Onnen pisaroita elämääsi


Olemme saaneet runsaasti hienoja, mutta koskettavia viestejä sähköpostiimme pääasiassa syöpään sairastuneilta, syöpään sairastuneiden omaisilta ja syövälle läheisensä menettäneiltä sekä omaishoitajilta. Kiitos jokaiselle viestistänne. Olemme itsekin saaneet niistä uskoa ja lohtua.

Monella tilanne on kovin epävarma, pelon täyttämä tai suru on päällimmäisenä läheisen menettämisen vuoksi.

Monen omaishoitajan arkea painaa väsymys, taloudelliset huolet, vapaa-ajan vähyys, mutta myös epävarmuus tulevasta ym.

Muistan toki itsekin oman tilanteemme, kun puolisoni syöpä oli pahimmillaan ja toivo oli lähes tulkoon olematon selvitä syövästä. Se huoli ja hätä oli valtava.

Muistan myös, kun olimme reilun vuoden omaishoitajana läheisellemme, kuinka rankkaa se oli välillä. Välillä väsymys oli niin valtava, että olisin voinut nukkua istualleni. Kaikki tunteet laidasta laitaan kävi pinnalla moniakin ihmisiä kohtaan meillä molemmilla.

Olen lukenut näiden reilun 5- vuoden aikana paljon mielenrauhaan ja onnellisuuteen liittyvää kirjallisuuttaa sekä mietelauseita. Varsinkin aamuisin ja iltaisin. Niistä olen saanut eväitä ajatuksiini, ymmärrystä tunteisiini sekä olen saanut tsempattua itseäni vaikeimpina aikoina,  että jospa kuitenkin tästä selviämme.

Aamut on olleet kaikista vaikeimpia, koska aina ajattelin, että kuinkahan tästäkin päivästä selviämme ja todellisuus lävähti taas herätessäni. Silloin yleensä kaivoin jonkin kirjan, jossa oli mietelauseita tai jokin rauhoittava artikkeli. Niistä sain itselleni onnen pisaroita, joilla menimme eteenpäin.

Positiivista tässä kaikessa kuitenkin on, että olemme oppineet paljon ihmisistä ja tilanteista.

Osa ihmisistä tuli läheisemmäksi elämässämme ja osan olen jättänyt etäisemmäksi kaiken tämän jälkeen.

Näistä kauniista ja koskettavista sähköposteistanne tulikin mieleeni, että jatkossa laitamme lähes päivittäin blogimme facebook- sivulle Meidänvalintamme-Hämyni jonkin kauniin ja voimaannuttavan mietelauseen kuvan kera, josta saisit pieniä onnenpisaroita päivääsi vaikka hetkeksi, vaikka tilannettasi se ei tietenkään poista. Facebook- linkki löytyy myös sivupalkista, jota klikkaamalla pääset suoraan sivulle.

Toivon edes pientä valon pilkahdusta päivääsi.

 

Intohimon iloja


Silmät loistaen, leveä hymy kasvoilla, kaikki muu katoaa ympäriltä, vartalossa kiva hytinä, energiaa virtaa kehoon. Sitä tunnetta me kaikki kaipaamme.

Sitä voisi kutsua intohimoksi.

Tuota intohimon paloa näin viikonloppuna lasten kasvoilla. Tämä artikkelin aihe pamahtikin mieleeni juuri tuosta lasten intohimosta jalkapalloa kohtaan sekä viime viikolla käymäni keskustelu puolisoni kanssa ensitapaamisestamme.

Pieniä jalkapalloilijoita juoksee innoissaan kentällä ja kaikilla on fokus pelaamisessa sekä pallossa. Ilo ja into pelaamiseen näkyy jokaisen pienillä kasvoilla. Maalin tullessa porukkahenki on ylimmillään. Taputellaan toisia, hihkutaan ja juostaan kädet ylhäällä sekä pompitaan ilosta. Tsempataan kaveria. Ollaan onnellisia. Ei mietitä menneitä eikä tulevaa.

Täytyy kyllä nostaa hattua myös pienten pelaajien kunnolle ja energialle, kun he juoksevat kentällä. Ja vieläpä tauollakin oli energiaa käydä ulko kuntosalilaitteilla ja hyppiä kavereiden kanssa.

Tätä iloa pääsin tädin ominaisuudessa seuraamaan viikonloppuna kotikaupungissa, kun tätitettävälläni oli jalkapallo turnauksia.

Täytyy myötää, että se intohimo peliin tarttui kyllä tätiinkin kannustuksen muodossa. Taisin huutaa välillä jeetä ja hurraata lähes täysillä kädet ylhäällä. Ja sama into oli päällä myös siskoni perheellä että puolisollani.

Pienellä herralla intohimo pelaamiseen on ollut pienestä pitäen. Muistan, kun hän pienenä jo pyysi kuljettamaan kainaloiden alta, kun hän potki sisällä palloa, että pysyy varmasti pystyssä. Välillä sitten seurattiin palloa kontaten. Tädin polvet mustelmilla.

Tällainen intohimo pitäisi jokaisen löytää elämäänsä. Sellainen joka vie ajatukset pois muusta, tuoden iloa, energiaa ja hytinää elämään.

Tuoden elämääsi valonpaistetta.

Usein sanotaan, että tunnen intohimoa työhöni. Se on hieno juttu ja niin tunnen minäkin, mutta työ kuuluu lähes meidän jokaisen elämään sekä arkeen ja siksi en puhu siitä nyt enkä muutenkaan tykkää puhua omista enkä muiden työasioista vapaa-ajallani. Enkä toki oikein ymmärrä, että moni kuluttaa omaa että muiden vapaa-aikaa kertoillen omia työjuttuja- ja kiireitään ( tämä on siis minun ajatukseni ).

Minusta on paljon mielenkiintoisempaa kuunnella ihmisten kuulumisia ja kertomuksia mitä he tekevät vapaa-ajallaan ja varsinkin mikä on heidän intohimonsa. Silloin silmiin syttyy loiste ja kasvot hehkuu. Puhekin muuttuu innostuneeksi aivan kuten pienenä lapsena, kun olimme innoissamme.

Intohimo voi siis kohdistua johonkin mitä teet täydellä sydämellä unohtaen kaiken muun. Oli se sitten vauhdikasta urheilua, patikoimista kauniissa luonnossa, joogaa, mietiskelyä, tanssia ym. lista on loputon. Minun intohimoni vapaa-ajallani on liikunta luonnossa. Kaipaan sitä joka päivä. Onneksi myös tässä kotikaupungissa on metsää lähellä. Siinä saan nauttia liikunnasta hiljaisuudessa. Mutta maalla kaukana autojen äänistä se on parasta.

Kaikki toki tiedämme, että se intohimo mikä kohdistuu toiseen ihmiseen on myös upeaa. Silloin myös unohtuu ympäriltä kaikki muu. Sydän tykyttää, posket hehkuu, vatsassa kihelmöi ja silmiin syttyy palo. Varsinkin vastarakastuneena se intohimo on sitä luokkaa, että kaikki arkiset asiat tuntuu unohtuvan tai kaikki asiat tuntuvat positiivisilta. ”Kävelemme 10 cm maapinnan yläpuolella ja pää pilvissä ”.

Varmasti jokainen muistaa sen tunteen, kun olet tavannut elämäsi varrella ihmisiä ja katseiden kohdatessa syntyy intohimon palo ja vetovoima kahden ihmisen välille. Silloin et näe ympärillä muita ihmisiä ja kaikki muu unohtuu. Tuntuu, että silmät palaa ja intohimon kohdetta silmiin katsoessa kuvataan jälkeenpäin tunteella ” tuntui, että pyörryn kohta ”.

Muistelimme siis puolisoni kanssa perjantaina kotikaupunkiimme ajellessamme ja kuunnellessamme Novan Retro- perjantaita ensi tapaamistamme. Retro- perjantain musiikki toi sen mieleen ja YouTube toimi lisäapuna. Jännää, miten tarkkaan jopa musiikki jää mieleen tuollaisissa tapahtumissa.

Muistan hyvin ensimmäisen tapaamisemme ja kaikki nuo edellä mainitut tunteet olivat varmasti havaittavissa sisäisesti että ulkoisesti. Toki sama tunne on edelleen.

Kysyin sitten puolisoltani matkustaessa omaan leikittelevään tyyliini, että mitäs hän ajatteli ensimmäistä kertaa tavatessamme. Hän vastasi ajatelleensa kuten Kaikki tytöt- laulussa, että ” Sinä olet jotain, minkä otan jos mä saan”. Ei ollenkaan huono vastaus mielestäni.

Toivon, että meillä jokaisella on joku intohimon kohde, joka tuo sinulle valoa ja energiaa elämään sekä tekee arjesta juhlan tuntua.

Toivon myös, että elämässäni on tai löydät ihmisen, jota kohtaan tunnet sellaista intohimoa, että välillä tuntuu pää olevan pilvissä, vatsassa kihelmöi ja kaikki muu unohtuu.

Ei piilotella liikaa intohimoamme vaan nautitaan intohimoisesta tekemisen ilosta harrastustamme kohtaan ja näytetään parisuhteessakin intohimomme puolisolle.

 

 

 

 

Kehopositiivisuudesta. Minä kelpaan, Sinä kelpaat.


Sohaisempa kepillä tätä muurahaispesää, joka herättää monenlaisia tunteita.

