Huivin sidontaohjeet, osa 4.

Muutaman viikon tauon jälkeen laitan taas huivinsidonta ohjeita. Saat piristettyä keväisiä arki- ja juhla-asuja kauniisti erilaisilla huiveilla.

Keväästä puheenollen puolisolleni tuli 11.3, 3 – vuotis päivä sairastumisen jälkeen. Eli tämä kevät on taas onnekas siihen nähden, kun mietin miten kaoottinen ja pelonsekainen oli se kevät, jolloin puolisoni sairastui.

Kuluneella viikolla on tullut televisiosta syöpään liittyviä ohjelmia ja ne koskettavat puolison sairastumisen myötä erilailla kuin aikaisemmin.

Haluan taas muistuttaa, että olipa läheisesi nuori tai vanhempi, jota on sairaus kohdannut niin älä käännä selkääsi tai harvenna yhteydenpitoa. Juuri sinun soittosi tai vierailusi voi olla se päivän piristäjä ja ilostuttaja. Se ei auta jos kerrot törmätessänne, että olen kyllä miettinyt mielessäsi miten läheisellä menee, mutta et ole soittanut tai vieraillut kiireiden vuoksi, et ole halunnut häiritä ym.heart-1271209_1920

Läheistä voi muistaa muulloinkin kuin jouluna, syntymäpäivänä tai Äitien- ja Isänpäivänä. Juttelin kerran rouvan kanssa, joka työskenteli hoitoalalla. Harmittelin etten ollut päässyt käymään sukulaisten luona muutamaan viikkoon kun flunssa iski, joka on onneksi harvinaista. Harmitteluuni tämä hoitoalalla oleva rouva lohdutti minua, että monikin ihminen, joka asuu esim. palvelutalossa, vuodeosastolla ym. kuka minkäkin syyn vuoksi saa vierailulle päivää piristämään valitettavan harvoin läheisiä. Moni saa nauttia vieraiden seurasta vain Äitien-ja Isänpäivänä tai juhlapyhinä. Mutta en halua yleistää, kuten tämä hoitoalan ihminen painotti, on myös läheisiä, jotka antavat aikaa ja iloista seuraa läheiselleen.

Nyt sitten palataan huiveihin.

*  Ascot- tyyppisesti sidottu huivi on klassisen kaunis ja helppo tehdä. Teen sitä kahdella tyylillä: kiepsautettavalla solmulla sekä helpolla ja yksinkertaisella solmulla.

Helpompi ja yksinkertainen tehdään niin, että huivi laitetaan kaulalle takaa ja tuodaan eteen, tehdään kevyt, yksinkertainen solmu ja asetellaan päällimmäinen huivin pää kauniisti. MEIDÄNNOKIA - W8_20160410182243

MEIDÄNNOKIA - W8_20160410183052Kiepsautettu solmu tehdään niin, että huivi viedään kaulalle niskan takaa, toinen huivin pää jätetään pidemmäksi. Pidempi pää kiepsautetaan lyhyemmän huivin pään ympäri ja viedään takakautta alhaalta ylös ja eteen, jonka jälkeen päällimmäinen eli pidempi huivin pää asetellaan kauniisti.MEIDÄNNOKIA - W8_20160410183409

* Punottu. Suorakaiteen muotoinen ja tarpeeksi pitkä huivi paras. Tämä malli on samantyyppisesti napakka kuin letti ja sopii juhlaviinkin asuihin yhdistettäväksi materiaalista riippuen. Huivi viedään kaulalle edestä päin ja tuodaan takakautta takaisin eteen. Huivin päät yksi kerrallaan punotaan/ kieputetaan etupuolelta huivin ympärille. Huivin päät voi joko piilottaa punoksen sisään tai jättää kuten kuvassa ” kukkamaiseksi ” koristeeksi. MEIDÄNNOKIA - W8_20160410191653

* Solmuhuivi. Tarpeeksi reilun kokoinen huivi varsinkin malleihin nro. 2 ja 3. Paksuus riippuu siitä kuinka muhkean solmun haluaa.

Huivin keskelle tehdään solmu, joka tulee eteen ja huivi solmitaan kaulalle taakse. Takana olevat huivin päät voi huivin paksuudesta riippuen asetella vaatteen alle tai jättää päälle.

1. Huivin solmitaan niin, että solmu on kaulassa kiinni.MEIDÄNNOKIA - W8_20160410181552

2. Solmu tulee hieman alemmas, mutta rintojen yläpuolelle. Tarvittaessa huivin voi kiinnittää puseroon, mekkoon tai jakkuun pienen pienillä hakaneuloilla tai rintakorulla- tai kukalla ym.MEIDÄNNOKIA - W8_20160410174456

3. Taas saman lailla solmittu, mutta solmu tulee rintojen päälle ja huivia levitetään laajemmin hartioille. Tässäkin sidontamallissa voi huivia kiinnittää tarvittaessa puseroon, mekkoon tai jakkuun kuten kohdassa nro. 2.

