Maailman syöpäpäivä 4.2

Tänään 4.2 vietämme Maailman syöpäpäivää.

” Maailman syöpäpäivää on vietetty vuodesta 2005, jolloin Kansainvälinen syöpäunioni UICC otti sen käyttöönsä oman ja lukuisten jäsenjärjestöjensä tiedotuksen välineeksi. ” ( teksti kopioitu Suomen YK- liiton sivuilta )

Tämän vuoden teemana on syövän varhaiseen havaitsemiseen kehitetyt menetelmät, kuten seulonnat. Tällä teemalla yritetään edistää tietoisuutta, kuinka tärkeää olisi syövän todentaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja siten pelastaa ihmishenkiä sekä vähentää raskaiden syöpähoitojen käyttöä.

Tällä hetkellähän on kunnissa maksutta rintasyövän sekä kohdunkaulan syövän seulontaa, mitkä ovat monen kohdalla auttaneet havaitsemaan syöpä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Yksi tärkeistä seulonnoista on suolistosyövälle ja mikä positiivisinta Suomessa käynnistetään suolistosyövän seulonta tänä vuonna aluksi vapaaehtoisissa kunnissa, mutta laajenee vähitellen valtakunnalliseksi. Kutsun saavat 60-66- vuotiaat naiset sekä miehet ja jatkossa seulonnan ollessa täydessä toiminnassa kutsun saavat kaikki 60- 74- vuotiaat. Hieno juttu.

Syöpäpäivänä mm. syöpäjärjestöt keskittyvät tuomaan tietoa syövästä ja myös korjaamaan vääriä oletuksia syövästä helpottaen syövän kanssa työtä tekevien toimintaa sekä auttamaan myös syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään arjessa. Monen kohdalla se saapuu kuin ” salama kirkkaalta taivaalta” niin kuin moni muukin sairaus.

Kaikki nuo edellä mainitut ovat erittäin tärkeitä silloin, kun syöpä saapuu elämään ja perheeseen sekä sairaalasta tulee kuin toinen koti.

Juuri tämä päivä on hyvä syy tehdä terveyspäätös, jolla voit pienentää riskiäsi sairastua syöpään tai voit tehdä hyvän ja arvokkaan työn syöpätutkimuksen tukemiseksi. Voit olla apuna turvaamassa syöpätyötä niin että jatkossakin säilyy laadukas syöpätutkimus ja sairastuneet saavat apua sairauteensa.

Aamulla oli televisiossa juttua teemaan liittyen ja siellä oli positiivisia ja monelle uutta toivoa antavia uutisia uusien hoitojen suhteen moniin huono ennusteisiinkin syöpiin. Tuollaiset ovat aina hienoaja uutisia jos yhä useampi syöpään sairastunut jää eloon. Sekä voi elää syövän jälkeen normaalia elämää.

Viimeisten vuosikymmenien aikana syöpätutkimus ja syöpähoidot ovat kehittyneet paljon mikä tuo toivoa monelle syöpään sairastuneelle.

Valitettava totuushan on se, että joka vuosi sairastuu yli 30 000 henkilöä ja joka kolmas joutuu elämänsä aikana kuulemaan sairastuneensa syöpään. Valitettavasti myös uusien syöpätapausten määrä on jatkuvasti kasvusuunnassa.

Se, että syöpää esiintyy paljon ja usein sanotaan, että huomattavasti enemmän kuin ennen niin siihen toki vaikuttavat elintavat sekä eliniän pidentyminen, mutta syöpään sairastunutta ei voi osoitella sormella vaan syöpään sairastuu myös terveellistä elämää eläviä aikuisia, mutta myös valitettavan usein pienen pieniä lapsia. Kenellekään ei toivoisi syöpää ja aina se tuntuu pahalta kenen kohdalle se tuleekin olipa syy mikä tahansa, mutta lasten kohdalla se tuntuu vielä surullisemmalta.

Toivotaan, että jatkossakin yhä useampi saa elää diagnoosin jälkeen normaalia elämää vielä monen monta vuotta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.