Liian lihava, liian laiha, paksut reidet, pienet tissit, isot tissit, selluliittia, maha pullottaa, iso takamus, pieni takamus ym. lista on loputon, joilla arvostelemme muiden ulkonäköä, mutta myös itseämme.

Paine on kova miltä pitäisi näyttää tai teemme paineen ja vaatimustason miltä itsemme pitäisi näyttää ja huolehdimme myös miltä muiden pitäisi näyttää.

Luomme myös mielikuvan mitä sairauksia plus- kokoisella ihmisellä on jo varmasti tai tulossa ainakin. Ja kauhistus jos hän on SYÖMÄSSÄ vielä hampurilaista tai pizzaa.

Sama kohtalo kovin hoikalla eli arvostellaan hän laihuuttaan, kun ei ole laaksoa ei kukkulaa ei näytä naiselliselta. Ei näytä miehekkäältä, kun ei ole harteikas.

Kyllä, se on totta, että riski sairauksiin nousee, mutta usein ihminen itse tietää sen ja terveydenhoitopuolikin on sen hänelle sanonut. Se on kuitenkin hänen oma kehonsa, jota meidän muiden ei tulisi arvostella ja tuomita. Tilanne ei ole välttämättä hänen itse aiheuttamansa vaan voi olla myös mm. sairaudesta tai muusta johtuvaa.

Tai hän kertakaikkisesti viihtyy siinä koossa missä on ja rakastaa kokoaan.

Oli miten vain niin se on hänen valintansa.

Kehopositiivisuus on mielestäni välillä ymmärretty väärin, kun usein sanotaan, että ihannoidaan esim. ylipainoa, kun plus- kokoisia ihmisiä on kuvattu tai he itse kuvaavat itseään vähissä vaatteissa tai tyköistuvissa vaatteissa. Jestas, siinä tulee juuri se eriarvoisuus, kun ajattelemme, että jos joku ei sovi meidän normistoon niin kuviakaan ei saisi olla.

Minun mielestäni kehopositiivisuus on sitä, että ajattelee itse omasta kehostaan positiivisesti ja viihtyy siinä eikä muokkaa vartaloaan ympäristön paineen tai muiden vuoksi. Ja jos muokkaa kehoaan niin tekee sen itsensä vuoksi.

Minusta on ihana nähdä ihminen, joka rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on ja viihtyy kehossaan.

Puhuimme juuri pari viikkoa sitten siskoni luona hänen ja hänen lapsiensa kanssa ” kahvipöytä ” keskusteluna siitä, että pitäisi hyväksyä itsensä ja muut sellaisena kuin he ovat. Ihmisen koko tai selluliitti reisissä tai takamuksessa ei vähennä hänen arvoaan tai anna lupaa meidän muiden arvostella häntä.

Valitettavasti olen huomannut pukeutumisneuvojan työssäni kysyessäni ihmisiltä heidän parhaimmat puolensa vartalosta niin moni ei oikein osaa sanoa, mutta huonoja puolia tulee iso liuta.

Itse olen nyt aikuisena ja ehkäpä henkisesti kasvaneena ymmärtänyt, että maailma ei kaadu siihen tai kenenkään juhlat ei mene pilalle jos minulla maha pullottaa juhlaleningin alla tai allit roikkuu hieman käsivarsista. Iloinen asenne ja hymyä huulille.

Olen itsekin ehtinyt olla isompana ja pienempänä. Mutta ulkoliikunta on pysynyt rakkaimpana harrastuksena kaiken kokoisena. Yritän puhua liikunnan positiivisista vaikutuksista sekä itsensä hyväksymisestä. Yhtä tärkeää on myös hyväksyä toiset ja kannustaa heitä olemaan tyytyväisiä itseensä. Puolihuolimattomasti lausuttu arvostelu lähimmäiselle painoindeksistä voi olla hänelle elämässä suurempi taakka kuin osaamme ajatellakaan.

N. 20- vuotta sitten olin hoikka ja se ei tuonut onnea ja autuutta sen kummemmin elämääni.  Silloin yleensä harmittelin pieniä tissejäni, litteää takamusta, ohuita käsivarsia ym. Nyt joskus sanon, että noista kohdista saisin nykyisin päinvastaisen ongelman paitapuseron napit ei ylety tissien kohdalta kiinni, käsivarsissa on jo hieman alleja ja takamus on leveä.

Olen nyt yhtä onnellinen ja ehkäpä vielä onnellisempi ” muodokkaampana” enkä stressaa joka muhkuraa. Ja toivon, että ne jotka pitivät minusta hoikkana pitävät myös nyt muodokkaampana.  Enkä kahvilassakaan tarvitse aina kieltäytyä kahvileivästä.

Syön paljon terveellisemmin nyt kuin silloin jokaista suupalaa laskiessani. Ja stressi on vähentynyt ruoan suhteen, kun ruokailun nautinto ei mene kalorien miettimiseen vaan mieluummin mietin terveellisyyden ja hyvän maun kautta.  Hoikimmillani ollessani laskin pullasiivun syödessäni mitä jätän seuraavasta ruoka- annoksesta pois.

Enkä halua tuomita tai vähätellä jos joku haluaa tehdä noin ja laskea kaloreita, mutta minun mielenrauhalleni se ei sopinut.

Koko jutun pointtini tähän kehopositiivisuus aiheeseen on se, että ei arvostella muita olipa heidän kokonsa mikä vain eikä katsota itseämme peilistä liian ankaralla silmällä.

Halataan itseämme ja vedetään kauniit vaatteet päälle.

 

 

 

 

Joutilaisuudesta

Mietin muutama päivä sitten, kun yli väsyneenä ” arjen hössötyksestä” päätin pitää pari päivää vapaata ja olla suorastaan aivan joutilas tekemättä mitään järkevää siis kotihommatkin unohduksiin. Päiväunetkin kuului päivään puolison kupsottaessa vieressä. Ja täytyy myöntää, että oli aivan ihanaa ja voimaannuttavaa. Joutilaisuus- päiviä pidän välillä silloin, kun siltä tuntuu, että kaipaan täydellistä rentoutumista.

Tein vain mikä teki onnelliseksi, toi positiivista energiaa ja sattui huvittamaan.

Minä mietiskelijänä mietin sitten jälkeenpäin, että miksihän meille monelle joutilaana olo on vaikeaa jopa hävettävää?

Ja tarkoitan joutilaisuudella arjesta palautumista ja mielen sekä kehon lepoa. Joka päivä ei voi olla vain joutilas.

Varsinkin usein on vaikeaa sanoa muille jos joku kysyy tekemisiä, että en ole tehnyt kertakaikkisesti mitään en yhtikäs mitään järkevää. Tein tänään vain sellaista mikä teki minut onnelliseksi.

Ajattelemmeko alitajuisesti, että jos emme luettele mitä olemme tehneet muut ajattelee meidät laiskaksi lorvailijaksi, työtä pelkääväksi vetelehtijäksi, sängyssä lotkottajaksi, päiväkausia makaavaksi vötkyläksi ym. muita ” ylistäviä” ja kuvaavia mielikuvia.

Ehkäpä jos kuuntelemme muita kanssa kulkijoitamme ja asennettamme niin useampi tuo julki kiireensä, suorittamisensa ja tekemisensä ehkäpä vielä kehuskelee kuinka kiirettä hänen elämänsä on töissä ja vapaa-ajalla. Siis se kulunut muotisana juoksen oravanpyörässä.

Vaikka yli väsymys tila tuntuu hirveältä ja univaje kauhealta. Kokemuksesta yli vuoden muistisairaan omaishoitajana olleena tiedän. Hermotkin on kireällä ja olo ärtyisä. Mieliala painuu helpommin matalaksi. Ei siinä ole mitään hienoa.

Harva meistä kehuskelee, että oli ihanaa arjen velvollisuuksien jälkeen pitää joutilas päivä, jolloin mieleni ja kehoni sai palautua kiireestä ja velvollisuuksista.

Usein myös jos kuuntelemme iäkkäiden ihmisten puheita ihmisistä, varsinkin vanhempien miesten niin heidän puheessaan tulee ensimmäisenä julki millainen työihminen on kukin ollut. Ja ymmärrän toki, että  silloinkin heidän nuoruudessaan työ on ollut tärkeää ja pakollista. Täällä minun syntyselkosilla iäkkäämmät miehet puhuu usein kuvaannollisesti, että ” se ihminen  tunsi työnmaun oli niin kova työihminen”.

Mutta muistan mummoni, joka oli vanhankansan topakka ihminen niin arvosti uskovaisena ihmisenä sunnuntaita lepopäivänä. Mutta toki työvuorojen vuoksi sunnuntai ei sovi aina lepopäiväksi.

Ja tarkennukseksi ettei kukaan ymmärrä väärin niin ihmisten topakkuus on hyve ja työtä täytyy tehdä, mutta mielestäni se on saanut puheissamme vallan ja puhumme vapaa-ajallakin töistämme toisille. Ihmisiä arvostellaan sen mukaan.

No, mietiskelin siis tätä sanaa ja joutilaana olemista.

Vaikeutta lisää ehkä se, että rästissä olevat hommat meinaa hiipiä mieleen, vaikka ei ne karkaa. Pysähtyessä vain olemaan. Negatiiviset- ja ahdistavat asiat tulevat mieleen. Touhutessa ja hössöttäessä ne on helpompi työntää taka-alalle.

