Syöpäsairaalan ovi painuu kiinni

Näin keväällä olemme yleensä kirjoittaneet tänne syöpäkuulumisiamme johtuen siitä, että kontrollit ovat olleet syksyisin ja keväisin.

Tälläkin kertaa kertoilen pari viikkoa sitten saamiamme kontrolliuutisia iloisin mielin monestakin syystä ja ehkä haikeinkin mielin, koska yksi ovi sulkeutuu kuten artikkelin teksti kertookin. Tämä luku matkastamme kääntää sivua seuraavaan lukuun ja syöpäsairaalan ovi on sulkeutunut ainakin syövän osalta. Ja toivottavasti emme tarvitsi syövän puitteissa avata syöpäsairaalan ovea.

Kävimme ihanien kontrolliuutisten jälkeen perinteiseksi muodostuneilla kahvilla tutuksi tulleessa kahvilassa.

Tämä blogimmekin sai alkunsa puolisoni sairastumisen jälkeen, jonka vuoksi blogissamme onkin syöpään liittyviä artikkeleita paljon.

Tällä kertaa kontrolli oli hiukan aiemmin, koska loppu syksystä oli kuvaus, jossa oli tarkoitus saada selville pitkään vaivanneet kovat vatsakivut ja samalla kuvata keuhkot, mutta keuhkojen alue oli jäänyt kuvaamatta, joten syöpälääkäri laittoi alkuvuoteen uuden kontrollin verikokeineen ja kuvineen.

Reiluun viikkoon mahtui alku vuonna kuvauksia, verikokeita, kirurgin- ja syöpälääkärin soitto. Viikko oli yhtä jännitystä.

Syöpälääkärin ja kirurgin soittojen jälkeen olemme olleet vähintään 10 cm maanpinnan yläpuolella. Koko maailmaa voisi halia onnesta.

Tämän n. 6- vuoden taipaleen aikana on usein tuntunut, että tuleeko tätä päivää ollenkaan. Monta kertaa on epätoivo iskenyt, tänäkin syksynä useaan otteeseen puolisoni vatsan vuoksi, mutta niin vain sekin päivä koitti mitä olemme odottaneet ja hip hurraa onnellisia osaamme olla. Niinhän sitä sanotaan ettei pidä jäädä maahan makaamaan.

Olemme puhuneet syöpäläisten kanssa ja suurin osa on sitä mieltä, että näissä vaikeissa tilanteissa oppii myös lähellä olevista ihmisistä hyvässä ja pahassa. Osa tulee läheisemmäksi ja osa jää kaiken jälkeen etäisemmäksi.

Syöpälääkäri, jolla puolisoni on käynyt monen monta kertaa soitti ja kertoi kaiken olevan oikein hyvin. 5,5- vuotta on suunnilleen siitä, kun hoidot loppuivat ja nyt kontrolli taival loppuu syöpäsairaalan puolella, jossa toki olisimme käyneet mielellään kontrolleissa, mutta ymmärrettävää, että kaikki loppuu aikanaan ja akuutissa vaiheessa olevia syöpäsairaita on paljon. Jatkossa kontrollit ovat terveyskeskuksessa kerran vuodessa.

Lääkäri totesikin puhelimessa:  ” Kuten muistat syöpäsi oli ärhäkkä ja aggressiivinen. Jos se olisi uusiutunut, se olisi uusiutunut heti 1-2- vuoden päästä hoitojen päättymisestä. ”

Mahtavia uutisia, koska lähtötilanne oli muutaman kuukauden elinajan ennuste.

Yhteenvetona koko 6- vuoden taipaleesta meillä on oikein positiivisia muistoja syöpäsairaalasta varsinkin henkilökunnasta. Ihania ja ymmärtäväisiä ihmisiä.

Tietenkin aina on mahdollisuus, että jokin toinen syöpä tulee, mutta sitähän meidän kenenkään ei pitäisi ennakkoon alkaa jännittämään saatikka odottamaan.

Tämä sivu siis elämästämme kääntyi.

Hauskojakin muistoja meillä on kontrolleista minun vierellä kulkijan kustannuksella silloin, kun mielikuvitus lähtee laukkaamaan ja jopa keulimaan.

Kerran oli lääkäri kontrollikäynnillä, joka laski puolisolleni sytostaatit silloin kun hän sairastui.

