen kohtaamisen vastenmielisyys selittyy sillä, että ihmiset tietävät syöpäsairauksista hyvin vähän. Kun aihe on vieras ja tietämys siitä ohut, on parempi kiertää sairastunut kaukaa.  Muun muassa näillä tekosyillä olen lohduttanut itseäni, kaivatessani entisiä läheisiä ystäviäni. Onneksi aiemmin mainitsemani rakas vaimoni sen lisäksi, että on täyttänyt oman paikkansa rinnallani moninkertaisesti. On myöskin korvannut ympäriltäni kaikonneet ystävät ja läheiset paremmin kuin hyvin.

 

 

Luomua, raakaa ja luontaistuotteita

Tämä blogi osio on varmaankin sellainen, joka jakaa mielipiteitä laidasta laitaan ja jokainen tekee omat  ratkaisunsa, mutta meidän kohdallamme tuomion kuultuamme ei ollut vaihtoehtoja. Kaikki vaihtoehdot ja oljenkorret käyttöön.

Olimme jo ennen lopullista diagnoosia petranneet ruokavaliotamme, mutta diagnoosin jälkeen tutkin todella paljon tietoa ruoka-aineista sekä luontaistuotteista. En tiedä miten olisimme toimineet jos toivoa paranemiseen olisi annettu tai syövän paranemisennuste olisi ollut hyvä. Mutta elämässä täytyy pelata niillä korteilla, jotka on annettu aina tilanteen mukaan. Jos saan pitää mieheni luonani vierellä kulkemassa pidempään niin käytän kyllä kaikki mahdollisuudet.

Annoin miehelleni toipumisen rauhan ja otin vastuulleni ravintopuolen, näin varmistin että hän sai terveellistä sekä monipuolista ruokaa. Toivon todellakin että jokainen tekee omat ratkaisunsa luontaistuotteista ja arvostan jokaisen mielipidettä luontaistuotteista. Ja olen kyllä kuullutkin mielipiteitä, yleensä nuo mielipiteet ovat hyvin ääripäissä, puolesta ja vastaan. Enkä vähättele missään nimessä lääketieteellisiä hoitoja, joilla olikin erinomainen vaste mieheni syöpään ja ne olivat avain paranemisen tiellä. Kaikki hoidot otimme kiitollisina vastaan.

Ruokavaliomme koostuu suurimmaksi osaksi raakaravinnosta sekä mahdollisuuksien mukaan luomusta. Ruokavaliomme on n. 70-80% raakaa. Olen itse ollut aiemmin yli 10-vuotta kasvissyöjä, joten kasvisruoan valmistaminen oli jo tuttua puuhaa. Toki välillä käytämme kalaa ja lihaa. Punaista lihaa kylläkin vähän. Blenderi on varmaan keittiömme käytetyin väline, smoothieta menee aamu- ja iltapalalla. Lisäksi ruokavalioomme kuuluu monipuoliset salaatit, idut, siemenet, versot sekä viherjauheet. Viljatuotteita emme käytä paljoa.

Smoothien pohjana käytän pakuriteetä. Pakuria on käytetty kansanlääkinnässä jo satoja vuosia.  Sitä on käytetty sota-aikana kahvin korvikkeena sekä teen asemasta ” tikkateenä”. Välillä käytämme pakuria kuuriluontoisesti alkoholi uuttena, koska osa aineosista imeytyy paremmin uutteen muodossa. Smoothien sekaan lorautan yleensä kylmäpuristettuja öljyjä.  Välillä kun haluan herkullisen juoman sekoitan  siihen kylmäpuristettua kookosöljyä sekä raakakaakaota. Ruokaisuutta saan juomaan liotetuista siemenistä ja pähkinöistä .

Samoin avocado tekee smoothiesta ihanan täyteläisen ja kermaisan. Avocadossa on myös terveellistä rasvaa. Marjoja menee runsaasti, pakastimesta löytyykin puna- ja mustaherukkaa, mansikkaa, mustikkaa sekä marja-aroniaa. Eniten laitan kuitenkin aina smoothieen vihreää ( lehtikaalia, parsakaalia, pinaattia, versoja, viherjauheita sekä ituja ). Minusta on tullutkin ahkera idättäjä, iduista saa runsaasti vitamiineja.

Välillä toki täytyy elämässä olla nautintoa ja hurvittelua, käymme silloin tällöin ulkona syömässä tai otamme kahvin kyytipojaksi kahvileipää. Tätä nykyä kyllä ravintolan valikoimat kasvisruokaakin ajatellen ovat hyvät, verrattuna 90-lukuun, jolloin olin täysin kasvissyöjä.

Vitamiinejä käytämme jonkin verran, ne otamme yleensä joko suihkeena tai imeskelytabletteina jos saatavana, näin varmistamme hyvän imeytyvyyden. Käytämme kasviksia niin monipuolisesti ettemme koko ajan käytä muita vitamiineja kuin B-ja D- vitamiineja, kalsiumia, seleeniä sekä magnesiumia. Lähes heti sairauden alkumetreillä tutkimme paljon mitkä luontaistuotteet voisivat auttaa syöpään sairastunutta sekä olla tukena hoidoista palautumisessa. Löysimmekin hyvin tietoa ja siitä lähtien olemme molemmat käyttäneet tuotteita. Ensimmäinen luontaistuote oli Havupuu-uute juoma, olin kuullut tuotteesta aiemminkin ja jopa pari pullollista mielenkiinnosta kokeillut. Sen jälkeen valikoimiin tuli kissankynsi, graviola, kurkumiini, resveratroli, probolis, valkosipuli, aprikoosinsiemenet, katajanmarja ( kuuriluontoisesti ) sekä artemisia ( kuuriluontoisesti ). Lisäksi käytämme laadukasta MSM-rikkiä sekä ubikinolia.

MSM-rikki tuli meille kokeilun kautta, koska puolisolleni tuli hoitojen jälkeen nivelkipuja- ja jäykkyyttä ja luimme, että rikki voisi auttaa. Kokeilu kyllä kannatti, vaivoihin tuli apua. Kokeilimme jopa kerran, että jätimme rikin tauolle ja lumevaikutusta ei ollut rikin tuoma apu, koska nivelkivut- ja jäykkyys palasivat.

Ubikinonin vaihdoimme ubikinoliin syöpähoitojen aikaan, luontaistuote asiantuntijan neuvosta. Vaikka itse etsinkin paljon tietoa luontaistuotteista, olen saanut valtavan hyvää infoa luontaistuotealalla työskenteleviltä.  Ja kysyvä ei tieltä eksy.