Olen sitä mieltä, että negatiivisetkin asiat ja murheet kuuluu elämään ja silloin ne positiiviset asiat tuo valoa, iloa ja energiaa elämään.

Joutilaspäivänä iltapäivällä selälläni pötkötellessä annoin myös negatiivisten asioiden ja murheiden tulla mieleeni ja käsittelin niitä rauhassa. Useisiin murheisiin löytyi vastaus ja ratkaisu. Itkuakaan ei kannata pidätellä vaan itku kuuluu elämään ilossa ja surussa. Kyynel pisaroiden jälkeen on usein helpottuneempi olo ja mieli kevyempi.

Toivon, että sinäkin varaat kalenteriisi joutilauus- päivän ja heittäydyt täysillä nauttimaan. Lepo ei ole arjen pyörteessä häpeää vaan viisautta.

 

 

 

 

Kohtaamisia

Joka päivä kohtaamme erilaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita.

Artikkelin nimi kohtaamisia tuli siitä, että tapasin työn puitteissa vanhuksen, joka jäi mieleeni.

Suurin osa kohtaamisista jää mieleeni positiivisessa mielessä, mutta tämä kohtaaminen teki surulliseksi ja mietteliääksi.

Jokainen meistä haluaisi tulla arvostetuksi, huomatuksi ja kuulluksi. Vanhuus tai sairaus ei muuta sitä tilannetta ja usein vielä ” ympyrän” pienentyessä kaipaamme kuuntelijaa ja vaihtelua päivään.

Sairaana tai vanhana voi tulla rajoitteita, jonka vuoksi ne arkiympyrät pienenevät, arki muuttuu seinien tuijottamiseksi ja kellon tikityksen kuuntelemiseksi.

Usein nuori, hyväkuntoinen ja elämän touhuissa oleva unohtaa asettautua vaikeassa tilanteessa olevan asemaan. Ajattelemme, että se oma kiireemme on niin tärkeä, että se pieni hetki toiselle sotkee elämämme ja touhumme.

Mutta, yksi silmänräpäys ja itse saatamme olla siinä samassa tilanteessa. Sairaana. Kaipaamassa kuuntelijaa ja tulla kuulluksi.

Kohtaamisessa on tärkeää, että pysähdyt ja keskityt mitä toinen kertoo. Samoin pieni kosketus voi kertoa enemmän kuin liuta lohduttavia sanoja.

Palaan tähän työn puitteissa tapaamaani vanhukseen, kun kävin hänen luonaan.

Tunnen hänet jo useamman vuoden takaa ja hän on yleensä aina iloinen, vitsikäs ja silmissä loistaa huumorin pilke sekä nauru raikaa.

Halittiin lämpimästi niin kuin joka kerta tavatessamme ja höpöteltiin juttujamme.

Sitten, kun saimme työkuviot tehtyä niin jäimme vaihtamaan kuulumisia ja kyselin häneltä miten hän voi.

Hän vastasi, että nyt minun arkeni muuttuu taas muutamaksi viikoksi, kun päivätoiminta jää lomalle.

Hän ymmärsi oikein hyvin, että työntekijät tarvitsee lomaa, jotka koko pitkän vuoden keksivät heille mukavaa touhua ja päivätoiminta on hänen kohokohtansa arjessa.

Mutta nyt siihen arkeen tulee tyhjyys muutamaksi viikoksi ja se mietitytti.

Kysyin häneltä, että sinullahan on lapsia ja lapsenlapsia. Jospa kutsuisit heitä vierailulle. Hän vastasi, että on toki ja lapsilla on lomat, mutta kun oli epävarmaa onko heillä aikaa vierailla.

Voi ei, ajattelin siinä vaiheessa ja taisipa lipsahtaa tuo sana suustakin. Jos on useamman viikon loma niin eikö tosiaan ole aikaa vanhukselle, jolle ne lapset ja lapsenlapset ovat maailman tärkeimpiä ja joille hän on antanut aikoinaan aikaa? Sen kuulee hänen puheestaankin.

Olen sitä mieltä, että tämä maailma jää keskeneräiseksi minun ja sinun jälkeesi, vaikka kuinka yrittäisimme liehua. Mutta sitten, kun se läheinen on poissa niin menneisyyttä ei saa enää muutettua ajattelemalla, että olisinpa käynyt.

Lohdutin vanhusta ja sanoin, että jospa sinun lapsesi ja lapsenlapsesi kuitenkin tulee kyläilemään. Vanhus vastasi minulle sellaista, jota en välttämättä olisi halunnut kuulla.

Hän sanoi, että silloin kun sairastui vierailut väheni eikä yövieraitakaan enää ole käynyt lomilla, koska hän uskoo ja sukulaiset on vihjanneet, että heille tekee vaikeaa nähdä hänet hauraana ja sairaana. Lopuksi hän sanoi huumorilla, että jospa hän tästä toipuu niin sukulaisetkin uskaltaa käydä.

No, nyt ilmeeni kertoi varmaan enemmän kuin tuhat sanaa ja mielessäni päiväilin, että EI VOI OLLA TOTTA!

Voiko tosiaan joku hylätä toisen vaikealla hetkellä, kun tekee pahaa?

Entä jos itse olisinkin tuo hauras ja sairas?

Haluaisinko minua kohdeltavan näin? Ehkäpä sinua kohdellaankin, kun läheiset ympäriltä etääntyy.

Lopuksi vielä keskustelimme ihan arkipäivän iloisista asioista ja maailman menosta sekä sovimme näkevämme taas syksymmällä työn puitteissa. Lopuksi se iso rutistus.

Tällä kertaa tämä kohtaaminen oli ohi ja mietinkin seuraavaa kohtaamistamme.

Saa nähdä millaisia kohtaamisia tämä päivä tuo vielä tullessaan.

Mutta jokainen kohtaaminen tuo ajatuksia ja opettaa meitä. Ei ole turhia kohtaamisia.

Hyviä uutisia jälleen!


Lupasin muutama viikko takaperin, että ilmoitan virallisen syöpäkontrollin tuloksen kunhan koetulokset ja kuvat on tutkittu. Se ilonpäivä on tänään. Syöpälääkärini soitti ja kertoi kaiken olevan kunnossa, nyt voi taas huokaista helpotuksesta vaikka itse uumoilinkin aiemmin hyvää tulosta. Mutta se uumoilu perustui pelkästään omiin tuntemuksiini.

Nyt pääsimme vaimoni kanssa jo perinteeksi muodostuneelle kahvihetkelle, jonka olemme saaneet viettää kuluneen viiden vuoden aikana aina puolen vuoden välein. Paikka ei kuitenkaan ollut perinteinen kotikaupunkimme kahvila, josta olen aina liittänyt kuvan postaukseni yhteyteen. Munkitkin vaihtuivat tällä kertaa sultsinoiksi, koska olemme viettämässä kesäämme alkuperäisessä kotikunnassamme ja paikallisessa leipomon kahvilassa oli tarjolla munkkien lisäksi harvinaisempia herkkujakin.

Kirjoitan tätä iltakahdeksan jälkeen pukeutuneena pelkkiin shortseihin vaikka siirsin ”konttorini” ilta-auringolta suojaan varjoisaan paikkaan. Seinät eivät ahdista ja katto on korkealla. Ympärilläni on vanhoja agraarikulttuuriin kuuluvia välineitä, joilla ukkini on aikanaan viljellyt nyt jo metsittyneitä peltojaan. Lopetan kirjoitukseni rehellisesti lauseeseen, joka parhaiten kuvaa tämänhetkistä mielentilaani. Tunnen olevani todella onnellinen mies.

 

Tasapainoilua syövän ja elämän kanssa

 

Tänään kauniina kevättalvisena päivänä minulla on onni kertoa, että yksi merkittävä etappi on saavutettu. On kulunut päivälleen viisi vuotta siitä, kun sain tietää sairastavani pienisoluista keuhkosyöpää. Laitoimme ensimmäiseksi tavoitteeksemme ei enempää eikä vähempää, kuin sen että olisin hengissä viiden vuoden kuluttua. Nuo viisi vuotta ovat kasvattaneet meitä siis minua ja vaimoani paljon.

Aloitimme välittömästi kovan luomulääkityksen, joka jatkuu edelleen. Lisäksi sain lääketieteellisen koulukunnan tarjoamat rajut hoidot: sytostaatti eli solumyrkkyhoidot, sädehoidot, sekä keuhkojen alueelle, että koko aivojen alueelle profylaktisesti. Nämä edellä mainitut seikat, sekä onni ja luojan varjelus ovat mahdollistaneet tämän tavoitteen saavuttamisen. Olenhan aiemminkin maininnut, että tunnen olevani luojan lempilapsi sekä onnetarten ottopoika.

Yksi merkittävä seikka, joka on vaikuttanut loistavaan toipumiseeni ovat elämäntapamuutoksemme. Tupakka jäi pois neljänkymmenen vuoden polttamisen jälkeen ja ruokavaliomme muuttui terveellisemmäksi esimerkiksi siten, että tänään käytämme aina pelkästään luomua jos vähänkin on mahdollista. Emme halua elimistöömme kasvinsuojelumyrkkyjä, myös kaikkia eläinperäisiä tuotteita vältämme ruokavaliossamme paitsi kalaa. Punainen liha on täysin pannassa. Toki on myönnettävä rehellisyyden nimissä heti, että kyllä joskus lipsahtaa ruokavalioon makkaraa ja lihaakin, mutta vain poikkeustapauksissa. Ei elämä saa olla liian kuolemanvakavaa ruokienkaan suhteen se lisää vain stressiä.

