Villivihannes hehkutusta

Olen useimmissa artikkeleissani hehkuttanut villivihannesten monikäyttöisyyttä ja terveellisyyttä.

Ja tässäkin artikkelissa taas pakko hehkuttaa.

Meillä täällä maalla on ” vihannestiski” muutaman askeleen päässä rappusista.

Villivihanneksia voi käyttää monipuolisesti ja ovat ilmaista lähiruokaa ja vieläpä super- terveellistä.

Kuitenkin varovaisuutta sen verran, että kerää vain niitä villivihanneksia, jotka tunnistat varmaksi ja huomioit myös jos sinulla on lääkkeitä käytössä, että sopivat lääkkeidesi kanssa käytettäväksi.

Tässä ihanan ja raikkaan sekä terveellisen vihersmoothien ohje, josta saat vitamiineja sekä energiaa päivään.

Tämän tein eilen aamulla. Valitettavasti en mitannut tarkkoja mittoja, kun taas hurautin villivihanneksia sekaan maun mukaan.

Pohjanesteeksi tuli pakuriteetä, 1 avocado, n. 2 cm pala inkivääriä, n. 2 dl jäisiä lakkoja, lisäksi sekaan tuli kuusenkerkkiä, voikukan- ja nokkosenlehtiä ja poimulehtiä. Lisäksi koristeeksi voikukkia päälle.

Jos haluaa makeutta smoothieen, voi lisätä esim. hunajaa tai vegaani muuta makeuttajaa. Kuusenkerkät antavat ihanan pirteän maun. Avocadolla saa koostumuksesta kermaisen ja täyteläisen.

Päivällä tein myös villivihanneksista herkkuja.

Mm. Voikukka on hieno raaka-aine, josta voi käyttää koko paketin. Voikukan lehdistä sahalaitaiset ovat kitkerämpiä kuin sileälaitaiset.

Salaattiin tuli koivun; mustaherukan;- ja voikukanlehtiä, poimulehtiä sekä hieman kuusenkerkkiä.

Lisäksi tomaattia, jääsalaattia ja fetaa. Kastikkeeksi oliiviöljyä, mustapippuria, hunajaa, etikkaa ja hieman suolaa.

Horsmia keitin vedessä, johon lisäsin suolaa. Lopuksi horsmien päälle sitruunapippuria ja öljyä. Aivan kevään parasta herkkua ja tässä mieheni mummolan pellolla kasvaa niin paljon, etteivät syömällä lopu. Horsmista parhaimpia ovat pienet versot.

Pakastamme talveksikin aina horsmia, että voimme herkutella läpi vuoden.

Toinen herkku mitä teen paljon keväällä on voikukan nuput.

Voikukan nuppuja paistan öljyssä pannulla ja mausteeksi mustapippuria. Loppuvaiheessa lisään runsaasti valkosipulia ja annan muhia miedolla lämmöllä vielä vähän aikaa.

Mukavaa kesämieltä kaikille!

 

 

 

 

6 kommenttia artikkeliin ”Villivihannes hehkutusta

  1. Ihana villivihannes kausi 😊 Paljonhan noita kerkkiä uskaltaa syödä kerralla?. Onko teillä vaan blenderi käytössä vaan myös mehustin? Mikähän olisi hyvä määrä smoothieta päivässä.. ajattelin jos aamulla tekisi erilaisen smoothien kun iltapäivällä 😊

