Oikein hyviä uutisia ja hiukan huonompiakin.

Viime kertaisen postaukseni ( 30.3.2017 Tumman pilven kultareunukset. ) lopetin sanoihin: ”Nyt vain odotellaan jännityksellä sunnuntaita!” Kysymyksessä oli sunnuntai 2. 4.2017, jolloin äitini piti viimeinkin päästä pään magneettikuvaukseen. klo. 11:00. Tuon kuvantamisen piti varmistaa muistisairaan äitini diagnoosi.

Nyt 23.4.2017 tuosta sunnuntaista on kulunut kolme viikkoa ja diagnoosi ei ole vieläkään selvinnyt yliopistollisessa sairaalassa, vaikka pää on magneettikuvattu, likvor näyte otettu selkäydinpunktiossa, sekä valtava määrä verikokeita.

Tutkimassa on ollut radiologi, anestesialääkäri, sekä useita valmiita neurologian erikoislääkäreitä ja vielä suurempi porukka opiskelevia kandeja. Äiti on ollut tutkittavana sairaalan neurologian osastolla kuusi päivää sunnuntai aamusta perjantai iltaan.

Sunnuntaina 2.4. ehdimme magneettikuvauksesta neurologian päivystykseen ennen puolta päivää. Kun lähdimme viemään äitiä neurologian osastolle ilta seitsemän jälkeen eväänämme oli päivän saldona tieto siitä, että äidilläni on todennäköisesti, joko Alzheimerin tauti, BSE eli hullunlehmän tauti, Creutzfeld-jakobin-tauti, tai ehkä sittenkin Parkinsonin tauti, Lewyn kappale-tauti, tai voi olla myös otsalohkorappeuma, tai aivojen verenkiertohäiriö. Varmaa oli vain se, että aivokammio näytti magneettikuvissa laajentuneelta, eikä tuumoreita ollut luojan kiitos.

Edellinen kappale kertoo siitä, kuinka vaikeaa diagnoosin tekeminen aivosairauksissa on Ja siitä, kuinka ruuhkautuneita sairaaloiden päivystykset ovat ja siitä, kuinka puutteellisella kapasiteetilla niitä yritetään pyörittää. Jos käytettävissä olisi ollut radiologi, joka olisi avannut neurologian päivystyksessä opiskeleville kanditaateille ja päivystävälle neurologille magneettikuvien salat omalla ammattitaidollaan asia olisi nytkähtänyt eteenpäin heti, eikä olisi tarvinnut tyytyä pelkkiin veikkauksiin.

Maanantaiaamuna 3.4. radiologi antoi lausuntonsa magneettikuvista ja diagnoosi oli NPH eli normaalipaineinen hydrokefalia. Hydrokefalia on tunnettu paremmin vastasyntyneiden ja vielä syntymättömien lasten kehityshäiriönä, joka aiheuttaa mm. cp-vammaisuutta. Mutta on mahdollinen myös vanhemmilla ihmisillä, joko fyysisen trauman seurauksena tai likvor kierron häiriinnyttyä esimerkiksi, jos normaali ”viemäröinti”- järjestelmä tukkeutuu.

Aivokammioiden seinämät tuottavat aivo selkäydinnestettä n. 500ml. vuorokaudessa ja normaalimäärä aikuisella on n.120ml aivo selkäydinnestettä aivokammioissa ja selkäydinkanavassa kerrallaan joten normaali vaihtuvuusvirtaus on nopeaa. Kun tuo virtaus häiriintyy paine nousee aivokammioissa ja alkaa tuhota aivosoluja, jotka eivät enää vanhemmalla ihmisellä uusiudu.