Toinen merkittävä toipumiseen johtanut seikka elämäntavoissamme tapahtui mentaalipuolella. Lopetimme elämästämme kiireen ja stressin. Tämä oli aika vaativa urakka jo siitäkin syystä, että tulomme romahtivat. Jouduin pienelle työkyvyttömyyseläkkeelle. Siitä huolimatta emme suostuneet stressaantumaan, sillä stressihormoni eli kortisoli on normaalina määrinä hyväksi elimistöllemme jopa välttämätöntä, mutta jos kortisolimäärät ovat jatkuvasti koholla se on suuri syövän riski. Varmaankin yksi syy syöpäsairauksien lisääntymiseen. Kiire kun on nykyään trendikästä. Kiire pitää kehittää päässään jos sitä ei muuten ole.

 

Kituuttelilimme pienillä tuloilla tinkien turhasta, mutta miettimällä tarkkaan siirtojamme emme ole tarvinneet tinkiä mistään tärkeästä. Edellä kerrotun olisin voinut kertoa muutamalla muotisanalla lyhyesti. Meidän lifestylemme sisälsi downshiftausta ja mindfulnessia. Lupasimme itsellemme viiden vuoden toipumisloman sairauteni taltuttamiseksi. Vaimoni on joutunut tekemään töitäkin, mutta hän on sisäistänyt hienosti elämäntapamuutoksemme muilta osin. Toipumislomani loppuu virallisesti viisivuotiskontrolliin, joka ajoittuu huhti- ja toukokuun vaihteeseen, vielä ei täsmällistä aikaa tiedä, koska kutsukirjettä ei ole syöpäsairaalalta vielä tullut.

Mainitsin aloituskappaleessa meidän oppineen paljon kuluneina viitenä vuotena. Jokainen ihminen joutuu kohtaamaan noinkin pitkän ajanjakson aikana niin negatiivisia, kuin positiivisiakin kokemuksia. Tapahtuu läheisten sairastumisia, kuolemiakin mutta myös paranemisia ja syntymiäkin. Elämämme on tasapainoilua elämän ja kuoleman välillä. Olemme saaneet kokea negatiivisia ja positiiviisia tunteita, sekä läheistemme, että vieraampien ihmisten taholta. Näistä kokemuksistamme voit lukea edelleen blogisivumme arkistoista. Sieltä löytyy iloisempia, sekä synkkäsieluisempiakin postauksia. Hyvää kevätsunnuntain jatkoa kaikille. Palataan pian.

Iloisia uutisia vai nahkurin orsilla tapaamista?

Viimeisen vuoden aikana en ole useinkaan päässyt kirjoittamaan blogiimme uusia artikkeleita, vaikka halua ja tarvettakin olisi ollut. Aikani ja energiani on vienyt läheisen ihmisen auttaminen hänen epätoivoisessa taistelussaan ihmisarvoisen vanhuuden puolesta. Tuota tuskaa hänellä on kestänyt kohta päivälleen vuosi. Tuon uskomattoman ajanjakson tulen käymään seikkaperäisesti läpi tällä foorumilla, jossakin osiossa kunhan aikaa siihen järjestyy ja kaikki todistusaineisto on kasassa. Olen kuitenkin joka vuorokausi vastannut lukijoidemme sähköposteihin, jotka sisältävät tärkeän kysymyksen. Ja vastaamme edelleen kysykää rohkeasti, jos vain voimme olla jotenkin avuksi.

Nyt päivän aiheeseen eli syöpäkontrolliin, joka on perinteinen aihe aina puolen vuoden välein. Tämä asia aiheuttaa aina ristiriitaisia tunteita kirjoittaessani siitä. Olen nöyrän kiitollinen saadessani kirjoittaa tämän. Mutta missään tapauksessa tämä ei ole itsestäänselvyys. En halua pahoittaa kenenkään pienisoluiseen keuhkosyöpään menehtyneen ihmisen läheisen mieltä, koska elämä on epäoikeudenmukaista. Miksi minä olen täällä vielä kirjoittelemassa neljän ja puolen vuoden kontrollistani, vaikka suurin osa kanssani samaan aikaan saman diagnoosin saaneista ovat saaneet jälleen pari päivää sitten pyhäinpäivänä kynttilän haudalleen. Joka tapauksessa kohdallani olivat kaikki kokeet, kuvantamiset ja lääkärin suorittamat tutkimukset jälleen erinomaisessa kunnossa. En mahda mitään sille, että tunnen hiukan huonoa omaatuntoa. Ristiriitaista.

Sovimme lääkärini kanssa noin puolen vuoden päähän seuraavan kontrollin. Olenko kirjoittamassa niistä tuloksista teille? Sitä en voi varmasti luvata, mutta mikäli tulokset ovat yhtä loistavat kirjoitan teille mielelläni. Kukaan meistä ei onneksi voi sanoa varmasti, koska se kynä lentää lopullisesti nurkkaan ja tarut on kirjoiteltu. Seuraava kontrolli tulisi olemaan viisivuotiskontrollini.

Matematiikan lait ovat vaikuttaneet koko ajan meidän hengissä selvinneiden määrään. Kuitenkin ensimmäinen faktinen tilasto, eikä mikään ennuste on viiden vuoden kohdalta. Tilasto on seuraava: pienisoluiseen keuhkosyöpään sairastuu suomessa vuosittain noin viisisataa henkilöä ja viiden vuoden kuluttua heistä on elossa alle kaksi prosenttia, eli alle kymmenen henkilöä. Jos minä olen yksi niistä vajaasta kymmenestä palataan iloisesti asiaan. Muussa tapauksessa nahkurin orsilla tavataan.

 

 

 

 

 

Vanhustenviikko 1.10-8.10. 2017

Tällä viikolla vietämme vanhustenviikkoa. Vanhustenpäivä on lokakuun ensimmäinen sunnuntai ja sitä seuraava viikko vanhustenviikko.

Eli oikein hyvää vanhustenpäivää ja vanhustenviikkoa kaikille vanhuksille.rose-1687884_1920

Vanhustenpäivää on vietetty Suomessa jo vuodesta 1954.

Olen saanut jo useina vuosina seurata työn puolesta miten hienoja ohjelmia ym. aktiviteettejä järjestetään vanhuksille vanhustenviikolla ja miten tärkeitä ne ovat useimmille vanhuksille tuoden vaihtelua ja suurta iloa heidän arkeensa.

Tänä vuonna Suomi viettää myös itsenäisyyden 100-vuotis juhlaa ja 100-vuotiaita vanhuksia on onneksi vielä keskuudessamme ja he ovat nähneet monenmoista vaiheita kotimaassamme. Monet vanhukset tykkäävät kertoa vanhoja juttuja ja toivoisin,flag-of-finland-123273_1920 että me nuoremmat jaksaisimme kuunnella heidän tarinoitaan, koska ne ovat heille tärkeitä muistoja ja ehkäpä osasimme arvostaa heidän elämäänsä paremmin. Monelle muistisairaalle vanhukselle vanhat asiat ovat selvänä muistissa ja tuoreemmat ovat unohtuneet.

 

Tämä vuoden teema on Ikäpolvet yhdessä. 

Eri ikäpolvien välinen kanssakäyminen antaa molemmin puolin positiivisuutta ja uusia näkökulmia elämään, sekä monelle vanhukselle elämän iloa varsinkin yksinäisyyden keskelle. Me nuoremmat voimme oppia vanhuksilta ja vanhemmat sukupolvet meiltä nuoremmilta.

grandfather-1413784_1920Usein meidän jokaisen ikäpolven on helpoin ymmärtää oman ikäistemme ajattelua sekä toimintaa. Vanhukset voivat arvostella meitä nuorempia, että heidän nuoruudessaan tehtiin noin ja näin, vaatteet oli kunnolliset sekä kaikki oli paremmin. Ja me nuoret ajattelemme, että taas nuo vanhukset jauhaa samaa vanhaa asiaa ja neuvovat, vaikka eivät tiedä asiasta. Mutta olemalla avoimin mielin, jokaisella ikäpolvella on toisilleen annettavaa positiivisessa mielessä enemmän, vaikka ristiriidoiltakaan ei voi aina välttyä.

Olisikin hyvä, että pienten lasten vanhemmat mahdollistaisivat lasten viettää aikaa myös vanhusten kanssa. Onneksi on jo joitakin palvelukeskuksia, joissa toimii lasten päiväkoti. Elämän ääripäissä olevat ihmiset saavat kanssakäymisen ohessa toisiltaan paljon. Vanhukset saavat elämän iloa katsellessaan lasten riemua, sekä energiaa ja lapset oppivat vanhuksilta heidän elämän varrella oppimaansa elämän viisautta.

Eri ikäpolvien yhdessä oleminen voi olla ulkoilua, askartelua, kahvittelua, juttelua, valokuvien katselua, liikuntaa, tietokoneen opastusta ym. sellaista läheisyyttä, jossa vanhus tuntee itsensä tärkeäksi ja arvokkaaksi. Vanhuksille kosketus on tärkeää.

