Kontrolli lähestyy

Palasimme reissun päältä kotiin toissa iltana ja oven avatessa huomasin että siinä se on..kontrolliin kutsu. Tuota olen jo jännityksellä sekä kauhusta kankeana odottanut. Nyt ei tunnu enää ” tutulta ja turvalliselta”, kun puolivuotis kontrollista on mustaa valkoisella ja päivämäärä tietona.  Silloin kun päivämäärät ei ole tiedossa, on helpompi elää tavallisesti. Tämän matkan aikana olen oppinut sen, että se tavallinen elämä on sitten ihanaa.

Taidan olla melkoinen jännittäjä, mutta nyt on jo ahdistunut ja itkuinen olo. Pakko tässä on rauhoittua, kontrolliin on yli kuukausi aikaa.

Mieheni ajattelee juuri päinvastoin kuin minä, hänestä on hyvä kun kutsu tuli ja saa ajat kalenteriin.

Nykyisin teenkin elämästämme ”etappeja”. truck-455340_1280

Ajattelen ihanaa kohta on pääsiäinen ja sitten vappu sekä kevät tulee. Kesän tuloa en voi ajatella vielä tai jos ajattelen että ihanaa kun kesä tulee niin mieli ahdistuu, koska sitä ennen on tämä kontrolli. Yritän ajatella niitä aikaisempia tuntemuksia, miltä tuntuu kun mies tulee lääkärin vastaanotolta ja kertoo suu hymyssä että kaikki hyvin. Silloin tulee itku onnesta. Haluan uskoa ja uskon että tälläkin kertaa menee yhtä hienosti. Sitten rupean odottamaan sitä ihanaa kesää.

Minulle on tullut tavaksi, että joka päivälle kalenteriini kirjoitan kiitokset puolisoni terveydestä sekä lopuksi vielä illalla petillä kiitän hänen terveydestään. Toki joka päivä tapahtuu kivoja asioita ja illalla mietin mitä kaikkea kulunut päivä toi tullessaan, mutta puolison terveenä pysyminen on suurin kiitollisuuden aihe.

Näillä mietteillä rupean tekemään ilta smoothien. Siihen päätyy tällä kertaa parsakaalia, pinaattia, mustikkaa, mustaherukkaa, avocadoa sekä pellavansiemen rouhetta. Viherjauheen sekoitan joko havupuu-uute juoman sekaan tai sitruuna veteen, koska viherjauheessa olevan chlorellan makuun totun tuskin koskaan. Se ei ole hyvää, mutta terveellistä, joten ääntä kohti vain.

Toivottavasti sinunkin päivässäsi oli montaa mukavaa asiaa, joita voit petillä kiitollisena ajatella.

 

Jos huomista ei tulekaan

Kaipailin edellisessä päivityksessäni, pari päivää sitten, kutsua kontrolleihin. Nyt en enää kaipaa. Kutsut saapuivat tänään ja päivämäärät selvisivät. Menen verikokeisiin: 24.4.15, tietokonetomografiaan: 28.4.15 ja varsinainen lääkärin vastaanotto ja samalla tuomion kuuleminen on toukokuun kuudentena päivänä, kun verikokeiden tulokset ja CT-kuvauksen tulos on valmistunut.

Nyt nautin elämästäni täysillä. Tee sinäkin samoin. Jos sinulle nousi mieleen kysymys: Miksi juuri nyt pitäisi nauttia elämästä? Vastaan sinulle ystäväni. Koska elämässä on tartuttava hetkeen, koskaan ei voi tietää mikä hetki on viimeinen. Ei voi sanoa, että teen sen asian huomenna tai sanon rakkaalleni huomenna, että olet minulle tärkeä ja rakastan sinua todella paljon. Kukaan meistä ei voi tietää varmasti tuleeko meille huomista, tai edes seuraavaa hetkeä. Se seikka ei kuitenkaan ole syy alkaa pelkäämään elämää. Päin vastoin. Juuri sen vuoksi elämää on elettävä täysillä joka hetki. Minäkin vein vaimoni hetki sitten työkeikalle kaupungin toiselle laidalle noin viiden kilometrin päähän ja menen noutamaan hänet muutaman tunnin kuluttua. Kuitenkin suutelin häntä hyvästiksi aivan, kuin se olisi ollut viimeinen tapaamisemme.