Huomatessani, että hän kutsui puolisoni vastaanotolle sihahdin kauhuissani hänelle, että nyt ei hyvältä näytä ollenkaan tämä tilanne. Ehkä ei järkevin kommentti tuossa tilanteessa minulta asianomaiselle.

Olin varma, että syöpä on uusiutunut ja lääkäri laskeskelee siellä sytostaatteja. Itkeä tursasin käytävällä silmät punaisena saaden myötätuntoisia katseita ohikulkijoilta ja ajattelin, että nyt se on menoa tällä kertaa. Kohta puolisoni tuli kuitenkin leveästi hymyillen käytävää pitkin. Syöpäsairaalalla tuli itkettyä monet kerrat niin antaumuksella ilostakin, että harvoin muussa tilanteessa sitä itkeekään niin ryöpsähtäen.

Eräällä kertaa ajat olivat myöhässä reilusti 1.5 h tuntia ja minä laukkasin jännityksen takia vessassa ihan jatkuvasti. Puolisoani stressasi enemmän minun vessassa laukkaaminen kuin myöhässä oleva aika.

Kerran oli lääkäri, jonka vastaanotolla meni tavallista pidempään. No, minä taas tapani mukaan istuin käytävällä sormet korvissa itkien ja silmissäni vilisti kaikki mahdollinen. Ja taas naurettiin jälkeenpäin minun mielikuvitustani ja päätelmiä ennen kuin kuulen edes oikeita tuloksia.

Mutta ehkä tuo mahdoton jännittäminen johtui siitä, koska tiesimme ja meille oli kerrottu miten aggressiivinen ja helposti uusiutuvaa laatua tuo kyseinen syöpä on.

Toinen onnenkantamoinen saapui, kun kirurgi soitti kuvien tuloksia pernan koilaukseen liittyen.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut puolisoni sairasti kovaa mahakipua puoli vuotta ja sitä hoidettiin määrittämättömänä haimatulehduksena. Eräs mukava ja humoristininen lääkäri totesikin, kuinka paljon helpompaa olisi diagnoosin tekeminen jos puolisoni käyttäisi alkoholia.

Tuohon puoleen vuoteen mahtui sairaalareissuja, amppari hälytyksiä, anafylaktinen sokki pari kertaa, kuvauksia ja verikokeita, pleuranesteen poistoa, leikkauksen peruuntuminen viime hetkellä, mahtava arsenaali Oxynorm- lääkkeitä vatsaan ( oli ainut lääke, joka auttoi kipuun ), n.- 20 kg jäi matkan varrelle sekä viimeinkin oikea diagnoosi eli pernassa vuoto ja perna valtimon iso pullistuma. Verenvuoto oli tulkittu alkujaan nesteeksi.

Toivottavasti nämä tyhjennetyt laatikot jää muistoihin eikä tarvitsisi tämän jälkeen enää syödä.

Syyn löydyttyä pernan periferinen valtimohaara koilattiin nivusen kautta. Lääkäreillä oli 4 tunnin urakka, mutta se onnistui hyvin ja avoleikkausta ei tarvinnut tehdä. Viimeisissä kuvissa näkyi, että koilaus näyttää hyvältä ja osa pernasta on infarktoitunut. Kirurgi kertoi, ettei siitä ole haittaa, kunhan osa pernasta toimii ja oli tyytyväinen ettei pernaa tarvinnut poistaa niin kuin välillä oli tarkoitus tehdä. Koska jos sattuisi niin surullinen juttu, että syöpä tulisi puolisolleni niin perna on tarpeellinen hoitojen aikana.

Eli tämäkin puolen vuoden taival näyttää päättyvän onnistuneesti ja hyvin. Ainoa mikä vielä pitää saada pois ovat kovien kipulääkkeiden vieroitusoireet. Kirurgi antoi onneksi oireisiin ” loiventavaa” kevyempää lääkettä, joilla puolisoni on pärjännyt aika hyvin.

Oikein positiivisella mielellä odotamme kevättä ja olemme jo saaneetkin ensi maistiasia viime päivinä aurinko energiasta.

Toivomme sinullekin oikein ihanaa kevättä ja kaikille vaikeassa tilanteessa oleville parempaa huomista ja tulevaisuutta.

