Kontrolli ja meidän perheen potilaat

Nyt on taas se aika vuodesta, kun puolisollani oli puolivuotis syöpäkontrolli viime viikolla ja saimme käydä kahvittelemassa perinteemme mukaan. Reilut 5,5- vuotta on mennyt syövän toteamisesta ja 5- vuotta hoitojen päättymisestä.

Jännitys ei edelleenkään ole laantunut vuosien myötä vaan lisääntynyt ja nyt jännitti vielä enemmän puolisoni yli 3 kk sairastelun vuoksi.

Tällä kertaa sattui vielä sellainen, että vastaanotolle kutsui lääkäri, joka otti hänet vastaan silloin, kun hän sairastui ja tämä kyseinen lääkäri laski sytostaatit. Ajatukseni lähti siinä hetkessä laukkaamaan ja olin aivan varma, että syöpä uusiutunut ja itkeä tuhrasin käytävällä. Se n. 30 min. tuntui päivältä käytävällä.

Syöpämarkkerit otettiin n. 1,5 kk sitten varmuudeksi puolisoni pyynnöstä juurikin tuon 3 kk kestäneen sairastelun vuoksi. Kuvattukin on välillä muutamaan kertaan. Tällä kertaa puolivuotis kontrolliin tuli keuhkosyöpä markkerin lisäksi vatsa- ja haimasyöpämarkkerit. Ilo oli ylimmillään, kun kaikki oli hyvin eikä mistään syövästä ollut merkkejä.

Toinen ilon aihe on myös, että jatkossakin puolisoni saa käydä kerran vuodessa kontrolleissa, mutta kontrollit siirtyy keuhkopolille. Ja ymmärrettävää, koska on ihmisiä paljon, joilla on syöpä juuri todettu tai hoidot päällä.

Ainoa asia mikä onneamme varjostaa on puolisollani oleva määrittämätön haimatulehdus, joka on ollut jo yli 3 kk.  Haimatulehdushan on valtavan kivulias, joten nämä 3 kk ovat olleet todella vaikeita ja hän on ollut sairaalassakin välillä, koska kipulääkkeet eivät ole aina auttaneet. Raskasta on ollut odottaa tutkimuksia ja aika tuntunut kohtuuttoman pitkältä. Eräs mukava lääkäri sanoikin leikillään, että olisi helpompi löytää syy haimatulehdukselle jos puolisoni käyttäisi alkoholia.

Tällä hetkellä asiat ovat positiivisemmalla joskin tosi jännittävällä puolella, koska nyt on tutkimukset käynnissä ja jatkot selvillä. Toissapäivänä oli kuvauksia, verikokeita sekä pleurapunktio samoin eilen verikokeita sekä kuvaus.  Kuvista siis selvisi, että puolisollani on kertynyt elimistöön paljon nestettä. ( samalla selvisi miksi hän ei voinut syödä kuin muutaman ruokalusikallisen kerralla, jonka seurauksena paino pudonnut n. 10 kg ) Onneksi hengitys on nyt helpompaa tuon toissapäiväisen pleurapunktion jälkeen. Kuvien jälkeen lääkärit ilmoittivat, että ensiviikolla poistetaan perna kokonaan ja haimasta puolet. Tänään pistävät tarvittavat rokotukset pernan poiston vuoksi.

Eli toivotaan suuresti, että kaikki menisi hyvin ja kivut poistuisivat sekä nesteen kertyminen loppuisi.

Meidän perheessä on ollut nyt kaksi potilasta, kun kissa-neitimme kävi viime perjantaina sterilisaatiossa sekä samalla lääkäri laittoi rokotteen sekä sirun.

