Herkkuja luonnosta kaikille.

Nyt oli pakko keskeyttää hetkeksi mieluisat touhut ihanassa luonnonrauhassa, kauniissa kesäilmassa ja tulla istumaan toviksi tähän koneen ääreen.

On jälleen tullut aika kun nekin lukijamme, jotka arkailevat vielä syödä esimerkiksi keväisiä kuusenkerkkiä ym. hortoilu-tuotteita saavat luonnosta runsaasti herkkuja, joita on totuttu perinteisestikin käyttämään enemmän hyväksi.

W8_20160720093146Nyt kun vaimoni pussittaa ensimmäisiä mustikkasangollisia keväällä pakastettujen kuusenkerkkien viereen pakastimeen, ajattelin muistuttaa että marjat ovat kypsyneet etuajassa ja luonnosta saa jälleen jokamiehenoikeudella runsaasti todellista terveysruokaa, kuten suomalaiseksi superfoodiksikin kutsuttua mustikkaa. Myös lakat ovat poimittavissa, sekä sienistä ainakin kanttarellit ja tatit.

Samaan sesonkiin ovat joutuneet myös valko-, puna- ja mustaherukat pihapensaissa, joten touhua riittää ulkona aamusta iltaan.MEIDÄNNOKIA - W8_20160720091212

MEIDÄNNOKIA - W8_20160720092335 MEIDÄNNOKIA - W8_20160720091919

Olin tullut aamulla kuvaamasta pihapiiristämme löytyviä marjoja tämän artikkelin piristykseksi, kun paikalle kurvasi iloisena yllätyksenä veljeni Lakkavaimoineen. He olivat saapuneet kaupungista synnyinseudulleen täydentämään, talven aikana huvenneita, lakkavarastojaan. Sukulaisia on aina mukava nähdä ja sain tuurilla ja veljeni suosiollisella avustuksella kuvan myös tänään poimituista lakoista. Oma kuntoni ei nykyisellään riitä suolla kahlaamiseen helteellä, mutta onneksi on sukulaisia, joilta saa apua.

Mansikat ovat myös kypsyneet niin luonnossa kuin pelloillakin. Itse suosin kuvaamiani ahomansikoita. Puutarhamansikan suostun laittamaan suuhuni vasta, kun tiedän varmasti, että se on kasvatettu luomuna ilman roundup: ia

Laitan tähän loppuun muistutukseksi lainauksen omasta artkkelistani jonka julkaisin blogisivullamme 16.9.2015 kategoriassa: Syövän aiheuttajia. Otsikolla: Luomua ja glyfosaattia. Artikkeli löytyy kokonaisuudessaan edelleen blogisivustoltamme ja käsittelee syöpää aiheuttavien myrkkyjen käyttöä tehotuotannossa.

Tässä lupaamani lainaus: ” Eviran tutkimuksen mukaan suomalaiset saavat viljojen jälkeen eniten torjunta-aine jäämiä mansikoista. Kuulostaa uskomattomalta, kun ottaa huomioon kuinka vähän mansikoita suomessa syödään. Asia on helpompi käsittää, kun ottaa huomioon, että tehotuotannossa mansikkapellot käsitellään myrkyllä noin kymmenen kertaa kesässä. Kasvukauden annos on jopa 6kg hehtaarille.”

Hyvät ystävät, jos tyydytte puutarhamansikoihin vaatikaa luomua. Kenenkään ei ole pakko syödä vaarallista myrkkyä. Vaikka tehotuotetun mansikkalaatikon hankkiminen helppoa ja halpaa onkin, saattaa lopullinen hinta herkuttelusta koitua suhteettoman kalliiksi.

Oikein satoisaa ja antoisaa kesää luomumarjojen parissa teille kaikille.

 

 

Luonnonkosmetiikkaa ja hemmottelua

Kuten jo aikaisemmissa kirjoituksissa olen maininnut, olen käyttänyt jo vuosia ihonhoidossa luonnonkosmetiikkaa.

Halusin kuitenkin lisätietoa luonnonkosmetiikasta ja olin yhteydessä Siilinjärvellä Kosmetologi Marlenaa pyörittävään ihanaan, työtään sydämellä tekevään Marleenaan. Marleena on ekokosmetologi ja hän on Suomessa ensimmäisiä ekokosmetologiksi valmistuneita kosmetologeja.  Ekokosmetologeja löytyykin jo mukavasti. Esimerkiksi  Jyväskylässä ekokosmetologi  palveluja tarjoaa Johanna Yli-Kauppila/ Studio Chill ja Joensuussa Saara Hiltunen/ Kauneushuone Saara.Marleena

Marleena tekee viihtyisässä hoitolassaan kasvo- ja jalkahoitoja, sokerointeja sekä hierontaa.