Toivon myös, että mieheni tarina toisi vaikeassa tilanteessa oleville edes hippusen uskoa ja toivoa tilanteeseen.

Iloisia uutisia vai nahkurin orsilla tapaamista?

Viimeisen vuoden aikana en ole useinkaan päässyt kirjoittamaan blogiimme uusia artikkeleita, vaikka halua ja tarvettakin olisi ollut. Aikani ja energiani on vienyt läheisen ihmisen auttaminen hänen epätoivoisessa taistelussaan ihmisarvoisen vanhuuden puolesta. Tuota tuskaa hänellä on kestänyt kohta päivälleen vuosi. Tuon uskomattoman ajanjakson tulen käymään seikkaperäisesti läpi tällä foorumilla, jossakin osiossa kunhan aikaa siihen järjestyy ja kaikki todistusaineisto on kasassa. Olen kuitenkin joka vuorokausi vastannut lukijoidemme sähköposteihin, jotka sisältävät tärkeän kysymyksen. Ja vastaamme edelleen kysykää rohkeasti, jos vain voimme olla jotenkin avuksi.

Nyt päivän aiheeseen eli syöpäkontrolliin, joka on perinteinen aihe aina puolen vuoden välein. Tämä asia aiheuttaa aina ristiriitaisia tunteita kirjoittaessani siitä. Olen nöyrän kiitollinen saadessani kirjoittaa tämän. Mutta missään tapauksessa tämä ei ole itsestäänselvyys. En halua pahoittaa kenenkään pienisoluiseen keuhkosyöpään menehtyneen ihmisen läheisen mieltä, koska elämä on epäoikeudenmukaista. Miksi minä olen täällä vielä kirjoittelemassa neljän ja puolen vuoden kontrollistani, vaikka suurin osa kanssani samaan aikaan saman diagnoosin saaneista ovat saaneet jälleen pari päivää sitten pyhäinpäivänä kynttilän haudalleen. Joka tapauksessa kohdallani olivat kaikki kokeet, kuvantamiset ja lääkärin suorittamat tutkimukset jälleen erinomaisessa kunnossa. En mahda mitään sille, että tunnen hiukan huonoa omaatuntoa. Ristiriitaista.

Sovimme lääkärini kanssa noin puolen vuoden päähän seuraavan kontrollin. Olenko kirjoittamassa niistä tuloksista teille? Sitä en voi varmasti luvata, mutta mikäli tulokset ovat yhtä loistavat kirjoitan teille mielelläni. Kukaan meistä ei onneksi voi sanoa varmasti, koska se kynä lentää lopullisesti nurkkaan ja tarut on kirjoiteltu. Seuraava kontrolli tulisi olemaan viisivuotiskontrollini.

Matematiikan lait ovat vaikuttaneet koko ajan meidän hengissä selvinneiden määrään. Kuitenkin ensimmäinen faktinen tilasto, eikä mikään ennuste on viiden vuoden kohdalta. Tilasto on seuraava: pienisoluiseen keuhkosyöpään sairastuu suomessa vuosittain noin viisisataa henkilöä ja viiden vuoden kuluttua heistä on elossa alle kaksi prosenttia, eli alle kymmenen henkilöä. Jos minä olen yksi niistä vajaasta kymmenestä palataan iloisesti asiaan. Muussa tapauksessa nahkurin orsilla tavataan.

 

 

 

 

 

Terveenä talveen

Marraskuu alkoi jännittävissä merkeissä, koska tänään 1.11 oli puolisollani puolivuotiskontrolli. Viime viikolla 26.10 olivat verikokeet ja keuhkojen röntgen.

Siitä lähtien on jännitys ollut taas melkoinen.

Minä puolison ominaisuudessa sain kunnian kirjoittaa ilouutiset, itse asianomaisen ajaessa autoa.

Kontrollin tulokset olivat onneksi oikein hyviä ja ystävällisen lääkärin sanoja lainaten: ” tulokset ovat loistavat”. S-NSE arvo oli 13, kun viitearvo on 0-17.

