Kesän ensi airueet

Kun kirjoitin edellisen postaukseni olimme lähdössä kaupunkikodistamme tänne maalle. Ajelimme yötä myöden useita satoja kilometrejä pimeissä ja pilvisissä tunnelmissa.

Nyt muutama päivä myöhemmin, kun olemme saaneet asiat täällä maalla hoidettua kaikkia tyydyttävään kuntoon, olemme lähdössä taas muutamaksi päiväksi kotiin kaupunkiin. Tunnelmat eivät ole suinkaan pimeät ja pilviset.

Mieli on iloinen ja aurinkoinen ja aurinko paistaa ulkona täydellä terällä ja luminen maisema lepää kevättalvisten auringon säteiden hyväillessä puhdasta hangen pintaa, sekä huurteisia puita. Maisema on hypnoottisen rauhoittava ja ulkona kuuluu vain silloin tällöin auringosta huumaantuneiden tiaisten laulu, jossa ne tapailevat, kauan kuulumattomissa olleita kevätsäveliä. ”Titityy titityy”. Tunnelma on taianomainen.Talvi kuva 24.1.2017, kuva 2.

Viime yönä sain ihailla myös kaunista tähtitaivasta, joka täällä maalla näkyy hienosti, koska täältä puuttuu kokonaan kaupungin yöt täyttävä valosaaste. Tulee hakematta mieleen lause ”Mitä tummempi taivas sitä kirkkaammat tähdet.” Sama totuus pätee sairaiden vanhempiemme elämässä, kun heidän vaivojen ja kipujen synkistämään elämäänsä saa järjestettyä pienen ilon, jopa onnen hetken, heidän hymynsä loistaa kirkkaan tähden lailla kirkastaen huolien tummentaman taivaan.TUMMA TAIVAS JA TÄHDET

Käytin otsikossa ensimmäisistä auringon säteistä nimitystä kesän ensi airueet. Todellakin kohta alkaa helmikuu ja kesä on jo kulman takana. Voidaan hyvinkin pitää hienoja aurinkoisia kevättalven päiviä kesän ensi airueina, eli sanansaattajina ja edelläkävijöinä.

Talvi veräjä 3

Liitän tähän artikkeliin muutaman reaaliaikaisen kuvan maisemasta, jossa tätä kirjoittelin tänään, sekä yhden kuvan pihaveräjältä samasta paikasta puolisen vuotta sitten otettuna. Kesäveräjä kuva 1

Koska vanhempieni hyvin olevat asiat ja aurinkoinen hieno päivä aiheuttivat kummallisen kiristyksen tunteen kasvolihaksiini ja tunnusteltuani naamaani, sekä tarkistettuani varmemmaksi vakuudeksi peilistä, huomasin ilokseni, että leveä hymyhän siinä naamassa oli pitkästä aikaa.

Koska olen Eino Leinoon verrattuna surkea kynäilijä, enkä osaa oikein sanoiksi pukea hymyn voimaa. Lisään loppuun pari värssyä lempirunoilijamme hienosta runosta: Hymyilevä apollo.
Nyt tulkaa te murheet ja vastukset,
niin saatte te vasten suuta!
Nyt raudasta mulla on jänteret,
nyt luuni on yhtä luuta.
Kas, Apolloa, joka hymyilee,
sitä voita ei Olympo jumalineen,
ei Tartarus, Pluto, ei Poseidon.
Hymyn voima on voittamaton.

Meri pauhaa, ukkonen jylisee,
Apollo saapuu ja hymyy.
Ja katso! Ukkonen vaikenee,
tuul’ laantuu, lainehet lymyy.
Hän hymyllä maailman hallitsee,
hän laululla valtansa vallitsee,
ja laulunsa korkea, lempeä on.
Lemmen voima on voittamaton.

Kun aavehet mieltäsi ahdistaa,
niin lemmi! – ja aavehet haihtuu.
Kun murheet sun sielusi mustaks saa,
niin lemmi! – ja iloks ne vaihtuu.
Ja jos sua häpäisee vihamies,
niin lemmellä katko sen kaunan ies
ja katso, hän kasvonsa kääntää pois
kuin itse hän hävennyt ois.

