Nostetaan kissa joulupöydälle

Nyt kun jouluaattoon on enää viisi yötä ja lasten lahjoja kääritään päivittäin kiireellä, samalla miettien kuumeisesti pakettien sisältöä ja lasten toivomuksia, jonkun tosikon ilonpilaajan on koruttomasti nostettava kissa pöydälle olkoon se epäkiitollinen homma minun osani tänä jouluna.

Minä vanha vääryydentekijä olen juuri oikea henkilö vetoamaan kanssaläheisiini, koska itsekin olen syyllistynyt niihin virheisiin, joita nyt pyydän kaikkia vanhempia välttämään. Ethän sinä tee samoja virheitä, kuin minä tein yli kolmekymmentä vuotta sitten.naamiokisu

Ethän anna eläintä pienelle lapsellesi joululahjaksi, ellet itse ota täyttä vastuuta antamasi eläimen hyvinvoinnista eläimen koko elämän ajaksi. Lapselle vastuuta ei voi sälyttää. Pieni lapsi toivoo hellyttävästi pientä pörröistä eläintä ymmärtämättä sitä, että eläimeen liittyy aina suuri vastuu, joka kestää eläinlajista riippuen jopa vuosikymmeniä. Lapsen mieli ei kestä sellaista vastuun kantamista, eikä se ole oikein lasta eikä eläintä kohtaan.

Lapsi traumatisoituu liian aikaisesta aikuiselle kuuluvan vastuun kantamisesta ja kipuilee loppuelämänsä samaan tapaan, kuin esimerkiksi päihdeperheen lapsi, joka on joutunut ottamaan liian nuorena aikuisten vastuuta nuoremmista sisaristaan ja myös päihdevanhemmistaan, sekä aikuisille kuuluvien juoksevien asioiden hoidosta. Heidän pieni mielensä sairastuu, eikä parane. Ei ainakaan ennen kuin he pääsevät aikuisena ammattitaitoisen psykoterapeutin hoitoon.

Tunnen lähipiiristäni molempia tapauksia ja olen kuten toisen kappaleen alussa totesin vanhana vääryydentekijänä aiheuttanutkin kyseisiä traumoja läheisilleni. Syvintä traumaa eläinten hoitovastuusta  kantavat ikäiseni maatilojen lapset, jotka lapsena altistuivat aikuisten määrääminä tuotantoeläinten hoitovastuulle. Siihen aikaan ei paljon ajateltu lapsille eikä eläimille aiheutettuja traumoja. Tänäkin päivänä he suhtautuvat vieraidenkin eläimien hoitoon lähes neuroottisesti, eikä heillä yleensä omia lemmikkieläimiä olekaan, he ymmärtävät millaisen vastuun eläimen omistaminen mukanaan tuo.kisut-kengissa

Joululahjaeläinten puolelta jätän linnut, jyrsijät, kanit, matelijat, ynnä muut käsittelemättä. Kerron muutaman faktan kissasta, jota oma mokanikin aikoinaan koski.

Suomessa on tämän hetkisen arvion mukaan kissoja n. 1,3 miljoonaa kappaletta. Edellinen arvio tehtiin vuonna 2014, jolloin kissojen määrä suomessa oli n. 600 000 – 1 miljoona. Määrän lisääntyminen ei ole pelkästään iloinen asia, koska vuosittain n. 20 000 kissaa jätetään heitteille.

Lemmikin hankintahinta on valitettavan usein eläimen arvostusta määrittelevä tekijä. Kissan hankinta ei saisi olla niin helppoa, kuin se on. Jos kissan saa ilmaiseksi ei kissaa välttämättä arvosteta ja olla valmiita panostamaan sen hoitoon taloudellisesti.kisu-elainlaakarilla

Suomalaisille eläinlääkäriasemille tehty kysely paljastaa, että 83 prosenttia eläinlääkäreistä kohtaa työssään kissoihin kohdistuvaa piittaamattomuutta, kuten hallitsematonta lisääntymistä sekä rokotusten ja loishäädön laiminlyöntiä.

Paketoikaamme pienelle lapsellemme pehmolelu, mieluiten keinoturkiksesta valmistettu, että kanikin saa pitää oman turkkinsa.

 

 

 

Tekijä: meida360

Olemme onnellinen, toisistamme sydämestämme välittävä aviopari. Taistelemme Ilon ja onnellisuuden kautta kaikin keinoin. Elämäämme ilmestynyttä pienisoluista keuhkosyöpää vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.