Marleena teki minulle rentouttavan kasvohoidon kotimaisella EkoPharma- luonnonkosmetiikka sarjalla. Hoito oli ihanan rentouttava, varsinkin kasvojen hieronta meinasi viedä minut unten maille. Juuri ennen hoitoa olikin Marleenan kanssa puhetta, että täytyisi osata rentoutua hoidon aikana ja keskittyä hetkeen sekä kosketukseen. Tuotteetkin sopi herkälle iholleni hyvin. Silmät eivät turvonneet eikä iho kutissut kuten joskus on käynyt.

Kyseinen sarja oli minulle aivan uusi tuttavuus enkä ole sitä aikaisemmin testannut saatikka käyttänyt. Plussaa myös sarjan tuotteille siitä ettei niissä ole esim. voimakasta tuoksua, synteettisiä hajusteita tai väriaineita, parabeenejä, mineraaliöljyjä tai silikoneja.  Raaka-aineet on valittu niin että sarja sopii yleensä hyvin herkkäihoisellekin ( tuotteissa ei käytetä raaka-aineita jotka useissa luonnonkosmetiikka tuotteissa aiheuttavat yliherkkyyttä ) . Tuotteissa käytetyt marjat tulevat luomutiloilta. Tuotteet ovat eläinkokeettomia ja suurin osa tuotteista vegaanisia, muutamissa tuotteissa on luonnonkosmetiikan hyväksymiä eläinperäisiä aineita kuten mehiläisvahaa.EkoPharma

EkoPharma on siis kotimainen sarja, jolle on myönnetty FI-NATURA luonnonkosmetiikka sertifikaatti.

HUOM!

Haluankin rohkaista sinua hyvä lukija mahdollisuuteen tutustua luonnolliseen ja hemmottelevaan hoitoon. Marleena lupasi, että kaikille vuoden loppuun mennessä ajan varanneille hoidoista tulee alennusta -15% ja tuotteista -5%. Ihana hemmotteluhetki syksyn keskelle, kannattaa ajaa vaikka pienen matkankin päästäLogo

Etusivu

Nettivarauksen yhteydessä laita lisätiedot/ erityistoiveet kohtaan viesti: Meidänvalintamme.com ja puhelimitse varattaessa muista myös mainita.

* Itse en hyödy tästä tarjouksesta/ ilmoituksesta rahallisesti vaan haluan vuosia luonnonkosmetiikkaa käyttäneenä rohkaista ihmisiä tutustumaan luonnollisiin tuotteisiin- ja hoitoihin.

Alun perin kun innostuin luonnonkosmetiikasta, sysäys tuli siitä että halusin hoitaa ihoani luonnollisesti ja luomusti.  Eli yritän huomioida että valitsemassani luonnonkosmetiikassa raaka-aineina olisi mahdollisimman paljon luomua.

Luonnonkosmetiikassa kiinnitetään huomiota raaka-aineiden luonnolliseen alkuperään, luomukosmetiikassa painotetaan luomu raaka-aineita, toki luonnonkosmetiikassakin  suositaan luomu raaka-aineita.  Myyntipakkaukset ovat egologisia, jolloin ympäristökin huomioidaan. Villikasvit täytyy kerätä vastuullisuutta noudattaen. Tuotteiden raaka-aineita, eikä valmiita tuotteita testata eläimillä. Joitakin eläinperäisiä raaka-aineita saa olla, kuten mehiläisvaha ja lanoliini.

Helpoiten tunnistat luonnonkosmetiikan sertifiointimerkinnästä. Eri sertifiointitahoja löytyy useista maista ja heidän sertifiointi kriteerinsä voivat poiketa hieman toisistaan. Suomessa on myös suomalainen luonnonkosmetiikkaa sertifioiva yhdsitys FI-NATURA ry.

IHerb:in tuliaisia

Eilen saimme täydennyksiä luontaistuotteisiin IHerbiltä.

Täytyy kyllä sanoa, että toimitusaikoihin olen todella tyytyväinen, tilasimme perjantai päivänä ja eilen jo saapuivat.

Resveratrolia otimme taas nestemäisenä, se on riittoisaa, koska suositeltu määrä päivässä on yksi teelusikallinen.

Graviola ja Cat´s Claw on tällä kertaa kapseleina. Lisäksi tuli pienehkön tauon jälkeen Artemisia nestemäisenä. Artemisian käytössä pidämme aina muutaman viikon tauon. Alennus kylkiäisenä otimme pienen purkin ubiquinonia.

Näillä taas pärjää jonkin aikaa.