Koska viivyttely vain lisää parantumatonta aivosolujen tuhoutumista. Me omaiset rupesimme vaatimaan aivokammion kanavointia vatsaonteloon, joka voi kuulostaa suurelta operaatiolta, mutta on pienehkö toimenpide, joka lopettaa välittömästi aivosolujen tuhoutumisen ja palautuminen voi alkaa. Operaatiossa viedään shuntti eli taipuisa silikoniletku paine-, sekä takaisinvirtauksenesto venttiileineen oikean korvan yläpuolelle porattavasta reiästä ihon alla vatsapeitteiden päälle, johon tehdään toinen reikä. Näin ylimääräinen aivo selkäydinneste poistuu turvallisesti normaalin aineenvaihduntajärjestelmän kautta ja aivopaine palautuu normaaliksi välittömästi paineen säätöventtiilin ansiosta.

Neurokirurgi tulee kuulemma juttelemaan potilaan kassa shunttileikkauksesta pian. Sitä odotettiin kaksi päivää. Turhaan. Olimme joka päivä paikalla äitini sängyn vieressä jokaisella lääkärinkierrolla, vuorottelimme veljeni kanssa. Hänellä oli lyhyempi matka, niin hän ehti aina aikaisin aamulla. Minä vaimoni kanssa ennen puolta päivää. Vietimme yhdessä päivän, jonka jälkeen vaimoni kanssa jäimme illaksi äidin seuraksi. Arvatkaapa miltä omaisesta tuntui katsoa sivusta sitä saamattomuutta?

Keskiviikkona 5.4. Lääkäri kanditaatteineen saapui aamukierrolleen ja ilmoitti, että neurokirurgi ei tulekaan, koska aivopaineen nousu ei selitä pakkoliikkeitä. Täytyy tehdä selkäydinpunktio, koska aivo selkäydinnesteestä saadaan esimerkiksi Alzheimer-markkerit. Ei riittänyt selitykseksi se, että aivopaine aiheuttaa muistihäiriöt, kävelyvaikeudet, virtsanpidätysongelmat ym. tyypilliset oireet. Kun taas pakkoliike on aivan erillinen oire, joka johtuu väärän lääkkeen pitkäaikaisesta käytöstä ja sen liian äkillisestä lopetuksesta.

Ei kuulemma voi johtua lääkkeestä. Vaikka kaikki tiedämme, että äitini kärsimät tahdottomat lihasten nykimiset ovat tyypillisimpiä oireita tuollaisten lääkkeiden lopetussyndrooman aikana ja  ajallisesti juuri sopivasti pahenivat sairaalassa olo aikana koskemaan myös vasenta jalkaa, leuan ja vasemman käden lisäksi. Loppuakseen pian itsestään. En halua uskoa, että hänen päätökseensä vaikutti se, että kerroin hänelle väärän lääkkeen määränneen geriatrin olleen saman liikelaitoksen edustaja, kuin hänkin.

Alzheimerin solutuhot radiologi olisi havainnut varmasti jo magneettikuvasta. Eikä mikään Alzheimer kehity noin nopeasti. Kerroin lääkärille, että vein äitini vajaa viisi kuukautta sitten geriatrin vastaanotolle, koska muistitestit kertoivat muistin huononneen hiukan. Hän oli tuolloin ilman minkäänlaista apua pärjäävä ihminen, eikä hänellä ikinä ollut minkäänlaista pakkoliikettä. Geriatri määräsi äidilleni masennuslääkkeen kertoen muistin huononemisen johtuvan masennuksesta. Kontrollikäynti sovittiin neljän kuukauden kuluttua.

Äitini söi lääkkeitä lääkärin ohjeen mukaan ja muisti vain huononi. Parin kuukauden kuluttua annos nostettiin 15mg:sta 30mg:an. Kunto huononi entisestään äitini ei jaksanut nousta enää vuoteestaan ja pakkoliikkeet alkoivat näkyä. Kotisairaanhoidon hoitajat huolestuivat nopeasta kunnon huononemisesta ja olivat yhteydessä lääkkeen määränneeseen geriatriin. lääke lopetettiin nopeasti ja kontrolliaika siirtyi aikaisemmaksi. Lääkkeen lopettamisen jälkeen pakkoliikkeet pahenivat hurjasti. Kun menimme aikaistetulle kontrollikäynnille lääkkeen määränneen geriatrin luo tämä sanoi, että kirjoitan kiireellisen lähetteen magneettikuviin sairaalalle ja sieltä päivystysluonteisesti neurologien tutkittavaksi. Sillä tiellä tässä nyt ollaan.