Neiti on toipunut ihan hyvin, vaikka tyttökissalle se on isompi operaatio kuin poikakisulla. Väsynyt on ollut aina kipulääkkeen antamisen jälkeen, mutta olen tehnyt useita pehmeitä nukkumapaikkoja myös lattialle, joihin voi hautautua lepäämään.  Kaulurista ei tykännyt niin kuin lääkäri epäilikin ja hän neuvoi, että potilaspaidan voi tehdä esim. lasten puuvillasukkahousuista, joka suojaa ettei voi itse nuolla eikä myöskään pieni herra. Tein potilaspaitoja puuvilla putkisukista sekä sukkahousuista, johon ompelin resorin pääntielle, kun ilman resoria rupesi valumaan hartioille. Nyt kaksi viimeistä paitaa tein apteekista saatavasta joustavasta putkisidoksesta ja siihen resorin pääntielle sekä tietenkin jalkojen reiät tulee paitoihin. Putkisukka sekä putkisidos ovat mukavan joustavia eikä neiti kovin paljon ole vierastanut niitä. Onneksi neiti on jo virkistymään päin. Maha toimi hitaanlaisesti syöntiin nähden, joten annoin yhtenä päivänä parafiiniöljyä, joka auttoi ja nyt olen lisännyt kissanmaitoon psylliumia, että tulee kuituja sekä lisäksi antanut useammin makupaloja, jotka edesauttavat karvojen poistumista suolistosta.  Vatsa onkin toiminut nyt hyvin.

Pieni Lucas-herra on tarvinnut paljon leikittämistä ja aktivointia, kun neiti ei nyt jaksa leikkiä. Ainoastaan Farah- neiti nuolee lähes kokonaan aina pikkuisen. Leikkihiiret ovat olleet saaneet kyytiä sekä vaatehyllytkin on osittain järjestetty uuteen järjestykseen hänen aloitteestaan ja makupaloja on piiloteltu peiton mutkaan sekä ulkoiltu.

Olen sitä mieltä, että olisi hienoa, että mahdollisimman moni omistaja leikkuuttaisi kissansa. Liian moni kissa katoaa juoksujen aikaan sekä tälläkin hetkellä on monen monta villikissa populaatiota jäämässä talveksi luontoon palelemaan. Jos on aidosti eläinrakas niin pitäisi ajatella ettei aiheuta kärsimystä eikä edesauttaisi villiintyneiden kissalaumojen syntymisiä. Samoin sirutus auttaisi monen löytöeläintaloon päätyneen kisun takaisin kotiin. Meille oli selvää, että sirutamme molemmat kissamme, vaikka ulkoilevat valvotusti valjaissa. Aina on se riski, että pääsee karkaamaan. Samoin olimme molemmat samaa mieltä, että emme ulkoiluta valvomatta kissojamme. Yksi syy on se, että vapaana ulkoilevat kissat saalistavat luonnossa eläimiä, kesällä varsinkin poikasia sekä häiritsevät pesimärauhaa. Iso riski on myös auton alle jääminen tai muu tapaturma.  Kisumme ovat vallan tyytyväisiä ja iloisia valvottuun ulkoiluun, kun pääsevät aina sään salliessa seurassamme ulkoilemaan.

Vaikka kissa- neitimme kierteli kulkurina kuukausia ennen meille muuttamista niin se ei laisinkaan ole levoton sisällä. Toki kissoillamme on runsaasti leluja ja yleensä ne temmeltävät leikkiä useamman tunnin päivässä.

Pieni herra säästyi vielä kastraatiolta, koska oli liian kevyt, kun painoi 2 kg. Lääkärin suositus oli, että olisi hyvä jos painoa olisi vähintään 2,5 kg, jolloin nukutus on turvallinen.

Näillä miettillä ja toiveilla paremmasta huomisesta jatkamme viikkoa. Sinulle myös mukavaa viikon jatkoa.

Roosa nauha-päivä 13.10.2017

Tänään vietämme Roosa-nauha päivää ja toivottavasti mahdollisimman moni on hankkinut tai hankkii itselleen sekä läheisilleen lahjaksi Roosa-nauhan. Roosa-nauhan hinta on vain 3,00 €.

20171013_100926_resizedRoosa- nauhoja löytyy useista myyntipaikoista ympäri Suomea.

Tuolla summalla voit tukea rintasyöpätutkimusta sekä rintasyöpäpotilaita ja heidän lähesiään. Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä Suomessa.

Roosa-nauha kampanjalla tuetaan siis suomalaista rintasyöpätutkimusta ja näin pyritään turvaamaan korkea hoidon taso jatkossakin ja kehittämään uudenlaisia hoitomuotoja. Roosa-nauha on edullinen ja helppo tapa osallistua ja turvata, että mahdollisimman moni rintasyöpäpotilas paranisi syövästä ja askel askeleelta olisi mahdollisuus päästä lähemmäksi sitä, ettei kenenkään tarvitsi tulevaisuudessa kuolla syöpään.