IHerb:in tuliaiset
IHerb:in tuliaiset

Plantforce riisiproteiini tuotetieto

Sain tänään Lootuskaupan, Sami Nuoralta tarkan tuotetiedon riisiproteiinista. Jos joku lukijoista nyt lukee ensimmäistä kertaa postaustani riisiproteiinista niin saimme kyseisen tuotteen Lootuskaupalta testattavaksi. Otimme sen mielellään testattavaksi, koska miehelleni tuli rankkojen syöpähoitojen jälkeen vatsa herkäksi ja ruokavalion suhteen joutuu olemaan tarkka.

Olin hieman epäileväinen aluksi, että kuinkahan käy, mutta vatsa on kestänyt tosi hyvin, eikä ripulointia tai vatsan turpoamista tullut, vaikka olemme käyttäneet tuotetta lähes päivittäin. Mikä on ollut oikein positiivien asia ja olemme olleet tuotteeseen tyytyväisiä. Makuna oli vanilja, mikä toi smoothien sekaan laitettuna lisämakua. Makuja on vanilja, suklaa ja maustamaton.

* Alla oleva teksti ja kuva on kopioitu Lootuskaupalta saadusta tiedosta.

_______________________________________________________________________

Third Wave Nutritionin Plantforce – riisiproteiini- tuotteet on kehitetty laatutietoisille asiakkaille, jotka haluavat käyttää kasvipohjaisia, puhtaita, ravinnerikkaita, hyvin imeytyviä ja hyvältä maistuvia tuotteita. Nämä huippulaatuiset kasvipohjaiset tuotteet tukevat terveyttä luonnollisella tavalla.

  • Valmistettu puhtaasta 90%:sta tummasta nopeasti imeytyvästä riisiproteiini-isolaatista
  • Laatu huippuluokkaa, valmistettu Tanskassa
  • Maukkaat, 100% luonnolliset maut (maustamaton, suklaa, vanilja)
  • Sisältää kaikki välttämättömät aminohapot
  • Maidoton, soijaton & gluteeniton
  • Soveltuu vegaaneille

Korkealaatuisen riisiproteiinin vaatimukset

Korkealaatuiset riisiproteiinivalmisteet uutetaan tummasta riisistä ja ne ovat puhdasta 90% kasviperäistä proteiinia.

Korkealaatuinen riisiproteiini on koko tuotantoprosessin primäärituote, eikä kolmansilta osapuolilta hankittua sivutuotetta ”crude- proteiinia”, joka on käynyt läpi monimutkaisia prosessointeja, kuten korkeita lämpötiloja tai heksaaniliuotuksia. Proteiinijauheita voidaan tuottaa ainakin kahdella tavalla:

  •  Riisitärkkelysteollisuuden sekundäärituotteesta crude- proteiinista valmistattua proteiinikonsentraattia
  •  Riisistä primäärituotteena uuttamalla valmistettua proteiini-isolaattia

Valmistusprosessissa täytyy olla tehokas filtteröinti, eikä lopputuotteessa saa olla jäämiä soijasta, maidosta, pähkinöistä, viljoista, kananmunista, kalasta tai äyriäisistä. Proteiinin valmistamisen yhteydessä siitä täytyy filtteröidä pois myös kaikki antinutrientit, kuten lektiinit. Lopputuotteen täytyy olla hypoallergeeninen, eli se ei saa sisältää mitään allergiaa aiheuttavia aineita.

Jotkut tuottajat käyttävät kuumennusta saadakseen aikaan ruskean värin ja poistaakseen kitkeryyden, kun sokerit ja proteiinit reagoivat keskenään. Korkealaatuinen riisiproteiini on uutettu hellävaroen minimilämmöllä samalla kontrolloiden tuotannon jokaista askelta. Lopputuloksena on luonnollisen makuinen riisiproteiini, ilman riisiproteiinijauheille tavanoimasta kitkeryyttä.

Parhaat makuaineet ovat 100% luonnollisia ja aitoja makuja, kuten vanilja- ja kaakaouutteita. Steviakasvista valmistettu steviauute on turvallinen kaloriton makeutusaine.

Kun tuotanto on valmis, raakamateriaali testataan useilla laboratoriotutkimuksilla, kuten raskasmetallien, bakteerien ja homeiden osalta. Tällä taataan tasainen korkea laatu. Samalla suoritetaan kattava GMO -tutkinta, jotta voidaan varmistua siitä, ettei raakamateriaalista löydy GMO:ta (geneettisesti manipuloitu organismi).

Tämä on erityisvaatimus EU:n alueella tuotettuihin tuotteisiin.

Plantforce riisiproteiini täyttää kaikki korkealaatuisen riisiproteiinin vaatimukset!