Hellin selkäydin (2)Keskiviikko 5.4. Jatkui siis taas odottelulla. Nyt odoteltiin selkäydinneste näytettä. Meidät omaiset ajettiin sairaalahuoneesta käytävälle näytteenoton ajaksi. Tunnit kuluivat ja huoneeseen lappoi lääkäreitä ja kanditaatteja ainakin neljä ja hoitajia saman verran. Yritimme parikin kertaa mennä katsomaan huoneeseen tilannetta, mutta meidät käännytettiin tylysti ovelta. Istuimme aulassa sijaitsevassa ruokailutilassa ja seurasimme huolestuneina tilannetta, kun edestakaisin ohikulkevat kanditaatit puhuivat toisilleen kävellessään. Yksi mestari tuntui ihmettelevän toiselle: ”ei millään mennyt se neula, tuntui kuin siellä olisi ollut luu…”

Aikanaan piinaava epätietoisuus loppui. Lääkäri ja kanditaatit olivat häipyneet mitään kertomatta. Herttainen hoitaja tuli kertomaan meille, että näytteenotto ei valitettavasti onnistunut. Äitinne lepää nyt ja aamulla yritetään uudelleen. Löysimme äidin huumattuna ja tuskaisena sairaalasängyn pohjalta, selässään kuusi reikää 5cm:n hajonnalla. Kuvasimme karmean näyn, jonka liitän tämän artikkelin kuvitukseksi. Tuntui uskomattomalta, mutta uskottava on, kun omin silmin näkee. Miksi vanhoja, vaivaisia, sairaita ihmisiä voi käyttää harjoittelukappaleina? Äitini olisi säästynyt paljolta turhalta tuskalta, kun paikalle olisi kutsuttu heti ammattitaitoinen anestesia lääkäri. Ei likvor näytteen ottaminen ole tuollaista hakuammuntaa, kun ammattitaitoinen lääkäri on asialla. Onneksi hoitaja lupasi, että aamulla anestesialääkäri käy ottamassa kokeen.

Torstaina 6.4. aamulla anestesia lääkäri oli käynyt ottamassa selkäydinneste näytteen ja päivän aikana siitä tuli joitakin tuloksia, jotka olivat kaikki negatiivisia ja puhtaita. Loput arvot ja merkkiaineet selviäisivät lähiviikkojen aikana. Kun nestettä oli poistettu näytteen verran niin paine aivoissa oli hetkeksi laskenut ja äiti oli pirteä, rauhallinen ja levollinen. Kasvot olivat normaalit, leuka pysyi paikallaan oikeassa asennossa ja pakkoliikkeet olivat poissa. Hän halusi lähteä alakerran kahvioon kahville kanssamme, aiempina päivinä hän ei ollut jaksanut.

Hellin kuva 1 (2)Vietimme kahvittelureissullamme yli tunnin aikaa. Äiti istui pyörätuolissaan iloisena ja luki kokonaisen lehden käsissään pitäen, eikä lehden sivut tärisseet ollenkaan. Kun veimme hänet takaisin huoneeseensa ja lupasimme huomenna tulla hakemaan kotiin hän jäi iloisena nukkumaan ja odottelemaan perjantai aamua.

Perjantai 7.4 aamulla pakkoliikkeet olivat palanneet, tosin lievinä. Olimme innolla hakemassa äitiä kotiin ja kieltäydyimme jyrkästi ehdotuksesta, että äiti vietäisiin muutamaksi päiväksi pienen kunnan vuodeosastolle ja hän kotiutuisi vasta sieltä. Veljeni oli aamulla ensimmäisenä sairaalalla ja hän oli päättäväisesti torpannut moisen ajatuksen. Olin täsmälleen samaa mieltä. Nyt olemme päätöksestämme todella kiitollisia, yllätyksiä oli nimittäin vielä tulossa.