Toinen tärkeä asia mihin Roosa nauha- keräyksen tuottoa käytetään on Syöpäjärjestön maksuton neuvontapuhelin. Neuvontapuhelimesta saa asiantuntevaa apua, tukea sekä neuvontaa mikä on monelle potilaalle, mutta myös sairastuneen läheisille erittäin tärkeää.

Roosanauha- kampanjalla on myös erilaisia yritysyhteistyökumppaneita, jotka tukevat keräystä erilaisilla kampanjatuotteilla. Tuotteiden hinnasta lahjoitetaan ennalta sovittu lahjoitusosuus syöpätutkimukseen, eli näitä tuotteita ostamalla voit myös tukea hyvää ja tärkeää asiaa. Yllätä itsesi tai ilostuta itseäsi esim. Roosa-nauha kukkakimpulla, pullilla, suklaalla tai nyt pimeän aikaan tarpeellisella heijastimella ym. ym. Tuotteita on paljon eli varmaan jokaiselle löytyy mieleinen.

Tänä vuonna kauniin Roosa-nauhan ovat suunnitelleet Duudsonit.

Ole sinäkin mukana ja haasta ystäväsikin olemaan mukana tässä hienossa keräyksessä, jonka teemana on tänä vuonna ” Rohkeudelle ”.

Kiinnitä siis Roosa-nauha näkyvälle paikalle ja pue pinkkiä vaatetta ja asustetta päälle muistuttamaan keräyksestä sekä siitä, että meillä on mahdollisuus tukea ja auttaa rintasyöpäpotilaita ja heidän läheisiään. Tänäkin päivänä monen elämä mullistuu ja hän saa rintasyöpädiagnoosin. Se on pelottava uutinen sekä surullinen uutinen potilaalle, mutta myös läheisille.20171013_100734_resized

Tänään pukeudun itsekin pinkkiin, kun lähdemme anoppia ilostuttamaan. Pinkki huivi kaulaan ja vaaleanpunasävyinen raitapaita päälle. Ja kiinnitän Roosa-nauhan takkiin.

Toivomme parempaa huomista ja uskoa tulevaisuuteen kaikille rintasyöpäpotilaille sekä heidän läheisilleen.

 

Taas jännittää tuleva

Tämä on taas sitä aikaa kun toivoisin ajan pysähtyvän, eikä maanantaita tulisi. Noin ei vain taida tapahtua vaan kello seinälläni tikittää eteen päin armottomasti.clock-1030429_1920

Puolisollani on edessä nyt 16.11 puolivuotis kontrolli. Olen toki onnellinen, että tautia kontrolloidaan puoli vuosittain, mutta kuten aikaisemminkin olen kirjoittanut siihen ei vain totu koskaan. Ja taas olen kauhusta kankeana.

Minulla on sellainen tunne etten voi ajatella elämäämme eteenpäin maanantain jälkeen ennen kuin tiedän tulokset. Jos ja toivottavasti kun saamme kuulla hyviä uutisia niin jouluihmisenä alan odottaa innolla Joulun saapumista.

Yleensä aina ennen kontrollia tulee jokin, joka saa minut epäilemään, että onhan kaikki hyvin, varsinkin kun tiedän, että kyseinen syöpätyyppi uusii helposti.

Kahdella viime kerralla ennen kontrollia puolisooni tuli flunssa, joka yskitti. Tämä kertakaan ei tehnyt poikkeusta vaan vasen lonkka kipeytyi noin viikko sitten yhden päivän aikana, mutta on onneksi jo huomattavasti parempana. Kuitenkin vielä hieman kipeä.

Viime yönä nukuin jo huonosti ja tuntuu, että näin valtavasti erilaisia unia. Voin sanoa, että viime yönä ehdin olla monessa kommelluksessa mukana ja osallisena.

Nyt täytyy taas ristiä kädet ja toivoa että kaikki menisi hyvin.praying-614374_1920 (1)

En ottanut sinua elääksesi kanssasi, otin sinut, koska tiesin, että en voisi elää ilman sinua. – Tuntematon

Mitä olen oppinut?

Nyt elokuussa on suunnilleen puolessa välissä miehen puolenvuoden kontrolli menossa ja tämä kesä on ollut ns. normaalimpi toissa kesäisen rankan ja raskaan hoitokesän jälkeen.