Tähän loppuun haluan siteerata osan tekstistä, jonka sain tyttäreltäni 6.12.2001. Teksti on ollut kehystettynä olohuoneemme seinällä siitä asti ja saa olla siinä hamaan kuolemaani saakka.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle, että olet minulle tärkeä.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka me saamme elää yhdessä… Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne.

Onhan päivä vielä huomennakin – onhan? Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini. Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia.

Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään? Jos huomista ei tulekaan, kadut katkerasti, että jätit viimeisen hymyn hymyilemättä, viimeisen halauksen halaamatta, että sinulla oli liian kiire ehtiäksesi täyttämään toiveen, joka osoittautui läheisesi viimeiseksi.

 

Syöpä ei vaivaa ja kevät etenee

Katselen ulos ikkunastani. Näen ulkona suurten lumihiutaleiden leijailevan maahan. Samalla katseella näen ikkunalaudallani keltaisen narsissin kukkivan kauniisti. Näky herättää pientä ristiriitaa mielessäni. Kuitenkin tiedän, että tähän aikaan keväällä satava lumi vain sulattaa ulkona olevaa vanhaa lunta nopeammin pois. Ja kohta narsissit kukkivat myös ulkona kauniisti.

Mieltäni kaihertaa hiukan myös toinen ristiriitainen tunne. Tiedän puolivuotiskonrollini olevan huhtikuussa ja tarkka päivämäärä verikokeisiin ja CT-kuvaukseen, sekä lääkärin vastaanotolle selviää vasta kutsukirjeestä. Odotan joka päivä postin tuovan kutsukirjeeni, jotta saisin merkitä käynnit kalenteriini. Kontrolli jännittää aina, vaikka tiedän sisimmässäni olevani terve. Tiedän sen yhtä varmasti, kuin sen, että kevät tulee ja narsissit puskevat itsensä viimeisten lumen rippeiden läpi ja kukkivat pian.

Tunnen elimistöni ja tiedän miltä syöpä tuntuu. Syövän tunnetta ei ole. Enemmän luotan kuitenkin syöpää tuhoaviin luonnon lääkkeisiin, joita olen käyttänyt kahden vuoden ajan. Tänäänkin olen nauttinut vaimoni annostelemat luonnon lääkkeet, sekä hänen valmistamansa raakaravintoa sisältävän smoothien.

Aikaisemmin kontrolleja joutui jännittämään kolmen kuukauden välein. Nykyään kontrollikäyntien välit ovat kuusi kuukautta. Jokaisen kontrolliin kuuluvan syöpälääkärin vastaanoton aikana olen kuullut, alkujaan niin suuren, pienisoluisen keuhkosyöpäkasvaimen pienentyneen entisestään. Viimeksi viisi kuukautta sitten siitä oli muistona vain muutaman millimetrin paksuinen arpijuoste.

Näillä positiivisilla ajatuksilla eteenpäin.

 

 

Se on syöpä

Mistä kaikki alkoi?

Flunssasta ja yskimisestä sekä hengen ahdistamisesta. Hoidettiin allergiana ja flunssana, välillä lääkekuuri, kunnes mieheltäni meni lähes ääni. Hän meni taas lääkäriin ja diagnoosi kurkunpääntulehdus. Mutta lääkekuuri ei tehonnut ja ääni oli edelleen poissa. Taas lääkäriin.

Lääkäri antoikin viimeinkin sitten seuraavalle päivälle kuvaus ajan sekä sairauslomaa muutaman päivän.

