Kasvisruokaa

Kuten jo aiemmissa postauksissa olen maininnut, olen ollut aikaisemmin yli 10-vuotta kasvissyöjä, tarkemmin lakto-ovovegetaristi eli käytin kasvisten lisäksi vähän munia ja maitotuotteita.moose-902535_1280

Nyt olen syönyt taas vuosia jonkin verran lihaa ja kalaa, mutta nyt viimeaikojen dokumentit teurastamoilta ja tiloilta, ovat saaneet minut taas palaamaan kasvisruokaan, huomaten ettei luomukaan ole takuu eläinten hyvinvoinnista. Mielestäni myös riistan liha on epäeettistä. cow-174822_1920Toki ainut eläinperäinen tuote mitä tulee vielä välillä salaattiin heitettyä on fetajuusto/ juusto.

Kasvissyönti on ollut minulle eläinrakkaana aina eettinen vaihtoehto ja toisena tulee terveys.Koiran pentu

Ja silloin kun syömme kylässä niin en halua olla se ” erilainen ja vaikea vieras, joka tuo lisävaivaa kokkaajalle” vaan syömme mitä tarjotaan.

Nykyään onkin kyllä mahdottoman helppoa tehdä terveellistä kasvisruokaa, koska vaihtoehtoja on saatavana valtavasti ja ns. kasvimaitojakin on moneen makuun.

Puolisoni, joka on aiemmin ollut kova liha- ja kala ruokien ystävä on ollut positiivinen kasvisruokien suhteen. Kommenttina on ollut että nälkä lähtee, virkeä- ja kevyt olo sekä ruoka on maukasta ja raikasta, enkä toki halua käännyttää ketään kasvissyöjäksi vaan hän saa itse päättää ruokavalionsa.

Raaka-aineina käytän aina luomua jos on saatavilla.

Tänään tein ihanan, lämmittävän keiton punaisista linsseistä sekä raikkaan salaatin. Salaatin lisänä oli muutama päivä sitten tehtyä myskikurpitsaa ja tofua.

Myskikurpitsa on ollut minulle uusi tuttavuus, tuosta herkullisesta löydöstä kuuluu kiitos ystävälleni, joka suositteli kokeilemaan. Aivan ihanaa.MEIDÄNNOKIA - WIN_20151109_153733

Keittoon tuli siis punaisia linssejä, kasvisliemivalmistetta makuna yrtit ( tämän aina luomuna ), kaurakermaa makuna sipuli, sipulia, Kalaharin suolaa sekä mustapippuria. Lopuksi soseutin kuohkeaksi sauvasekoittimella. Päälle ripottelin auringonkukan siemeniä.

Salaattiin laitoin tomaattia, kurkkua, parsakaalia, päärynää, sipulia, fetaa, auringonkukan siemeniä, kuivattuja mustikoita, mustapippuria, oliiviöljyä ja hieman sitruunamehua.

Tekijä: meida360

Olemme onnellinen, toisistamme sydämestämme välittävä aviopari. Taistelemme Ilon ja onnellisuuden kautta kaikin keinoin. Elämäämme ilmestynyttä pienisoluista keuhkosyöpää vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.