 

Plantforce

 

Yleistä proteiinien tarpeesta

  • Riittämätön proteiininsaanti johtaa lihaskataboliaan
  • Liikunnan lisääntyessä proteiinin tarve kasvaa
  • Proteiini auttaa painonhallinnassa
  • Ikäihmisten kannattaa huolehtia proteiinin tarpeesta
  • Nopeasti imeytyvä proteiinilisä laskee aterianjälkeistä verensokeria
  • Proteiinia tarvitaan kasvun rakennusaineeksi
  • Proteiinin tarve kasvaa raskauden ja imetyksen aikana
  • Erityisesti ikäihmisten, kasvissyöjien ja urheilua harrastavien kannattaa huolehtia proteiinin tarpeesta
  • Riisiproteiini on mainio proteiininlähde kasvisruokavalioon

Suussa sulava suklaaherkku

Kirjoittelin toukokuun alkupuolella Plantforce- riisiproteiinista, jonka  saimme Lootuskaupasta testattavaksi.

Olemme nyt käyttäneet riisiproteiinia päivittäin ja se on ylittänyt siinä suhteessa odotukset, että miehen vatsa on kestänyt oikein hyvin ja ripulointia ei ole tullut. Täytyy myöntää, epäilin että mitä tuleman pitää vatsan suhteen, koska ruokavalion suhteen ei kovin pysty hurvittelemaan. Olemme olleet tuotteeseen tyytyväisiä. Tuote tuo smoothieen miellytävää vaniljan makua sekä täyteläisyyttä ja toki nälkäkin pysyy kauemmin poissa.

Tänään iltasmoothielle vaihteluksi tein ihanan ja suussa sulavan suklaa herkun.

Suklaaherkun raaka-aineita
Suklaaherkun raaka-aineita

Laitoin siihen raakakaakao jauhetta, kaakaovoita ( sitä on myös koristeena päällä ), Plantforce- riisiproteiinia, avocadoa, hunajaa sekä nesteeksi notkistamaan hieman pakuriteetä. Lisäksi mustaherukoita päälle sekä ripaus sekaan ruususuolaa ja jauhettua chiliä. Suosittelen! Terveellistä ja kaiken lisäksi suussa sulavan hyvää.

Plantforce- riisiproteiini, keväinen vihreä smoothie

Eilen 1.5 tein riisiproteiinista kookosmaito pohjaan herkullisen annoksen.

Mieheni herkutteli sillä eilen ja turvotusta, ripulointia  tai muutakaan pahoinvoinnin tunnetta ei tullut ainakaan ekan kerran jälkeen.

2.5 Tälle iltaa vaihdoin väriä, tein keväistä vihreää smoothieta. Lisäksi tein siemenleipää ja siihen päälle laitoin iltapalalle raejuustoa, avocadoa ja kurkkua. Ja tietenkin makua antamaan mustapippuria.

Smoothien pohjana on pakuritee ja ripaus sitruunamehua. Ainekset mitä siihen tuli tällä kertaa oli tammenlehtisalaatti, tuorekurkku, parsakaali, avocado, banaani, cashewpähkinä, chia-hyytelö, pellavansiemenöljy sekä riisiproteiini.

Keväinen ja ravitseva herkku
Keväinen ja ravitseva herkku

Maku oli ruokaisa ja hyvä, koostumus paksuhko, mutta ei niin makea kuin eilinen, johtuen että en laittanut kookosmaitoa. Sopii hyvin pieneen nälkään, koska maku neutraali eikä makea. Ihanan pirteän värinen aamun herättäjäksi ja sitruunamehua reilummin laittamalla saat makuun raikkautta.

Plantforce- riisiproteiini

 

Eilen saapui arvioitavaksi Lootuskaupasta Plantforce- riisiproteiini 800g, makuna vanilja.  Kiitos vain Lootuskaupalle. Olen innokas kokeilemaan kyseistä tuotetta, koska mieheni kärsii sairastelun ja rankkojen hoitojen ” jälkitautina” herkästä vatsasta. Varsinkin kotimaiset viljat ovat pahimpia, tulee ripulointia, kuvottavaa oloa ja turvotusta. Suolisto on tähystetty ylä- ja alapäästä, mitään suuresti hälyttävää ei näkynyt, ainoastaan pari pientä haavaumaa. Suolistosta otettiin koepaloja. Mihinkään allergiaan viittaavaa ei löytynyt.  Mutta vaiva rajoittaa kovasti hänen ruokailuaan, varsinkin reissussa ja kylässä, koska vatsa voi mennä sekaisin hyvinkin äkkiä.

