Liikunnan iloa

SinivuokotNyt nautimme taas keväisestä kotikaupungista ja kotona olosta.

Mieli on iloinen ja kepeä, kun puolisoni sai ihania uutisia syöpäkontrollista. Tätä kepeää oloa ilman, että miettisin ja pelkäisin syövän uusitumista kestää n. 2-3 kk ja sitten se alkaa taas hiipiä mieleen pienimmästäkin yskäisystä. Eli nyt täytyy nauttia levollisesta mielestä.

Kontrolli jännitti kyllä tällä kertaa niin valtaisasti, että migreeni vaivasi kovasti.

Minullahan on migreeni ollut n. 5-vuotiaasta saakka, joka välillä hallitsee kovinkin elämääni ja olipa osa syy parikymppisenä elämäntyylinikin, joka oli välillä vauhdikaskin, kapakoiden musiikin jumputus ei tehnyt hyvää ja sauna- illat venähtivät pitkiksi. Eli uni- ja ruokarytmit eivät olleet säännölliset.

Nykyään migreettömiä aikoja saattaa olla useita viikkoja ja pisin migreenitön aika on ollut n. 2 kk viime talvena. Se vaatii kyllä stressittömän elämän ja säännöllisen rytmin sekä tarkan ruokavalion. Eli ei sokeripitoisia eikä mausteisia ruokia, ei ylensyöntiä eikä myöskään saunomista. Eikä parfyymien sekamelskaa. SUKLAA KUVAJoskus jopa raju liikunta laukaisee, mutta olen huomannut, että lähinnä silloin jos en juo tarpeeksi. Sokeripitoiset ruoat laukaisevat yleensä migreenin, jos syön niitä enemmälti. Tosin se on jännä, että ennen migreenin laukeamista, kun on jo ennakko-oireita tulee yleensä valtava suklaan himo.

Nykyään yritän ennakoida, että migreeniä ei tulisi, koska se kaataa petiin tai lähinnä vessan lattialle, koska migreeniini kuuluu raju oksentelu.

Siksi nenäsumutteena oleva migreenilääke on ollut pelastus. Tabletit jopa pahoinvointilääkkeet tulevat kyllä muutaman minuutin sisällä takaisin ulos, joten niistä ei ole apua juurikaan ellen ehdi tabletteja ottaa heti, kun ensioireet alkavat. Ensioireina ovat yleensä ärtynyt ja poissaoleva olo, ajatus kangertelee, kaikki hajut ellottavat, äänet ärsyttävät ja silmät menevät valon araksi. Valitettavasti migreenini alkaa yleensä aamuyöllä eli herään siihen, kun päässä alkaa jyskyttämään.

Migreenin ennakko-oireitahan on monenlaisia ja yleensä me migreenipotilaat opimme tunnistamaan ne hyvin milloin migreeni tekee tuloaan tai osaamme jo ennakoida millainen tilanne laukaisee migreenin.

Usein sellaisten ihmisten, jotka eivät kärsi migreenistä on vaikea ymmärtää miten kokonaisvaltaisesti migreeni vaikuttaa meidän migreenistä kärsivien elämään ja jopa läheisten elämään.

Kirjoitin jo aiemmin yhdessä postauksessa migreenistä, jonka jälkeen olen saanut migreenipotilailta paljon ajatuksia herättäviä sähköposteja ja täytyy sanoa, että minun migreenini ei ole laisinkaan pahimmasta päästä, koska monella heistä migreeni saattaa kestää useita päiviä ja tulla monta kertaa kuukaudessa. Itselläni migreeni on kestänyt kolmisen päivää muutaman kerran näiden vuosien aikaan.

Liikunnasta en kyllä luovu, koska se tuo energiaa joka päiväiseen olooni, sekä selkeyttää ajatuksia jos jokin asia painaa mieltä. Ja mistä olen suuresti onnellinen, kun olen huomannut, että sisareni ja hänen puolisonsa ovat liikunnallisia ja se liikunnan ilo on siirtynyt myös heidän lapsiinsa.

Viime aikoina onkin ollut usein tv:ssä ja netissä juttua lasten vähäisestä liikunnasta, joka on mielestäni kurja juttu, kun ajattelee heidän tulevaisuuttaan ja mitä sairauksia voisi jopa estää säännöllisellä ja päivittäisellä liikunnalla ja tietenkin terveellisellä ruokavaliolla. Jopa lapsuus- ja nuoruus iässä lapsilla on aikuisten ” elintaso” sairauksia. Lapsilla on vapaa-aikana liian paljon passiivista istumista tai muuten paikallaan olemista, sekä epäterveellinen ruokavalio. Sisareni perheen kohdalla juuri vanhempien esimerkki ja liikunnan positiivisuus tarttuu myös lapsiin. Ja se, että he liikkuvat lasten kanssa yhdessä. Liikkuminen, ulkoilu ja leikkiminen yhdessä lasten kanssa ilon kautta tuo energiaa ja iloa lapsille, sekä aikuisille.