Mieheni tuli lääkäristä ja kysyin, että oliko kuvissa näkynyt mitään? Hän vastasi että varjostuma ja lisäsi että paha, joka ei lääkärin mukaan parane antibiootilla. Voin kyllä sanoa, etten ole koskaan pelästynyt tai lähinnä lamaantunut pelosta. Muistan vain sen, kuinka tuntui että jalat meni ”veltoksi” ja lysähdin istumaan. Kauhea ajatus näin jälkeen päin, mutta ensimmäisenä tuli mieleeni että tähänkö loppui ihana 10- vuoden liittomme. Liittoamme kun ajattelen niin siihen sopii hyvin Paulo Coelhon mietelause:

Ihminen ymmärtää elämää ja maailmankaikkeutta vasta sitten, kun löytää toisen puoliskonsa.wedding-322034_1280

Tuohon lamaantumisen tilaan ei toki voinut jäädä, vaikka se hetki tuntui ikuisuudelta.  Ja pelko oli valtaisa.

Sitten alkoi tutkimukset ja ensimmäinen etappi oli keuhkopolilla käynti, sieltä mieheni sai ajat tutkimuksiin. Tutkimuksissa menikin lähes 2 kuukautta, ne kuukaudet olivat piinallisen pitkiä minulle, mutta varsinkin miehelleni. Toki kaikki tutkimukset oli diagnoosin ja hoitojen suhteen tarpeellisia.

Tuon kahden kuukauden aikana tutkin kaikkia mahdollisia keuhkosairauksia netistä ja pidin toivoa yllä, että se olisi jokin muu kuin syöpä, vaikka pohjimmiltani tiesin että se oli syöpä. Itketti ja joskus tuntui että olimme painajaisessa ja kun herään niin kaikki olisi jälleen hyvin. Usein taisi olla myös niin että, asianomainen eli puolisoni joutui lohduttamaan minua ja valaamaan uskoa.

Lopulta tuli se pelottava päivä, kun piti tulla diagnoosi, mutta lääkärin soittaessa, hänellä ei ollut varmuutta vielä keuhkosyöpä tyypistä, mutta mieheni sai lääkäriajan ja siihen mennessä loputkin tulokset olisivat tulleet ja syöpätyyppi selviäisi. Mutta syöpä oli ja nyt ei voinut enää parempaa toivoa. Ainoa toivo oli ettei syöpä olisi pahin eli pienisoluinen keuhkosyöpä.

Mutta kuinkas kävikään taas minun toiveeni?

Oli lääkärin vastaanotto päivä ja siellä tuli lopullinen diagnoosi, se pelätyin pienisoluinen keuhkosyöpä ja tuomio tähän ei ole parantavaa hoitoa. Siis APUA, teki mieli huutaa. Miltäkö tuntui? Kuin sydän olisi puristettu kasaan.  Nytkin tätä kirjoittaessani tunnen sydämessäni sen puristavan tunteen. Tiedän kyllä ettei Luoja anna isompaa taakkaa kuin jaksaa kantaa, silloin tuntui että se taakka oli paljon, paljon suurempi ja paljon painavampi kuin kestäisin. Nyt jälkeen päin ajatellen tuo pitää kyllä paikkansa, taakan kannoin ja annoin kaikkeni että miehelläni olisi muu osa-alue elämässä hyvin. Sitä vain jaksaa ja saa voimia. Yritin pitää vapaata töistä niin paljon kuin oli taloudellisesti mahdollista, ettei puolisoni tarvitsisi olla yksin. Valitettavasti sitä raha puoltakin joutui ajattelemaan ja siitä huolimatta talous romahti.

Mieheni sai ajat sytostaatti tiputuksiin ja sen jälkeen lääkäri katsoisi tilanteen voiko antaa sädehoitoa eli onko kasvain pienentynyt tarpeeksi pieneksi. Sytostaatteja annettaisiin 12- viikkoa. Sytostaatit alkoivat ja puolisoni kesti ne varsin hyvin, yritimme elää mahdollisimman normaalia elämää. Olemme luonteeltamme positiivisia ja löysimme elämästämme paljon positiivisia asioita, elämässämme oli edelleen paljon naurua. Tuntui helpottavalta kun hoidot alkoivat ja enää ei ollut odottamista tutkimuksiin.