Iltapäivällä kotiutushoitaja toi kotiutuspapereita ja äidin siviilivaatteita äidin sängylle potilashuoneeseen kotiuttamista varten. Selailin papereita, enkä löytänyt lääkelistaa joka on minulle tuttu. Olen täyttänyt dosetit kuukausien ajan sen listan mukaan ja osaan sen ulkoa. Halusin nähdä onko sitä päivitetty, jos on niin miten ja miksi? Pyysin hoitajaa hakemaan sen, että voisin kysyä kun vielä talossa ollaan.

Olen tullut lähes neuroottiseksi tuon asian suhteen, koska isäni oli helmikuun alussa muutaman päivän tässä samassa talossa akuuttiosastolla hoidettavana. Toimme myös hänet tänne päivystyksen kautta toiveenamme punasolujen siirto, koska se olisi ollut hänen terveytensä kannalta välttämätöntä. Hän kärsi myelodysplastisesta oireyhtymästä, jossa oma luuydin ei tuota kelvollisia punasoluja.

Lääkärit olivat  kuitenkin vain aloittaneet nesteytyksen ja sitten poistaneet lääkelistalta kaikki nesteenpoistolääkkeet, joita isälläni täytyi olla paljon. Oli ollut jo vuosia. Kun haimme isääni kotiin kotiutushoitaja toi uuden tulostetun lääkelistan, enkä minä sitä sen kummemmin osannut kritisoida. Toimme isäni kotiin ja kotisairaanhoidon sairaanhoitaja kävi täyttämässä isäni dosetit listan mukaan. Isälläni oli sopimus kotisairaanhoidon kanssa, että sairaanhoitaja käy kahden viikon välein täyttämässä hänelle kaksi dosettia.

Hän tuli kuitenkin käymään jonkun asian takia jo viikon kuluttua ja hämmästyi sitä, kuinka paljon isälläni oli turvotusta. Hän mittasi samalla reissulla isäni painon ja nestekertymä oli tuolloin 4,3 kiloa. Hän konsultoi samantien puhelimitse kyseisen sairaalan akuuttiosaston lääkäriä ja otti tauolle jätetyt nesteenpoistolääkkeet takaisin käyttöön. Nesteen keräytyminen kuitenkin jatkui. Lääke ei enää tehonnut vaikka annostakin lisättiin. Niinpä isäni nukkui ikiuneen kuukauden kuluttua tuosta sairaalareissusta. Tämän vuoksi halusin tarkistaa listan, koska virheitä meille kaikille sattuu koko ajan.

Serenase kopioHoitaja toi pyytämäni lääkelistan todeten, että se on muuten sama, kuin ennen siihen on lisätty vain yksi lääke Serenase. Koska kauppanimi ei ollut tuttu googlasin kyseisen lääkkeen vaikuttavan aineen. Haloperidoli! Nyt alkoivat kaikki kellot kilkattaa päässäni ja varoitusvalot vilkkua. Tunsin kuinka kasvoni alkoivat muuttua kalpeaksi ja raivo valtasi mieleni. Istuin hetken ja hengittelin syvään rauhoittuakseni, etten purkaisi kiukkuani herttaiseen, nuoreen sairaanhoitajaan, joka on täysin syytön lääkäreiden virheisiin.

Kutsuin hoitajan käytävälle, kun vaimoni puki huoneessa äitiäni hänen omiin vaatteisiinsa. Kysyin häneltä ystävällisesti ajatteliko hän, että minun pitäisi antaa herttaiselle hauraalle äidilleni tuollaista myrkkyä, jota on syötetty maailman sivu aivan eri tyyppisistä vaivoista kärsiville potilaille, eikä se varmasti ole ainakaan parantanut ketään. Hän katsoi suurilla vihreillä silmillään minua suoraan silmiin ja vastasi herttaisella äänellään viattomasti: ” Kyllä sinun minun mielestäni pitäisi antaa, koska lääkäri on niin määrännyt. Selvä, vastasin kiitos mielipiteestäsi.