Saimme siis noutaa perinteiseksi käyneet herkulliset munkit kahvin kaveriksi.meidannokia-win_20161101_154437

Hemoglobiinikin oli 142 ja edellisellä kerralla 134. Hieno juttu sinänsä, koska olemme saaneet varoitteluja, kun syömme kasvisruokaa. Mutta käytämme toki b12 vitamiinivalmisteita imeskelytabletteina tai suihkeina.

sienet-sankoon-2Puolisonikin yleiskunto kohosi hyvin kuluneen kesän aikana maalla touhutessa sekä sienestäessä ja marjastaessa. Kävimmepä vielä viime viikolla keräämässä taas suppilovahveroita, joita kuivatimme sekä paistoimme ja pakastimme. Jos säät salli niin käymme vielä keräämässä ennen talven tuloa.sieni-kuva-2

Nyt on taas ihana olo ja seuraava kontrolli on puolenvuoden päästä, jolloin otetaan verikokeet ja keuhkojen röntgen, jonka jälkeen lääkäri soittaa tulokset, ellei sitä ennen tule mitään tuntemuksia tai oireita. Ja toivottavasti ei tulisi. Keväällä tuleekin neljä vuotta puolisoni sairastumisesta.

Olemme todella kiitollisia, että syöpähoidot olivat niin hyviä ja niillä oli hyvä vaste.

Jatkamme tietenkin edelleen luontaistuotteiden käyttöä ja juomme yökkäilemättä kauheanmakuisia sekoituksia.

Kävin itsekin hoidattamassa itseäni ennalta ehkäisevästi, koska kävin tarkistuttamassa luomeni. Onneksi kaikki oli hyvänlaatuisia ja poistolistallekaan ei yksikään luomi päätynyt. Luomeni käyn tarkistuttamassa säännöllisesti, koska tädilläni oli selässä melanooma, josta hän onneksi toipui, mutta se säikäytti alun perin minut siihen, että käyn tarkistuttamassa säännöllisesti luomeni.

meidannokia-win_20161101_152054-2Tänään saimmekin täydennystä Iherbiltä. Paketissa saapui : graviola, cat´s claw, katajanmarja sekä artemisia.

Näissä tunnelmissa odottelemme talven tuloa sekä tietenkin Joulua.

Onni ja ilo ilmoittaa

Tänään minulla on taas suuri onni ja ilo ilmoittaa omasta- ja rakkaan puolisoni puolesta, että saimme lääkärin vastaanotolla pelkästään hyviä uutisia, koskien syöpäkontrollini verikokeiden ja kuvausten tuloksia, sekä juuri tapahtunutta lääkärin henkilökohtaista tutkimusta. Kaikki asiat ovat edelleen hyvin.

Jännittämisemme oli jälleen turhaa ja saimme taas vahvistuksen sille, että olemme valinneet oikean tien aloittaessamme luomulääkinnän pahanlaatuiseen tautiin, jonka edessä koululääketiede nosti kädet pystyyn.

Nyt on kulunut yli kaksi ja puoli vuotta, kun silloinen syöpälääkärini lausui nuo kuolemalta kalskahtavat sanat. ”Sinulla on pahanlaatuinen pienisoluinen keuhkosyöpä, johon lääketiede ei ole onnistunut kehittämään parantavaa hoitomuotoa. Voimme hoidoillamme jatkaa elinajan odotettasi, mutta parantamaan emme pysty. Syöpäsi on levinnyt niin laajalle, että leikkaus ei tule kysymykseen.”

Otin silloin kiitollisena vastaan koululääketieteen antamat raskaat hoidot. Sytostaatit ja sädehoidot. Aloitimme samaan aikaan omat luomulääkinnälliset hoitomme, lääkärin ja onkologien vastustuksesta huolimatta ja olemme jatkaneet niitä tähän päivään saakka. Ja jatkamme hamaan tappiin asti. Olen aiemmin avannut luomulääkityksemme blogissamme kategoriassa: Potilaan tuntemuksia, artikkelit/ Luontaislääkintä: Lääkitys kohdallaan 1 ja Lääkitys kohdallaan 2.Kädet

Olen joka päivä kiitollinen puolisolleni siitä, että hän jaksoi kaivaa ja etsiä tiedot ja aineet luomuhoitoihin. Itse olin jo niin huonossa kunnossa, että minä en enää olisi pystynyt siihen urakkaan.  Lääkärini silloin antamien elinajan odotteiden valossa en olisi voinut kuvitella näkeväni tätä päivää, mutta onneksi toisin kävi.