Kolmannen sytostaati tiputus jakson jälkeen oli kuvaus ja lääkärin vastaanotto, uutiset oli tällä kertaa ihania, erinomainen hoitovaste, lähes CR- vaste. Tämä jälkeen oli vielä yksi tiputusjakso ja kasvain oli niin pienen pieni että sädehoito oli mahdollinen. Tuntui pitkästä aikaa todella hienolta. Sädehoitoa oli 5- viikkoa, myös päähän annettiin sädehoitoa ennalta ehkäisevästi.

Lämmöllä ja kiitollisin mielin muistan edelleen sairaalan ihanaa henkilökuntaa.

5- viikoa meni, minä olin kauhuissani kun hoidot loppuivat, tuntui kuin olisi jääty tyhjän päälle. Olen jutellut syöpään sairastuneiden sekä heidän omaisten kanssa ja huomannut että monella on ollut samanlaisia tuntemuksia.

Parin kuukauden päästä sädehoidon loppumisesta oli kontrolli, jännitys oli taas suuri, mutta ihanaa, kaikki oli hyvin. Joulukin lähestyi ja Joulun lähestyessä mietin silloin että montakohan Joulua meillä on vielä yhdessä. Se ajatus vain hiipi mieleeni siinä tunne myllerryksessä. Eteenpäin lähdimme elämään. Tällä tiellä mennään…Kaksi ihanaa Joulua on saatu olla diagnoosin jälkeen yhdessä ja tätäkin mennyttä Joulua odotettiin kiitollisin mielin. Sairastumisen jälkeen ensimmäisenä Jouluna teimme päätöksen, että, joka joulun vietämme juuri niin kuin itse haluamme, ennen mietimme aina mitä odotuksia sukulaisillamme on Joulun varalle ja yleensä meni niin että olimme Joulun jälkeen rättiväsyneitä, kun kuljimme sukuloimassa. Tervetuloa levollinen Joulu!

Sukuloida on mukavaa ja teemmekin sitä usein, mutta Joulun rauhoitamme itsellemme.

 

 

 

 

Pienisoluinen keuhkosyöpä ja elämä jatkuu

Kun syöpäni toteamisesta on nyt kulunut lähes kaksi vuotta ja elinaikaennusteet ovat tulleet, täyttyneet ja menneet menojaan. Rohkenen katsoa velvollisuudekseni tarttua aiheeseen ja kertoa kohtalotovereilleni rohkaisevia totuuksia pienisoluisesta keuhkosyövästä. Ja etenkin suhtautumiserosta, joka koululääketieteen edustajien ja itseni välillä vallitsee. Minulla on ollut itse sairastuneena mahdollisuus suorittaa empiiristä tutkimusta kahden vuoden ajan tästä pahamaineisesta vekkulista.

Muistan ikuisesti sen kauniin kevättalvisen päivän, kun pääsin viimeinkin kuulemaan diagnoosiani. ”Sinulla on pienisoluinen laajalle levinnyt keuhkosyöpä. Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain, eikä lääketiede ole pystynyt kehittämään siihen parantavaa hoitokeinoa.” Näin koruttomasti kertoi syöpäsairaalan lääkäri ja jatkoi empaattiseen tyyliinsä. ”Leikkaaminen ei tule kysymykseen, koska kasvain on ehtinyt kasvaa niin suureksi, että se täyttää jo välikarsinan ja ympäröi jo esimerkiksi aortan. Meillä on kyllä käytettävissä rankat sytostaatti-  ja sädehoidot, joilla pyritään nostamaan elinajanodotettasi.” Kun katsoin häntä epäuskoisena, huuli pyöreänä, kuin nahkiaisella ja silmät levällään, kuin vauhkolla pakojäniksellä. Muistutin varmasti teurastamolle eksynyttä lammasta. Hän katsoi vielä asiakseen potkaista  kerran vyön alle sanomalla. ”Tuntuuko nyt, ettei olisi kannattanut aloittaa tupakointia?” Vastasin hänelle, etten suinkaan tuhlaa tällä hetkellä energiaani neljäkymmentä vuotta sitten tekemäni päätöksen oikeellisuuden pohtimiseen. Vaan mieleni täyttää ajatus henkiriepuni puolesta taistelemisesta kaikin mahdollisin keinoin. Lääkärin alentuva katse yritti vakuuttaa minulle, että taistelustani ei tulisi pitkä.

