Intohimon iloja


Silmät loistaen, leveä hymy kasvoilla, kaikki muu katoaa ympäriltä, vartalossa kiva hytinä, energiaa virtaa kehoon. Sitä tunnetta me kaikki kaipaamme.

Sitä voisi kutsua intohimoksi.

Tuota intohimon paloa näin viikonloppuna lasten kasvoilla. Tämä artikkelin aihe pamahtikin mieleeni juuri tuosta lasten intohimosta jalkapalloa kohtaan sekä viime viikolla käymäni keskustelu puolisoni kanssa ensitapaamisestamme.

Pieniä jalkapalloilijoita juoksee innoissaan kentällä ja kaikilla on fokus pelaamisessa sekä pallossa. Ilo ja into pelaamiseen näkyy jokaisen pienillä kasvoilla. Maalin tullessa porukkahenki on ylimmillään. Taputellaan toisia, hihkutaan ja juostaan kädet ylhäällä sekä pompitaan ilosta. Tsempataan kaveria. Ollaan onnellisia. Ei mietitä menneitä eikä tulevaa.

Täytyy kyllä nostaa hattua myös pienten pelaajien kunnolle ja energialle, kun he juoksevat kentällä. Ja vieläpä tauollakin oli energiaa käydä ulko kuntosalilaitteilla ja hyppiä kavereiden kanssa.

Tätä iloa pääsin tädin ominaisuudessa seuraamaan viikonloppuna kotikaupungissa, kun tätitettävälläni oli jalkapallo turnauksia.

Täytyy myötää, että se intohimo peliin tarttui kyllä tätiinkin kannustuksen muodossa. Taisin huutaa välillä jeetä ja hurraata lähes täysillä kädet ylhäällä. Ja sama into oli päällä myös siskoni perheellä että puolisollani.

Pienellä herralla intohimo pelaamiseen on ollut pienestä pitäen. Muistan, kun hän pienenä jo pyysi kuljettamaan kainaloiden alta, kun hän potki sisällä palloa, että pysyy varmasti pystyssä. Välillä sitten seurattiin palloa kontaten. Tädin polvet mustelmilla.

Tällainen intohimo pitäisi jokaisen löytää elämäänsä. Sellainen joka vie ajatukset pois muusta, tuoden iloa, energiaa ja hytinää elämään.

Tuoden elämääsi valonpaistetta.

Usein sanotaan, että tunnen intohimoa työhöni. Se on hieno juttu ja niin tunnen minäkin, mutta työ kuuluu lähes meidän jokaisen elämään sekä arkeen ja siksi en puhu siitä nyt enkä muutenkaan tykkää puhua omista enkä muiden työasioista vapaa-ajallani. Enkä toki oikein ymmärrä, että moni kuluttaa omaa että muiden vapaa-aikaa kertoillen omia työjuttuja- ja kiireitään ( tämä on siis minun ajatukseni ).

Minusta on paljon mielenkiintoisempaa kuunnella ihmisten kuulumisia ja kertomuksia mitä he tekevät vapaa-ajallaan ja varsinkin mikä on heidän intohimonsa. Silloin silmiin syttyy loiste ja kasvot hehkuu. Puhekin muuttuu innostuneeksi aivan kuten pienenä lapsena, kun olimme innoissamme.

Intohimo voi siis kohdistua johonkin mitä teet täydellä sydämellä unohtaen kaiken muun. Oli se sitten vauhdikasta urheilua, patikoimista kauniissa luonnossa, joogaa, mietiskelyä, tanssia ym. lista on loputon. Minun intohimoni vapaa-ajallani on liikunta luonnossa. Kaipaan sitä joka päivä. Onneksi myös tässä kotikaupungissa on metsää lähellä. Siinä saan nauttia liikunnasta hiljaisuudessa. Mutta maalla kaukana autojen äänistä se on parasta.

Kaikki toki tiedämme, että se intohimo mikä kohdistuu toiseen ihmiseen on myös upeaa. Silloin myös unohtuu ympäriltä kaikki muu. Sydän tykyttää, posket hehkuu, vatsassa kihelmöi ja silmiin syttyy palo. Varsinkin vastarakastuneena se intohimo on sitä luokkaa, että kaikki arkiset asiat tuntuu unohtuvan tai kaikki asiat tuntuvat positiivisilta. ”Kävelemme 10 cm maapinnan yläpuolella ja pää pilvissä ”.

Varmasti jokainen muistaa sen tunteen, kun olet tavannut elämäsi varrella ihmisiä ja katseiden kohdatessa syntyy intohimon palo ja vetovoima kahden ihmisen välille. Silloin et näe ympärillä muita ihmisiä ja kaikki muu unohtuu. Tuntuu, että silmät palaa ja intohimon kohdetta silmiin katsoessa kuvataan jälkeenpäin tunteella ” tuntui, että pyörryn kohta ”.

Muistelimme siis puolisoni kanssa perjantaina kotikaupunkiimme ajellessamme ja kuunnellessamme Novan Retro- perjantaita ensi tapaamistamme. Retro- perjantain musiikki toi sen mieleen ja YouTube toimi lisäapuna. Jännää, miten tarkkaan jopa musiikki jää mieleen tuollaisissa tapahtumissa.

Muistan hyvin ensimmäisen tapaamisemme ja kaikki nuo edellä mainitut tunteet olivat varmasti havaittavissa sisäisesti että ulkoisesti. Toki sama tunne on edelleen.

Kysyin sitten puolisoltani matkustaessa omaan leikittelevään tyyliini, että mitäs hän ajatteli ensimmäistä kertaa tavatessamme. Hän vastasi ajatelleensa kuten Kaikki tytöt- laulussa, että ” Sinä olet jotain, minkä otan jos mä saan”. Ei ollenkaan huono vastaus mielestäni.

Toivon, että meillä jokaisella on joku intohimon kohde, joka tuo sinulle valoa ja energiaa elämään sekä tekee arjesta juhlan tuntua.

Toivon myös, että elämässäni on tai löydät ihmisen, jota kohtaan tunnet sellaista intohimoa, että välillä tuntuu pää olevan pilvissä, vatsassa kihelmöi ja kaikki muu unohtuu.

Ei piilotella liikaa intohimoamme vaan nautitaan intohimoisesta tekemisen ilosta harrastustamme kohtaan ja näytetään parisuhteessakin intohimomme puolisolle.