 

 

 

Huivin sidontaohjeet, osa 3.

Tähän huivipostaukseen laitan neljä huivin sidontaohjetta.

Näilläkin malleilla saat kivasti piristettyä paitoja, neuleita, mekkoja, takkeja, jakkuja ym.

Kolme näistä on useammin käytettyjä, mutta neljäs vähemmän käytetty, vaikkakin ihanan piristävä.

* Solmio ( helppo versio ). Pitkä huivi, joka tuodaan niskan takaa niin, että molemmat päät ovat yhtä pitkät.MEIDÄNNOKIA - W8_20160227161824 Toiselle puolelle tehdään löysähkö solmu, jonka jälkeen toinen puolisko vedetään solmun läpi takapuolelta alas.MEIDÄNNOKIA - W8_20160227161850 Solmu kiristetään ja huivi asetellaan haluttuun kohtaan.

* Solmio. Pitkä huivi asetellaan niskan takaa niin, että toinen puolisko jää 1/3 lyhyemmälle. Pidempää päätä kiedotaan pari kertaa lyhyemmän pään ympäri. Sitten huivi viedään ylös takakautta ja tuodaan takaisin alas etupuolelta edessä olevan lenkin sisältä ( lenkki jää siis kun viet yläkautta pidemmän pään ), kiristetään, asetellaan ja viedään halutulle kohdalle.

 

MEIDÄNNOKIA - W8_20160228120137* Rusetti. Rusettisolmua teen kahdella lailla. Myös materiaalin vahvuus vaikuttaa.

Ensimmäinen vaihtoehto on, että huivi tuodaan niskan takaa ja päät ovat yhtä pitkät. Huivi solmitaan kaulalle rusetille. Varmasti rusetin solmimistapoja on monia muitakin ja jokaiselle on muodostunut oma tyyli solmia rusetti.MEIDÄNNOKIA - W8_20160227124808MEIDÄNNOKIA - W8_20160227124857

MEIDÄNNOKIA - W8_20160227124632Toinen vaihto ehto on, että huivi tuodaan taas niin kuin edellisessä niskan takaa, mutta toinen pää on 1/3  lyhyempi. Huivin voi solmia kaulalle. Pidemmallä päällä tehdään kieppi, päätä jätetään hieman roikkumaan rusetin nauhaksi ja lyhyemmällä sidotaan rusetiksi. Lyhyempi pää kiepsautetaan etukautta ylös, viedään lenkin läpi ja solmitaan napakasti ( kuva 3 ja 4. ) Jonka jälkeen asetellaan rusetti kauniisti.

3.
3.
2.
2.
1.
1.

 

 

 

4.
4.
5.
5.

 

 

 

 

* Näpinlävestä pujotettu huivi. Tätä näkee todella harvoin käytettävän, mutta esimerkiksi tummiin jakkuihin/ takkeihin saa ihanaa pirteyttä. Huivi ei saa olla liian paksua kangasta, sen vuoksi, että asettuu kauniisti jakkujen/ takkien alle.

Huivi tuodaan niskan takaa niin että huivin pituudesta riippuen päät voivat olla yhtä pitkät tai toinen pää pidemmällä. Huivin päät viedään ristiin. Toinen huivin pää viedään napin päälle ja pujotetaan napinläven läpi. Tämä toistetaan niin monella napilla kuin haluaa. Eli aina samalla huivin päällä. Lopputulos on, että huivi ja napit ovat samaa sävyä. Jos haluaa koristeellisemmat napit, voi huivia vetää löysemmälle nappien päälle.

Huivin sidontaohjeet, osa 2.

Tämä huivi postaus sisältää sidontaohjeita, joita näkee vähemmän käytettävän, pearl-necklace-914424_1920mutta ne sopivat oikein hyvin arkikäyttöön, mutta huivin materiaalista riippuen ovat näyttäviä ja juhlavia juhla-asujen seuraksi. Näihin huiveihin pääsevät kaulakorutkin käyttöön.

* Palmikko. Pitkä huivi. Huivin voi mitata jo valmiiksi siihen mittaan, että voi pujottaa pään yli valmiina tai mitata vaatteen kaula-aukon mittaiseksi, jolloin sopii koristeelliseksi pääntieksi.MEIDÄNNOKIA - WIN_20160225_110041MEIDÄNNOKIA - WIN_20160225_105839 Toki onnistuu myös niin, että sidotaan vasta kaulalla. Siinä kohdalla, kun huivi on sopivan mittainen, laitetaan päät ristiin. Nyt on kaksi säiettä ja kolmas säie otetaan renkaasta. Sitten aloitetaan letin tekeminen, lopussa solmitaan päät ja venytetään hieman lettiä. Huivi asetellaan kaulalle halutulle kohdalle. Jos tuntuu, että huivi ei pysy paikoillaan, sen voi kiinnittää vaatteeseen pienellä hakaneulalla tai juhlallisemman version halutessasi esim. rintakorulla.MEIDÄNNOKIA - WIN_20160225_110532Tällaisen letin voi tehdä myös niin, että yhdistää kaksi huivia. Lopputulos on muhkeampi ja persoonallisemman värinen.MEIDÄNNOKIA - WIN_20160225_103827Juhlavampaa lettiä tehdessä letitykseen mukaan otetaan koru, esim. ketju tai helmiketju. Muuten tehdään samalla tavalla kuin alkuperäisessä ohjeessa.MEIDÄNNOKIA - WIN_20160225_104649