Olemme nauttineet kaupungin sykkeestä ja olleet luonnon rauhassa, keränneet villiyrttejä talven varalle,  viimeisemmäksi super terveellistä mustikkaa poimimassa sekä nauttineet sukulaislasten hulvattomasta ja elämän baby-885777_1280iloisesta seurasta. Meidän aikuisten olisi hyvä ottaa välillä mallia lapsista, kuinka he elävätkään tässä hetkessä ja heittäytyvät leikin pyörteisiin.

Olen myös miettinyt tänä kesänä paljon mieheni sairausaikaa sekä elämää ennen ja jälkeen sairauden. Enää sairauden ajattelu ja asioiden läpikäyminen ei ole samaa kuin kuoleman kolkuttelu ovelle ja elämäämme, vaikka sekin hiipii välillä mieleen.angel-897522_1280 Joskus ne asiat on läpikäytävä mielessään.

Mietin, olenko toiminut oikein ja tehnyt kaikkeni mieheni ja toki itsenikin terveenä pysymisen eteen?

Voin vastata hyvällä omallatunnolla, että kyllä. Olen jaksanut olla Erinin laulun sanoja lainatakseni: ” suloinen myrkynkeittäjä” eli luontaistuotteita käytämme sekä pääasiassa syömme raakaravintoa. Ja koko ajan luen tietoa kyseistä aiheista lisää.

Toinen asia, jota olen miettinyt on se, että olenko oppinut jotain?

Olen oppinut montakin asiaa.

Alussa kun sairaus oli päällä, en olisi aina jaksanut kuunnella ihmisten murheita ja kiireitä niin itsekkäältä kuin se tuntuukin, ne tuntuivat pieniltä ja joskus jopa vähäpätöisiltä ja mieli teki huutaa suoraa huutoa puhelimeen että: ” HILJAA”. En olisi jaksanut kantaa enää muiden murheita, mutta menin itseeni ja mietin että meidän elämän murhe ja koettelemus on nyt tämä syöpä ja toisen elämän murhe on tuo toinen, joka minun tilanteessani tuntui pieneltä on toisen elämäntilanteessa suuri. Se on lähimmäisenrakkautta, kuuntele ja anna apua. Tarjoa apua. Kuinka usein unohdammekaan tarjota apua. Kohtele muita niin kuin tahdot itseäsi kussakin tilanteessa kohdeltavan, sisältäen minun ajatuksissani myös eläimet.

Kun kuulen jonkin sairastuneen, varsinkin syöpään, palautuu se ahdistava tunne mieleeni ja murehdin heidän puolestaan. Tälläkin hetkellä tuttava perheessä on syöpää ja he ovat kyllä mielessäni päivittäin.

Talous romahti. Pennin venytyksestä tuli tuttua. Olen aina sanonut, että toisen onni ei ole minulta pois, eikä se olekaan ja toivon toisille hyvää ja onnea elämässä. Mutta sitten, kun itsellä laskut painoi niskaan, yöllä valvoin sekä mietin asioita väsyneenä ja oli huoli ja hätä, että mies saa lääkkeitä, huomasin kauhukseni, että ei olisikaan ollut intoa kuunnella hehkutusta, mitä kukin onhand-814692_1280 hankkinut tai missä reissanneet. Se on itsekästä ja tiedän kyllä että toisen onni ei tosiaan ole minulta pois, mutta stressaantuneena ja väsyneenä ei vain meinaa jaksaa. Toivo siis onnea muille omista murheista huolimatta.

Olen opetellut olemaan muuten kyllä stressaamatta. Kysyn mielessäni jos murehdin pieniä, että viekö tämä meiltä hengen tai vaikuttaako se meidän loppuelämään katastrofaalisesti ja jos kumpaakaan ei tapahdu niin silloin siitä selvitään.

En tiedä siitä onko se hyvä vai huono juttu, mutta minusta tuli tuon koettelemuksen jälkeen oikea itkupilli, muutuin herkäksi. Oli asia surullinen tai iloinen se saa heti kyyneliin.