Saimme jälleen käydä, jo perinteeksi muodostuneilla munkkikahveilla, puolisoni kanssa. Olemme tehneet näin jokaisen kontrollin jälkeen hyvät uutiset kuultuamme. Nyt saamme jatkaa auvoista yhteiseloamme, nöyrän onnellisina seuraavia munkkikahveja odotellen.Sairaalassa

Syöpä merkkiainekokeen tulos

Eilisessä postauksessani lupasin, että ilmoitan tänään S-NSE kokeen tuloksen. Sanasta miestä ja sarvista härkää sanotaan vanhassa sanonnassa. Koska olen sanani mittainen mies, pamautan tuloksen tulemaan heti, kun sain itse tiedon lääkäriltäni. Kokeen tulos on tasan 10 mikrogrammaa per litra. Normaaliarvo aikuisella on alle 17 mikrogrammaa per litra. Eli tulos on normaali terveen ihmisen arvo. En olisi tämän parempaa vastausta voinut saada ja tämän ilmoittaminen oli minulle mieluinen tehtävä.

 

Samoilua ja siunattua teknologiaa

Edellisellä kerralla, kun kirjoitin ”Hyviä uutisia” päivityksen tähän potilaan tuntemuksia osioon, kerroin kaipaavani maalle. Keväinen luonnossa liikkuminen ja metsässä samoilu rauhoittaa ja antaa mielenrauhan lisäksi paljon uusia ajattelun aiheita. Niin kasvi-, kuin eläinkunnassa tapahtuu uutta kasvua ja sitä luonnon monimuotoisuutta on mielenkiintoista seurata.

Siispä pakkasimme automme äitienpäivänaattona ja ajelimme vaimoni kanssa tänne synnyinseuduillemme maalle. Sunnuntai kului mukavasti vieraillessa molempien äitien luona. Tapasimme samalla muitakin rakkaita sukulaisiamme. Illalla vetäydyimme maaseutuasunnollemme omaan rauhaamme ja olemme saaneet päivittäin liikkua ja nauttia luonnosta ja metsän rauhasta.

Yksi syy siihen, että emme palanneet heti kaupunkiin, vaan jäimme tänne maalle. Oli varmasti se, että viime keskiviikkona, kun kävin puolivuotiskontrollissa ilmeni, että labrassa oli unohdettu ottaa keuhkosyövän merkkiaineena tunnettu S-NSE arvo. Uudet verikokeet otettiin samalla käynnillä ja lääkäri soittaa huomenna iltapäivällä tulokset.

Viikon odottaminen kaupungissa on hermostuttavampaa kuin maalla. Nyt aika on kulunut kuin varkain ja kuulen syöpämarkkereiden tulokset jo huomenna, eikä asia ole pyörinyt koko aikaa mielissämme. Olemme keskittyneet keväiseen luontoon ja lintujen laulujen kuuntelemiseen. Luonto antaa mielenrauhaa, eikä koetulosten odottaminen ole hermostuttanut lainkaan.tablet-199224_1280

Tämä nykyinen siunattu teknologia mahdollistaa senkin, että voin huomenna ottaa lääkärin puhelun vastaan täällä ja tehdä myös blogipäivityksen täältä käsin. Siksi kaupunkiin ei ole kiire vielä huomennakaan.  Palaan huomenna asiaan täältä luonnon keskeltä, koetulosten merkeissä.

Blogimme löytyvät nyt myös osoitteesta www.Blogipolku.com

 

Hyviä uutisia

Markun kontrolli 6.5.2015Kuten aamulla lupasin. Palaan kertomaan uutiset syöpälääkärin vastaanotolta. Uutiset ovat todella hyviä. Mitään epäilystä ei jäänyt siitä, etteikö syöpä olisi pysynyt kurissa myös viimeisen puolen vuoden aikana. Seuraava kontrolli onkin sitten ensi marraskuussa.

Nyt on lupa nauttia alkavasta kesästä täysin rinnoin ja hoitaa terveyttään vielä paremmin kuin tähän saakka. Tunnen piston sydämessäni liikunnan vähäisyyden vuoksi talvisin. En vain jaksa lähteä lenkille kaupungissa, vaikka minulla olisi täällä todella hyvää, hyvinkin itseäni parempaa lenkkiseuraa. Vaimoni on nimittäin himoliikkuja ja lenkkeilee yleensä pari kertaa päivässä.

