Vastaus usein esitettyyn kysymykseen

Labrat2 (2)Ajelimme yötä myöten kotiin ja huomasin tänään puoli kahden aikaan perille saavuttuamme sairaalalta tulleen kirjeen, joka sisälsi viimeisimmän syöpäkontrollini labratulokset. Ajattelin, että muutaman tunnin nukuttuani julkaisen nuo tulokset blogisivuillamme, koska ne vastaavat täsmällisesti minulle usein esitettyyn kysymykseen siitä, kuinka elimistösi kestää sitä valtavaa myrkkymäärää ja uskallanko itse aloittaa luomulääkinnän itselläni todettuun syöpään?

Superfoodit Voimialta!

Labrat1Olen vastannut monelle kysyjälle yksityisesti esimerkiksi maksa- ja munuaisarvoni olevan hyvät vaikka nautin päivittäin runsaasti b17-vitamiinia eli amygdaliinia, joka on nitrilosidi ja sisältää mm. bentzaldehydia ja syanidia. Tärkeintä on tuntea vaikutustapa, kuinka ja mihin kyseisessä muodossa nautittu myrkky vaikuttaa. Käyttämäni luomulääkkeet ovat vaarallisia vain syöpäsoluille.

Kaikkien käyttämäni ”myrkkyjen” nimet ja vaikutustavat olen kertonut jo pari vuotta sitten artikkeleissani: lääkitys kohdallaan osa1 ja lääkitys kohdallaan osa2, Jotka löytyvät blogisivujemme vasemmasta palkista kohdasta kategoriat otsikolla: luontaislääkintä. Itse en epäröinyt hetkeäkään aloittaa luontaislääkintää vuosia sitten ja olen tänään erittäin kiitollinen järkevästä päätöksestäni tuolloin epätoivoisessa tilanteessa. En tule lopettamaan hoitokuuriani elinaikanani, koska en halua antaa etulyöntiasemaa pienisoluiselle keuhkosyövälle.

Saat kyseisellä koodilla iHerbiltä 5% alennuksen ensimmäisestä tilauksestasi:  CQS004

 

Miten syöpä muuttaa ihmistä?

Syöpä muuttaa ihmisen arvomaailmaa, luonnetta ja suhtautumista. Syöpä järkyttää kehon lisäksi mieltä. Siinä vastaus lyhykäisyydessään otsikon esittämään kysymykseen, avaan kuitenkin vastaustani hiukan seuraavissa kappaleissa.

Omasta puolestani voin kertoa muutoksesta kohta neljän vuoden ajalta, sekä lisäksi kahden vuoden ajalta on kertynyt kokemusta blogimme toimittamisesta. Satojen kommenttien lukeminen ja satoihin kysymyksiin vastaaminen on antanut perspektiiviä syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä mielenmaisemasta.

Suurin osa kommentti- ja kysymysketjuista jää luonnollisesti meidän blogitoimittajien ja kysyjien väliseksi. Emme petä koskaan sairastuneiden ja heidän läheistensä luottamusta. Blogimme kommenttikenttään pääsevät vain ne kysymykset ja kommentit, jotka kommentoijat lähettävät yleiseen kommenttikenttään. Jokainen kommentti käsitellään luottamuksellisesti, ennen kuin julkaistaan. Kyse on erittäin henkilökohtaisista raskaista asioista.

Kirjoitankin pelkästään omasta empiirisestä kokemuksestani, mutta en voi väittää, etteikö ajatuksiini ja mielipiteisiini taustalla vaikuttaisi myös se kokemus, että olen saanut elää muiden syövän vaikutuspiirissä kamppailevien ja kamppailleiden kanssa…- niin joidenkin kohdalla on kirjoitettava jo imperfektissä, koska heidän kamppailunsa on jo jäänyt menneeseen aikaan.

Läheisiksi tulleiden ihmisten kamppailut ja kohtalot ovat jättäneet pysyvät jäljet  minuun ja kasvattaneet ja jalostaneet myös minun luonnettani. Voin rehellisesti sanoa, että neljä viimeisintä elinvuottani ovat kasvattaneet ja muuttaneet minua enemmän, kuin aiemmin elämäni yli viisikymmentä vuotta.

Jokainen, joka on ajanut moottoripyörällä tai vaikkapa autolla todella kovaa joskus, tietää sen, että mitä kovempaa mennään sitä kapeammaksi näkökenttä muuttuu. Kahdensadanviidenkympin nopeudessa näkee enää ajoradan, ei ollenkaan selkeästi sivuilleen. Pelkkää vilinää.Moottoripyörän kypärä

Edellä kerrottu pätee myös muuhun elämään. Minunkin elämäni oli ennen suorittamista ja vauhtia oli liikaa. Juoksin rahan perässä päivästä toiseen ja usein yötkin. Vauhtisokeus aiheutti sen, että elämä vilisi ohi vasemmalla ja oikealla. Suorittamisen sumussa ei näe horisonttia ja siellä vaanivia odottamattomia vaaroja, ne pääsevät yllättämään. Syöpä yllätti minut.