Minulle tulee mieleen kosketuksesta eräässä palvelutalossa asuva vanha herramies, johon olen tutustunut vuosien varrella. Aina minut nähdessään töissäni hän haluaa halata pitkään ja monta kerta sekä suukottaa poskille monta monituista kertaa. Hän aina sanookin huumorilla, että suutelisi mielellään aivan suulle, mutta hänen ihana vaimonsa voisi loukkaantua. Nuo hetket ovat iloisia hetkiä ja tuovat rempseän naurun molempien huulille ja auringon päivään pimeänäkin päivänä.

Ainakin oma ihana mummoni tykkäsi kahvittelusta vieraiden kanssa siinä määrin, että kun hän joutui valitettavasti viimeisinä vuosinaan asumaan pitkäaikaisen asumispalvelun yksikössä niin hänelle oli tärkeää, kun menimme äitini kanssa käymään, että meillä oli termospullossa kahvit ja tietenkin iso kahvileipä viemisenä.morning-dessert-1263376_1920

Hänen silmänsä loistivat ilosta ja hän, joka ei normaalisti tykännyt kahvista niin se tilaisuus oli hänelle niin tärkeä, että hän joi useamman kupin kahvia.

 

Jokainen voisimme mennä itseemme ja miettiä elämän kultaista sääntöä ” kohtele muita niin kuin tahdot itseäsi kohdeltavan”.clock-1274699_1920

Monen ikääntyvän arki on yksinäistä ja päivät kuluvat ” aikaa tappaen ” ikkunasta ulos katsellen, kotona istuskellen tai huonompikuntoisten vanhusten sängyssä maaten ja laipiota katsellen. Meidän jokaisen kohdalle voi tulla sama kohtalo eli tulee avuton ja hauras vanhuus. Miten sinä haluaisit muiden kohtelevan sinua, riittäisikö sinulle se, että nuoret sukulaiset vain soittaisivat joskus ja silloinkin kertoakseen hätäisesti pelkästään omista kiireistään välittämättä edes kysyä, kuinka sinä voit?

Silloin se oman ikäisten sekä nuorempien seura olisi tärkeää. Valitettavasti me angel-2331377_1920nuoremmat koemme oman elämämme joskus niin tärkeäksi ettei siihen sovi vanhemman ikäpolven seura, vaikka sinä voisit olla sen hetken vanhuksen arkienkeli.

Muistetaan vanhuksiamme nyt vanhustenviikolla tuplaten, annetaan aurinkoa heidän päiväänsä ja ilostutetaan heitä, sekä muistetaan heitä vanhustenviikon jälkeenkin. Vietetään aikaa eri Ikäpolvet yhdessä.

 

Syyskuun lopun tunnelmia

Mukavaa syysiltaa kotikaupungistamme.

Tulimme kotiin, koska puolisollani oli tänään hoitajan vastaanotto terveyskeskuksella ja jatkoa seuraa huomenna lääkärin vastaanotolla.

Vastaanoton syy on vuosikontrolli ja nyt muutaman päivän ajan on pitänyt mitata verensokeria ja verenpainetta. Puolisollani on jo useita vuosia ollut lääkitys ” elintaso” sairauksiin. Verenpainelääkitys on ollut tauolla aika kauan, koska verenpaine laski liian alas lääkityksellä. No, nyt tämän puolen vuoden univelan, väsymyksen ja stressin yhteisvaikutuksesta verenpaine on koholla ja yläpaine huitelee välillä lähes 170 ja alapainekin lähellä 100.  Korkea verenpaine on iso riski terveyden kannalta ja edesauttaa monia sairauksia, varsinkin, kun puolisoni sairastaa 2 tyypin diabetesta, joten toivottavasti paineet saataisiin nopeasti normaalitasolle.

Täytyy taas kiitellä oman alueemme terveydenhoitopalvelua, koska puolisoni sai jo huomiselle päivälle lääkärin ajan käytyään ensin mukavan sairaanhoitajan luona. Suurin toive verenpaineen alenemisen lisäksi on, että hän saisi lääkkeet neuropatiaan.

Mietimmekin ja keskustelimme miten saisi kokonaisvaltaisen mielenrauhan kaikesta myllerryksestä huolimatta, kun huomasimme verenpaineen olevan koholla. Minähän tein Uudenvuodenlupauksena sen, että järjestän mielenrauhaa ja rauhoittumista enemmän itselleni. No, mönkään on osittain mennyt ja täytynee tehdä uusi lupaus tulevalle vuodelle.

earth-2611137_1920Tuo onkin sellainen juttu, että helpommin sanottu kuin tehty ainakin omalla kohdallani. Toki välillä mielen tyhjennys onnistuu oikein hyvinkin, mutta joskus jo muutaman minuutin rauhoittumisen jälkeen pyrkii ” sata asiaa” mieleen, joita ratkon mielessäni.

Seesteisellä ololla en pyri sellaiseen teennäiseen onnellisuuden tilaan vaan ajattelen aina, että myös huonot ja vaikeat asiat on käsiteltävä ja ratkaistava. Mielen pitäminen valoisana ja positiivisena auttaa kulkemaan aina vaikeidenkin asioiden yli helpommin. Mutta enää en ota stressiä siitä, että olon pitäisi olla positiivinen vaan puolison sairastuttua opettelin, että joku päivä saattaa olla mielellisesti hyvinkin negatiivinen ja tuntuu suossa tarpomiselta, mutta tuollaisetkin päivät täytyy käydä läpi ja miettiä mistä johtuu, sekä miten pääsen tuosta suosta pois. Ja asiathan selviävät yleensä keskustelemalla. Siskoni tytär sanookin aina minulle, että sinä mietit asiat niin syvällisesti.

Keskustelusta puheen ollen keskustelemme paljon puolisoni kanssa ja se on tärkeää, mutta muuten hänellä ei ole valitettavasti tällä hetkellä muita luotettavia keskustelukavereita hänen parhaan kaverinsa nukuttua ikiuneen reilu kymmenen vuotta sitten. Siksipä olikin ihana juttu puolisonikin mielestä, kun kesällä meidän syntyselkosilta lähtöisin oleva nuori nainen, vaikkakin hän asuu jo Keski- Suomessa oli käymässä puolisoni äidin luona ja mummon mentyä nukkumaan puolisoni oli saanut jutella hänen kanssaan pitkät tovit syvällisiäkin asioita.

Sitten anteeksi anto, sitä olen miettinyt tässä tilanteessamme usein ja myös puolisoni sairastuttua.  Usein ihmisten  ratkaisuja tai käyttäytymistä ei voi hyväksyä, mutta anteeksi antaminen helpottaa itseämme eteenpäin menemisessä. Tuosta kyseisestä asiasta keskustelin ja keskustellaan usein  puolisoni äidin kanssa, kun hänellä on oikein vaikeaa ja valamme uskoa, että hän on dependent-441407_1920edelleen arvokas ihminen. Ja hän sanookin usein, että tuntee itsensä arvokkaaksi ja ihmisarvoiseksi, kun olemme hänen luonaan ja annamme hänelle aikaamme. Työni puolesta olen saanut jutella ja olla vanhusten kanssa yli kymmenen vuotta ja toivon, että osaisimme arvostaa vanhuksia ja käydä kuuntelemassa sekä pitämässä heitä kädestä. Vanhoissa asuu viisaus.

old-age-957492_1920

Pari viikkoa  sitten kävimme taas siskoni kanssa kehitysvammaisen enomme luona tukitalolla. Ja siellä tuli mieleeni, että voi, kun osasimme olla yhtä avoimia ja suvaitsevia toisia kohtaan, kuin tukitalon asukkaat. Heillä ei ole jännitettä koskettaa vieraampaakaan ihmistä. Heiltäkin meillä olisi opittavaa ja pidänkin hyvin tärkeänä, että enomme tietää, että hän on meille tärkeä ja rakas. Olen onnellinen, että olen saanut pienestä pitäen kasvaa nähden häntä usein.

Nyt olemme kuitenkin kotona ja meinaan totaalisesti ” laittaa aivot narikkaan” ja katsoin tänään jopa mustavalkoisen suomalaisen elokuvan sekä lenkkeilin kaksi kertaa.  Lenkkeily on miellyttävää mielenrauhaa ja minulle ei ole väliä olenko 20170922_122711_resized luonnon keskellä vai kaupungissa, koska kaupungistakin löytää paljon kauneutta. Mutta se on todettava, että kovin stressaantuneena ei mikään voita aivan hiljaista metsää, varsinkin kuivaa kangasta, jossa on puita ja jäkäliä. Mutta en yleensä lähde vastakkain asettelemaan maaseutua ja kaupunkia, koska vietämme molemmissa aikaa ja molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.20170901_144234_resized

Ruokavalion olemme pyrkineet pitämään mahdollisimman terveellisenä ja raakaravinnon pääasiassa ruoassamme, mutta nyt, kun olemme käyneet puolisoni äidin luona sairaalassa ja vuodeoastolla niin nälän yllättäessä tulee syötyä ”mättöä” ja monessa suolapitoisuuskin on verrattain korkea, samoin rasvanlaatu ei ole paras mahdollinen. Nyt teimmekin päätöksen, että otamme omat eväät mukana.  Puolisoni triglyt oli labra- arvoissa sen verran koholla, että ruokavalion lipsuminen ei ole ollut hyvä juttu. Samoin jos neuropatiaan saisi hyvän lääkityksen niin liikkuminen olisi mahdollista mikä vaikuttasi positiivisesti sairauksien hoidossa. Minähän olen sellainen liikunnan puolestapuhuja.