Onneksi olemme molemmat luontoihmisiä ja aiommekin liikkua luonnossa ja samoilla metsässä todella ahkerasti tänä kesänä. Metsässä liikkuminen on äärettömän rauhoittavaa ja voimaannuttavaa, sen tervehdyttävän vaikutuksen tuntee välittömästi metsään astellessaan.

Tällaisena päivänä, kun saa tavallaan luvan jatkaa elämäänsä, hyvien terveysuutisten jälkeen, terveyden merkityksen osaa asettaa oikeaan arvoonsa. Onhan se meille kaikille, ei enempää eikä vähempää, kuin elämän ja kuoleman kysymys.

Taas mennään

Tänään klo. 9:50 koittaa taas totuudenhetki. Mietiskelin tuossa aamusaunan löylyssä istuskellessani, kuinkahan monta tällaista jännittävää aamua saan vielä nähdä? Kristallipallon puuttuessa, en keksinyt kysymykseeni varmaa vastausta, mutta toivoisin, että mahdollisimman monta. En toivo siksi, että nauttisin jännityksen aiheuttamasta kortisoli ja adrenaliini boluksesta. Toivon pelkästään sen vuoksi, että nautin suunnattomasti jokaisesta aamusta. Pienisoluisen keuhkosyövän ennusteista välittämättä, kerroin itselleni, että aion jännittää lääkärille menoa ainakin viisikymmentä kertaa. Se tekee laskutaitojeni mukaan kaksikymmentäviisi vuotta jäljellä olevaa elinaikaa, koska kontrollikäynnit tulevat aina puolen vuoden välein. Jos erehdyn ennustuksessani. Lupaan ilmoittaa neljännesvuosisadan kuluttua uuden ennusteeni. En tosin malta pitää niin pitkää kirjoitustaukoa, vaan palaankin kertomaan tuntemuksistani jo tänään illalla, kun selviän sairaalareissulta takaisin sorvin ääreen.

Tietokonetomografia

WP_000170

Nyt on CT-kuvaus suoritettu. Jälleen kerran henkilökunta oli ammattitaitoista ja ystävällistä. Verisuoni löytyi käsivarresta helposti varjoainekanyylia varten, eikä muitakaan ongelmia ilmennyt. Sitten vain odotellaan reilu viikko niin saadaan tietää totuus tämän hetkisestä terveystilanteesta. Lääkärin vastaanotto on 6.5.2015 klo: 9:50 eli ensiviikon keskiviikkona. Siellä selviävät verikokeiden tulokset sekä tietokonekuvauksen lausunto.               WP_000173 (2)WP_000172 (2)WP_000171

 

 

 

 

Verikokeita ja luonnon ihmeitä.

Lupasin syöpäosioon päivitystä, kun sillä sektorilla tapahtuu jotain. Tänään 24.4.2015 kävin verikokeissa, mutta tuloksista en tiedä ennen kuin 7.5.2015 syöpälääkärin vastaanotolla. Sitä ennen on vielä käytävä CT-kuvauksissa 28.4.2015. Verikokeiden ja CT-kuvauksen tulokset kuulen sitten lääkärin kertomana. Lähinnä verikokeissa kiinnostaa se, ovatko syöpämarkkerit koholla. Edellisessä kontrollissa, puoli vuotta sitten, syöpämarkkerit olivat normaalit ja CT-kuvaus ei kertonut mitään hälyttävää. Kuinka äijän käy tällä kertaa, se selviää vasta 7.5.2015.

Siihen saakka päivitän omalta osaltani blogejamme kevyemmillä aiheilla. Kevät on niin  hienoa aikaa, kun luonto herää ja uutta elämää pursuaa joka puolella. Kasvit kasvavat ja eläimet luovat omalla tahollaan myös uutta elämää. Liitän tähän teemaan sopivan kuvan. Kuvan olen ottanut mummolastani. Samasta paikasta, josta kerroin edellisessä postauksessani artikkelissa: Luonnollista ja luonnotonta.