Samalla kun katselin herttaista hoitajatyttöä ajatellen, että on hyvä kun tässä kyynisessä maailmassa on vielä jollakin olemassa vilpitöntä lapsenuskoa, toivoen, että hän saisi pitää tuon illuusion mahdollisimman kauan, ennen kuin kupla puhkeaa. Ajattelin toisella aivopuoliskollani mahdollisuutta, jos äitini olisi kotiutettu vuodeosaston kautta ja tietenkin tunnollinen hoitaja olisi jakanut lääkkeet lääkärin määräyksen mukaan. Tämä vaaralliseksi farssiksi muuttunut hoitosuhde olisi saanut loogisen jatkumon hoitovirheiden ketjussa.

Tässä vaiheessa varmaan ymmärrätte, miksi olemme onnellisia päätöksestämme viedä läheisemme tuttuun turvalliseen omaan kotiin. Liian moni heikko vanhus joutuu ylilääkittynä laitoksiin makaamaan omissa ulosteissaan. Eikä syy ole hoitajien. Hoitajatkin kärsivät siitä, että mitoitukset ovat väärät, eikä hoitajia ole tarpeeksi. Kotona läheisemme saa jakamattoman huomiomme ja pienikin kunnon ja terveystilan muutos suuntaan tai toiseen havaitaan heti.

Sinne kotimökille lähdimme vaimoni kanssa äitiäni viemään. Matkalla kävimme apteekista lääkärin määräämät lääkkeet. Veljeni tulisi myös lauantai aamuna sinne katsomaan, kuinka äiti on kotiutunut. Äiti oli sairaalaviikosta ja kotimatkasta väsynyt ja halusi iltatoimien jälkeen omaan sänkyynsä lepäämään. Annoin hänelle hänen iltalääkkeensä ja myös lääkärin määräämän uuden Serenase lääkkeen. Kuitenkin niin, että halkaisin pienen 1mg:n tabletin puoliksi ja sitten vielä puolikkaan puoliksi. Tämän häviävän pienen hitusen annoin hänelle, eli neljäsosa yhden milligramman tabletista.

Asetuimme itsekin levolle hyvillä mielin. Olimme saaneet äidin sairaalareissulta kärsineenä, mutta kuitenkin hengissä kotiin turvaan. Emme ehtineet nukahtaa, kun haloperidoli alkoi vaikuttaa. En tiedä oliko lääkettä määrännyt lääkäri hakenut tällaista vaikutusta, mutta minä en olisi halunnut tätä nähdä. Äitini ilmestyi huoneensa ovesta ja kaikki pakkoliikkeet olivat palanneet. Kymmenkertaisina, emme olleet uskoa silmiämme. Katsoimme toisiamme epäuskoisina.

Hetki sitten hyvin väsynyt, rauhallinen mummu oli kömpinyt hitain askelin makuuhuoneeseensa elpymään. Nyt hän ilmestyi eteemme vauhdikkaasti rämpyttäen vasenta kättään, kuin vasenkätinen heavybändin kitaristi liikkuen tuskaisena paikasta toiseen. Leuka teki pakkoliikkeitään ja kieli heilui käärmemäisesti. Aivan kuin joku riivaaja olisi iskenyt häneen. Oikeassa kädessä oleva led-taskulamppu teki valokuvioita laipioon ja seiniin niin nopeasti, että tunnelma oli kuin 90 luvun diskoissa, joissa strobo- valot vilkkuivat psykedeelisesti. Hän ei pystynyt pysähtymään mihinkään paikoilleen. Koko yön vahdimme häntä, ettei hän vahingoittaisi itseään ja yritimme rauhoitella kaikin mahdollisin keinoin. Aamulla hän väsähti tunniksi, saimme kaikki nukkua tunnin viidestä kuuteen. Sitten nykiminen jatkui.