Taistelukeinoina mieleeni nousivat ensimmäisinä ja ainoina. Elämäntapojen muutos ja luonnon lääkkeet. Luonnonlääkkeiden käytöstä tiedustelin seuraavaksi tapaamaltani onkologilta. Onkologi kertoi ystävällisesti, mutta päättäväisesti, että syöpäsairaalan kaikkien lääkäreiden kanta on se, ettei minkäänlaisia lisäravinteita, vitamiinilisiä eikä luonnonrohtoja saa käyttää, koska vaarallisen voimakkaat syöpälääkkeet rasittavat munuaisia ja maksaa, sekä muita tärkeitä sisäelimiä. En saisi käyttää luonnonlääkkeitä, jotka monien kansainvälisten tutkimusten mukaan ovat lähes ainoita vaikuttavia lääkkeitä kyseiseen syöpätyyppiin. Koululääketiede nosti kuvaannollisesti kädet pystyyn, jo diagnoosin ilmoitustilaisuudessa. Lääkärin kertoessa, ettei lääketiede ole pystynyt kehittämään parantavaa hoitomuotoa. Vain rankat hoidot, jotka parhaimmillaankin jatkavat elinaikaa muutamilla kuukausilla.

Kuten alkukappaleessa mainitsin. Lääkäreiden ja itseni suhtautumisessa pahanlaatuisen syövän hoitoon on olemassa näkemyseroja. On kuitenkin annettava kiitos sinne minne se kuuluu. Se kuuluu osaltaan myös koululääketieteelle. En missään tapauksessa vähättele syöpäsairaalasta saamiani hoitoja. Vaikka ne rankkoja olivatkin, täytyy muistaa, että rankka on tautikin ja oli agressiivisena ehtinyt levitä laajalle. Myös hoitoja suorittaneet ja valvoneet onkolgit ansaitsevat sydämelliset kiitokset. He tekevät arvokasta työtä positiivisella asenteella ja jaksavat aina olla ihanan ystävällisiä.

Omasta elämästä taisteleminen on ihmisen sisäänrakennetuista vieteistä voimakkain, joten en tarvinnut miettiä hetkeäkään, kuinka jatkaisin. Odottaisinko tumput suorina kuukausimäärän, jonka lääkäri elinajanodotteekseni ennustaisi? En suinkaan odottaisi, vaan aloittaisin kovan taistelun kaikin mahdollisin keinoin ja ainein, joista vähänkin olisi apua. Luojan kiitos olen saanut aivan ihanan ihmisen vaimokseni ja  hänen ansiotaan on, että olen tänään näin loistavassa kunnossa. Hän on tehnyt valtavan urakan hakemalla kaiken sen tarvittavan tiedon ja tutkimukset aineista, joista on hyötyä syöpää vastaan taistellessa. Hän on hankkinut myös itse aineet, joilla yhdessä taistelemme joka päivä syöpää vastaan. Olen kestänyt myös raskaat solumyrkkyhoidot ja sädehoidot hyvin, koska aloitin luomulääkinnän ennen raskaiden hoitojen alkamista.

Sytostaatti- ja sädehoidot loppuivat reilu vuosi sitten, mutta omat luomuhoidot jatkuvat edelleen monipuolisina. Monipuolinen luonnonlääkinnällisten aineiden saanti pitää immuunipuolustuksen kunnossa, eivätkä flunssatkaan ihan helposti pääse tulemaan.