Plantforce- riisiproteiini on hypoallergeeninen , joten pitäisi soveltua herkimmillekkin yksilöille. Eli olisi kyllä tosi hienoa jos tämä tuote ei tekisi turvotusta eikä muitakaan edellä mainittuja oireita. Tarkempaa tietoa kirjoitan tuotteesta, kun olemme testanneet sitä ja Lootuskaupan Sami Nuora lupasi lähettää sitten tarkemman tuotetietouden.MEIDÄNNOKIA - WIN_20150501_181857 (2)

Lootuskauppa on espoolainen perheyritys, tehnyt luontaistuotekauppaa jo vuodesta 1995. Heillä on laaja valikoima hyvinvoinnin erikoistuotteita sekä erityisluontaistuotteita. Kuuluu Suomen Terveystuotekauppiaiden liittoon. www.lootuskauppa.fi

1.5/ Nyt on ensimmäinen herkku tehty, johon laitoin Plantforce-riisiproteiinia.  Tämän vaalean herkun pohjana on kookosmaito. Lisäksi siinä on chia-siemeniä, pellavarouhetta, mantelijauhoja, cashewpähkinöitä ja päällä väriä antamaan mustikoita. Ihanan makuinen aamupalalla tai välipalana. Annoin ainesten olla muutaman tunnin lasissa ennen herkuttelua, jotta chia-siemenet ehtii muuttua hyytelöksi. Maku oli nami, namia ja koostumus paksuhko ja ruokaisa. Nyt odotellaan miehen vatsan tuntemuksia. Toivotaan ettei turvotusta tule.MEIDÄNNOKIA - WIN_20150501_201728

 

 

Luontaistuotehankintoja

Nyt elellään siis jännittäviä aikoja, mieheni kävi verikokeissa eilen perjantaina 24.4. Ensiviikolla CT-kuvaus ja onneksi vielä pari viikkoa aikaa lääkärinvastaanottoon. Nyt pienikin yskäisy miehelläni saa aikaan sen että kysyn heti: ” onko erikoista tunnetta keuhkoissa?”

Postasin aiemmin, että tilasimme täydennystä luontaistuotteisiin. Nyt on käytetty jo jonkin aikaa ja tyytyväisiä olemme olleet. Artemisian olemmekin aina ottaneet uutteena. Aloimme käyttämään artemisiaa, luettuamme Luontaisterveys- lehdestä 3/2014 mielenkiintoisen artikkelin. Suosittelen lukaisemaan jos kiinnostaa! Cat´s claw ( kissan kynsi ) on ollut aiemmin kapseleina sekä graviola on ollut joko kapseleina tai jauheena. Uutteet on olleet riittoisia, mutta maku niin kuin yleensäkin uutteissa voimakas, väkisinkin irvistyttää juonnin päälle. Laitan ne yleensä pieneen määrään nestettä ettei koko smoothie annos maistu voimakkaalle. Varsinkin graviola oli oikein hyvä tuttavuus uutteena. Kapselina se on ollut myös hyvä, mutta jauheena se on tehnyt puolisolleni pahoinvoinnin tunnetta varsinkin aamulla otettuna.

Uutteet
Uutteet

Viimeiset täydennykset mitkä hankimme muutama päivä sitten luontaistuote puolelle oli pakuritee, aprikoosinsiemenet, MSM-rikki  ( rikissä käytämme Bergström Nutrition Opti-MSM, laadukkuuden ja puhtauden vuoksi ) sekä Sekure- tabletit, se on helppo tuote, koska samassa ” paketissa” tulee kurkumiini, resveratroli sekä seleeni. Seleeniä käytämme jatkuvasti, koska ruokavaliomme ei sisällä kovin paljoa sellaisia ruoka-aineita, joista saisi tarpeeksi seleeniä. Parapähkinää ei tule päivittäin kuitenkaan käytettyä. Eri pähkinöitä käytämme vaihdellen liotettuna. Pakuria käytän aina smoothien pohjana, näin sitä tulee käytettyä joka päivä kaksi kertaa.

Viime hankinnat
Viime hankinnat

Tämän aamun smoothie hetki oli sellainen, että laitoin smoothien sekaan jo auringossa kasvaneita parsakaalin versoja. Lisäksi laitoin parsakaalia, pinaattia, linssin ituja, mustikkaa, banaania, kylmäpuristettua pellavasiemen öljyä sekä spelt- kuitulisää. Yleensä laitan smoothien eniten vihreää väriä. Lopputuloksesta tuli kauniin värinen ja herkullinen. Banaani toi täyteläisyyttä rakenteeseen.MEIDÄNNOKIA - WIN_20150423_231930MEIDÄNNOKIA - WIN_20150423_225608 (3)

Luonnonkosmetiikkaa

Olen ollut pienestä lähtien valtavan eläinrakas, olipa sitten kyseessä luonnoneläin tai elämääni ilostuttanut kotonani asunut eläin. Pihallamme on vietetty, kun olimme lapsia, monet hautajaiset linnuille ja hiirille. Ja aikuisenakin itketty monet itkut lemmikkien nukuttua pois. Tällä hetkellä meillä ei ole eläintä. Moni ihmetteleekin miksi meillä ei ole, tietäen meidän molempien eläinrakkauden. Vastaan, että siksi juuri. Osoitan suurinta eläinrakkautta, kun en ota sellaiseen elämäntilanteeseen eläintä etten voi tarjota sille hyvää ja lajityypillistä elämää.