4 kommenttia artikkeliin ”Kesän ensi airueet

  1. hei! olen onnellinen puolestanne, että olette saaneet pahan taudin kuriin! Olette kyllä kovasti tehneet töitä, uskomattomia tietoja olette löytäneet, kiitos kun saamme lukea niitä ja kokeilla ”lääkityksiä”. Avopuolisollani on ollut 2 syöpää ja minulla nyt ihosyövänesiaste. Sitä kauhun ja paniikin määrää kun tieto tulee!!! Onneksi löysin sivunne, on jotain toivoa. Muistelen lukeneeni, että voisi kysellä asioita.
    Ensinnäkin tuosta happojutusta, menikö kauan kunnes saavutit sen emäksisen tilan? ja riittikö siihen pelkästään ruokavalio? ja pitääkö olla koko päivän, jatkuvasti mittauksissa virtsa sen 7 yli? olen yrittänyt etsiä tuosta tietoa, mutta monet jutut on englanniksi, eikä ole selvinnyt voiko sitä soodaa käyttää pitkiäkin aikoja, en ole saanut yli 6,8 arvoa. Olen ottanut aamulla tyhjään mahaan sitruuna+ soodaa+vettä. Ja tuosta iherbistä tilaamisesta, voiko sieltä tilata kerralla enemmän, ongelmana on tuo dollarin hintakin? Yritän saada jonkun viisaamman tilaamaan. Ja vielä kysyisin, että oletko käyttänyt koko ajan samalla annostuksella noita ”lääkkeitä”? Laskin, että menis reilu kolmasosa eläkkeestä noihin! en tiedä miten saisin hoidettua. Mutta suuret kiitokset jos jaksatte vastata. Hyvää ja aurinkoista kevättä teille molemmille!

    1. Hei Ansku ja kiitos kovasti viestistäsi. Tietenkin meiltä voi kysyä. Kirjoitamme sen mukaan miten itse käytämme luontaistuotteita ja millaista ruokavaliota noudatamme. Meillä on siis oma kokemuksemme, mutta jokainen tekee sitten omat päätöksensä luontaistuotteiden ja ruokavalion suhteen. Ja puolisoni otti ilolla vastaan myös kaikki mahdolliset lääketieteelliset hoidot mitä hän sai.
      Viestisi luettuamme totesimme molemmat, että ette tekään ole helpolla päässeet elämässänne, kun syöpä on kohdannut perhettänne useaan otteeseen ja molempia kohdannut sairaus, joka ainakin itseni kohdalla aiheutti valtavan paniikin puolisoni sairastuttua. On ihanaa kuulla jos blogimme on antanut toivoa myös teidän elämäänne.
      Ihan ensiksi vastaan sinulle tuohon emäksisyyteen. Virtsan ph muuttui aika nopeasti emäksiseksi, kun aloimme käyttämään ruokasoodaa ja runsaasti vihreitä kasviksia sekä viherjauheita. Lisäksi karsimme ruokavaliostamme pois elimistöä happamoittavia aineita. Siinä olikin puolisolleni eli potilaalle kerrakseen muutosta, kun hänen ruokavalionsa sisälsi paljon happamuutta aiheuttavia ruokia, kuten mm. punaista lihaa ja vehnää. Välillä pidämme ruokasoodasta taukoa ( toki emme ole huomanneet haittaa itsellämme ruokasoodasta, vaikka olemme käyttäneet vuosia ) ja käytämme luontaistuotekaupasta saatavaa ph balance PASCUE- tuotetta jauheena, joka on mielestämme todella hyvää, tehokasta sekä riittoisaa. Paketti sisältää myös 21- ph testiliuskaa. Virtsan ph- arvo kuitenkin vaihtelee, eikä ole aina yli seitsemän.
      Sitten vastaan iHerbistä tilaamiseen. Jospa saisitte jonkin avuksenne tilaamaan, koska se on kuitenkin helppoa, mutta hyvä jos joku voisi neuvoa ainakin ensimmäisessä tilauksessanne niin menisi oikein.
      iHerbin etusivuilla saa vaihdettua dollarin euroksi, itse ainakin vaihdan aina niin ei tarvitse aprikoida hintaa ja loppusummaa. Tilaamisen suuruudesta sen verran, että olemme tilanneet välillä pieniä tilauksia 30-40 € sekä alussa, kun ei ollut vielä mitään niin parinsadan euron tilauksia ja ongelmaa ei ole ollut. Toimitus on ollut tosi nopeaa. Nyt tilaukset ovat pienempiä, koska täydennämme säännöllisesti. DHL Express ( olemme valinneet DHL ) hoitaa tuontitullauksen puolestamme ja tuotteet tulevat ” kotiin kannettuna”. Viime tilauksen ollessa alle 40,00 € ei tullut tuontitullausmaksua. Edellinen tilauksemme oli vähän alle 50,00€ ja silloin tuli tuontitullausmaksu.
      Kysyit lopuksi käytämmekö kaikkia tuotteita samalla annostuksella. Aloitimme käyttämään tuotteita diagnoosin jälkeen sitä mukaa, kun saimme tietoa eli emme saaneet heti kaikkia luontaistuotteita kerralla. Tiedon etsiminen oli kovan työn takana ja siksi mielellämme annamme tietoa mitä luontaistuotteita käytämme, että samaisessa tilanteessa olevat saisivat tiedon helpommin. Ja ymmärrämme hyvin tuon taloudellisen puolen, koska meidänkin perheessä tulotasomme romahti sairauden myötä. Ja tällä hetkellä, kun syöpä on remissiossa käytämme vaihdellen luontaistuotteita, mutta kuitenkin koko ajan useampaa. Silloin pahimmassa vaiheessa puolisoni käytti kaikkia noita tuotteita noilla määrillä. Mutta esim. artemisiaa käytämme kuureittain. Mutta, kuten kirjoitin aiemmin ymmärrän ettei tietenkään voi kaikkia hankkia kerralla vaan pikku hiljaa. Pääasia, että saa jollakin tuotteella aloitettua. Ja terveellistä ruokaa saa onneksi suht edullisesti. Voisinko lähettää Ansku sinulle henkilökohtaiseen sähköpostiin muutamia artikkeleita ruokavalioon, luontaistuotteisiin ja syöpään liittyen? Toivomme teille molemmille mukavaa kevään odotusta ja parempaa huomista.