Kokemuksesta tiedän, että syöpädiagnoosin saanut ihminen jää synkkine ajatuksineen ja kipuineen valitettavan yksin. Poissaolollaan loistavat ennen niin läheiset ystävät, kuin hiukan etäisemmät kaveritkin. Puhelinkin hiljenee. Ymmärrettävää. Lähes kukaan terve ihminen ei halua puhua niin kiusallisesta ja vastenmielisestä aiheesta, kuin syöpä. Aivan kuin pelättäisiin sen tarttuvan. Ainakin se vastenmielinen asia tulee liian lähelle ja siitä puhuttaessa joutuu poistumaan omalta mukavuusalueeltaan. Osaltaan syöpään sairastuneen ihmisen kohtaamisen vastenmielisyys selittyy sillä, että ihmiset tietävät syöpäsairauksista hyvin vähän. Kun aihe on vieras ja tietämys siitä ohut, on parempi kiertää sairastunut kaukaa.  Muun muassa näillä tekosyillä olen lohduttanut itseäni, kaivatessani entisiä läheisiä ystäviäni. Onneksi aiemmin mainitsemani rakas vaimoni sen lisäksi, että on täyttänyt oman paikkansa rinnallani moninkertaisesti. On myöskin korvannut ympäriltäni kaikonneet ystävät ja läheiset paremmin kuin hyvin.

 

 

Luomua, raakaa ja luontaistuotteita

Tämä blogi osio on varmaankin sellainen, joka jakaa mielipiteitä laidasta laitaan ja jokainen tekee omat  ratkaisunsa, mutta meidän kohdallamme tuomion kuultuamme ei ollut vaihtoehtoja. Kaikki vaihtoehdot ja oljenkorret käyttöön.

Olimme jo ennen lopullista diagnoosia petranneet ruokavaliotamme, mutta diagnoosin jälkeen tutkin todella paljon tietoa ruoka-aineista sekä luontaistuotteista. En tiedä miten olisimme toimineet jos toivoa paranemiseen olisi annettu tai syövän paranemisennuste olisi ollut hyvä. Mutta elämässä täytyy pelata niillä korteilla, jotka on annettu aina tilanteen mukaan. Jos saan pitää mieheni luonani vierellä kulkemassa pidempään niin käytän kyllä kaikki mahdollisuudet.

Annoin miehelleni toipumisen rauhan ja otin vastuulleni ravintopuolen, näin varmistin että hän sai terveellistä sekä monipuolista ruokaa. Toivon todellakin että jokainen tekee omat ratkaisunsa luontaistuotteista ja arvostan jokaisen mielipidettä luontaistuotteista. Ja olen kyllä kuullutkin mielipiteitä, yleensä nuo mielipiteet ovat hyvin ääripäissä, puolesta ja vastaan. Enkä vähättele missään nimessä lääketieteellisiä hoitoja, joilla olikin erinomainen vaste mieheni syöpään ja ne olivat avain paranemisen tiellä. Kaikki hoidot otimme kiitollisina vastaan.

Ruokavaliomme koostuu suurimmaksi osaksi raakaravinnosta sekä mahdollisuuksien mukaan luomusta. Ruokavaliomme on n. 70-80% raakaa. Olen itse ollut aiemmin yli 10-vuotta kasvissyöjä, joten kasvisruoan valmistaminen oli jo tuttua puuhaa. Toki välillä käytämme kalaa ja lihaa. Punaista lihaa kylläkin vähän. Blenderi on varmaan keittiömme käytetyin väline, smoothieta menee aamu- ja iltapalalla. Lisäksi ruokavalioomme kuuluu monipuoliset salaatit, idut, siemenet, versot sekä viherjauheet. Viljatuotteita emme käytä paljoa.

Smoothien pohjana käytän pakuriteetä. Pakuria on käytetty kansanlääkinnässä jo satoja vuosia.  Sitä on käytetty sota-aikana kahvin korvikkeena sekä teen asemasta ” tikkateenä”. Välillä käytämme pakuria kuuriluontoisesti alkoholi uuttena, koska osa aineosista imeytyy paremmin uutteen muodossa. Smoothien sekaan lorautan yleensä kylmäpuristettuja öljyjä.  Välillä kun haluan herkullisen juoman sekoitan  siihen kylmäpuristettua kookosöljyä sekä raakakaakaota. Ruokaisuutta saan juomaan liotetuista siemenistä ja pähkinöistä .