Artikkelikuvassa oleva pieni kääpiöluppa on yksi kolmesta edesmenneestä kanistani. Tämä pieni nappisilmä toi elämääni naurua ja iloa, mutta myös äksöniä iskiessään talttahampaansa listoihin, säkkituoleihin sekä tuhoten muutaman päiväpeiton ym.. Siksipä olisinkin hyvä miettiä ennen kuin hankkii eläimen että, onko sinulla aikaa ja ymmärrystä kodin ”pienille” tuhoille.

Ja voinhan ihailla vapaana luonnossa eläviä eläimiä, viimeksi maalla näin pellolla neljä hirveä kävelevän ja ikkunan takana puussa ilostuttaa oravien juoksentelu.

Juuri siksi, että eläimet ovat lähellä sydäntä, olen lukenut tietoa kosmetiikassa käytetyistä eläinkokeista. Teini-iässä, jolloin meikkaus alkoi innostamaan, käytin toki alkuun ihan normaaleja meikkejä, mutta iän tuoman viisauden mukana, aloin käyttämään kosmetiikkaa, joita ei ollut testattu eläimillä.

Käytettyäni pitkään eläinystävällistä normaalia kosmetiikkaa, kiinnostuin samalla kun rupesimme käyttämään luomuruokaa myös luonnonkosmetiikasta. Halusin käyttämäni kosmetiikankin olevan mahdollisimman luonnollista ja vielä jos luomua niin siitä tuli lisä plussaa. Mitä enemmän luin tietoa sen enemmän se vei mukanaan. Täytyy myöntää että minä superinnokas ihonhoitaja olin hieman epäileväinen aluksi ennen kokeilua. Moni ystäväni nauroikin aina runsaalle rasvavarastolleni. Mutta tuo epäileväisyys huvittaa näin jälkeen päin. Olen ollut luomu- ja luonnonkosmetiikkaan tyytyväinen käyttäjä jo 10-vuotta ja ihoni voi oikein hyvin. Olen käyttänyt useita merkkejä ja toiset ovat sopineet ihotyypille paremmin tai miellyttäneet enemmän tuoksujen vuoksi. Luonnonkosmetiikasta löytyy myös laadukkaita tuoksuttomia tuotteita.Talvisin käytän puhtaita öljyjä kuten argan- ja porkkanaöljyä.

Suosikit aurinkovoiteissa
Suosikit aurinkovoiteissa

Nyt kevään tullen toivottavasti muistatte käyttää aurinkosuojaa. Olen punapigmenttinen, punertavat hiukset ja pisamia, joten pelkkä aurinko-sanan kuuleminen saa melkein ihoni palamaan. Käytämme aurinkovoiteissakin luonnonkosmetiikkaa, joissa suojakerroin 50 ja yleensä vielä vältän oleilemasta suorassa auringonpaisteessa. Suosikki on ollut jo usean vuoden ajan Lovea Bio- aurinkovoide. Iho ei jää vaaleaksi eikä tahmaisen tuntuiseksi. Kasvoilla käytän kasvoille tarkoitettua aurinkosuojaa, jossa tuoksuu lempeä monoiöljyn tuoksu ja muualle vartaloon laitan lapsille tarkoitettua aurinkovoidetta, joka on lähes tuoksuton.Luonnonlliset aurinkosuojat kesään

Sain muutama vuosi sitten uuden innostuksen, halusin kokeilla, aitoja mineraalimeikkejä ja sitten se oli taas menoa.  Alun perin se lähti siitä, että iho tuntuisi meikattunakin meikittömältä. Meikkivoiteissa iholla meikki tuntui meikatulta. Muutamia kertoja kokeilin mineraalimeikkipohjia ja ihastuin oitis. Iho ei näyttänyt eikä tuntunut meikatulta, vaikka pohjat peittävätkin hyvin ja pysyvät siistinä koko päivän. Olen myös huomannut, että ihossa on vähemmän epäpuhtauksia ja onpa pari kertaa kosmetologilla mennyt ettei ole tarvinnut mustapäitä poistaa, kun niitä ei ole ollut.