Kyllä, se elämä on rajallinen, ennen mieheni sairastumista se ei ollut niin mielessä ennen kuin se hipaisi läheltä. Pidän tärkeimpiin läheisiini enemmän yhteyttä ja kuljetan heitä ajatuksissani. Haluan olla mieheni kanssa mahdollisimman paljon yhdessä. En halua miehestäni ” omaa aikaa” vaan haluan meidän yhteistä aikaa, jota toivottavasti on paljon vielä edessä päin.

 

 

 

 

Onnenpäiväni 6.5.2015

Ihanaa, tänään 6.5 tuntuu, että on ” elämäni ensimmäinen” päivä ja olen uudesti syntynyt.

Tänään oli puolisollani puolivuotis kontrolli, jota olen jännittänyt jo kuukauden. Tämän aamun tunne oli kuin olisin ollut painajaisessa, vatsaan koski ja kurkkua tuntui kuristavan.

Odotushuoneessa istuessani, kun puoliso oli sisällä lääkärin luona, siinä ehti tulla jo sata ajatusta. Miten noin kauan menee, entä jos tulee huonoja uutisia? No, odottavan aika on pitkä.

Sitten näin kun mies käveli hymyssä suin käytävää pitkin ja lääkäri oli kertonut että kaikki on oikein hyvin verikokeiden ja CT-kuvien perusteella sekä imusolmukkeissakaan ei tunnustelemalla ollut tuntunut poikkeavaa. Jippii!! Se tunne oli jotain uskomatonta.

Huomenna 7.5 tulee kaksi vuotta kun miehelläni oli ensimmäinen sytostaatti tiputus. Eli Luojalle kiitos, että tämän hetken tilanne on näin onnellinen ja osaan kyllä nauttia siitä.

Mutta verikokeista oli unohtunut ottamatta S-NSE-arvo, joten kävimme vielä varmuudeksi verikokeissa ja ensi keskiviikkona ystävällinen lääkäri, joka oli tänäänkin, soittaa vastaukset. Täytyy yrittää olla jännittämättä nyt tätä tulevaa viikkoa ja tulosten kuulemista. Tänään en miettinyt sokerin ja valkoisten jauhojen epäterveellisyyttä vaan otimme isot suklaakuorrutteiset munkit. Tällaisena päivänä saa herkutella ilman huonoa omaa tuntoa.WP_001490, kontrolli 6.5.2015

Ihanaa, tervetuloa kesä, nyt voin alkaa odottamaan sitä iloisella ja odottavalla mielellä.

Kontrolli lähestyy

Palasimme reissun päältä kotiin toissa iltana ja oven avatessa huomasin että siinä se on..kontrolliin kutsu. Tuota olen jo jännityksellä sekä kauhusta kankeana odottanut. Nyt ei tunnu enää ” tutulta ja turvalliselta”, kun puolivuotis kontrollista on mustaa valkoisella ja päivämäärä tietona.  Silloin kun päivämäärät ei ole tiedossa, on helpompi elää tavallisesti. Tämän matkan aikana olen oppinut sen, että se tavallinen elämä on sitten ihanaa.

Taidan olla melkoinen jännittäjä, mutta nyt on jo ahdistunut ja itkuinen olo. Pakko tässä on rauhoittua, kontrolliin on yli kuukausi aikaa.

Mieheni ajattelee juuri päinvastoin kuin minä, hänestä on hyvä kun kutsu tuli ja saa ajat kalenteriin.

Nykyisin teenkin elämästämme ”etappeja”. truck-455340_1280

Ajattelen ihanaa kohta on pääsiäinen ja sitten vappu sekä kevät tulee. Kesän tuloa en voi ajatella vielä tai jos ajattelen että ihanaa kun kesä tulee niin mieli ahdistuu, koska sitä ennen on tämä kontrolli. Yritän ajatella niitä aikaisempia tuntemuksia, miltä tuntuu kun mies tulee lääkärin vastaanotolta ja kertoo suu hymyssä että kaikki hyvin. Silloin tulee itku onnesta. Haluan uskoa ja uskon että tälläkin kertaa menee yhtä hienosti. Sitten rupean odottamaan sitä ihanaa kesää.

Minulle on tullut tavaksi, että joka päivälle kalenteriini kirjoitan kiitokset puolisoni terveydestä sekä lopuksi vielä illalla petillä kiitän hänen terveydestään. Toki joka päivä tapahtuu kivoja asioita ja illalla mietin mitä kaikkea kulunut päivä toi tullessaan, mutta puolison terveenä pysyminen on suurin kiitollisuuden aihe.