Liikunnaniloa sain seurata viikonloppuna, kun olin seuraamassa tätitettävän jalkapalloturnauksia ja samalla sain viettää aikaa tätitettävien kanssa mukaan lukien heidän pieni karvainen iltatähti. Ihana seurata lasten välitöntä iloa ja joukkueen hyvää henkeä.  Täytyy sanoa, että kyllä heillä on kokoonsa nähden todella hyvä kunto, kun päivän aikana oli viisi peliä ja pelin into säilyi loppuun asti ja taisipa suurimmalle osalle pienistä pelaajista jäädä energiaa vielä jäljellekin.

SuppilotOlemme harrastaneet myös hyötyliikuntaa ja ehtineet kerätä jo puolukoita sekä suurta herkkuamme suppilovahveroa. Suppilovahverohan on mukava kerättävä ja terveellinen lisä ruokavalioon. Muutenkin hyvin monipuolinen raaka-aine ruoan laitossa, sopii hyvin keittoihin, kastikkeisiin, pataruokiin, piirakoihin, salaatteihin ym. Sieniä olisikin hyvä lisätä ruokavalioon ja sieni itsessään on kevyttä herkkua.

Tänä aamuna puolukka pääsi aamusmoothieen.

Smoothieen tuli: 2 dl puolukoita, 2 dl aroniaa, 6 kpl taateleita, ½ avocado, 1 iso lehtikaalin lehti sekä   ½ dl herneproteiinia. Nesteen määrää en mitannut 20170927_212948_resizedtarkkaan, koska tein tällä kertaa paksumpaa ja lisäsin hitaasti nestettä blenderin käydessä. Herneproteiinirouhella saan hyvin nostettua proteiinin osuutta smoothiessa.

Herneproteiinirouhetta voi käyttää sellaisenaan, mutta taipuu vallan hyvin Herneproteiinilämpimiin ruokiin esim. kasvispihveihin, leivontaan, pataruokiin, kastikkeisiin ym.  Sekaruokavalion käyttäjätkin voisivat kokeilla tätä kasvisproteiinin lähdettä. Muutaman kerran viikossa pidetty kasvispäivä olisi jo ekologinen teko ja eettinen eläimiä ajatellen.

Lisäksi ripottelin smoothien päälle kuivattua nokkosensiemen rouhetta. Villiyrteistä nokkonen on kyllä todellinen tehopakkaus. Nokkosta onkin käytetty rohdoksena kautta aikojen moniin erilaisiin vaivoihin. Siemenethän ovat kasveissa ravinteikkain osa. Siemeniä en raaski käyttää muuten kuin sellaisenaan raakana smoothiessa. Lämpimiin ruokiin en ole lisännyt, vaikka ne sopisivat hyvin myös niihin.Nokkosen siemenet

Nokkoset kuivasin saunassa hyvin miedolla lämmöllä ja sitten irrottelin siemenet astiaan. Lopuksi painelin siemenet sihdin läpi hyvin varovasti hankaamalla morttelin nuijalla. Yrttien ja sienien kuivatuksessa onkin tärkeää, että niistä tulee todella kuivia muuten ne alkavat homehtumaan aika nopeasti.

20170927_093412_resized_1Lisäksi paistoin luomu kananmunia sekä lehtikaalia lisukkeeksi. Lehtikaali on kyllä tosi hyvää, kun pyöräyttää pannussa öljyssä ja lisää hieman mustapippuria ja halutessa suolaa. Lehtikaalia käytämme wokeissa, smoothiessa, sellaisenaan paistettuna ym. Lisäksi ripottelin päälle herneproteiinirouhetta.

Tällä hetkellä saunanlauteilla miedolla lämmöllä kuivuu voikukan juuria. Voikukan juuria voi kerätä aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä, mutta ravinnon määrä on parhaimmillaan syksyllä, kun lehdet ovat lakastuneet. Voikukan juuria on helppo kerätä, kun kaivaa lapiolla vain tarpeeksi syvältä20170927_215715_resized_1 juuren ympäriltä, että saa koko juuren. Sen jälkeen pesin hyvin juuret ja kuivasin pyyhkeellä. Kuivatuista juurista jauhan osan tehosekoittimessa ja osan jätän isommiksi paloiksi ja säilön kaikki talveksi tummaan lasipurkkiin.

Voikukan juuria on pula-aikana käytetty kuivattuna jopa kahvinkorvikkeena. Siitä voi mm. keittää terveellistä teetä, käyttää ruokien lisukkeena, leipomisessa ja tietenkin paahtaa juuria ja tehdä kuten pula-aikana ilmaista kahvia eli kahvin korviketta.

Kuten olen aiemmissa postauksissa kertonut niin aloimme käyttämään voikukan juuria, kun löysimme netistä erittäin mielenkiintoisia ja positiivisia artikkeleita voikukan juurien käytöstä syövän hoidossa.

Loppu muistuksena, että voikukan juurien keräys ei kuulu jokamiehenoikeuksiin vaan vaatii maanomistajan luvan.20170918_104650_resized

 

 

 

 

Tapahtumarikas kesä takana päin

Hei vaan kaikille lukijoillemme ja kaunista syksyn alkua!
Runsaasti on taas tapahtunut parin kuukauden aikana meille ja puolisoni äidille. Paljon hyvää ja positiivista, mutta paljon myös negatiivista.
HaaparouskutTämä kesä oli antoisa meille innokkaille marjastajille ja sienestäjille, koska ainakin täällä syntyselkosillani metsien marja-, sekä sienisato on runsas ja kangasrouskujakin olemme saaneet jo monta sankollista.Sienten lähikuva Ja sienikausihan jatkuu vielä, joten ehdimme vielä säilöä talveksi ja herkutella heti kerättyä.
Herukoita tuli pihapensaisiin paljon samoin sain kerättyä mustikkaa, vadelmaa ja lakkaa.

Mustikat pienoiskuva

Varsinkin lakkasato oli tänä vuonna todella runsas ja moneen vuoteen kävin ensimmäistä kertaa lakkasuolla.Lakka

Marjoista kerään vielä aroniaa, puolukoita ja variksenmarjoja. Pihlajanmarjojakin keräsin tänä vuonna hieman pakkaseen. Meillä ei itsellämme ole aroniaa, mutta saimme jo tädin perheeltä pakastimesta edellisvuoden marjoja sekä mehua ja ystäväni lupasi, että voin heidän pihastaan käydä poimimassa.
marja-aroniaAroniahan on tosi terveellinen marja, jota kannattaisi käyttää terveyttä edistävänä raaka-aineena. Aroniaa on käytetty ” muualla maailmassa” jo vuosikymmeniä lääkemarjana. Kaiken lisäksi se on runsassatoinen ja nopea kerättävä. Aronian maku ei mielestäni ole kovinkaan miellyttävä, mutta, kun menen usein ruoka-asioissa terveys edellä niin aronia uppoaa hyvin smoothien sekaan. Aroniasta löytyykin netistä paljon tietoa, joissa on lueteltu terveysvaikutuksista.

Samoin kaunis syksyisen värinen pihlajanmarja on nopea, sekä helppo kerättävä. Pirteän makuinen marja on ilmaista terveysruokaa. Pihlajanmarja sisältää runsaasti mm. C-vitamiinia. Jos marjan kirpeys irvistyttää niin maku miedontuu ensimmäisten yöpakkasten jälkeen.Pihlajanmarja
Itse tykkään käyttää marjat sellaisenaan smoothiessa ja tuorepuuroissa, mutta pihlajanmarjakin sopii hyvin esim. hyytelöihin ja mehuihin. Ja saat ihania makuja yhdistelemällä pihlajanmarjaa toisten marjojen tai omenien kanssa. Samoin aroniasta saa muihinkin marjoihin yhdistämällä maukasta hilloa, hyytelöä ja mehua.

 
Mehusta puheenollen tein tänä vuonna horsman kukista juomaa. Pihaniityillä kasvaa valtavasti horsmaa, joten kukkia oli helppo kerätä. Juomasta tuli upean väristä ja juomassa maistuu syksy. Makua ei voi edes tarkemmin eritellä, koska mausta tulee niin voimakkaasti mieleen syksy. Vaihtelin kukkien ja veden suhdetta, että toisista satseista tuli voimakkaamman makuisia ja osasta miedompia. Miellyttävin maku tuli suhteella, jossa kukkia oli 1 litra ja vettä 2 litraa. Sitruunahappoa tuli 1 tl.Horsman mehu

Kokeilin myös niin, että kukkia oli 1 litra ja vettä 1 litra. Maku oli sen verran voimakas, että laimensin ennen käyttöä vedellä tai herukkamehulla, mutta väri oli upean pinkkiä. Miedon ja lempeän makuista sain sellaisella suhteella, että kukkia 1 litra ja vettä 3 litraa.

Juomahan on hyvin helppo tehdä. Vesi keitetään kiehuvaksi. Kukat kannattaa puhdistaa tarkkaan niin, että mehuun menee vain kukka osa. Lisäksi huuhtelin kukat hyvin ettei ötököitä mene mukaan. Yhden erän tein huolettomammin ja juomaan meni myös horsman vihreitä osia, jolloin juoma oli melkoista ” katkeroa”. Eli maku muuttuu kitkeräksi.