Jos huomista ei tulekaan

Kaipailin edellisessä päivityksessäni, pari päivää sitten, kutsua kontrolleihin. Nyt en enää kaipaa. Kutsut saapuivat tänään ja päivämäärät selvisivät. Menen verikokeisiin: 24.4.15, tietokonetomografiaan: 28.4.15 ja varsinainen lääkärin vastaanotto ja samalla tuomion kuuleminen on toukokuun kuudentena päivänä, kun verikokeiden tulokset ja CT-kuvauksen tulos on valmistunut.

Nyt nautin elämästäni täysillä. Tee sinäkin samoin. Jos sinulle nousi mieleen kysymys: Miksi juuri nyt pitäisi nauttia elämästä? Vastaan sinulle ystäväni. Koska elämässä on tartuttava hetkeen, koskaan ei voi tietää mikä hetki on viimeinen. Ei voi sanoa, että teen sen asian huomenna tai sanon rakkaalleni huomenna, että olet minulle tärkeä ja rakastan sinua todella paljon. Kukaan meistä ei voi tietää varmasti tuleeko meille huomista, tai edes seuraavaa hetkeä. Se seikka ei kuitenkaan ole syy alkaa pelkäämään elämää. Päin vastoin. Juuri sen vuoksi elämää on elettävä täysillä joka hetki. Minäkin vein vaimoni hetki sitten työkeikalle kaupungin toiselle laidalle noin viiden kilometrin päähän ja menen noutamaan hänet muutaman tunnin kuluttua. Kuitenkin suutelin häntä hyvästiksi aivan, kuin se olisi ollut viimeinen tapaamisemme.

Tähän loppuun haluan siteerata osan tekstistä, jonka sain tyttäreltäni 6.12.2001. Teksti on ollut kehystettynä olohuoneemme seinällä siitä asti ja saa olla siinä hamaan kuolemaani saakka.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle, että olet minulle tärkeä.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka me saamme elää yhdessä… Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne.

Onhan päivä vielä huomennakin – onhan? Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini. Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia.

Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään? Jos huomista ei tulekaan, kadut katkerasti, että jätit viimeisen hymyn hymyilemättä, viimeisen halauksen halaamatta, että sinulla oli liian kiire ehtiäksesi täyttämään toiveen, joka osoittautui läheisesi viimeiseksi.

 

Syöpä ei vaivaa ja kevät etenee

Katselen ulos ikkunastani. Näen ulkona suurten lumihiutaleiden leijailevan maahan. Samalla katseella näen ikkunalaudallani keltaisen narsissin kukkivan kauniisti. Näky herättää pientä ristiriitaa mielessäni. Kuitenkin tiedän, että tähän aikaan keväällä satava lumi vain sulattaa ulkona olevaa vanhaa lunta nopeammin pois. Ja kohta narsissit kukkivat myös ulkona kauniisti.

Mieltäni kaihertaa hiukan myös toinen ristiriitainen tunne. Tiedän puolivuotiskonrollini olevan huhtikuussa ja tarkka päivämäärä verikokeisiin ja CT-kuvaukseen, sekä lääkärin vastaanotolle selviää vasta kutsukirjeestä. Odotan joka päivä postin tuovan kutsukirjeeni, jotta saisin merkitä käynnit kalenteriini. Kontrolli jännittää aina, vaikka tiedän sisimmässäni olevani terve. Tiedän sen yhtä varmasti, kuin sen, että kevät tulee ja narsissit puskevat itsensä viimeisten lumen rippeiden läpi ja kukkivat pian.

Tunnen elimistöni ja tiedän miltä syöpä tuntuu. Syövän tunnetta ei ole. Enemmän luotan kuitenkin syöpää tuhoaviin luonnon lääkkeisiin, joita olen käyttänyt kahden vuoden ajan. Tänäänkin olen nauttinut vaimoni annostelemat luonnon lääkkeet, sekä hänen valmistamansa raakaravintoa sisältävän smoothien.

Aikaisemmin kontrolleja joutui jännittämään kolmen kuukauden välein. Nykyään kontrollikäyntien välit ovat kuusi kuukautta. Jokaisen kontrolliin kuuluvan syöpälääkärin vastaanoton aikana olen kuullut, alkujaan niin suuren, pienisoluisen keuhkosyöpäkasvaimen pienentyneen entisestään. Viimeksi viisi kuukautta sitten siitä oli muistona vain muutaman millimetrin paksuinen arpijuoste.

Näillä positiivisilla ajatuksilla eteenpäin.