* Koruhuiveilla jatketaan.MEIDÄNNOKIA - WIN_20160225_111035 Tähänkin tarvitaan pitkä huivi sekä ketju tai helmiketju. Huivi ja koru laitetaan kaulalle. Huivia aletaan kietoa korun ympäri. Tarvittaessa huivin päät voi lopuksi solmia.MEIDÄNNOKIA - WIN_20160225_110946* Ketju. Tämä ketju tehdään ilman korua. MEIDÄNNOKIA - WIN_20160225_105254Pitkään/ pitkähköön huiviin solmitaan tasaisin välein solmuja, jonka jälkeen sidotaan kaulalle. Tämäkin malli sopii hyvin esim. perusmallisten O- päänteiden piristäjäksi.

Huivin sidontaohjeet, osa 1.

Kirjoitin edellisessä tyyli ja pukeutuminen postauksessa  pintaraapaisun huiveista.

Aloitan nyt huivinsidonta ohje postaukset. Toivon, että mahdollisimman moni innostuisi kokeilemaan huiveilla  asun piristystä. Laitan aina muutaman ohjeen kerrallaan.

* Ensimmäiseksi helpoin eli jo edellisessä postauksessa kirjoittamani ns. hirttosilmukka. Tähän tarvitaan tarpeeksi pitkä huivi, suorakaiteen muotoinen mielestäni paras. Huivi taitetaan kaksin kerroin ja viedään niskan taakse, huivin lenkki ja päät tuodaan eteen ja päät viedään lenkin läpi.MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_160531MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_160418Kuva 2.

Jos haluaa näyttävämmän solmun hirttosilmukkaan, voi tehdä lisä kiepautuksen. Kun huivin päät on viety lenkin  läpi, lenkki kiepsautetaan vielä ympäri ja huivin päät viedään uudestaan lenkin läpi.MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_160737

MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_160632

Nämä solmimistavat sopivat sekä ulko-, että sisävaatteiden kanssa. MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_160811Ulkovaatteiden kanssa näyttävin on paksuhko ja muhkea huivi.

* Solmu. Neliömäinen huivi on tähän sopivin. Huivista otetaan keskeltä kiinni, taitetaan kolmioksi ja tehdään pieni solmu puoliväliin pisimmälle sivulle.MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_163608 Huivi käännetään ns. oikein päin ja solmua venytetään löysemmäksi. Huivin päät solmitaan sopivaan mittaan kaulalla.MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_161226 (2) Huivin koosta riippuen sopii kaulaan perinteisesti käytettynä piristämään asua tai avonaisiin päänteihin peittämään. Tämä malli on mielestäni tosi kaunis, koska oikealle puolelle solmun kohtaan tulee laskokset.

MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_161526

Suurempikokoiset huivit voi kietaista hartioille.

MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_162000

* Ruusu/ kukka. Pitkähkö huivi. Huivi viedään niskan taakse solmitaan kaulalle. Sen jälkeen aletaan kiertämään huivien päitä niin, että ne menevät kierteelle.MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_163215 Kun huivin päät on kierretty alas asti ( teen usein loppuun napakan solmun niin kierre pysyy ), huivin päät tuodaan alhaalta ylös solmun edestä tai takaa ja huivin päät vedetään lenkin läpi ja asetellaan kauniisti. Itse teen niin, että jos käännän kukan olkapäälle, laitan sen kiinni esim. pienellä hakaneulalla, jolloin pysyy paikallaan.MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_162655MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_163353MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_162916MEIDÄNNOKIA - WIN_20160221_163103

 

 

 

Huivi taipuu moneksi

Huiveilla saat tyyliä ja särmää pukeutumiseen.

Se voi piristää asua, tuoda hehkua kasvoille, toimia korun korvikkeena, lämmittää sekä peittää. Meneepä se vyön asemasta, pantana hiuksissa, päähineenä sekä tarvittaessa myös kauniina toppina. Eli hyvin monipuolinen asuste.

Huivin solmimistavalla saa tuotua esille tyylipersoonaa. Ja solmimistapoja on valtavan paljon.watch-698498_1920

Mikäs sen helpompi kikka vaatekaapin päivitykseen, kuin hankkia kunkin sesongin väreistä sopivan värisiä huiveja.

Huiviin voi solmia naisellisen rusetin, kukan, letin, siroja pieniä solmuja, näyttävän solmun ym.