Naamioissa olen löytänyt tehokkaita ja hoitavia tuotteita luonnollisista tuotteista, joissa ei ole pitkää inci-listaa: savi, turve, Kuolleenmeren muta ja hunaja. Alla olevassa kuvassa onkin kotimaista turvetta, jossa mieto rosmariinin tuoksu sekä yrttistä hunajaa.

MEIDÄNNOKIA - WIN_20150419_185532 (4)

Varsinkin vihreä savi ja muta ovat suosikkeja, ihosta tulee kirkas ja heleä.  Talvisin, kun iho on kuivempi valitsen naamioksi hellävaraisemman valkoisen saven.

Hemmotteluhetkeen teen välillä ihanan suklaanaamion. Laitan siihen raakakaakaojauhetta, vettä ja kookosöljyä tai kaakaovoita. Tuoksu on herkullinen ja sitä voi tarvittaessa vaikka syödä. Kaakaovoi on ihanan kermaisan makuista myös smoothien seassa.

Hyvää pääsiäistä

Kaunista ja aurinkoista pääsiäisen aikaa sinulle hyvä lukija!

Viime postauksessani tunteet kulkivat vuoristorataa, koska tulimme reissusta ja kutsu kontrolliin oli saapunut. Muutama päivä menikin siinä sitten jo alku jännityksessä, mutta nyt olen yrittänyt jättää sitä asiaa taka-alalle, että nautin keväästä. Kevään ensimmäinen töyhtöhyyppäkin on jo nähty.

Olisikin kiva kuulla teiltä toisilta läheisiltä, kuinka paljon jännitätte kontrolleja tai tottuuko niihin koskaan? Viime kerralla, eli puoli vuotta jännitin niin paljon, etten tainnut kertoa kenellekään sukulaiselleni, saati ystävälleni kontrolliaikaa, ettei vain kukaan kysy. Saa nähdä kuinka käy tällä kertaa.

Mieltä kyllä ilostuttaa keväinen lintujen laulu, sekä aurinko, josta olemme saaneet jo nauttia jonkin verran. Viimeksi kasvatetut versotkin saivat aurinkoa ikkunan luona. Nyt olen leikellyt niitä smoothien sekaan. Tällä kertaa versotin vesikrassia, sekä pinaattia. Kaapissa on itämässä linssejä, ne laitan yleensä smoothien sekaan, mutta linssin idut sopivat hyvin myös salaatin sekaan, koska ovat rapeita ja mielestäni lempeän makuisia. Eilen innostuin leipomaan gluteenitonta leipää, jonka päällä myös idut ovat varmasti maistuvia.

Seuraavaksi ajattelin versottaa vitamiinipommeja eli parsakaalia, sekä lehtikaalia. Toki käytän täysikasvuisia kaupassa myytäviä parsakaaleja sekä lehtikaaleja. Päivässä käytämme ns. lämmintä ruokaa n. 20-30%, joten tykkään parsakaalista myös höyrystettynä sekä wokissa.

Tulevalla viikolla on tulossa myös täydennystä luontaistuotteisiin. Tällä kertaa otinkin uutteena, vaihtelua kapseleihin tai jauheeseen. Paketissa on tulossa artemisiaa, graviolaa sekä kissankynttä. Kuten aiemmin olen maininnutkin artemisiaa käytämme vain kuuriluontoisesti.

Toivottavasti meistä mahdollisimman moni innostuisi kevään tullen viherpeukaloksi ja versottaisi sekä idättäisi terveysruokaa.

 

Luomua, raakaa ja luontaistuotteita

Tämä blogi osio on varmaankin sellainen, joka jakaa mielipiteitä laidasta laitaan ja jokainen tekee omat  ratkaisunsa, mutta meidän kohdallamme tuomion kuultuamme ei ollut vaihtoehtoja. Kaikki vaihtoehdot ja oljenkorret käyttöön.

Olimme jo ennen lopullista diagnoosia petranneet ruokavaliotamme, mutta diagnoosin jälkeen tutkin todella paljon tietoa ruoka-aineista sekä luontaistuotteista. En tiedä miten olisimme toimineet jos toivoa paranemiseen olisi annettu tai syövän paranemisennuste olisi ollut hyvä. Mutta elämässä täytyy pelata niillä korteilla, jotka on annettu aina tilanteen mukaan. Jos saan pitää mieheni luonani vierellä kulkemassa pidempään niin käytän kyllä kaikki mahdollisuudet.