Syöpä oli se, joka pakotti minut pysähtymään ja miettimään asennettani elämään. Jouduimme vaimoni kanssa keskittämään kaiken energiamme pahanlaatuisen sairauden kanssa taisteluun. Tuskia ja kyyneleitä oli, epätoivoakin ja järkytystä, toivoa eivät lääkärit antaneet.

Tänään lähes neljä vuotta sairastumisen jälkeen olen aivan toinen mies. En juokse rahan perässä, vaan nautin jokaisesta päivästä enemmän, kuin koskaan. Olemme vaimoni kanssa todella aidosti onnellisia. Olemme ymmärtäneet elämän ihanuuden. Olemme jättäneet rahan perässä juoksemisen ja omistamisen taakan niille, jotka haluavat stressata. Asumme vuokralla ihanassa kaupunkikodissamme ilman stressiä. Mitä enemmän omaisuutta haalii sitä enemmän tulee paineita siitä, että omaisuuden arvo laskee. Kuten aloituskappaleessa mainitsin. Syöpä muuttaa ihmisen arvomaailmaa, luonnetta ja suhtautumista.

Nyt, kun kerron, että teemme koko ajan suunnitelmia tulevaisuuteen useiden kymmenien vuosien päähän ulottuen, lisään seuraavaan kappaleeseen kontrastiksi tilastofaktaa Keuhkosyövästä, sekä ei pienisoluisesta, että pienisoluisesta keuhkosyövästä.

Vuosittain Suomessa sairastuu keuhkosyöpään n.2500 henkilöä. Valtaosa ei pienisoluiseen. Vain n. 20% keuhkosyövistä on pienisoluista tyyppiä. Eli n. 2000 henkilöä sairastuu ei pienisoluiseen ja n. 500 henkilöä sairastuu pienisoluiseen keuhkosyöpään. Viiden vuoden kuluttua diagnoosista  2000:sta ei pienisoluiseen keuhkosyöpään sairastuneesta on elossa 10-15% eli 200-300 henkilöä. Kun taas 500:sta pienisoluiseen keuhkosyöpään sairastuneista on viiden vuoden kuluttua elossa alle 2% eli alle kymmenen henkilöä.

Asenteestani kertokoon jotain se, että en hetkeäkään epäile, ettenkö noin vuoden kuluttua olisi yksi niistä vajaasta kymmenestä elossa olevasta syöpäpotilaasta, jotka sairastuimme pienisoluiseen keuhkosyöpään vuoden 2013 kevättalvella, silloin meitä oli viisisataa kohtalotoveria.

Toisaalta, kun näkee kirkkaasti horisonttiin ja osaa odottaa, odottamattomia asioita ei tapahdu, asiat jotka tapahtuvat eivät tule odottamatta.

Tie horisontti

 

 

 

Pienisoluinen keuhkosyöpä ja elämä jatkuu

Kun syöpäni toteamisesta on nyt kulunut lähes kaksi vuotta ja elinaikaennusteet ovat tulleet, täyttyneet ja menneet menojaan. Rohkenen katsoa velvollisuudekseni tarttua aiheeseen ja kertoa kohtalotovereilleni rohkaisevia totuuksia pienisoluisesta keuhkosyövästä. Ja etenkin suhtautumiserosta, joka koululääketieteen edustajien ja itseni välillä vallitsee. Minulla on ollut itse sairastuneena mahdollisuus suorittaa empiiristä tutkimusta kahden vuoden ajan tästä pahamaineisesta vekkulista.

Muistan ikuisesti sen kauniin kevättalvisen päivän, kun pääsin viimeinkin kuulemaan diagnoosiani. ”Sinulla on pienisoluinen laajalle levinnyt keuhkosyöpä. Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain, eikä lääketiede ole pystynyt kehittämään siihen parantavaa hoitokeinoa.” Näin koruttomasti kertoi syöpäsairaalan lääkäri ja jatkoi empaattiseen tyyliinsä. ”Leikkaaminen ei tule kysymykseen, koska kasvain on ehtinyt kasvaa niin suureksi, että se täyttää jo välikarsinan ja ympäröi jo esimerkiksi aortan. Meillä on kyllä käytettävissä rankat sytostaatti-  ja sädehoidot, joilla pyritään nostamaan elinajanodotettasi.” Kun katsoin häntä epäuskoisena, huuli pyöreänä, kuin nahkiaisella ja silmät levällään, kuin vauhkolla pakojäniksellä. Muistutin varmasti teurastamolle eksynyttä lammasta. Hän katsoi vielä asiakseen potkaista  kerran vyön alle sanomalla. ”Tuntuuko nyt, ettei olisi kannattanut aloittaa tupakointia?” Vastasin hänelle, etten suinkaan tuhlaa tällä hetkellä energiaani neljäkymmentä vuotta sitten tekemäni päätöksen oikeellisuuden pohtimiseen. Vaan mieleni täyttää ajatus henkiriepuni puolesta taistelemisesta kaikin mahdollisin keinoin. Lääkärin alentuva katse yritti vakuuttaa minulle, että taistelustani ei tulisi pitkä.