Ehkä helpoimpia ja käytetympiä huivin sidonnassa on ns. ”hirttosilmukka”. Suorakaiteen muotoinen huivi taipuu helposti hirttosilmukaksi. Huivi taitetaan kahtia ja laitetaan se kaulalle. Huivin molemmat päät vedetään lenkin läpi ja kiristetään sopivaksi.

Materiaalista riippuen huivi sopii arki; työ- sekä juhlapukeutumiseen. Huiveja voi koristaa kauniilla ja näyttävillä huivikoruilla, pitkillä helmillä tai kukalla. Voit myös punoa yhteen kaksi huivia.

Huiveja kannattaisikin olla eri värejä- ja malleja sekä kokoja- ja materiaaleja.woman-1137228_1920

Materiaalejakin löytyy huiveissa laidasta laitaan: luonnonkuiduista, keinokuiduista sekä sekoitteista.

Olisikin hyvä harjoitella erilaisia huivin sidontamalleja. Huivin sidontamalliin ja asetteluun vaikuttaa vartalon- ja kasvojenmalli sekä kaulan pituus. Jos kaula on lyhyt tai kaksoisleuka, silloin pukevin tyyli on sitoa huivi löysemmälle eikä lähelle kaulaa.

Huivilla saa kiinnitettyä huomion kasvoihin ja siten häivytettyä vartalon epäedullisia kohtia esim. keskivartalosta, takamuksesta tai reisistä.

Vartalon epäedullista kohdista puhuttaessa esim. pyöreä vartalomalli saa luotua kapeamman ja pidemmän linjan, kun huivi on pitkä ja laskeutuva. Se jätetään roikkumaan kaulalta avonaisena ilman solmimista pitkänä. Huivin päissä voi halutessa käyttää solmuja, kunhan solmut eivät tule vartalon leveimmälle kohdalle ( esim. vatsan- tai rintojen korkeimpaan kohtaan ) vaan solmujen kohdat sovitetaan vartalon mukaan.waterfalls-1150068_1920

Huivin kokoon vaikuttaa oma koko. Pitkälle tai isokokoiselle sopii paremmin isot huivin, kun taas pienille ja siroille sopivat pienemmätkin huivit.

Huivin kuosin valintaan vaikuttaa myös oma koko sekä kasvojen- ja vartalon malli ( kulmikas vai kaareva ).

Seuraavissa tyyli ja pukeutuminen postauksissa annan ohjeita ja vinkkejä huivien solmimiseen.

 

 

 

Pintaraapaisu kevään 2016 muotiin

guess-attic-837156_1920 (1)Tänään aurinko paistoi niin keväisesti, että on hyvä aika jo miettiä ja katsastaa pintaraapaisu tulevan kevään muotiin.

Tämän kevään muodissa on lempeyttä, hempeyttä, naisellisuutta ja romanttisuutta. Vaaleita, kevyen pastellisia värejä, sekä valkoista. fashion-821506_1920 (1)Koko valkoinenkin sopii keveän ja viattoman kokonaisuuden luomiseen. Klassinen musta-valkoinen raita on myös muotia samoin ruudut.

Saat kokonaisuudesta naisellisen ja romanttisen, kun yhdistät pehmeitä värejä- ja kuvioita, röyhelöä, pitsiä ym.woman-593134_1920

Jos haluaa kuitenkin pirteyttä vaatteisiin talven jälkeen niin vastakohtana hempeydelle ovat värikkäät ja huomiota herättävän näyttävät kuosit. Iloisen värikkäitä kuvioita ja brodeerauksia. Kuviot eivät ole ns. yksityiskohtia vaan myös isoina pintoina.flowers-221714_1920

Samoin värit, väriyhdistelmät, asusteet ja kuosit, sekä näiden yhdistelmät voivat olla hyvinkin sykähdyttäviä ja ennakkoluulottomia.

Vaatteiden yksityiskohdissakin on romanttisuutta; röyhelöä, pitsiä myös neulottua pitsiä. Pitsiä käytetään isoinakin pintoina.wedding-dress-1174168_1920 (1)

Kukkakuosit ovat edelleen suosiossa, mutta suurempina ja näyttävämpinä versioina kuin viime vuonna. Viime vuonna kukkakuosit toivat mieleen mummolan verhot ja kukkia oli paljon, nyt kukkien suurentumisen ja näyttävyyden myötä kukkien määrä kankaassa on harventunut ja vähentynyt.flowers-342532_1280

Kankaissa suosittuja ovat myös keveät- ja läpinäkyvät  sekä verkkomaiset kankaat. Jos pitsi on liian romanttista tyylillesi kokeile verkkomaista kangasta. Kankaiden keveyden ja pitsisten yksityiskohtien vuoksi mekoissa löytyy yöpaitamaisia malleja. Pitkät helmat kevyestä kankaasta.

Pliseerattuja kankaita. Pliseeraus korostaa kankaan keveyttä ja ilmavuutta. Korostaa myös ja tuo ilmettä kankaassa olevaan kuviointiin sekä sävyihin. Esim. Pliseerattu mekko sopii materiaalista riippuen näyttäväksi juhlamekoksi tai rennompaan käyttöön arkena.