  2. Tuhannet kiitokset vastauksesta ja ohjeista! Elämän muutosta harjoitellaan; liha on karsittu pois, kalaa syömme vielä (puoliso kalastaa ) kasviksia on syöty paljon ennenkin, mutta ehkä samoja salaatteja ja juureksia aina.(osa itse kasvatettu) viherpirtelöt teemme ja viherjauheesta lisää, marjapirtelöitä aamuin, illoin, onneksi on paljon pakastimessa.” Lääkityksiä” aloittelen, kurkuma, havupuu-uutteella ja vitamiineilla .
    Ruan suhteen vaan täällä korvessa asuessa ongelma on, että luomua ei ole, esim. lähimmät luomusitruunat n. 85km päässä. Mitä graviola tuotetta olette tilanneet, kun en tiedä noista tuotteista.
    Oikein kovasti kiitän jos laitatte sähköpostiin tietoa asioista, osoite varmaan tulikin sinne kommentin kera.
    Olette todella sydämellisiä ihmisiä kun välitätte ventovieraista ihmisistä!
    Hyvää päivän jatkoa!

    1. Hei vaan ja kiitos vastauksestasi.
      Ruokavalionne kuulostaa herkulliselta ja terveelliseltä, moni voisi ottaa mallia teistä.
      Ja luomun suhteen toki joutuu aina välillä tinkimään, koska pienempien kylien kaupoissa luomu valikoima on pienempi, mikä on toki aivan ymmärrettävää kauppiaan kannalta. Siinä tulee vastaan kysynnän ja tarjonnan laki. Ja kokemusta on, koska olemme asuneet useamman vuoden niin, että toinen kotimme on sijainnut pienemmällä paikkakunnalla. Mutta, emme ole ottaneet sitä ongelmaksi, koska muuten kaupoissa on ollut hyvät kasvisvalikoimat. Ja sellaiset raaka-aineet, jotka säilyvät tuomme tullessamme luomuna. Lisäksi täytämme molempien kotiemme pakastimet kesällä ja syksyllä mm. marjoilla, kuusenkerkillä, tateilla ja suppilovahveroilla sekä kuivatamme mm. nokkosta sekä myös suppilovahveroita. Siinä saa myös hyötyliikuntaa, kun keräilee luonnonantimia.
      Laitan sinulle sähköpostiisi artikkeleiden lisäksi tietoa mitä graviola- tuotetta käytämme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.