    1. Hei vaan ja kiitos viestistäsi.
      En oikeastaan mittaa tarkkaan paljonko laitan aina kerrallaan kuusenkerkkiä esim. smoothieen vaan lisään kouralla hieman ( olisikohan suunnilleen vajaa desi ). Jos kerkkiä laittaa liikaa smoothien sekaan niin lopputuloksesta tulee kirpeää. Yritän vaihdella päivittäin villivihanneksia etten käytä samaa/ samoja joka päivä. Villivihanneksiakin käyttäessä on hyvä huomioida ohjeet juuri käyttöön tai käytön pituuteen liittyen sekä tietenkin myös se jos sinulla on lääkkeitä käytössä ettei niillä ole negatiivisia yhteisvaikutuksia.
      Mm. Voikukanjuuria ja katajanmarjoja käytämme kuureittain ja nokkosestakin ( myös siemenistä ) pidämme välillä taukoja, koska meidän kohdalla nokkonen ainakin lisää nesteenpoistoa.
      Meillä on käytössä blenderi.
      Smoothieen määrää en osaa myöskään tarkalleen sanoa mitä päivän aikana tulee kokonaisuudessaan, koska aamulla juomme aika paljon n. 4 dl ja yleensä jemmaan päivälle kannelliseen lasipurkkiin välipalaksi.
      Itse teen myös vaihtelunvuoksi niin, että jos teen iltapäivällä erikseen smoothien niin silloin valmistan ” ruokaisamman”. Laitan raaka-aineeksi jotakin näistä esim. lehti- tai parsakaalia, pinaattia, porkkanaa, punajuurta ym. ( yleensä kypsennettynä punajuurta ) sekä liotettuja pähkinöitä, siemeniä tai avocadoa täyteläisyyttä antamaan. Lisäksi valkosipulia ja mausteita maun mukaan.
      Aamulla tykkään juoda raikkaan marjasmoothien.
      Smoothiet on minun mielestä ihanaa valmistaa, koska niissä on vain mielikuvitus rajana makujen ja raaka-aineiden suhteen.
      Mukavaa kesämieltä sinulle ja herkutellaan kesän herkuilla.

  2. Kummalla koette olevan enemmän merkitystä sairauden kannalta, mielellä vai ruokavaliolla? Entä ilmanlaatu, maallahan se varmaan on puhtaampaa kuin kaupungissa.. entä ulkoileminen? Pyrittekö viettämään paljon aikaa myös ulkoillen? Mahtavaa että olette saaneet sairauden hallintaan ❤️ mitä mieltä olette propiliksesta, onko kokeilemisen arvoinen tuote? Kaikkea hyvää teille jatkoon,jatkakaa samaan malliin! Teette varmasti paljon oikein ja annatte tällä blogilla ihmisille parempaa mieltä ja toivoa toivottominakin hetkinä, kiitos siitä ❤️. Ja anteeksi himpun vaikeatkin kysymykseni kun koitin mietteitäni kasata yhteen.

    1. Hei.
      Molemmat ovat mielestäni yhtä tärkeitä. Jos mieli on liian matalalla ei jaksa myöskään keskittyä ruokavalioon. Itselläni oli luojan kiitos puolisoni rinnallani kaikkein vaikeimpina hetkinä ja on tietysti edelleen. Hän ”pakotti” minut käyttämään terveellistä luomuruokaa ja luomulääkkeitä, sekä haki tietoa niistä kun itse en olisi jaksanut. Pyrimme ulkoilemaan maalla sekä kaupungissa mahdollisimman paljon. Tietenkin täällä maalla on paljon enemmän puuhaa ulkona, joten tänäkin kesänä olemme olleet ulkona lähes aamusta iltaan. Sen vuoksi vastauksenikin sinulle viivästyi, koska olemme olleet pari päivää luonnossa niin tiiviisti, että en ole ehtinyt konetta aukaista. Propolis on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuote. Olemme käyttäneet mehiläiskittivahaa vuosia ja suosittelen propolista kaikille, vaikka ei syöpäsairautta olisikaan. Se on luonnon oma antibiootti, joka suojelee hyvin monilta taudeilta. Kaikkea hyvää myös sinulle ja kysy rohkeasti jatkossakin ei vaikeita kysymyksiä olekaan. Kiitos tärkeistä kysymyksistäsi.