Kaulus voi olla mm. korkea pitsinen, epäsymmetrinen kaula-aukko tai yksiolkaiminen.woman-918614_1920 (1) Vahvana pukeutumisessa tulee keväälle ja kesälle paljaat olkapäät, joko osittain tai kokonaan. Juuri epäsymmetrisillä kaula-aukoilla ja yksiolkaimisilla malleilla saat vilautettua ”sopivasti” olkapäitä.

Tänäkin keväänä matalakantaisten kenkien ystävät voivat tassutella huoletta mukavissa lenkkareissa ja olla muodissa mukana. Parhaimpia sävyjä ovat vaaleat ja pehmeät sävyt. Kuten vaatteissakin nähdään hopeaa, lenkkaritkin voi olla hopeat tai kultaiset. Mukavan vaatteen ystävä voi vetäistä päälleen myös muodikkaan pyjamatyyppisen asun.

Bomber-takkeja on edelleen, mielellään näyttävän värikkäänä.

Farkkuakaan ei ole jätetty pois. Farkut malliltaan rentoja ja nilkat kauniisti paljastavat.

 

 

Päähine asiaa Marja-Leenalta

Tyyli ja pukeutuminen kategoriassa en ole käsitellyt vielä hattuja ja päähineitä. Hatut ovat kuitenkin tärkeä osa pukeutumista, joten hatuille kuuluu oma artikkeli. Kun aloin suunnittelemaan postausta, olin yhteydessä Jyväskylässä toimivaan iloiseen hatunvalmistajaan, Marja-Leena Tenhuseen. Valoisat liiketilat sijaitsevat Yliopistonkadulla. Yritys on nimeltään Personal Design Hat.

Marja-Leena Tenhunen työn touhussa.
Marja-Leena Tenhunen työn touhussa.

Marja-Leena on rautainen ammattilainen päähineiden saralla. Koulutuksena on asusteiden valmistajan-, immateriaalioikeudellinenkoulutus ja lukuisat mallimestarin opinnot.

Hänen työotteessaan näkyy intohimo, kokemus, viiteseliäisyys ja pitkäjännitteisyys käsityömuotoilussa. Marja-Leenaa voi kutsua käsityömuotoilun ammattilaiseksi, hän kaavoittaa ja valmistaa hatut itse.

Neilikka
Neilikka

Hänellä on pitkä kokemus hattualalta, koska takana on yli 20-vuotta Fredriksonilla, tuotekehittelijänä sekä erikoismallimestarina. Tuohon työrupeamaan kuului myös 7-vuotta Virossa. Työnkuvaan kuului näytteiden tekoa, tuotannon ohjausta, tuotekorttien koordinointia ym. Yrittäjä hän on toiminut n. 5- vuotta.

Työhistoriaan kuuluvat mm. erikoishatut eli kaavoitus virkapäähineille Suomen virkamiehille- ja naisille, hattujen valmistus erikoiskaavoituksin pienille keskosvauvoille, erikoiskokoa ja muotoa vaativat päähineet, sekä päähineet sairauden kohdatessa ym.

Lisäksi tämä ihana rouva tietää myös Suomen patsaiden päiden ympärykset, hän on kaavoittanut ylioppilashatut : Havis Amandalle Helsingissä, Franzenille Oulussa, Minna Canthille Jyväskylässä, sekä myös auton päälle ( bongaus kilpailu Vappuna Helsingissä ).

Fredrikson Oy ja Marja-Leena on myös ensimmäinen mallimestari Suomessa, joka aloitti tietokoneella hattujen ja päähineiden kaavoituksen.

Tällä hetkellä käytössä moderni Grafis- kaavoitusjärjestelmä, lisäksi perinteinen käsin kaavoitus.

Olin käsityöihmisenä kiinnostunut myös koneista, joita käytetään hattujen valmistuksessa.  Marja-Leenalla on käytössään teollisuuskone, varsikone, saumuri, teollisuusprässi, sekä Fink- ketjutikki lierikone. Tuo lierikone oli minulle aivan uusi tuttavuus.

Lisäksi erikokoisia- ja mallisia puupäitä.PdHat ja Leeni tukit ja mitta

Sitten siirryimme katselemaan hattuja, joita oli paljon erilaisia. Värejä löytyi joka makuun. Lisäksi hatuissa on kivoja yksityiskohtia tuomassa persoonallisuutta.  Tällä hatuntekillä eivät ideat lopu, koska kysyessäni että tuleeko kuukausittain uusia malleja niin sain helakan naurun kera vastauksen, että viikoittain, mutta ideoita kumpuaa päivittäin. Eli kukaan ei voi sanoa, että minulle ei löydy sopivaa hattu mallia- ja väriä.

Päähineiden materiaalit ovat laadukkaita. Villakankaita, joissa 70-80% villaa, olipa muutama aivan 100% villaakin. Kesäkankaissa 100% puuvilla ja 100% pellava.