Kun vesi on kiehuvaa, kukat laitetaan esim. kattilaan sekä sitruunahappo ja kiehuva vesi kaadetaan päälle. Juoman annoin tekeytyä yleensä muutaman tunnin ja olipa yksi satsi yön ylikin. Lopuksi siivilöin juoman ja pullotin. Sokeria en lisännyt ollenkaan.

Villiyrttejäkin saimme kerättyä runsaasti.
Nokkosen siemeniäTalven varalle on nokkosta ja nokkosensiemeniä, horsmaa, horsman- ja puna-apilankukkaa, poimulehtiä sekä koivun;- voikukan- ja viinimarjojen lehtiä sekä kuusenkerkkiä.

Tämän kuun keräyksessä vielä voikukan juuret.
Voikukan juurta aloimme käyttämään, kun löysin netistä useamman artikkelin voikukanjuuresta syövän hoidossa. Olen ottanut miehen syövän laadun ja uusiutumisriskin tietäen käyttöön periaatteen, että kaikki keinot käyttöön. Pelataan upporikasta ja rutiköyhää niin kauan kuin se on mahdollista.

Puolisoni äidin tilanne on elänyt aikalailla ja välillä tuntuu, että voiko tämä olla tottakaan.

Tätä tilannetta seuranneena ja tätä tilannetta eläneenä olen miettinyt usein tätä kysymystä:

Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Ja mitä me ajattelemme? Miten me näemme läheisemme?

Hän on taas sairaalassa. Suntti leikkaus onnistui hyvin, mutta sairaalassa ollessa hänen lonkkansa murtui. Lonkan paraneminen on tehnyt aaltoliikettä ja liikkuminen on ollut vaivalloista. Nyt viikonloppuna hän kaatui, mutta kaatuminen johtui siitä, että proteesi luiskahti paikaltaan. Sairaalassa laittoivat sen paikoilleen nukutuksessa 2 kertaa, mutta proteesi luiskahti aina yön aikana petissä ollessa pois. Ja on sanomattakin selvää kuinka kivulias se lonkka oli.

Tänään aamulla on tehty uusi operaatio lonkkaan ja mummo on jo päässyt osastolle. Toivomme, että tällä kertaa kaikki menisi hyvin.

TunneliOlemme itsekin niin kauhean väsyneitä, tuntuu ettei hirveästi näy valoa tunnelin päässä. Viimeksi, kun hän oli sairaalakierroksella 3 viikkoa tuli auton mittariin kilometrejä lähes 4300 km, koska joka päivä piti käydä katsomassa, koska hän ei muista tilannetta ja on aivan hädissään. Ja juuri tuon hätäilyn takia rauhoittavien lääkkeiden määrä on melkoinen ja siitäkin huolimatta, kun hän ei yöllä ymmärrä missä on hän on tippunut sairaalassa/ vuodeosastolla sängystä useita kertoja. Ja muutaman kerran, kun pääsimme vasta iltapäivällä niin hän soitti jo, että hän ei ymmärrä ollenkaan missä hän on ja mitä hänelle tehdään.

Sanoinkin miehelleni, että en koskaan unohda tilannetta, kun hänet oli siirretty vuodeosastolta sairaalaan emmekä heti joutuneet hänelle selvittämään tilannetta. Häneltä oli yritetty ottaa useita kertoja huonolla menestyksellä selkäydinnäytettä ja hänellä oli lonkka jo silloin murtuneena, jota kukaan ei huomannut. Tuska oli ollut valtava, kun häntä oli väännelty. Mennessäni hänen sänkynsä luon hän oli itkemässä yksin sängyllä, kuin pieni lapsi ja nähdessäni minut hän tarttui kaulaan ja vaatteisiin itkien ettei hän ymmärrä mitä tapahtuu ja älkää jättäkö minua. Tätä kirjoittaessanikin minua alkaa itkettämään. Voin sanoa, että kuka tahansa joka olisi joutunut siihen tilanteeseen ja nähnyt tilanteen ymmärtäisi miten ahdistavaa ja pelottavaa muistisairaan ihmisen on olla vieraassa ympäristössä. Vaikka he eivät muista sitä jälkeenpäin niin silloin se tilanne on mahdottoman pelottava. Hoitajia en syytä, koska he tekevät parhaansa mitä kiireessään ehtivät, mutta mielestäni sukulaisten tehtävä on olla läheisen henkisenä tukena.Kädet

Näitä tilanteita oli useita ja nyt taas katsellaan mitä tulemaan pitää.

Kotona mummo ehti olla tosiaan noin reilun viikon ennen tuota proteesin pois luiskahtamista. Viikko oli todella raskas, koska hän odotti koko viikon vieraita käymään niin kuin sairaalassakin ja varsinkin hän ajatteli, että kun hän kotiutuu niin vieraita käy.  Muutama päivä oli niin vaikea, että rauhoittavia lääkkeitä piti antaa ylimääräisiäkin.  Siitäkin huolimatta mummon mieli oli masentunut ja katkeruus voimakasta. Lääkkeet sekoittivat hänen mieltään ja toimintaansa, että petivaatteiden pesun kanssa oli sellaista show:ta, että otin ne kaupunkikotiin mukaan ja pesin niitä siellä. Juteltuani useaan otteeseen hänen kanssaan niin katkeruuden ja mielipahan syytkin selvisivät ja ymmärrän täysin hänen ajatuksiaan. Viikon raskautta lisäsi se, että polveni särkyi ja on edelleen todella kipeä.  Autossa matkustaminenkin on aika haastavaa ja sitähän tässä taas tulee.

Teimmekin niin, että, kun hän viimeksi kotiutui hänen luonaan käy hoitaja kaksi kertaa viikossa, jolloin se katkaisee hänen viikkoaan ja hän tuntee itsensä ihmisarvoiseksi. Lisäksi meille oli aivan ihana tervetullut ehdotus, kun eräs suvun ulkopuolinen rouva tarjoutui meille avuksi. Voi miten ihanalta kuulostikaan väsyneenä ja hermostuneena ystävällisen rouvan avun tarjous. Hän ymmärsi kokonaistilanteen ja vaikka hänellä on itselläänkin kiireitä niin hän halusi auttaa. Arvostan todella paljon tämän mukavan rouvan arvomaailmaa.

” Hyväntahtoisuuden tunnistaa siitä, että toiselle menevä hyvä ei ole enää itseltä pois. Ympärillä ei ole enää kilpailijoita vaan kanssaihmisiä.”

Tommy Hellstenin kirjasta: Löydät, kun lakkaat etsimästä.

Sovimme niin, että jos meillä on menoa ym. niin voimme mummon viedä hänelle muutamaksi tunniksi.

Toinen positiivinen asia, jonka huomasimme oli, että tähän kylälle, jossa puolison äiti asuu on pirtsakka ja mukava nuori nainen perustanut yrityksen, joka tarjoaa monenlaisia palveluja ( ryhmäliikuntaa ym. ) ja yksi niistä oli ikäihmisten palvelut heidän kotonaan. Puolisoni aikoikin  mummon kotiuduttua kysyä millaisia palveluja hänellä olisi tarjota.

Näillä ajatuksilla porskutellaan eteenpäin. Haluan taas lopuksi kiittää teitä kaikkia, joilta olemme saaneet runsaasti yhteydenottoja. Mukavaa ja voimaannuttavaa on ollut kanssanne jakaa ajatuksia.Vesipisara 2

Kesä etenee

JuhannuskokkoTaas on hurahtanut aikaa viime kirjoituksestani. Kesä on kauneimmillaan ja Juhannus vietetty.

Päivät on menneet nopeasti ja olen myös ommellut paljon työn puitteissa.

Lisäänkin jatkossa blogiimme uuden katergorian käsitöistä. Minähän olen koulutukseltani mallipukineidenvalmistaja/pukeutumisneuvoja, mutta välillä oli pitkiä aikoja etten ommellut juuri ollenkaan, mutta tein silloin vastaavasti pukeutumisneuvojan hommia. Pukeutumiseuvojan ajoilta minulle jäi paljon mukavia ystäviä ja osan kanssa heistä viestittelemme edelleen välillä.

Omalla kohdallani pukeutumisesta tuli helppoa, kun unohdin kuumimmat muotivirtaukset ja aloin pukeutumaan niihin väreihin, jotka korostaa omia värejäni sekä niihin vaatemalleihin, jotka ovat sopivia vartalonmuotooni. JaKorkokenkä punainen tietysti vaatteissa täytyy myös viihtyä. 10 cm korot ovat vaihtuneet matalakantaisiin kenkiin. Korot kuuluvat nykyään vain juhlatyyliini. Korkokenkä ajoilta minulla on muistona lähes tunnoton ukkovarvas. Päivät kaupassa töissä ollessani, kun korkeissa koroissa seisoin niin voin sanoa, että nyt tekisin toisin.

Olin käymässä kotona postit katsomassa sekä” hermolomalla” ja nautiskelin myös kovassa tuulessa kauniista kotikaupunkimme satamasta. Ihmisiäkin oli mukavasti liikkeellä.

Nautin toki paljon kesällä myös maalla olosta ja ulkona touhuamisesta.

Vanhan pyörän rengas

Puolisoni oli niin kultainen, että suositteli edellä mainittua ”hermolomaa” minulle. Mielenrauhani ei ole aina pysynyt kohdillaan viime aikoina ja ehkäpä parempi etten kirjoittanut aiemmin. Olisi varmaan tullut painokelvotonta tekstiä ja eipähän tule ketään loukanneeksi, kun ei kirjoita tunnekuohussa.