Näillä mietteillä rupean tekemään ilta smoothien. Siihen päätyy tällä kertaa parsakaalia, pinaattia, mustikkaa, mustaherukkaa, avocadoa sekä pellavansiemen rouhetta. Viherjauheen sekoitan joko havupuu-uute juoman sekaan tai sitruuna veteen, koska viherjauheessa olevan chlorellan makuun totun tuskin koskaan. Se ei ole hyvää, mutta terveellistä, joten ääntä kohti vain.

Toivottavasti sinunkin päivässäsi oli montaa mukavaa asiaa, joita voit petillä kiitollisena ajatella.

 

Se on syöpä

Mistä kaikki alkoi?

Flunssasta ja yskimisestä sekä hengen ahdistamisesta. Hoidettiin allergiana ja flunssana, välillä lääkekuuri, kunnes mieheltäni meni lähes ääni. Hän meni taas lääkäriin ja diagnoosi kurkunpääntulehdus. Mutta lääkekuuri ei tehonnut ja ääni oli edelleen poissa. Taas lääkäriin.

Lääkäri antoikin viimeinkin sitten seuraavalle päivälle kuvaus ajan sekä sairauslomaa muutaman päivän.

Mieheni tuli lääkäristä ja kysyin, että oliko kuvissa näkynyt mitään? Hän vastasi että varjostuma ja lisäsi että paha, joka ei lääkärin mukaan parane antibiootilla. Voin kyllä sanoa, etten ole koskaan pelästynyt tai lähinnä lamaantunut pelosta. Muistan vain sen, kuinka tuntui että jalat meni ”veltoksi” ja lysähdin istumaan. Kauhea ajatus näin jälkeen päin, mutta ensimmäisenä tuli mieleeni että tähänkö loppui ihana 10- vuoden liittomme. Liittoamme kun ajattelen niin siihen sopii hyvin Paulo Coelhon mietelause:

Ihminen ymmärtää elämää ja maailmankaikkeutta vasta sitten, kun löytää toisen puoliskonsa.wedding-322034_1280

Tuohon lamaantumisen tilaan ei toki voinut jäädä, vaikka se hetki tuntui ikuisuudelta.  Ja pelko oli valtaisa.

Sitten alkoi tutkimukset ja ensimmäinen etappi oli keuhkopolilla käynti, sieltä mieheni sai ajat tutkimuksiin. Tutkimuksissa menikin lähes 2 kuukautta, ne kuukaudet olivat piinallisen pitkiä minulle, mutta varsinkin miehelleni. Toki kaikki tutkimukset oli diagnoosin ja hoitojen suhteen tarpeellisia.

Tuon kahden kuukauden aikana tutkin kaikkia mahdollisia keuhkosairauksia netistä ja pidin toivoa yllä, että se olisi jokin muu kuin syöpä, vaikka pohjimmiltani tiesin että se oli syöpä. Itketti ja joskus tuntui että olimme painajaisessa ja kun herään niin kaikki olisi jälleen hyvin. Usein taisi olla myös niin että, asianomainen eli puolisoni joutui lohduttamaan minua ja valaamaan uskoa.

Lopulta tuli se pelottava päivä, kun piti tulla diagnoosi, mutta lääkärin soittaessa, hänellä ei ollut varmuutta vielä keuhkosyöpä tyypistä, mutta mieheni sai lääkäriajan ja siihen mennessä loputkin tulokset olisivat tulleet ja syöpätyyppi selviäisi. Mutta syöpä oli ja nyt ei voinut enää parempaa toivoa. Ainoa toivo oli ettei syöpä olisi pahin eli pienisoluinen keuhkosyöpä.

Mutta kuinkas kävikään taas minun toiveeni?