Superfoodit Voimialta!

rITVA hOPLOPOlimmekin vanhimman sisareni kanssa hoitamassa nuoremman sisareni lapsia reilu viikko sitten ja täytyy sanoa, että lapset antoivat ” vanhojen” tätien nivelille ja lihaksille teholiikuntaa, vaikka vanhempi sisarenikin on liikunnallinen. Pelasimme pikku juniorin kanssa jalkapalloa ja hän opetti tädeille ”kikkoja”, lenkkeilimme isomman neidin kanssa ja juttelimme tyttöjen juttuja, sekä liehuimme koko porukalla 4 h Hoplopissa. Ja kaikki nämä liikunta hetket olivat lasten omia toiveita. Hiki virtasi kaikilla ja saimme nauraa mahat kippurassa. Nuo ovat ihania muistoja, jotka jäävät sydämiin loppu elämäksi.Hoploppi E

Saimme taas tänä viikonloppuna nähdä lasten liikunnaniloa, kun olimme katsomassa kotikaupungissa lasten jalkapallo turnausta ja syy miksi olimme on se, että tätitettäväni pelaa jalkapalloa ja heidän joukkueellaan oli otteluja täällä ja me menimme puolisoni kanssa totta kai seuraamaan pikku miehen pelejä sisareni perheen kanssa. Ja pian huomasin, että minä tädin ominaisuudessa ja puolisonikin innostui huutamaan hurraata kovaan ääneen, kun pieni jalkapalloilija teki maaleja sekä kannustamaan tietenkin myös muita hänen joukkueessa pelanneita pieniä pelaajia tasapuolisesti.jALKAPALLO OTTELU

Tuo jalkapallon seuraaminen oli puolisollenikin tervetullutta irtaantumista stressaavasta tilanteesta, koska puolisoni veli on hoitamassa heidän äitiään ja jalkapallo turnaus päivä oli ollut puolisolleni pitkään aikaan sellainen ettei hän ollut miettinyt ollenkaan stressaavaa ja epävarmaa elämäntilannetta vaan heittäytyi elämään sitä hetkeä ja jännittämään pelejä. Olin todella onnellinen hänen puolestaan, että välillä pää tyhjeni mieltä painavista ajatuksista.

Voi sitä energian ja iloisuuden määrää mikä lasten kasvoilla loisti, kun he pelasivat. Siellä tuli onnistumisen iloja, mutta toki peleissä tulee myös pettymyksiä, mutta hattua nostan lapsille, koska suurin osa ymmärsi jo nuoresta iästään huolimatta, että molemmat kuuluvat tähänkin peliin ja harrastukseen, kuten myös kaikkien meidän elämäämme.

Mielestäni liikunnassa tärkeintä on hauskuus ja se, että liikunta on sellaista mistä lapsi nauttii.

Olen usein miettinyt myös omaa lapsuuttani nyt aikuisena, kun asuimme maalla. Ja ne lapsuuden polut, kalliot ja ladot ovat edelleen rakkaita.IMG_0819 Vietimme paljon aikaa metsissä ja linkkari oli tietenkin taskussa, koska rakensimme majoja ja milloin mitäkin keksimme, hiihdimme ja laskimme mäkeä, kesällä pyöräilimme valtavasti jopa pieniä metsäpolkuja pitkin ja uimaan ruikutimme vanhemmilta niin että kävimme monta kertaa päivässä uiskentelemassa, touhusimme eläinten kanssa, leikimme kotista tyhjissä heinäladoissa ym. Sisällä vietimme ihan minimaalisesti aikaa, lähinnä kävimme ruokailemassa. IMG_0814Jalkapohjatkin säästyi suht ehjänä, vaikka kesällä juoksimme avojaloin pitkin kiviraunioita sekä peltoja. Pieniä naarmuja ja tapaturmia sattui, mutta niistä selvittiin puhdistuksella ja laastarilla. Ja jälkeenpäin aikuisena olemme saaneet nauraa kommelluksilla monet kerrat ja olla kiitollisia, ettei pahempia vahinkoja sattunut, kun kaikkia keksintöjähän ei tietenkään vanhemmille kerrottu. Ja salaa vanhemmilta piti tietenkin kilpailla myös, että kumpi meistä sisaruksista tietää kirosanoja enemmän.

Annetaan liikunnan ilon liikuttaa meitä aikuisia sekä lapsia. Ja näytetään pienille ihmisille hyvää esimerkkiä liikunnan ilosta, energisyydestä ja monipuolisuudesta.

Halti vaatettaa ulkoiluun ja retkeilyyn!

* Heinäladon ja kallion kuvan on ottanut sisareni Pääsiäisenä, kun hän piilotteli siskoni lapsille pääsiäismunia, joita sitten etsimme porukalla, siksi kuvissa näkyy pieniä munia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.