Tunnekuohuja tekee myös epävarmuus puolisoni äidin hoidosta jatkossa, kun siihen on tullut valitettavasti paljonkin mutkia matkaan, mutta toivottavasti kaikki menisi niin kuin alun perin oli suunnitelma. Mutta tilanteet muuttuu ja sen mukaan on valitettavasti mentävä.

Odottavan aika on pitkä ja niin puolisoni äidilläkin, kun hän välillä muistaa syksyllä tulevan operaation. Ehkäpä on armollista ettei hän muista kuin välillä operaation, joten hän ei jännitä koko aikaa. Arkea katkaisi kuitenkin yllättäen ja mukavasti viime viikonloppuna ystävämme vierailu puolisoni äidin luona . Hän oli myös käymässä syntyselkosillaan ja vieraili samalla ”mummon” luona. Mummo sanoi moneen kertaan jälkeen päin kasvot onnellisena, että oli aivan ihana ihminen ja piristävä vierailu. Kuluneella viikolla oli mummoa piristänyt myös hänen veljen vaimon vierailu vanhojen valokuvien kanssa.

Olen huushollannut monta kuukautta kolmea huushollia päätöiden lisäksi ja siksikin blogin kirjoitus on jäänyt vähälle.  Siis meidän koteja sekä puolisoni äidin. Pari viikkoa sitten iski totaalinen turnausväsymys ja tuli rytmihäiriöitä muutamaksi päiväksi . Viime viikon vapaapäivillä olo oli huono ja olin kirjaimellisesti kuin tapettu mato. Olen ihmetellyt kipeitä, ratisevia, kuumottavia ja turpoavia polviani ( mikä on yksi syy hermostuttavaan olooni ) ja syykin selvisi, kun lääkärini soitti kuvista. Molemmissa polvissa kulumaa, Nivelrikkotoisessa enemmän. Ensimmäinen kysymykseni oli ” Apua, saanko liikkua jatkossa normaalisti?” Ja lääkäri totesi, että kyllä saa, kun varon rajua hyppimistä, koska se voi kipeyttää entisestään polvia. Hieno juttu, minulle ulkoilu on ihan henkireikä arjessa, joka tuo energiaa.

Herttainen ja mukava lääkäri lohdutti, että menee 5- 10-vuotta ennen kuin tarvitsee harkita ”uusien ” nivelien vaihtoa.

Joten, olisin kiitollinen jos saisin kohtalotovereiltani viestiä miten olette pärjänneet kulumien kanssa ja kuinka pian on kohdallenne tullut ”uusien osien vaihto”. Ja millaista liikuntaa harrastatte. Kiitos jo ennakkoon.

Olen kiitollinen ja positiivisella mielellä, että syy selvisi polvien ongelmiin ja tällä tiedolla porskutellaan eteenpäin. Yritän elää tällä ohjeella, jonka kerran luin kirjasta: ” Onnellisen elämän  perusedellytys on mielen ja sydämen tasapaino ”.

Ja heti tähän jatkoksi kirjoitan ennen kuin kukaan ehtii mielessään ajatella, että ” eikö se ukko auta ollenkaan huusholli töissä ” niin korjaan, että auttaa. Mutta en halua vaivata puolisoani paljon, koska hänen neuropatia on monta kertaa pahempi kuin minun polveni. Jos hän touhuaa paljon niin yöt saa kihnuttaa jalkoja, kun särky on kova.

Lueskelin illalla mielenkiintoista kirjaa ja silmääni sattui tämä teksi:

”Kun annat kaikkesi, hämmästyt huomatessasi, kuinka äkkiä saat takaisin samalla  mitalla”.

Olen juuri samaa mieltä, kun tekee muille hyvää myös eläimille. Ilmestyy omaankin elämääsi kaikkea hyvää. Ne pienetkin hyvät asiat täytyy vain huomata. Sama toimii toki toisinkin päin. Eilenkin minulle tapahtui pitkä rivi hyviä asioita ja uskon, että tänäänkin.

Monet ovat varmaankin kirjoituksissani huomanneet, että siskoni lapset ovat minulle kaikki kaikessa, kun minulla ei ole omia lapsia. Mutta se on siis oma tietoinen valinta tämä lapsettomuuteni. Välillä töissäkin joudun sanomaan ettei tarvitse sääliä lapsettomuuttani, kun ihmiset kysyy lapsistani ja kerron, että ei ole niin saan säälivän vastauksen, että voi kyllä sinä ehdit vielä tai voi, kun kaikille ei lapsia suoda. Ymmärrän jos sellainen henkilö, joka haluaa lapsia niin on suuri suru jos hänelle ei suoda lapsia. Siskoni lapset tuovat suuresti iloa ja nyt on taas uusi ihana positiivinen asia elämässäni, kun siskoni perheeseen muutti karvainen vauva.

Chi hauvaMinä olen jo aivan höperönä. Toissapäivänä se tapahtui eli näin pikkuisen ja itseni tuntien tiesin, kun näen pikkuisen unohdan normaali puheen ja alkaa se mieheni kauhistelemani valtava lässytys. Puhuttelin jo itseäni tädiksi, suukottelin valtavasti pikkuista  ja kävin lemmikkkieläinkaupasta pientä viemistä hakemassa. Kukapa voisi vastustaakaan ihanien pikku töppösten töpinää. Tämä karvainen vauva on siis koiranpentu. Ja on aivan ihana rakkaus pakkaus. Pienen koiran sydän täynnä rakkautta ja elämän iloa. Puolisoni sanoikin, että se on siskoni perheen iltatähti.

Nokkossanko (2)Ruokavaliossa olemme noudattaneet terveellistä linjaa. Ja pakastimessa on jo runsaasti villiyrttejä sekä tietenkin lisäksi kuivattuna tummissa lasipurkeissa. Nokkostakin olemme keränneet monta sankollista. Puolisoni on niittänyt jo horsmia, että uusien versojen noustessa saan taas pakastaa. Olen myös idättänyt ja versottanut. Tällä hetkellä on kasvamassaohran jyvät vehnän- ja ohran oraita sekä lehtikaalin versoja. Idätyksessä on hirssiä, ohraa ja vehnää. Idut ovat helppoja ja terveellisiä raaka-aineita, kun vain muistaa hyvän hygienian. Iduilla ja versoilla saat runsaasti lisää terveellisiä ravintoaineita ruokavalioosi. Esim. kauniin vihreä ja super terveellinen orasmehu  on piristävä aamun aloitus.

oraat

Tämä kylmän keiton tein eräänä aamuna aamupalalle johon käytin idätettyä ohraa.

Tomaatti valorakettiKeittoon tuli 2 kpl/  500g  purkkia paseerattua tomaattia ( luomu ja maku naturell ), 1 purkki luomu kidneypapuja, 4 valkosipulin kynttä, 1 ½dl idätettyjä ohranjyviä, hieman suolaa ja mustapippuria sekä oliiviöljyä. Maku oli todella hyvä. Lisäsin hieman vettä, jolloin koostumus ei ollut kovin paksua vaan juotavaa. Matkaevääksikin oikein sopiva. Soseutin kuohkeaksi sauvasekoittimella.

Tomaatti on herkullista tuoreenakin, mutta tomaatin lykopeeni imeytyy parhaiten kypsennetystä tomaattituotteesta kuten tomaattikastikkeita. Lisään yleensä myös öljyä, koska olen lukenut, että rasva tehostaa lykopeenin imeytymistä.Nokkonen ja voikukka

Samalle päivälle tein iltapalalle muunneltua ohrarieskaa. Ohrarieskaan tuli 1 litra vettä, ohrajauhoja, suolaa sekä vitamiinipitoista nokkosta reilusti yksi kourallinen sekä väriä antamaan voikukan kukkia puoli kourallista.

Nokkonen ja voikukka silputtuna

rieska

Rieska oli uunissa 200 asteessa, mutta valitettavasti en muistanut kellosta katsoa aikaa, kun kokeilin tikulla rieskan kypsyyttä. Korjauksena, että tämä oli paksua ohrarieskaa eikä niitä ohutta. Ne ovat myös tosi namia ja paistan niitäkin välillä. Rieskat ovat kyllä suurta herkkuani. Voikukan-; sekä horsman kukat ovat ihania koristeita ja antavat väriä ruokiin. Niitäkin kuivatan talven varalle.

Ruoaksi tein pannulla tofusta, horsmista, kesäkurpitsasta ja suppilovahveroista pöperöä. Tofun ja horsmat laitoin muutamaa tuntia ennen Tofu marinoitumassamarinoitumaan. Marinaadikastikkeeseen tuli oliiviöljyä, mustapippuria, suolaa, 2 valkosipulinkynttä, hieman hunajaa ja hapanimelä kastiketta sekä punaviini etikkaa. Tarkkoja määriä en mitannut, koska tein oman maun mukaan eli mikä miellytti makunystyröitäni.

Lopuksi paistoin kaikki raaka- aineet pannulla. Lautaselle ruon päälle laitoin lisävitamiineja antamaan idätettyjä linssejä.

Suppilovahvero lautasella

Valmis annos

Nautitaan nyt ihanista tuoreista kasviksista. Ja odotellaan innolla tulevaa marja kautta. Eikä myöskään unohdeta villiyrttejä, jotka ovat ilmaista ruokaa ja vieläpä terveellisiä.