Taistelukeinoina mieleeni nousivat ensimmäisinä ja ainoina. Elämäntapojen muutos ja luonnon lääkkeet. Luonnonlääkkeiden käytöstä tiedustelin seuraavaksi tapaamaltani onkologilta. Onkologi kertoi ystävällisesti, mutta päättäväisesti, että syöpäsairaalan kaikkien lääkäreiden kanta on se, ettei minkäänlaisia lisäravinteita, vitamiinilisiä eikä luonnonrohtoja saa käyttää, koska vaarallisen voimakkaat syöpälääkkeet rasittavat munuaisia ja maksaa, sekä muita tärkeitä sisäelimiä. En saisi käyttää luonnonlääkkeitä, jotka monien kansainvälisten tutkimusten mukaan ovat lähes ainoita vaikuttavia lääkkeitä kyseiseen syöpätyyppiin. Koululääketiede nosti kuvaannollisesti kädet pystyyn, jo diagnoosin ilmoitustilaisuudessa. Lääkärin kertoessa, ettei lääketiede ole pystynyt kehittämään parantavaa hoitomuotoa. Vain rankat hoidot, jotka parhaimmillaankin jatkavat elinaikaa muutamilla kuukausilla.

Kuten alkukappaleessa mainitsin. Lääkäreiden ja itseni suhtautumisessa pahanlaatuisen syövän hoitoon on olemassa näkemyseroja. On kuitenkin annettava kiitos sinne minne se kuuluu. Se kuuluu osaltaan myös koululääketieteelle. En missään tapauksessa vähättele syöpäsairaalasta saamiani hoitoja. Vaikka ne rankkoja olivatkin, täytyy muistaa, että rankka on tautikin ja oli agressiivisena ehtinyt levitä laajalle. Myös hoitoja suorittaneet ja valvoneet onkolgit ansaitsevat sydämelliset kiitokset. He tekevät arvokasta työtä positiivisella asenteella ja jaksavat aina olla ihanan ystävällisiä.

Omasta elämästä taisteleminen on ihmisen sisäänrakennetuista vieteistä voimakkain, joten en tarvinnut miettiä hetkeäkään, kuinka jatkaisin. Odottaisinko tumput suorina kuukausimäärän, jonka lääkäri elinajanodotteekseni ennustaisi? En suinkaan odottaisi, vaan aloittaisin kovan taistelun kaikin mahdollisin keinoin ja ainein, joista vähänkin olisi apua. Luojan kiitos olen saanut aivan ihanan ihmisen vaimokseni ja  hänen ansiotaan on, että olen tänään näin loistavassa kunnossa. Hän on tehnyt valtavan urakan hakemalla kaiken sen tarvittavan tiedon ja tutkimukset aineista, joista on hyötyä syöpää vastaan taistellessa. Hän on hankkinut myös itse aineet, joilla yhdessä taistelemme joka päivä syöpää vastaan. Olen kestänyt myös raskaat solumyrkkyhoidot ja sädehoidot hyvin, koska aloitin luomulääkinnän ennen raskaiden hoitojen alkamista.

Sytostaatti- ja sädehoidot loppuivat reilu vuosi sitten, mutta omat luomuhoidot jatkuvat edelleen monipuolisina. Monipuolinen luonnonlääkinnällisten aineiden saanti pitää immuunipuolustuksen kunnossa, eivätkä flunssatkaan ihan helposti pääse tulemaan.

Kokemuksesta tiedän, että syöpädiagnoosin saanut ihminen jää synkkine ajatuksineen ja kipuineen valitettavan yksin. Poissaolollaan loistavat ennen niin läheiset ystävät, kuin hiukan etäisemmät kaveritkin. Puhelinkin hiljenee. Ymmärrettävää. Lähes kukaan terve ihminen ei halua puhua niin kiusallisesta ja vastenmielisestä aiheesta, kuin syöpä. Aivan kuin pelättäisiin sen tarttuvan. Ainakin se vastenmielinen asia tulee liian lähelle ja siitä puhuttaessa joutuu poistumaan omalta mukavuusalueeltaan. Osaltaan syöpään sairastuneen ihmisen kohtaamisen vastenmielisyys selittyy sillä, että ihmiset tietävät syöpäsairauksista hyvin vähän. Kun aihe on vieras ja tietämys siitä ohut, on parempi kiertää sairastunut kaukaa.  Muun muassa näillä tekosyillä olen lohduttanut itseäni, kaivatessani entisiä läheisiä ystäviäni. Onneksi aiemmin mainitsemani rakas vaimoni sen lisäksi, että on täyttänyt oman paikkansa rinnallani moninkertaisesti. On myöskin korvannut ympäriltäni kaikonneet ystävät ja läheiset paremmin kuin hyvin.