Curry, ruskea väri
Curry

Personal Design Hat

Krookus
Krookus

 

 

 

Marja-Leena on monessa mukana, hänen tuotteitaan löytyy Jyväskylän Sokokselta ja hän on itsekin Sokoksella myyntipäivillä, hänet löytää messuilta, hän pitää hattukutsuja, sekä on myös TaitoShop verkostoissa.

Basilika (iso kuvan koko)
Basilika

Kysyessäni olemmeko me kuinka rohkeita hatun käyttäjiä? Marja-Leena oli hyvin positiivinen, koska asiakkaat ovat rohkaistuneet hyvin käyttämään hattuja.  Ja kun sopiva malli löytyy niin värejäkin uskalletaan kokeilla. Olemme vain hiukan arkoja sovittelemaan eri malleja, vaikka vain sovittelemalla se oikea  löytyy.

Mitenkäs oikea malli löytyisi?

Tärkeintä on oma mieltymys, sopiva väri, vartalon koko, kaulan pituus, sekä kasvojen malli. Esim. Leveäkasvoisille sopii reilumpilierinen ja pienikasvoisille sirommat mallit. Myös kuvun muodolla saa korostettua, sekä halutessa häivytettyä kasvojenmuotoa.

Hatuntekijä kuitenkin painotti, että kaikista tärkein on oma mieltymys eli se malli ja väri missä viihtyy.

ANIS vihreä
Anis

Asukokonaisuudesta saa mielenkiintoisen, viimeistellyn ja puetun näköisen, kun siihen yhdistetään hattu. Väri voi olla myös voimakasvärinen asuun nähden esim. harmaaseen takkiin fuxian värinen päähine, jolloin saa pirteyttä asuun tai se voi olla pääväriin sointuva esim. tummanvihreään takkiin kirkkaampi lehmuksen vihreä.

Väreistä puheenollen Marja-Leena kertoi, että pidetyimpiä värejä ovat fuxia, harmaa ja keskipunainen.

Perinteisten hattujen lisäksi valikoimissa oli myös hattuja, joihin ihastuin oitis ja jotka saavat persoonallisella ulkomuodollaan hyvälle tuulelle, eli Leeni Finland saunatuotteet. Hatut olivat kauniisti muotoiltuja ja niissä on valloittavan kivoja yksityiskohtia. Sopivat oikein hyvin juuri saunaan jopa morsiussaunaan oma hattumalli, mutta myös kylpytynnyrissä nauttiville ja rohkeille avantouimareille. Malleja ja kokoja löytyy pienille ja isoille käyttäjille.

Lumo- malli morsiussaunaan
Lumo- malli morsiussaunaan

Itse ihastuin eläinrakkaana ihmisenä hellyttävään lehmä- hattuun sekä marjojen ystävänä mustikka- hattuun.

Lehmä- malli
Lehmä- malli

Hatut valmistetaan 100% villahuovasta ja ovat konepestäviä.

 

 

Runsaassa valikoimassa nyt uutuutena kaunis Viima- mallisto miehille. Laadukkaasta ja lämpimästä neulosmateriaalista valmistettuja uniikkeja myssyjä sekä Jalo-lippiksiä.Viima miestenhatutViimaMiesten hatut

 

 

 

 

 

Kiitän Marja-Leenaa, että hän antoi minulle haastattelun ja päästi minut tutustumaan omaan arkeensa. Oli hienoa tutustua paikalliseen käsityöläiseen, jolla on tunteenpalo tekemiseen. Toivottavasti rohkaistumme sovittelemaan ja käyttämän hattuja.

* HUOM! Kaikki kuvat ovat Marja-Leena Tenhusen omasta kuva- arkistosta.

Tyylipersoona, osa 7. Citytyyli

Tyylipersoonista olen käsitellyt enemmän osa 1, josta voi käydä lukaisemassa enemmän.

Käytätkö paljon aikaa ulkoisen olemukseesi viimeistelyyn? Tyylipersoonasi voi olla citytyyli.

City tyylipersoonan vaatteet ja asusteet ovat laadukkaista materiaaleista valmistettuja, tyylikkäitä jopa ylellisiä. Kokonaisuus on tarkkaan harkittu.

Citytyyli seuraa mieluummin trendisuuntauksia, mutta ei yleensä sorru viimeisimpään pintamuotiin. Vaatekaappi on harkiten ja suunnitelmallisesti koottu, jolloin vaatekaapin vaatteet ja asusteet sopivat hyvin toisiinsa yhdistettäväksi.

Värimaailma on pääasiassa neutraali, samoin väriyhdistelmät. Asusteet piristävät asua. Kokonaisuus on yksinkertainen ja tyylikäs. Esimerkiksi laadukkaiden farkkujen seuraksi yhdistetty nahkatakki. Tämä tyylipersoona huomataankin nuorekkaan tyylikkäästä pukeutumisesta. girl-689170_1920Vaatekaapista löytyy hyvin istuvia jakkuja, paitapuseroita ym. farkkuihin yhdistettäväksi. Jakuissa voi olla tyylikkyyttä ja ylellisyyttä lisäämässä esim. kultaiset napit.