Lauantai 8.4.aamulla kun veljeni saapui laitoimme äidin sänkyyn ja vuorasimme sängyn viereisen seinän tyynyillä, ettei vasen käsi rikkoutuisi, kun osuu seinään koko ajan. Sitten istuimme kriisipalaveriin. Löimme kuvaannollisesti viisaat kaljumme yhteen ja yhteisestä päätöksestä päätimme antaa äidille 1mg:n loratsepaamia , että hänen tuskainen tilansa helpottuisi. Ja ihme tapahtui. Kaikki pakkoliikkeet ja tuskaisuus katosivat puolessa tunnissa ja mikä parasta eivät ole palanneet. Vaikka aikaa on kulunut jo reilut kaksi viikkoa. Diagnoosimme väärästä masennuslääkityksestä ja sen lopettamisen aiheuttamasta lopetusoireyhtymästä saivat vahvistuksensa.

NarsissiMaanantaina 17.4. eli toisena pääsiäispäivänä vaihdoimme jälleen hoitovuoroa veljeni kanssa. Lähdimme vaimoni kanssa ajelemaan lepoviikollemme kotikaupunkiin. Tiistaina 18.4. oli kiireellisiä asioita hoidettavana, mutta keskiviikkona 19.4. soitin äitiä hoitaneen sairaalan neurologian osaston osastosihteerille ja kyselin olisiko selkäydinnäytteestä valmistunut uusia tuloksia. Ystävällinen nainen sanoi laittavansa asiaa hoitaneen lääkärin muistilistalle merkinnän, että tämä soittaisi potilaan pojalle tuloksista tänään. varmisti vielä nimeni ja puhelinnumeroni, jotka olivat oikein heidän tiedostoissaan. Ei soittanut keskiviikkona.

Torstaina 20.4. kyselin taas osastolta, miksi lääkäri ei ole soittanut? Ystävällinen henkilö tarkisti päätteeltään asian ja sanoi lääkärin muistilistalla näkyvän edelleen hänen eilinen merkintänsä tulosten kertomispuhelusta. Ei osannut kertoa, miksi ei ollut hoitanut asiaa, mutta sanoi soittavan tänään. Eipä soittanut torstainakaan ei.

Syöpäsairaala kahvioPerjantaina 21.4. minulla oli oma syöpäkontrollini oman alueeni keskus-sairaalalla. Ei ollut mahdollisuutta vastata joka hetki puhelimeeni, kuitenkin tieto olisi todella tärkeää. Onneksi vaimoni on aina tukenani puolivuotis kontrolleissani. Hän päivysti puhelimeni ja muistiinpanokirjan kanssa koko ajan, milloin laboratorion aulassa, milloin kuvantamispaikan odotushuoneessa, milloin missäkin, missä olin tutkittavana. Jos vaikka lääkäri vaivautuisi hoitamaan hommansa ja soittaisi. Ei soittanut ei.

Voin sanoa, että stressihormonitaso kohosi tuona perjantaina mittarissani punaiselle alueelle, kortisoliarvo oli varmasti tapissaan. Ajattelin, että syöpäni uusiutuu pelkästään tuon tumpeloporukan aiheuttaman lisästressin vuoksi. Aivan kuin tässä ei olisi stressin aiheita muutenkin. Läheinen eli äitini on vakavassa tilanteessa, kun ei saa kipeästi tarvitsemaansa hoitoa ja oma henkikin on katkolla taas, niin kuin yli neljä vuotta on ollut aina puolivuosittain.

Joka päivähän se on katkolla, mutta se kulminoituu aina näihin kontrolleihin. Varsinkin vaimollani, joka stressaa aina vähintään viikon ennen kontrollitutkimuksia, kysyy joka päivä tuntemuksiani useamman kerran, jokainen ilta päättyy vuoteessamme lauseisiin: ” Selvitäänhän me, eihän sinulla vain ole mitään tuntemuksia, että syöpä olisi uusiutunut? Tähän saakka olen aina voinut vastata: ” Selvitään kultaseni, tunnen olevani täysin terve. Hyvää yötä ja kauniita unia rakkaani.”Sormus tyyny

Palatakseni tuohon stressaavaan perjantaihin. Veljeni soitti illalla ja kertoi, jo tutuksi tulleen, epävarmasti itseään ilmaisevan kandin soittaneen sairaalan neurologian osastolta äitini puhelimeen. Tämä valopää oli soittanut tulosten kertomispuhelun ihmiselle, joka nykyisessä tilassaan ei välttämättä muista edes vastanneensa puhelimeen.