Samoin avocado tekee smoothiesta ihanan täyteläisen ja kermaisan. Avocadossa on myös terveellistä rasvaa. Marjoja menee runsaasti, pakastimesta löytyykin puna- ja mustaherukkaa, mansikkaa, mustikkaa sekä marja-aroniaa. Eniten laitan kuitenkin aina smoothieen vihreää ( lehtikaalia, parsakaalia, pinaattia, versoja, viherjauheita sekä ituja ). Minusta on tullutkin ahkera idättäjä, iduista saa runsaasti vitamiineja.

Välillä toki täytyy elämässä olla nautintoa ja hurvittelua, käymme silloin tällöin ulkona syömässä tai otamme kahvin kyytipojaksi kahvileipää. Tätä nykyä kyllä ravintolan valikoimat kasvisruokaakin ajatellen ovat hyvät, verrattuna 90-lukuun, jolloin olin täysin kasvissyöjä.

Vitamiinejä käytämme jonkin verran, ne otamme yleensä joko suihkeena tai imeskelytabletteina jos saatavana, näin varmistamme hyvän imeytyvyyden. Käytämme kasviksia niin monipuolisesti ettemme koko ajan käytä muita vitamiineja kuin B-ja D- vitamiineja, kalsiumia, seleeniä sekä magnesiumia. Lähes heti sairauden alkumetreillä tutkimme paljon mitkä luontaistuotteet voisivat auttaa syöpään sairastunutta sekä olla tukena hoidoista palautumisessa. Löysimmekin hyvin tietoa ja siitä lähtien olemme molemmat käyttäneet tuotteita. Ensimmäinen luontaistuote oli Havupuu-uute juoma, olin kuullut tuotteesta aiemminkin ja jopa pari pullollista mielenkiinnosta kokeillut. Sen jälkeen valikoimiin tuli kissankynsi, graviola, kurkumiini, resveratroli, probolis, valkosipuli, aprikoosinsiemenet, katajanmarja ( kuuriluontoisesti ) sekä artemisia ( kuuriluontoisesti ). Lisäksi käytämme laadukasta MSM-rikkiä sekä ubikinolia.

MSM-rikki tuli meille kokeilun kautta, koska puolisolleni tuli hoitojen jälkeen nivelkipuja- ja jäykkyyttä ja luimme, että rikki voisi auttaa. Kokeilu kyllä kannatti, vaivoihin tuli apua. Kokeilimme jopa kerran, että jätimme rikin tauolle ja lumevaikutusta ei ollut rikin tuoma apu, koska nivelkivut- ja jäykkyys palasivat.

Ubikinonin vaihdoimme ubikinoliin syöpähoitojen aikaan, luontaistuote asiantuntijan neuvosta. Vaikka itse etsinkin paljon tietoa luontaistuotteista, olen saanut valtavan hyvää infoa luontaistuotealalla työskenteleviltä.  Ja kysyvä ei tieltä eksy.

Vierellä kulkija

En toivoisi syöpää edes pahimmalle vihamiehelle.

Näin minä ajattelin vielä 2- vuotta sitten, mutta kuinka kävikään sen toiveen suhteen?

Loppujen lopuksi se pelko sattui omaan perheeseen ja minun roolini on sairastuneen puolison vierellä kulkija.

Kaikki, joiden kohdalle tämä on sattunut tietävät, että se on sairastuneelle raskas elämänvaihe, mutta myös perheenjäsenelle ja huoli rakkaasta suuri.

Apua, miten sen kestäisi ja jaksaisi? Tätä minä ennen ajattelin, kun joku kertoi syövästä.

Nyt tiedän että se tuntuu kauhealta, ajattelin että nyt tuli maailmanloppu ja jaksoin välillä huonosti.Tuntui kuin olisin nähnyt painajaista. Harmitti välillä vietävästi, että olinko osannut nauttia elämästä  täysillä, silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Huomasin kyllä että olin harmitellut varsin tyhjänpäiväisiä asioita.