Oli lääkärin vastaanotto päivä ja siellä tuli lopullinen diagnoosi, se pelätyin pienisoluinen keuhkosyöpä ja tuomio tähän ei ole parantavaa hoitoa. Siis APUA, teki mieli huutaa. Miltäkö tuntui? Kuin sydän olisi puristettu kasaan.  Nytkin tätä kirjoittaessani tunnen sydämessäni sen puristavan tunteen. Tiedän kyllä ettei Luoja anna isompaa taakkaa kuin jaksaa kantaa, silloin tuntui että se taakka oli paljon, paljon suurempi ja paljon painavampi kuin kestäisin. Nyt jälkeen päin ajatellen tuo pitää kyllä paikkansa, taakan kannoin ja annoin kaikkeni että miehelläni olisi muu osa-alue elämässä hyvin. Sitä vain jaksaa ja saa voimia. Yritin pitää vapaata töistä niin paljon kuin oli taloudellisesti mahdollista, ettei puolisoni tarvitsisi olla yksin. Valitettavasti sitä raha puoltakin joutui ajattelemaan ja siitä huolimatta talous romahti.

Mieheni sai ajat sytostaatti tiputuksiin ja sen jälkeen lääkäri katsoisi tilanteen voiko antaa sädehoitoa eli onko kasvain pienentynyt tarpeeksi pieneksi. Sytostaatteja annettaisiin 12- viikkoa. Sytostaatit alkoivat ja puolisoni kesti ne varsin hyvin, yritimme elää mahdollisimman normaalia elämää. Olemme luonteeltamme positiivisia ja löysimme elämästämme paljon positiivisia asioita, elämässämme oli edelleen paljon naurua. Tuntui helpottavalta kun hoidot alkoivat ja enää ei ollut odottamista tutkimuksiin.

Kolmannen sytostaati tiputus jakson jälkeen oli kuvaus ja lääkärin vastaanotto, uutiset oli tällä kertaa ihania, erinomainen hoitovaste, lähes CR- vaste. Tämä jälkeen oli vielä yksi tiputusjakso ja kasvain oli niin pienen pieni että sädehoito oli mahdollinen. Tuntui pitkästä aikaa todella hienolta. Sädehoitoa oli 5- viikkoa, myös päähän annettiin sädehoitoa ennalta ehkäisevästi.

Lämmöllä ja kiitollisin mielin muistan edelleen sairaalan ihanaa henkilökuntaa.

5- viikoa meni, minä olin kauhuissani kun hoidot loppuivat, tuntui kuin olisi jääty tyhjän päälle. Olen jutellut syöpään sairastuneiden sekä heidän omaisten kanssa ja huomannut että monella on ollut samanlaisia tuntemuksia.

Parin kuukauden päästä sädehoidon loppumisesta oli kontrolli, jännitys oli taas suuri, mutta ihanaa, kaikki oli hyvin. Joulukin lähestyi ja Joulun lähestyessä mietin silloin että montakohan Joulua meillä on vielä yhdessä. Se ajatus vain hiipi mieleeni siinä tunne myllerryksessä. Eteenpäin lähdimme elämään. Tällä tiellä mennään…Kaksi ihanaa Joulua on saatu olla diagnoosin jälkeen yhdessä ja tätäkin mennyttä Joulua odotettiin kiitollisin mielin. Sairastumisen jälkeen ensimmäisenä Jouluna teimme päätöksen, että, joka joulun vietämme juuri niin kuin itse haluamme, ennen mietimme aina mitä odotuksia sukulaisillamme on Joulun varalle ja yleensä meni niin että olimme Joulun jälkeen rättiväsyneitä, kun kuljimme sukuloimassa. Tervetuloa levollinen Joulu!

Sukuloida on mukavaa ja teemmekin sitä usein, mutta Joulun rauhoitamme itsellemme.

 

 

 

 

Vierellä kulkija

En toivoisi syöpää edes pahimmalle vihamiehelle.

Näin minä ajattelin vielä 2- vuotta sitten, mutta kuinka kävikään sen toiveen suhteen?

Loppujen lopuksi se pelko sattui omaan perheeseen ja minun roolini on sairastuneen puolison vierellä kulkija.

Kaikki, joiden kohdalle tämä on sattunut tietävät, että se on sairastuneelle raskas elämänvaihe, mutta myös perheenjäsenelle ja huoli rakkaasta suuri.

Apua, miten sen kestäisi ja jaksaisi? Tätä minä ennen ajattelin, kun joku kertoi syövästä.

Nyt tiedän että se tuntuu kauhealta, ajattelin että nyt tuli maailmanloppu ja jaksoin välillä huonosti.Tuntui kuin olisin nähnyt painajaista. Harmitti välillä vietävästi, että olinko osannut nauttia elämästä  täysillä, silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Huomasin kyllä että olin harmitellut varsin tyhjänpäiväisiä asioita.