Toki vaatekaapista löytyy myös hyvin istuvia suoria housuja, sekä mekkoja ja hameita. Mekotkin ovat tyyliltään yksinkertaisia, mutta varsinkin juhlallisemmassa mekossa voi olla näyttäviä yksityiskohtia tuomassa juhlavuutta.

Asusteet ovat iso osa pukeutumista ja citytyyli satsaakin paljon esim. aurinkolaseihin, hattuihin, kenkiin, laukkuihin, vöihin ym.

Huiveissa esim. pashminat sopivat tyyliin, sekä tyylikkäät hatut. Korut ovat laadukkaita kuten klassisella tyylipersoonalla, mutta näyttävämpiä esim. kultaa, valkokultaa ja hopeaa, joissa voi olla näyttävyyttä lisäämässä timantti. Kellotkin ovat yleensä kauniita ja isohkoja.jewelry-390328_1920

Jos koet, että olet pukeutumisessa tyylin taituri päästä varpaisiin, tyylipersoonasi on citytyyli.

Tutustu Spartoon luksustuotteisiin Loistettuaan ensin kategorioissa kengät ja käsilaukut, Spartoo.fi-osoitteesta löytyy nyt myös osio nimeltä luksus. Tästä osiosta voit löytää joukon hienostuneita malleja muodin asiantuntijoilta.

 

Tyylipersoona, osa 6. Klassinen

Tyylipersoonista olen käsitellyt enemmän osa 1, josta voi käydä lukaisemassa enemmän.

Harkittu, ajaton ja tyylikäs kokonaisuus. Siinä tiivistettynä klassinen tyylipersoona.

Vaatekaapin vaatteet ja asusteet sopivat hyvin yhteen, saaden aikaan useita erilaisia asukokonaisuusvariaatioita, joten vaatekaappi on kokonaisuudessaan hyvin toimiva.

Klassinen harvoin seuraa viimeisimpiä muoti virtauksia tai kohahduttaa pukeutumisellaan, vaan pukeutuu melko muodollisesti, selkeästi ja kontrolloidusti.watch-698498_1920woman-1000538_1920

Tyyli on harkitun eleganssi ja vaatteet hyvin istuvia. Vaatteiden materiaalit ovat laadukkaita, mieluiten luonnonmateriaaleja. Vaatteiden väriyhdistelmät eivät ole voimakkaita vaan neutraaleja. Samoin kuvioinnit hillittyjä.

Jakkujen ja paitapuseroiden lisäksi perusvaatteisiin kuuluvat laadukkaat neuleet ja twinsetit.

Housuissakin klassiset mallit, samoin hameissa ja mekoissa, esim. kotelomekot, sekä muunnellut kotelomekot.

Asusteet ovat tyyliltään arvokkaita, kuten koruissa mm. helmet, kulta, hopea ja camee. Huivit neutraaleja, materiaaleiltaan laadukkaita kuten, silkki, kashmir ja villa.chain-590773_1280

Kengät, laukku ja vyö yleensä samaa sävymaailmaa.

Jos pukeutumisesi on tyylikäs ja tarkoin harkittu kokonaisuus päästä varpaisiin, tyylipersoonasi on klassinen.

Tyylipersoona, osa 5. Luova

Tyylipersoonista olen käsitellyt enemmän osa 1, josta voi käydä lukaisemassa enemmän.

Tällä kertaa tyylipersoonissa on kaikista persoonallisin pukeutuja, joka ei ole kaavoihin kangistunut, eikä seuraa muotia orjallisesti eli luova. Luova voi kerätä muodista kivoja inspiraatioita. Tämä tyylipersoona erottuu seinäpaperista.

Luova on taitava yhdistelemään eri mallisia- ja tyylisiä vaatekappaleita, kuoseja sekä asusteita. Kokonaisuus on yksilöllinen, upean kohahduttava ja persoonaa hyvin esille tuova.

Vaatekaapista löytyy vuosien mittaan kerättyjä ihania, erikoisia ja laadukkaita vaate- ja asustekappaleita sekä välissä voi olla uusia,  muodissa olevia vaatteita- tai asusteita. Näistä syntyy sykähdyttäviä kokonaisuuksia.jewelry-947886_1920

Vaatteissa voi olla erikoisia nappeja, rintakoruja sekä muita yksityiskohtia.  Vanhakin vaate muuttuu erilaiseksi pienellä ehostuksella.

Asusteet tekevät kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Vyöt, huivit, korut, hatut, kengät ym. jopa sukat voivat asuun nähden olla kovinkin erityyliset ja näyttäisivät ehkä muiden tyylipersoonien päällä erikoiselta, mutta luovalle tyylipersoonalle sopivat täydellisesti.shoes-671512_1920

Luova ei yleensä hanki vaatteita perus vaateliikkeistä vaan kirppiksiltä kierrellessä voi löytyä löytöjä, sekä myös pienemmistä putiikeista. Ja ainahan voi turvautua ompelijaankin.