  3. Uskotteko että ruokavaliolla on ollut apua tiellänne? ❤️ Ja ettei pelkästään hoidot ajaneet tämänhetkiseen hyvään tilanteeseen vaan myös ruokavaliolla oli osuutta asiaan?. Keuhkosyöpä ei taida olla helpoimmasta päästä, mutta onnea teillä on rutkasti ollut tiellänne ❤️ Minusta tuntuu välillä sille etten osaa ajatella muuta kuin läheisen ja niin rakkaan ihmisen sairastamista ja välillä se ona todella puuduttavaa kun haluaisi vaan voida auttaa kaikella mahdollisella tavalla ❤️ Uskon kyllä , että pilvien luona vielä rakkaamme tapaamme, mutta en silti raskisi päästää itselle niin rakkaasta ihmisestä irti. Tuntuu kuin joku poraisi sydämmeen reikiä ja kuristaisi kurkusta, sekä istuisi rinnan päällä. Olen alkanut lukemaan kirjallisuutta syövän ehkäisystä ja hoidosta ruokavalion yms avulla. Osa ihmisistä ajattelee että syöpä on sattumaa ja osa taas että sairastumiseen on aina syy.. joko tunnetasolla tai elämäntavoilla. Sitten on niitä jotka terveistä elämäntavoista huolimatta sairastuu ja niitä jotka viinaa vetämällä elävät vanhoiksi. Uskon itse vahvasti että kaikilla on mahdollisuus ainakin pienentää riskiä sairastua ja myöskin auttaa kehoa toimimaan oikein mm. Tappamaan syöpäsoluja ja toipumaan nopeammin. Olen myös kuullut tapauksia joissa syöpämerkkiaine on lähtenyt laskuun esim.havupuu uute juomaa juomalla. Mielenkiintoista ja lohduttavaakin.

    1. Hei vaan ja kiitos sinulle viestistäsi.

      Itse uskon, että molemmilla on ollut osuutta asiaa hoidoilla sekä ruokavaliolla.
      Otimme kiitollisina vastaan kaikki lääketieteelliset hoidot.
      Mutta heti päätimme muuttaa ruokavaliomme mahdollisimman terveelliseen ja puhtaaseen.
      Toki ruokavalion suhteen nyt annamme armoa enemmän itsellemme silloin tällöin, mutta tavaksi ei voi päästää.
      Pidän huolen siitä, että n. 70 % ruoastamme on lähes joka päivä raakaruokaa.

      Pienisoluisella keuhkosyövällä ei valitettavasti ole kovin hyvä ennuste ja siksi olemme äärettömän kiitollisia tilanteestamme.
      Tänä aamuna kuulin juuri suru-uutisen ystävältäni, kun hänen isänsä oli lähtenyt eilen taivaan kotiin. Hänellä todettiin muutama kuukausi sitten keuhkosyöpä. Mielestäni hänellä oli eri syöpätyyppi kuin puolisollani, mutta valitettavasti hänen tilanne eteni nopeasti.

      Voin samaistua tunteeseesi, kun kerrot tuntemuksistasi läheisenä. Juuri se läheisestä luopumisen pelko ja tuska tekee tilanteesta surullisen ja kaoottisenkin. Sekä suuri epävarmuus. Itseäni pelotti suunnattomasti se jos lääkäri sanoo puolisolleni, että hoidot ei tehoa ja annamme jatkossa oireenmukaista hoitoa.

      Sairauden pahimmassa vaiheessa ainoa mitä toivoin ja rukoilin oli, että huominen olisi parempi päivä.
      Ja mikä ihaninta yksi päivä huomasin, että tänään on nyt juuri se parempi päivä, kun puolisoni lääkäri ilmoitti, että sytostaatit ovat vaikuttaneet hyvin ja voimme aloittaa sädehoidon.

      Minä alussa suuresti surin kohtaloamme, mutta sitten ajattelin, että tottakai se voi sattua meille ihan niin kuin muillekin kohtalotovereille.
      Yritämme elää niin, että pienentäisimme ainakin riskiä sairastua, mutta tiedän, että kaikesta ennakoinnista huolimatta minunkin kohdalleni voi samanlailla sairaus iskeä.
      Ajatteln kuitenkin niin, että jos elimistöni ja mieleni voi hyvin sekä yleiskuntoni on hyvä niin minun olisi helpompi kestää sairauden tuomat vaivat ja hoidotkin.

      Toivomme sinulle ja läheiselle uskoa ja toivoa parempaan huomiseen kaikesta huolimatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.