Sorruin valitettavasti jopa siihen perinteiseen ajatteluun, että miksi juuri meille? Mieheni onneksi jo alkuun palautti minut maanpinnalle sanoen että miksi ei?  Jos näin voi käydä muille niin totta kai myös meille, kaikki tässä ollaan samalla viivalla ja samanarvoisia.

Minä tosiaan ennen ajattelin kauhuissani, kun joku kertoi syöpätapauksesta, että miten kestää- ja jaksaa. Ajattelun asteelle se välillä jäi, oli vaikea kysyä, mutta olisinpa kysynyt suoraan kuinka jaksat ja kuunnellut.

Huomasin sen virheen vasta, kun se kolahti omaan nilkkaan.

Olin muutama vuosi sitten ollut puolisoni syöpään sairastuneen sedän ja tuttavan saattohoidon vieressä seuraaja ja istunut heidän vierellään elämän viimeisinä päivinä ja se oli todella raskasta, mutta sitten kun se tuli puolisolleni niin se kohdistui vielä kauheampana mörkönä ja pelkkä syöpä- sana tuntui vaikealta sanoa.

Olisipa joku kysynyt jaksamista, mutta ne perinteiset fraasit kävivät varsin tutuiksi: voi kauheaa, en tiedä miten kestäisin tai kyllä se siitä, syöpä hoidot ovat nykyään hyviä ja kehittyneet tai lopuksi erotessa se perinteinen voimia ja jaksamista. Ehkä kaikista pahimmalta tuntui, kun joku kysyi ennustetta.

Tuossa tilanteessa on vaikea saada voimia, vaikka joku lähettäisi kantokassillisen.

Tiedän kyllä varsin hyvin, että jokainen tapaamani ihminen tarkoitti hyvää ja olen kiitollinen heille, joskus vain se toisen hiljaa kuunteleminen voi olla paljon suurempaa ja arvokkaampaa kuin valmiiden vastausten antaminen. Kaikista pahinta oli että osa läheisitä lopetti lähes yhteydenpidon. Jos se oli raskasta minulle niin varmasti myös puolisolleni ja varmaan hän itki useammat itkut kuin minä. Varsin nopeasti tein kyllä ratkaisun niin etten puhunut juuri tilanteestamme. Joskus jopa huumorilla mieheni sanoi, että täytyy tarkistaa onko puhelin edes päällä.

Usein sairastuneen voimat menevät sen kaiken sulatteluun ja olokin on väsynyt, joten ei jaksa soittaa lähiomaisille, siksi olisi tärkeää, että joku olisi välillä muistanut ja välittänyt tai vielä ihanampaa olisi ollut jos tuttavat olisi uskaltautuneet vierailulle. Ne, jotka kävivät useamman kerran, kerroin kyllä heille että heidän vierailullaan oli todella suuri merkitys. Olimme edelleen samoja ihmisiä ja syöpä ei tartu.

Lohduttaminen ei tarvitse suuria sanoja, ei valmiita vastauksia. Tärkeintä on mennä lähelle, välittää. Minulla on aikaa ja minua koskettaa se, mitä Sinulle kuuluu. -Hilja Aaltonen.

Kun alotin kirjoittamaan mieheni ”2- vuotis” päivä lähestyy eli 11.3 tulee kaksi vuotta syöpä löydöksestä.

Nyt alkoi alkaa sopivalta kirjoittamaan, aikaisemmin koko ajatus tuntui raskaalta ja kipeältä. Toivoisin että sairastuneet sekä lähiomaiset voisivat kirjoittaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan tässä blogissa ja keskusteluissa voisimme valaa uskoa vaikeassa tilanteessa oleville. Toki lämpimästi tervetulleita ovat keskustelemaan parantuneet sekä muutkin, jotka haluavat vaihtaa ajatuksia. Lämmöllä ajattelen jokaista, jota on kohdannut samanlainen tilanne.

Kiitollisin mielin menemme kohti kevättä. Toivomme itsellemme ja muille terveyttä, rakkautta sekä onnea.

Katso uskoen ylöspäin, rakkaudella sivullepäin, kiittäen taaksepäin ja toivoen eteenpäin. -Tuntematon.