Annoin miehelleni toipumisen rauhan ja otin vastuulleni ravintopuolen, näin varmistin että hän sai terveellistä sekä monipuolista ruokaa. Toivon todellakin että jokainen tekee omat ratkaisunsa luontaistuotteista ja arvostan jokaisen mielipidettä luontaistuotteista. Ja olen kyllä kuullutkin mielipiteitä, yleensä nuo mielipiteet ovat hyvin ääripäissä, puolesta ja vastaan. Enkä vähättele missään nimessä lääketieteellisiä hoitoja, joilla olikin erinomainen vaste mieheni syöpään ja ne olivat avain paranemisen tiellä. Kaikki hoidot otimme kiitollisina vastaan.

Ruokavaliomme koostuu suurimmaksi osaksi raakaravinnosta sekä mahdollisuuksien mukaan luomusta. Ruokavaliomme on n. 70-80% raakaa. Olen itse ollut aiemmin yli 10-vuotta kasvissyöjä, joten kasvisruoan valmistaminen oli jo tuttua puuhaa. Toki välillä käytämme kalaa ja lihaa. Punaista lihaa kylläkin vähän. Blenderi on varmaan keittiömme käytetyin väline, smoothieta menee aamu- ja iltapalalla. Lisäksi ruokavalioomme kuuluu monipuoliset salaatit, idut, siemenet, versot sekä viherjauheet. Viljatuotteita emme käytä paljoa.

Smoothien pohjana käytän pakuriteetä. Pakuria on käytetty kansanlääkinnässä jo satoja vuosia.  Sitä on käytetty sota-aikana kahvin korvikkeena sekä teen asemasta ” tikkateenä”. Välillä käytämme pakuria kuuriluontoisesti alkoholi uuttena, koska osa aineosista imeytyy paremmin uutteen muodossa. Smoothien sekaan lorautan yleensä kylmäpuristettuja öljyjä.  Välillä kun haluan herkullisen juoman sekoitan  siihen kylmäpuristettua kookosöljyä sekä raakakaakaota. Ruokaisuutta saan juomaan liotetuista siemenistä ja pähkinöistä .

Samoin avocado tekee smoothiesta ihanan täyteläisen ja kermaisan. Avocadossa on myös terveellistä rasvaa. Marjoja menee runsaasti, pakastimesta löytyykin puna- ja mustaherukkaa, mansikkaa, mustikkaa sekä marja-aroniaa. Eniten laitan kuitenkin aina smoothieen vihreää ( lehtikaalia, parsakaalia, pinaattia, versoja, viherjauheita sekä ituja ). Minusta on tullutkin ahkera idättäjä, iduista saa runsaasti vitamiineja.

Välillä toki täytyy elämässä olla nautintoa ja hurvittelua, käymme silloin tällöin ulkona syömässä tai otamme kahvin kyytipojaksi kahvileipää. Tätä nykyä kyllä ravintolan valikoimat kasvisruokaakin ajatellen ovat hyvät, verrattuna 90-lukuun, jolloin olin täysin kasvissyöjä.

Vitamiinejä käytämme jonkin verran, ne otamme yleensä joko suihkeena tai imeskelytabletteina jos saatavana, näin varmistamme hyvän imeytyvyyden. Käytämme kasviksia niin monipuolisesti ettemme koko ajan käytä muita vitamiineja kuin B-ja D- vitamiineja, kalsiumia, seleeniä sekä magnesiumia. Lähes heti sairauden alkumetreillä tutkimme paljon mitkä luontaistuotteet voisivat auttaa syöpään sairastunutta sekä olla tukena hoidoista palautumisessa. Löysimmekin hyvin tietoa ja siitä lähtien olemme molemmat käyttäneet tuotteita. Ensimmäinen luontaistuote oli Havupuu-uute juoma, olin kuullut tuotteesta aiemminkin ja jopa pari pullollista mielenkiinnosta kokeillut. Sen jälkeen valikoimiin tuli kissankynsi, graviola, kurkumiini, resveratroli, probolis, valkosipuli, aprikoosinsiemenet, katajanmarja ( kuuriluontoisesti ) sekä artemisia ( kuuriluontoisesti ). Lisäksi käytämme laadukasta MSM-rikkiä sekä ubikinolia.

MSM-rikki tuli meille kokeilun kautta, koska puolisolleni tuli hoitojen jälkeen nivelkipuja- ja jäykkyyttä ja luimme, että rikki voisi auttaa. Kokeilu kyllä kannatti, vaivoihin tuli apua. Kokeilimme jopa kerran, että jätimme rikin tauolle ja lumevaikutusta ei ollut rikin tuoma apu, koska nivelkivut- ja jäykkyys palasivat.

Ubikinonin vaihdoimme ubikinoliin syöpähoitojen aikaan, luontaistuote asiantuntijan neuvosta. Vaikka itse etsinkin paljon tietoa luontaistuotteista, olen saanut valtavan hyvää infoa luontaistuotealalla työskenteleviltä.  Ja kysyvä ei tieltä eksy.