Veljeni vastattua äitini puhelimeen tämä oli esitellyt itsensä valmistuvaksi lääkäriksi ja kun veljeni oli sanonut, että sinunhan piti soittaa veljelleni, eikä äidille. Hän oli vastannut, että niinhän tässä lukee, mutta kun tuo äitisi numero oli tässä ensin. No hän oli kuitenkin luetellut suuren määrän asioita, jotka näytteestä olivat selvinneet. Kaikki arvot olivat puhtaita, eli tulokset negatiivisia. hyvä niin, oikein hyvä. Ainut tulos, joka odotuttaa enää on Alzheimer merkkiaineet. Olen omassa mielessäni varma, että nuo markkerit näyttävät nollaa, eli tulokset ovat negatiiviset. Päästään viimeinkin hoitamaan itse sairautta, eli nph:ta lillukanvarsien tutkimisen sijaan.

Veljeni oli kertonut puhelimessa valmistuvalle lääkärille, että pakkoliikkeet ovat loppuneet kokonaan. Tähän hän oli todennut, että silloinhan se meidän määräämämme uusi lääke on tehonnut. Veljeni oli kertonut hänelle kohteliaasti, mihin tämä voi tällaiset lääkkeensä tunkea. Se paikka meillä kaikilla on, se on se, jonne ei aurinko paista. Tähän kanditaatti oli todennut, että minäpä poistan sen täältä listalta.

Sunnuntaina 23.4 sain muutaman ylimääräisen tunnin kirjoitusaikaa, kun vaimoni meni seuraamaan serkkupoikansa jääkiekko turnausta läheiselle Buugi-liikuntakeskukselle. Samalla hän sai jutella myös tätinsä kanssa. Nykyään tuollainen Buugi areenalaatuaika sukulaisten kanssa on hänelläkin harvinaista. Vein hänet sinne autolla, mutta takaisin hän sanoi kävelevänsä, tuollainen reilun viiden kilometrin matka on hänelle normaalia päivittäistä lenkkeilyä. Yhteinen vapaa-aikamme on meille niin arvokasta, etten tuhlaa sitä yleensä työskentelyyn. Kirjoittelinkin tämän postauksen tähän saakka sunnuntain aikana.

Maanantai 24. on taas se kohtalon päivämme. Se on tänään ja olen taas näppäimistön kimpussa, tänään lääkärini soittaa ja kertoo tulokset kuvistani ja kokeistani. Tänään ratkeaa taas se, onko pyövelin tappara jo putoamassa niskaani kohti, vai siirtyykö kirves taas puolella vuodella?

Lääkärini soitti juuri pikaisen puhelun. Kertoi kaiken olevan hyvin, niin kuvissa, kuin koetuloksissakin. Sanoi, että tavataan syksyllä ja toivotti hyvää kesää. Tähän hyvään uutiseen on hyvä lopettaa tällä kertaa tämä huonompia ja parempia uutisia sisältänyt vuodatus. En malta kuitenkaan jättää mainitsematta sitä, että näin asiat hoituvat täällä. Soitetaan silloin, kun luvataan ja muutenkin potilas otetaan huomioon ja asioihin suhtaudutaan asioiden vaatimalla vakavuudella ja tarkkuudella. Olen sattuneesta syystä ollut tiiviissä hoitosuhteessa jo vuosia, eikä valittamisen sijaa löydy.

Ja nyt lähdemme taas perinteiselle kontrollikahville, kun saimme jälleen hyviä uutisia.Piazza kahvio

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tekijä: meida360

Olemme onnellinen, toisistamme sydämestämme välittävä aviopari. Taistelemme Ilon ja onnellisuuden kautta kaikin keinoin. Elämäämme ilmestynyttä pienisoluista keuhkosyöpää vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.