Jos tykkäät pukeutua ” vähän” erikoisesti ja persoonallisesti, sekä erotuttua eduksesi, edellä mainitut asiat koskevat juuri sinua, luova tyylipersoona.

 

Tyylipersoona, osa 4. Romanttinen

 Tyylipersoonista olen käsitellyt enemmän osa 1, josta voi käydä lukaisemassa enemmän.

Tässä postauksessa tyylipersoonista vuorossa herttainen, sievästi ja kauniisti pukeutuva romanttinen.

Romanttinen rakastaa pukeutua kauniisiin vaatteisiin ja asusteisiin sekä suunnitella asukokonaisuuksia. Itsensä laittamiseen ja viimeisen silauksen luomiseen kuluu aikaa. Niissä tulee esille pehmeys, kaarevat muodot ja kuviot  sekä romanttiset ” lempeät ja hempeät” väriyhdistelmät. Kuoseissa kukkakuosit suosittuja. Romanttinen luo kuvan helposti lähestyttävästä persoonasta.vintage-635259_1280

Vaatteissa ja asusteissa on tärkeä sija kauniilla yksityiskohdilla, kuten aplikointeja, frilloja, rimpsuja, röyhelöitä, rusetteja, pitsiä, puhvihihat, huivit ym.

Materiaaleja ovat pehmeästi laskeutuvia jopa ylellisiä kuten silkkiä, pitsiä, sifonkia, cashmiria ja satiinia.

Hameet ja mekot kuuluvat arkikäyttöönkin, joissa mm. liehukehelmoja, laskoksia, vekkejä ja pallohameita.

Asusteet ovat kaarevia ja niissä on naisellisen romanttinen vaikutelma. Koruissa paljon yksityiskohtia, myös kulta, hopea ja helmet. Irtokukka voi koristaa hiuksia, vaatteita tai laukkua.rose-572757_1920

Käsilaukut ovat koristeellisiä ja pehmeän mallisia, väreissäkin samaa ” lempeyttä” kuin vaatteissa . Samoin kengissä kauneus tärkeämpää kuin mukavuus ja korkoa olisi hyvä olla.

Alusvaatteissakaan ei tyyli petä eli  ne ovat usein yhteensopivia, pehmeän värisiä, joissa yksityiskohtia kuten pitsiä, rusetteja, satiininauhoja ym. ja materiaali mielellään ylellisen tuntuista. Urheilu alusvaatteisiin pätee sama toive.

Jos siis rakastat kaikkea kaunista, romanttista, kukkaista ja yksityiskohtia olet ihastuttavan romanttinen tyylipersoona.

 

Tyylipersoonat, osa 3. Dramaattinen

Tyylipersoonista olen käsitellyt enemmän osa 1, josta voi käydä lukaisemassa enemmän.

Tässä postauksessa tyylipersoonista on käsittelyssä näyttävä persoona, joka ei jää huomaamatta liihottaessa paikalle eli dramaattinen. Dramaattinen ei halua jäädä ” seinäruusuksi” vaan kohahduttaa mielellään vaate- ja asuste valinnoillaan.  Tällä tyylipersoonalla ei ole sitä pelkoa että olisi tilaisuuteen alipukeutunut, tyyliin kuuluu mieluummin olla ylipukeutunut. Kokonaiskuva on kuitenkin harkittu.

Hän innostuu usein myös muodista niin, että unohtaa, eikä pidä myöskään tärkeimpänä kriteerinä sitä sopiiko vaate vartalonmalliin ja mittasuhteisiin. Vaatekaapissa ei ole tiettyä tyyliä tai asukokonaisuuksia vaan kaapista löytyy paljon yksittäisiä näyttäviä vaatekappaleita. Vaatteissa ei ole tärkeintä myöskään kestävyys ja ajattomuus.model-965604_1920woman-695448_1920

Vaateväreissä värit ovat voimakkaita ja rohkeita, väriyhdistelmät kontrastisia ja yhden värin kokonaisuudet myös voimakkaita  esim. keltainen, punainen, musta. Vaatteissa on myös huomiota herättäviä mittasuhteita, joten kokonaisuus voi olla epäsymmetrinen, kulmikkaita linjoja, näyttäviä kuvioita ja yksityiskohtia.

Asusteissa on sama linja kuin vaatteissa eli ne ovat näyttäviä, isohkoja, joissa on usein kiinnostavia yksityiskohtia. Kengissäkin ulkonäkö voittaa mukavuuden ja hatuissakin lieri ja koristeet voi olla epäsymmetrisiä ja näyttäviä.shoe-590516_1280

Jos haluat siis tulla huomatuksi, kohahduttaa tyylilläsi ja tykkäät seurata myös viimeisimpiä trendejä olet tyylipersoonista näyttävä dramaattinen.