Optinen harha

Täytyi palata hetkeksi teemaan, jota käsittelin eilen artikkelissani: ”Ei kiirettä kuolemaan.” Tänään on nimittäin kuopukseni eli pahnanpohjimmaisen syntymäpäivä. Nuorin lapseni täyttää vuosia. Onnittelin poikaani aamulla ja sen jälkeen olen ihmetellyt peilin ohi kulkiessani, kuinka voi olla mahdollista, että peilistä minua tapittava kaljupää näyttää aivan kolmekymppiseltä, ei päivääkään vanhemmalta.

Aikani ihmeteltyäni olen tullut siihen tulokseen, että joko minä katselen peiliä ruusunpunaisten lasien läpi tai sitten katseeni on kehittynyt niin selektiiviseksi, että se siloittaa naamassani olevat rypyt. Tai onkohan niin että vuodet ovat kohdelleet minua niin hellästi, että ikääntymisen jälkiä ei ole tullut. Toiveajattelua. Todennäköisintä on se, että yltiöoptimistisuudessani en vain suostu näkemään todellisuutta selvänä. Se kuitenkin on poikani, joka tänään täyttää kolmekymmentä vuotta. Paljon onnea hänelle!

Tekijä: meida360

Olemme onnellinen, toisistamme sydämestämme välittävä aviopari. Taistelemme Ilon ja onnellisuuden kautta kaikin keinoin. Elämäämme ilmestynyttä pienisoluista keuhkosyöpää vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.