Sorruin valitettavasti jopa siihen perinteiseen ajatteluun, että miksi juuri meille? Mieheni onneksi jo alkuun palautti minut maanpinnalle sanoen että miksi ei?  Jos näin voi käydä muille niin totta kai myös meille, kaikki tässä ollaan samalla viivalla ja samanarvoisia.

Minä tosiaan ennen ajattelin kauhuissani, kun joku kertoi syöpätapauksesta, että miten kestää- ja jaksaa. Ajattelun asteelle se välillä jäi, oli vaikea kysyä, mutta olisinpa kysynyt suoraan kuinka jaksat ja kuunnellut.

Huomasin sen virheen vasta, kun se kolahti omaan nilkkaan.

Olin muutama vuosi sitten ollut puolisoni syöpään sairastuneen sedän ja tuttavan saattohoidon vieressä seuraaja ja istunut heidän vierellään elämän viimeisinä päivinä ja se oli todella raskasta, mutta sitten kun se tuli puolisolleni niin se kohdistui vielä kauheampana mörkönä ja pelkkä syöpä- sana tuntui vaikealta sanoa.

Olisipa joku kysynyt jaksamista, mutta ne perinteiset fraasit kävivät varsin tutuiksi: voi kauheaa, en tiedä miten kestäisin tai kyllä se siitä, syöpä hoidot ovat nykyään hyviä ja kehittyneet tai lopuksi erotessa se perinteinen voimia ja jaksamista. Ehkä kaikista pahimmalta tuntui, kun joku kysyi ennustetta.

Tuossa tilanteessa on vaikea saada voimia, vaikka joku lähettäisi kantokassillisen.

Tiedän kyllä varsin hyvin, että jokainen tapaamani ihminen tarkoitti hyvää ja olen kiitollinen heille, joskus vain se toisen hiljaa kuunteleminen voi olla paljon suurempaa ja arvokkaampaa kuin valmiiden vastausten antaminen. Kaikista pahinta oli että osa läheisitä lopetti lähes yhteydenpidon. Jos se oli raskasta minulle niin varmasti myös puolisolleni ja varmaan hän itki useammat itkut kuin minä. Varsin nopeasti tein kyllä ratkaisun niin etten puhunut juuri tilanteestamme. Joskus jopa huumorilla mieheni sanoi, että täytyy tarkistaa onko puhelin edes päällä.

Usein sairastuneen voimat menevät sen kaiken sulatteluun ja olokin on väsynyt, joten ei jaksa soittaa lähiomaisille, siksi olisi tärkeää, että joku olisi välillä muistanut ja välittänyt tai vielä ihanampaa olisi ollut jos tuttavat olisi uskaltautuneet vierailulle. Ne, jotka kävivät useamman kerran, kerroin kyllä heille että heidän vierailullaan oli todella suuri merkitys. Olimme edelleen samoja ihmisiä ja syöpä ei tartu.

Lohduttaminen ei tarvitse suuria sanoja, ei valmiita vastauksia. Tärkeintä on mennä lähelle, välittää. Minulla on aikaa ja minua koskettaa se, mitä Sinulle kuuluu. -Hilja Aaltonen.

Kun alotin kirjoittamaan mieheni ”2- vuotis” päivä lähestyy eli 11.3 tulee kaksi vuotta syöpä löydöksestä.

Nyt alkoi alkaa sopivalta kirjoittamaan, aikaisemmin koko ajatus tuntui raskaalta ja kipeältä. Toivoisin että sairastuneet sekä lähiomaiset voisivat kirjoittaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan tässä blogissa ja keskusteluissa voisimme valaa uskoa vaikeassa tilanteessa oleville. Toki lämpimästi tervetulleita ovat keskustelemaan parantuneet sekä muutkin, jotka haluavat vaihtaa ajatuksia. Lämmöllä ajattelen jokaista, jota on kohdannut samanlainen tilanne.

Kiitollisin mielin menemme kohti kevättä. Toivomme itsellemme ja muille terveyttä, rakkautta sekä onnea.

Katso uskoen ylöspäin, rakkaudella sivullepäin, kiittäen taaksepäin ja toivoen eteenpäin. -Tuntematon.